Hei, moi ja halleluja. En tiedä mikä toi tommonen aloitus oli, mutta se nyt vaan tuli jostain. Ajattelin tulla hoitamaan tän blogimerkinnän nyt pois alta, josko mulla olisi sitten mahdollisuus taas nukkua tovi. Viime yönä mä nukuin omasta mielestäni oikein mainiosti, mutta ilmeisesti tällä kertaa sitten liikaa – koskaan ei ole hyvä. Ideaalein määrä unta mulle on 6 tuntia, mutta sen pitäisi tapahtua katkeamatta. Katkeamatonta unta ei ole taas näkynyt, koska Miio Miiolaisella on tosiaan alkanut joku uusi kausi. Ei ole varmasti liioiteltua sanoa, että se herää mölisemään noin 20-60 minuutin välein.
Mutta se siitä ja loput taas siellä kuuluisassa kirjeessä tai jossain. Mistähän me tänään keskusteltaisiin? No, huomenna koittaa taas arki ja on aika palata puurtamaan näyttötyön kanssa. Luultavasti joudun tekemään sitä vähintään joka toinen päivä, joten voi olla, että se on sitten taas jollain tavalla pois tästä blogista. Mutta nyt mulla on kuitenkin inspiraatio tota kouluhommaa kohtaan ja paljon uusia ideoita, joita on varmasti kiva lähteä toteuttamaan. Sain taas onneksi sen fiiliksen, että tota on kiva lähteä viemään eteenpäin. Todella ankeaa tehdä yhtään mitään jos se tuntuu väkinäiseltä. Ja ainut syy miksi se tuntui niin väkinäiseltä oli se, että mun olisi pitänyt vaan lukea pitkä puuduttava teksti ja tehdä sille jonkinlaisia taikoja. Ainoastaan se siirsi ja siirsi mun näyttötyön tekemistä. Nyt kun se on periaatteessa tehty ja jäljellä on vaan sommittelu ja toteutus, niin olen todella innoissani taas.
En tiedä, ei teitä kiinnosta kuunnella kun jauhan kouluhommia. Sen minä olen selvittänyt näyttö- tai lukukerroista. Jos pitäisi mennä tilastojen mukaan niin te haluaisitte ilmeisesti lisää jouluisia kysymyksiä, koska jostain kumman syystä ne semmoiset merkinnät on tänä vuonna saaneet eniten silmäpareja. Aikaisemmista vuosista mä muistan, että ne on olleet yleensä vähiten katsottuja. Tänään ei kuitenkaan lähdetä enää kysymyksiä kaivelemaan mistään, koska pidän sitä menemisenä siitä kohtaa, missä ei ole aitaa ollenkaan. Se on helppoa ja kivaa, joten niitä täytyy säästellä niille päiville kun on kouluhommia ja ei oikein jaksa blogiin sen kummempia panostaa.
Nyt mua rupesi vähän mietityttämään. Olen joskus aikaisempina vuosina saanut näihin luukkuihin ujutettua reseptejä, maisteluita ja vaikka mitä. Tänä vuonna mä olen vain ja ainoastaan kirjoitellut. Ja muistelisin, että viime vuosi meni hyvin samalla tavalla. Senkö takia nää luukut ei enää saa edes sitä 15 lukukertaa? Te tietenkin tahdotte, että mä panostaisin enemmän. Ja sitähän mä itsekin haluaisin, mutta mulla ei jotenkin vaan lähde. Kuulumisten kirjoittaminenkin on siis sikäli helppo tapa suorittaa tätä, mutta enpä ole sitä aikaisemmin edes sen kummemmin miettinyt. Nykyään se energia kuluu lasten kanssa, eikä mulla sitten oikein ole semmosta motivaatiota enää lähteä sen kummemmin tarjoamaan reseptejä tai muutakaan erikoisempaa näihin luukkuihin. Täähän on ihan vitsi tämä mun koko joulukalenteri! Oho, tulinpas minä itsekriittiseksi. Se nyt kuitenkin on fakta, että nykyään täytyy priorisoida enemmän ja usein tämä blogi ikävä kyllä jää jalkoihin. Tämä on nyt vain tämmöistä suorittamista, mutta onneksi tällekin lukijoita edes se kourallinen löytyy.
Toki tämä itsekriittisyys loppuu nyt taas tähän, koska sehän ei kiinnosta lukijoita, sillä eihän se kiinnosta minua itseänikään.
Päivän kuvan pariin, jotta jätetään taakse tuo mitä nyt täytyy tässä kohtaa taakse jättää. Olipas fiksusti sanottu, eikö?
Käytiin taas Maxin kanssa vähän seikkailemassa. Aluksi olin taas hevonen tai poro ja juoksin tuolla pitkin paikkoja Maxia pulkassa repien. Jossain vaiheessa Max tipahti kyydistä ja jouduin palata noin kilometrin verran takaisin.. No vitsi! Huomasin minä sen heti, koska pulkka ei painanut yhtäkkiä enää mitään. Kaatuiltiin sitten hetki metsässä lumihankiin ja käveltiin tuhoamassa latua. Ladun tuhoamisesta saavat syyttää itseään, koska se polku jolle se latu oli taas rakennettu on muutoin ympäri vuoden kaikkien käytössä. Ei voida olettaa, että kävelijät etsisivät tässä kohtaa uuden reitin. Hiihtäjät saa etsiä itselleen toisen latupaikan jos haluavat ladut ehjinä säilyttää. Tässä asiassa minä en jousta, enkä aio sietää sitä jos joku aiheesta tulee joskus jotain mussuttamaan. Mä toki yritin saada Maxin pysymään vaan toisella puolella sitä leveää polkua, jotta ei sitä tyystin tuhottaisiin, joten minä olen tullut puoliväliin vastaan.
Tämän jälkeen saavuttiin vielä puistolle. Kerroin Maxille, että puistossa ei ole talvikunnossapitoa eikä sinne ole kovin helppo päästä. Vaan mitäpä tekee poika? Lähtee päättäväisesti tarpomaan kohti liukumäkeä. Pieneen liukumäkeen päästiin suhteellisen helposti, mutta sitä piti sitten vielä päästä eteenpäin ja siitä hetkestä on tuo päivän kuva napattu. Pieni poika tarpoo syvässä hangessa hauskoja leikkejä kohti. Onhan siinä jotain jollain tavalla taiteellista.
Joo, mutta juu. Nyt otan nokan kohti päiväunia, koska hyvin vahvasti on semmoinen olo, että moisia kovasti tarvitsen. Se olisi siis huomiseen ihmiset!
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)