Kakku oli hyvää, kiitos kysymästä. Ehkä ihan hitusen liian makeaa jos sattui ottamaan kaikkea mahdollista samalle lusikalliselle, mutta muutoin oikein hyvä. Geishan se uusi kaneli (eikö cinnamon ole kaneli?) hieman provosoi tai dominoi makumaailmaa, vaikka sitä oli puolet vähemmän kun originaalia. Hyvin jouluisen makuinen kakkuhan siitä sitten tulikin, vaikka yritin vain suklaista, koska Eira tykkää suklaasta – ja käsittääkseni erityisesti Geishasta. Puolet kakusta on vielä syömättä, mutta sanoin Eiralle, että vie mukanaan kun on huomenna menossa viettämään kavereidensa tupareita. Siellä sen varmaankin voisi kuvitella maistuvan.
Ja tuota, hmm.. Mulla on jauhelihakastike levyllä tuolla keittiössä. Yleensähän arkiruoka on nopeeta ja helppoa, mutta nyt mä ajattelin vähän pitkittää sitä. Laitoin porkkanaa, sipulia, jauhelihaa, tomaattimurskaa, vettä, valkosipulia, balsamicoa ja muitakin mauste sekaisin ja jätin kastikkeen vaan hautumaan. Ajattelin, että noin tunnin jos se siellä muhinoi.. Muhii miedossa lämmössä, niin josko se olisi parasta kastiketta ikinä? En tosin tiedä osaanko laittaa enää paremmaksi kun se kastike mitä tein Sälinkäällä viime lauantaina, mutta yritys on ainakin kova. Se oli jotenkin ihan uskomattoman hyvää, vaikka en paljon lopulta siihen vaivaa itse nähnytkään. Se kastike tosin meni pizzan päälle ja sitten vielä uuniin, mutta tämä kastike mitä nyt teen niin tullaan nauttimaan ehkä Raketti Spagetin kanssa.
Mä en tiedä, että onko tommosella jauhelihalla mitään virkaa muhia montaa tuntia, mutta mä jotenkin toivon, että saisin jotain lisämakua jostain nyt kun haudutan tota ruokaa. Kai ne maut voi mennä raiteilleen kun kastike tarpeeksi hautuu, en minä tiedä? Näin kun kokeillaan uutta niin saadaan selville, että onko se yhtään sen parempi tapa kuin entinenkään.
Haluatteko kuulla meikäläisen ruoanlaiton salaisuuden? Mä olen jostain joskus oppinut, että pitää saada täydellinen balanssi makeuden, happamuuden ja suolaisuuden välillä. Toki jotkut kikkailee siinä vielä karvaan ja umaminkin kanssa, mutta mulle tavallaan riittää noi kolme. Tokikin kun itse käytän suolan tilalta usein soijaa niin saan siinä samalla kaiketi sitä umamiakin, mutta en ajattele sitä tärkeänä. Mä olen ainakin aina ajatellut, että kun lisään soijaa niin säädän ruoan suolaisuutta. Happamuuden mä otan nykyään kaikkeen ruokaan balsamicolla. Siis se on ihan uskomattoman hyvää tavaraa, suosittelen lisäämään kaikkeen! Makeuden mä haen yleensä ruokokidesokerilla tai tummalla siirapilla. Toisinaan jos oikein laiskaksi heittäydyn niin ketsupilla.
Mutta tiedättekö mikä tämmösessä ruoanlaitossa säveltämisessä on isoin ongelma? Mä en osaa tehdä kahta kertaa täysin samanmakuista ruokaa. Ruoan lopullinen maku määrittyy siinä hetkessä kun teen ruokaa ja maistelen sitä. Lisään jotain ja maistan, lisään jotain toista ja maistan, maustan ja maistan. Maistan, maistan ja maistan. Vaikka kyseessä olisi ihan perus arkiruoka niin mä vaan maistan ja säädän. Eli jos osaatte säätää suolan, happamuuden ja makeuden ruokaan ja sen lisäksi osaatte vielä maistaa, maistaa ja maistaa niin olette oikein hyviä kokkeja jo.
Ja vaikka mä olen tämmönen säätäjä niin meillä tehdään tosi usein ruokaa ihan valmispusseistakin, koska "ne on perinteisen makuisia". Eira ei ole niin paljoa makujen ystävä kun mitä minä olen, joten toisinaan joudutaan tekemään ihan tämmösiä perusruokiakin ilman extra-säätämistä. Silloin vaan paistetaan jauheliha, lisätään vesi ja jauhepussi sekaan, valmis. Kyllä ne toki mullekin maistuu ja onhan siinä se totuuspohja, että silloin yleensä tietää jo valmiiksi mitä saa. Ruoka on samanmakuista kun edellisellä kerralla kun samaa tehtiin. Sitä kutsutaan meillä perinteiseksi mauksi, vaikka sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä perinteiden kanssa. Voitaisiinkin kai sanoa, että se on semmonen perusvarma maku.
Jaa, mä näköjään selvästikin inspiroiduin ruoanlaitosta taas nyt sen verran, että tulin siitä ihan kirjoittamaankin. Mutta eikai se haittaa? Ei näille mun merkinnöille ole ennalta annettu mitään kaavaa vaan saan kirjoittaa mitä sylki näppäimistöön tuo. No, tuo variaatio tuosta sanonnasta ei kuulosta hyvältä, mutta kuitenkin, kaikki ymmärsi.
Päivän kuvahan on seuraavanlainen:
Miio Miiolainenhan se siinä. Se tykkää kovin paljon pärisyttää huulillaan, joten tulee tosi usein pärisytettyä sille takaisin ja sehän sitä huvittaa. Tässäkin virnistyksessä on käytetty samaa kaavaa. Toinen mikä sitä ihan kamalasti huvittaa on se, kun mä pidän suuta auki ja hymyilen ikäänkuin tuolla kuvan ilmeellä sille päin naamaa. Se usein sille siitä tarttuu ja ilme on yleensä huvittunut ja huvittava.
Hmm, mulla on huomenna enää 10 päivää aikaa tehdä kouluhommat maaliin. Joten mä olen nyt päättänyt, että huomenna, perjantaina 9.12.2022 mä tulen tarttumaan koulutehtäviin varmasti! Se on lupaus. Huomenna lopetan sivujen työstämisen vasta kun olen siinä pisteessä, että jäljellä on vain loppuviimeistelyt, joita voin sitten ajan kanssa hiljalleen tehdä. Tai siis minkä ajan? Joita voin siis viimeiset päivät säätää ja ihmetellä.
Tällä halusin siis sanoa teille, että huomenna voi olla blogin puolesta vieläkin vaisumpaa sisältöä tulossa. Vaikka eihän sitäkään tiedä? Jos huomenna vaikka herää jonkinlaisena superihmisenä, saa tehtyä sivut valmiiksi ja sen päälle vielä vuosisadan blogimerkinnän? Onhan semmonen toki jollain tasolla mahdollista, mutta ei mun unenlahjoilla. Eikä Miion jatkuvan herättelyn saattelemanakaan. Sillä on nähkääs taas joku vaihe, jonka jo kovasti toivoisi menevän ohi.. Plaah, mutta ei siitä sen enempää.
Nyt menen taas hieman sekottelemaan kastiketta ja alan kohta keittämään sitä spagettia siihen kylkeen. Eli huomiseen – toivottavasti – ihmiset!
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)