Mutta, mutta.. Mä taidan tänään ihan vaan avata teille paremmin tarinan muodossa noita päivän kuvia, koska siinähän sitä sitten tulee selitettyä tämä päivä lyhyesti ja ytimekkäästi. Tänään on siis hyötyä siitä, että käyt lukemassa myös blogia, etkä vain vakoile mua Facebookista tai Instagramista.
Tosiaan, tapani mukaan heräsin tänään Sälinkäältä. Lapsien myötä mun joulunvietto muuttui niin, että en vietäkään enää jouluaattoa vanhempieni kanssa, vaan menen sinne aatonaattona ja herään sieltä jouluaattoon, jonka jälkeen tavalla tai toisella kotiudun.. Se on siellä maalla sitä mukavaa olemista ja möllöttämistä, josta mä hyvin paljolti pidän. Vanhempien huumori yhdessä ja erikseen uppoaa tosi hyvin, ja siellä on ihmisen jotenkin niin rauhallista olla. Turvaisa ympäristö ja jotain tuttua lapsuudesta.
Eira tuli mut sitten sieltä siinä puolenpäivän aikaan hakemaan ns. uusien perinteiden pariin. No, ei ne eroa omista perinteistä niinkään, muutoin kun vaan porukka on hyvin eri. Sikälihän mun on pakko sanoa, että kun en ole sosiaalisinta sorttia – yllättyikö joku – niin on mulle tavallaan vaikeaa olla kotona kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joiden kanssa ei osaa virittää mitään keskustelua. Ei siis mitään. Vaikka nautiskelin päivän mittaan muutaman lonkeron, josko saisin sillä jotain itsestäni ulos, mutta ei. Mä olen ollut käytännössä koko päivän hiljaa. Se vähän harmittaa, mutta minkäs teet. Oon kuitenkin päässyt näkemään Maxin ja Miion lahjojen avaamisen, joten siinä on kaikki mitä mä tarvitsen. Miio on vielä niin nuori, että ei niinkään ymmärrä lahjojen perään, mutta Max oli tänään ihan "waaauu"-mies. Sille olisi periaatteessa riittänyt yksi lahja, koska ei se malttanut hetkeäkään keskittyä uuden lahjan avaamiseen vaan leikki sillä jo saadulla ihan pähkinöinä – eli siis innoissaan.
Taisin hieman hyppiä. Ennen kun kukaan avasi mitään lahjoja.. Eipäs, hetkinen. Miio sai tänään myöhäisin ristiäislahjan ja Max myöhäisen syntymäpäivälahjan ja nehän me avattiin ennen kunnon lahjashowta. Mutta siis ennen tätä kunnon lahjashowta meillä kävi joulupukki. Kyllä, ihan aito valepukki. Jos joku näitä jostain syystä lukee lapsilleen, jotka uskoo joulupukkiin, niin sanokaa nyt vaikka, että oli se ihan oikea aito joulupukki ja Vesa-Matti se täällä vaan valehtelee. Hyvä, ei käynyt vahinkoa. Joulupukki saapui melkein poroilla, mutta ihan oikeasti se oli jättänyt porot nurkan taakse ja saapui meidän pihaan punaisella autolla. Kansan keskellä kansan näköisenä. Se oli ihan hauska show, vaikka tavallaan hieman kiusallinen – joka johtuu ihan puhtaasti minusta itsestäni. Pukki suoriutui roolistaan varmasti oikein hyvin, mutta mä en osaa vaan katsoa semmoista silleen, että waaauu! Lapsille siitä jää varmaan jonkinlainen muisto ja sehän se kai tärkeintä on, siitähän siinä maksetaan.
Pukin jälkeen lapset kävivät järkyttävän lahjakasan kimppuun. Paperia lensi siellä ja silppua tuolla, kun kaikki lapset repi omia pakettejaan auki. Mä varastoin omat pakettini selkäni taakse, koska en edelleenkään osaa luontevasti availla paketteja ihmisten läsnäollessa. Se pitää tehdä salaa. Niin tai näin, Max avasi yhden paketin, tokaisi kovaan ääneen "waaauu!" ja ryhtyi leikkimään uudella lelullaan. Minä ja Eira huudellaan Maxin lahjapinon luona, että "Max, tule avaamaan seuraava!" Eipä tullut. Piti aina houkutella tovi jos toinenkin. Eira sanoikin, että ihan hyvin olisi voinut jättää loput lahjat seuraavaan jouluun, koska se oli niin innoissaan jo niin vähästä. Tokikin heti kun sen poikasen sai uuden paketin kimppuun ja paketin auki, niin taas kuului "waaauu!" ja poikanen ryhtyi leikkimään uudella lelullaan. Tätä jatkui pakettien loppumiseen asti. Miion paketit avattiin Miion päiväunien jälkeen, mutta niistä ei Miio pahemmin innostunut kun ei ymmärrä asian päälle vielä mitään. Tuli kuitenkin kaikkea hyödyllistä, joten ne lahjat oli meille vanhemmille tosi tosi jees.
