Tai sitten stressaan joulua. En kylläkään kovin tietoisesti, mutta onhan se mahdollista se tiedostamaton stressikin. Huomenna menen Sälinkäälle, porukoille viettämään yhden päivän ja yhden yön. Sitten 24. päivä tulen kotiin viettämään joulua oman pienen perheeni kanssa. Ei sen pitäisi mitenkään stressata, koska jouluhan on hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa ja mä ajattelenkin nämä vain kivoina asioina. Ehkä tää on vaan se kun stressi purkautuu, päätetään niin, eikö? Eipäs kun hei, hetkinen! Mä stressaan tietenkin taas lahjoja. Musta tuntuu, että mä en ole täysin tyytyväinen siihen mitä olen saanut hankittua, joten se varmaan aiheuttaa vähän semmosta oloa, että ei huvittaisi nyt oikein. Täytyy täällä jo etukäteen sanoa, ehkä jopa toistan itseäni, mutta meilläkin on ollut nyt todella tiukkaa rahallisesti. Tämä on aika hyvin poistanut sen mahdollisuuden, että olisi saanut ostettua semmoisia lahjoja, jotka ei pistäisi miettimään riittääkö ne. Tai siis tietenkin ne riittää, koska lahjahan on lahja. Mä vaan tapani mukaan yliajattelen, anteeksi.
Ja tavallaan, vaikka sovittiin Eiran kanssa, että ei toisillemme ostella mitään.. Päädyttiin kuitenkin ratkaisuun, jossa sovittiin kuitenkin pieni budjetti ihan pientä muistamista varten. En kuitenkaan osannut keksiä yhtään mitään mikä Eiran yllättäisi. Mutta sopimukseen päästiinkin sillä ehdolla, että tämä pieni muistaminen olisi jotenkin hyödyllinen ja sitähän se periaatteessa sitten onkin, joten ehkä mun ei pidä stressata sitäkään.
Mä en ymmärrä minkä takia mulle oli tänä vuonna jopa normaalia vaikeampaa keksiä ihmisille mitään. Onneksi Eira on ollut iso apukäsi ja rakentanut mun kanssa tässä ihan toimivia lahjaratkaisuja, jotka toivottavasti saajansa saavat jollain tasolla edes hitusen onnellisiksi tai kiitollisiksi, mitä ikinä. Se nyt on sitä mitä se on, eikä siitä sen enempää. Vaiko sanoisinko jopa, että se siitä ja loput kirjeessä?
Maxillahan tosiaan oli eilen se kitarisan poisto ja korvien putkitus, kuten kerroin. Sanotaan nyt vaikka näin, että sitä ei kyllä siitä poikasesta tänään huomaa. Se on ollut sikäli ihan oma itsensä, mutta tässä on tehty yhden päivän perusteella pieni huomio, joka voi olla ihan inhimillinen erehdyskin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Max heräsi päiväunilta hyväntuulisena. Se ei ollut semmonen äkäpussi mitä se on yleensä ollut kun se on hiippaillut huoneestansa ulos. Se heräsi hyvällä tuulella ja se ryhtyi heti leikkimään.
Yleensä kun se herää yrmynä se vaatii heti ensitöikseen maitoa. Nyt se tahtoi sitä maitoa vasta pienen leikkisession jälkeen, mutta tässäkin oli sitten jotain ihmeteltävää meillä. Normaalisti se on mennyt Hathatin (sen pingviini-pehmolelu) päälle makaamaan, juomaan maitoa ja katsomaan televisiota. Maidon jälkeen se on jäänyt naama mutrulla vaan katsomaan televisiota. Tänään se joi maidon, mutta se ei jäänyt vaan makoilemaan naama mutrulla, vaan se kertoi iloisella mielellä isoon ääneen mitä kaikkea siellä televisiossa tapahtui. Eihän me siis siitä puheesta paljoa ymmärretä, mutta hirveän tohkeissaan se selitti mitä ohjelmassa tapahtuu. Ja tämä oli uutta. Se siis heräsi hyvällä mielellä ja se hyvä mieli kantoi vielä maitopullollisen jälkeiseen aikaan.
Voisiko siis olla niin, että tästä operaatiosta on näin nopeasti näin iso apu? Jos se jatkaa hyvällä mielellä heräämistä niin tämähän on ihan mahtavaa! Ja jos se on näin helppoa niin poistetaan kaikilta ihmisiltä vain kitarisa ja laitetaan korviin putket! Maailma muuttuu paremmaksi paikaksi, ehkä? No, tiedän yhden presidentin, jolta pitäisi kitarisan sijasta poistaa vähän enemmänkin, esim. pää, jotta maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi.. Ei mennä siihen kuitenkaan enempää, koska tämä ei ole mikään poliittinen blogi, enkä minä tiedä mitään näistä valtarakenteista – sikäli siis, että mitä hyötyä on hävittää yksi presidentti jos sen seuraaja olisi ihan samallainen tahi pahempi. Nyt ei enää siitä aiheesta, usko jo!
Tässä nyt kuitenkin sitten seuraavaksi seuraillaan, että siirtyykö Max hengittämään pääsääntöisesti nenänsä kautta vai jäiköhän jotain vikaa vielä jonnekin. Kuorsaaminenkin pitäisi loppua, joka ei siis ole kuulema yhtään normaalia pienillä lapsilla. Eilen kotimatkalla poikanen vielä hieman röhisi nukkuessaan, mutta kai sen voi aiheuttaa ihan se operaatio itsessäänkin? En tiedä, mutta seuraillaan. Pääasia on, että poika paranee vauhdilla ja on jo erittäin vauhdikas oma itsensä, vaikka pitäisi pitää sykkeet matalana toistaiseksi. Sitä ei vaan voi sitoa mihinkään, eikä auta vaikka kuinka yrittää sanoa, että pitää ottaa rauhallisesti. Se on aina ollut vauhdikas ja tulee sitä olemaan myös toipilaana, tahdottiin me tai ei. Eniten täytyy vaan toivoa, että mitään häikkää ei ilmene vauhdin huumassa tai muutenkaan.
No, mutta.. Vaikka ei ollut mielenkiintoa tänään niin onneksi sitä löytyi jostain kumminkin edes yhden blogimerkinnän verran. Ihan hyvinhän tähän tuli juttua, vai mitä? Laitellaan vielä päivän kuva ja tiedättekös mitä sitten tapahtuu? Niin, mä alan valmistelemaan huomista blogimerkintää jonkinlaiseen kuntoon, jotta huomenna ei tarvitse olla pää kolmantena jalkana.
Tämä tapahtuma on siis kuvattu Eiran sylistä, mutta ei mennyt tästä kovin montaakaan tuntia eteenpäin kun Miio teki mun puhelimella saman. Tarttui kiinni ja repi liki naamaansa kiinni. Katsoi vähän lähempää, että mitä siellä oikein mahtaa ollakaan. No, eipä siellä ollut paljon mitään, leikittiin vain hieman semmosilla filttereillä mitkä muuttaa naamaa. Miio ei niistä vielä oikein ymmärrä, tai ei se ainakaan niistä huvitu.
Mutta joo, nyt pitää jatkaa seuraavan merkinnän pariin, jotta ei aivan täysin kiire tule. Nähdään kohta, vaikka se on teille kylläkin huomiseen! Se on enää pari luukkua jäljellä, hurjaa.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)