Pakettien jälkeen syötiin jouluruokaa. Niin, siis ei niitä paketteja syöty, mutta pakettien avaamisen jälkeen ryhdyttiin jouluruoalle. Kuten kuvatekstistä voi varmaan päätellä, niin kyllä.. Mä söin aivan järkyttävästi liikaa. Jouluruoka on vaan ehdottomasti ehkä yksi parhaista kokonaisuuksista mitä on olemassa. Paljon eri komponentteja lautasella ja jokaisen haarukallisen saa halutessaan maistumaan täysin erilaiselta. Siinä on sen juju, jos ette vielä tienneet. Olen sen kyllä aikaisemminkin tänä vuonna tainnut mainita. Mä taisin santsata kaksi kertaa, eli söin käytännössä kolmen ihmisen ruoat. Se oli vaan niin, huh huh, hyvää! Mä olin niin ähky sen ruoan jälkeen, että en pystynyt oikein tekemään yhtään mitään. Olisin voinut vaan pyöriä sänkyyn ja nukahtaa.
Ruoan jälkeen vieraat alkoivat yksi toisensa perään kaikkoamaan. Päästiin lopulta olemaan ihan oman perheen kesken, joka oli siis sikäli helpotus mulle, että osasin taas avata suuni. Älkääkä käsittäkö väärin; kyllä mä tykkäsin siitä, että meillä oli ihmisiä. Saa olla ja saa tulla. Mä itse kulun siitä hyvin nopeasti oman verttiyteni takia, mutta ei siitä kenenkään muun tarvitse välittää. En mä vihaa ketään, joka meillä on, vaikka mun oma oloni olisi kuinka tukala. Eikä muiden tarvitse mun tukaluudesta välittääkään, mä olen oppinut sen kanssa elämään. Se on sitten taas aina vaan niin paljon rentouttavampaa olla ihan vaan oman perheen kesken, kun on ensin ollut painekattilassa.
Hetken hengittelyn jälkeen mä avasin omat pakettini ja olenkin kaikista lahjoistakin hyvinkin erittäin kiitollinen. Mitään mulle ei olisi tarvinnut ostaa, mutta ostitte silti. Tänä vuonna mut lyötiin ihan ällikällä kun mun yhdestä paketista löytyi Crystal Head -vodkapullo. Se on ollut semmoinen asia mitä mä olen pitkään kuolaillut ja toivonut, mutta ei ole vaan ollut mahdollisuutta sitä itselleen ostaa. Se on ensinnäkin aivan järkyttävän hintainen ja sen lisäksi kun sitä ei kuitenkaan ihan herkästi avata, niin se on vaan avaamattomana pienemmän Crystal Head -pullon vieressä mun vitriinissä. Se on todella hieno ja olen kyllä siis, ette edes usko kuinka kiitollinen, että Heidi-tonttu sen mulle raaski ostaa.
Mutta tokikin olen tosi kiitollinen myös muista lahjoista. Eiralta sain boksereita ja sukkia, jotka on hyvinkin käytännöllisiä ja sellaisia tuotteita, joita en itse koskaan itselleni ostele. Kaikki kalsarit ja sukat käytetään viimeisen päälle loppuun, koska ihan hyvin ne vielä toimii oli niissä sitten pieniä tai isoja reikiä.
Avattuani lahjat ja Eiran avattua omansa oltiin valmiita illan viimeiseen ohjelmanumeroon. Suhteellisen uusi perinne minulle, mutta jo todella tärkeä ja iso osa joulua. Hautausmaalle meno. Siellä on aina ihan uskomattoman kaunista ja siellä on semmonen ihan erilainen fiilis mitä ei ole missään muualla. Rauhallinen. Käytiin viemässä kynttilöitä sinne haudatuille ja jätettiin muisto myös muualle haudattujen kivelle. Sieltä saa ihan uskomattoman kauniita kuvia myös, mutta en viitsinyt tota julkaisua tukkia niillä. Ne on itsellä hyvässä tallessa ja se riittänee.
Nyt tästä alan lopettelemaan tätä merkintää, koska meillä alkaa olemaan sauna lämmin. Ah, joulun päättävä joulusauna. Sen jälkeen voi mennä hyvin levollisin mielin nukkumaan. Jeps, en nyt tähän hätään kerkeä kirjoittamaan enempää. Toivottavasti muistin tässä mainita kaiken tarpeellisen.
Jos olet lukenut jokaisen blogiputki-joulukalenterin luukun niin arvostan kyllä todella paljon juuri sinua! Jos olet lukenut edes muutamia niin arvostan myös sinuakin. Jos tämä on ensimmäinen ja viimeinen merkintä minkä minulta luet.. No, arvostan mä hitusen suakin. Kiitos kaikille tästä tämän vuoden kalenterista, ei tämä mahdottoman paljon lukijoita kerännyt, mutta tästä jää taas kiva muisto itselle! Oli kivaa, vaikka ei aina ollutkaan. Nyt en sanokaan, että huomiseen vaan sanon, että seuraavaan kertaan, joka saattaa olla hetkenä minä hyvänsä tai ei ollenkaan. Ei näistä koskaan tiedä. En kuitenkaan ole lopettamassa, joten ehkä se kuitenkin tulee ennemmin tai myöhemmin. Kiitos, kiitos ja kiitos. Ja hyvää joulua!
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)