18. Luukku

Mahtavaa. Menetin otteeni täysin tätä epäaktiivisuutta vastaan. Näin on tapahtunu joka vuosi mun "joulukalentereissa".

Jossain vaiheessa kun unohtaa sen yhden luukun, niin siitä on lähes mahdoton enään palata takaisin siihen aktiivisuuteen, mitä se ennen sitä unohdusta oli. Taas pahahti tommonen tauko, että luukut 16 ja 17 jäi välistä täysin.

Se ei todellakaan ole ajanpuutetta, vaan ehkä lähinnä mielenkiinnonpuutetta. Siitä tulee semmonen kierre. Kun unohdat yhden, ajattelet, että ei toisellakaan ole väliä.. Ja niin on noidankehä syntynyt.

Mut jos mennään ihan itse aiheeseen. Tänään oli taas tämmönen päivä, ettei vaan millään saanut itseään ylös ajoissa. Huonosti nukuttu yö ja herääminen negatiiviseen ilmapiiriin ei ole hyvä yhdistelmä. Sillon sitä mielummin heittää peittoa takasin korville ja jatkaa koisimista.

Vaikka luulis, että siihenkin voi tottua, niin ei.. Tää sama kaava toistu jo aikoinaan kun vielä vanhemmilla asuin. Sillonkin välillä piti herätä niin negatiiviseen ilmapiiriin, että ei kyllä ois millään tehny mieli. Vaikka se ei todellisuudessa edes ole niin negatiivinen ilmapiiri, kun sitä heti herättyään ajattelee.. Sehän on vaan sitä, että halutaan se toinen hereille ja arjen askareisiin. Mulla on siis joku ongelma sitä kohtaan.

Haluisin herätä hyvin nukutun yön jälkeen siihen, kun mulle tuodaan kahvi sänkyyn ja hempeillään hetki. Hehe, noin kärjistetysti ajatellen siis. Onko "kärjistetty" edes oikea sana? No, kai se on. Mut mikä olisi oikeesti mukavampaa kun herätä positiivisella mielellä? Ehkä se herääminen on tarkotettu vaan jouluaatoiksi.

Mä oon oikeesti aika jouluihminen. Vaikka oon saakelin laiska, enkä yleensä jaksa panostaa joulun laittoon, niin silti se on kivaa. Lahjat on tietenkin ihan kiva lisä, mutta mulle pääasia on olla perheen kanssa. Harmi vaan, että sekään ei oo aikoihin ollu se koko perhe. Joillain kun sattuu olemaan se oma perhe (toinen osapuoli ja lapsia). Onhan mullakin se toinen osapuoli, josta olen hyvinkin onnellinen.. Mutta se omassa asunnossa vietettävä joulu varmasti vaatisi ne pienet veitikat, jotka tekee siitä joulusta sen joulun. En tiedä.

Toisinaan se olis vaan niin hemmetin siistiä palata lapsuuden jouluihin.. Ai että. Sitä mä yleensä haen takaa sillä, kun menen porukoille yökylään ja herään sitten aamulla puurolle, kinkun tuoksuun ja jouluhössötykseen. Se on se joulu. Vielä kun saisi irrotettua kaikki sisarukset samaan taloon, pois omista jouluistaan, niin se olisi unelma joulu.

Siinä mielessä ja itseasiassa aika monessa muussakin mielessä mä olen jäänyt tavallaan lapsen tasolle. Tahdon olla se pieni poika, joka olin silloinkin.. Ja tahdon takaisin ne ajat. Yksi päivä vuodesta riittäisi aivan mainiosti.

Nykyään kun ollaan kaikki aikuisia ja muilla on ne omat perheet, niin joulu on muuttunut aikalailla. Ne muutamat sukulaiset ja riittävästi alkoholia.. Toisaalta, on sekin ihan mukavaa ihan vain yhdessä vietettävän ajan vuoksi, mutta ei se ole sitä mitä mä joululta toivon.

Tää oli nyt tämmönen jaarittelu. Vähän enemmän tekstiä, koska välipäivät.

Terveisin,
Tekko

15. Luukku

Moi. Olen taas erittäinkin pettynyt itseeni. Alku oli niin lupaava ja päivä päivältä sitä kaikkea tuli tänne blogiin. Perjantai.. No, tiedätte kyllä. Perinteinen kaava.

Perjantaina ku otti muutaman oluen tyhjään vatsaan, ni oli blogimerkintä samantien historiaa. Kirjotus ei oikein luistanut. Ei tosiaan. Facebookissa tietäjät tietää.

Perjantai oli kyl ihan siisti silleen.. Alessa käytiin muutamalla, vaikka olin luovuttamassa jo aikasimmin, koska ei tavallaan ois tehny mieli, ku tuli huono olo. Silti, silti lähdin mukaan. Alessa maistelin vaa juomia, mutta en muistaakseni juomalla juonu mitään. Muistaakseni. Alen vessassa joku jätkä tuli selittää, että olin tutun näkönen ja se oli nähny mut jossain.. Sillee, ihan mielenkiintosta.

Tultiin sit jossain vaiheessa pizzerian kautta kotiin nukkumaan. Kävin vessassa ja oli pakko oksentaa. En muista aikoihin oksentaneeni -ja nyt taas. Ihan siistii.. No en tiedä.

Lupailin teille lauantaiks jotain isompaa häppeninkiä, mutta sit huomasin kusevani senkin. Lauantaina ei vaan kyenny tekemään yhtään mitään. Tai vaikka ois kyennykki, ni ei huvittanu. Oli sen verran mielenkiintoset olotilat, että oli pakko vaa vetää kaikkee mättöö ja makaa sohvalla tuijottamassa leffoja.

Itseasias oon tehny sitä samaa tänäänki. Röhnötän tässä ja tuijotan leffoja. Itseasias onneks, koska törmäsin tosi hyvään leffaan. "Dead Snow". En teille siitä kerro sen enempää, mutta suosittelen kattomaan. Mira vois ainakin tykätä. Hoho.

Nyt mulla pyörii tossa joku "Shrooms". En oo jaksanu oikeestaan keskittyy tohon ollenkaan. Eli ei voi olla kovin hyvä. Tai no en tiedä. Jos vaan jaksais tosiaan kiinnittää huomionsa siihen, eikä tehä kaikkee muuta samalla.. Kai siitä vois joku saada jotain irti.

Mut nyt ei voi enää auttaa. Kaks päivää jäi nyt tästäkin kalenterista uupumaan, enkä haluu niitä jälkeenpäin enää ruveta väkertämään. Mokasin.

Enkä viitti ruveta enää lupailee mitään, että teen sillon ja sillon jotain ja jotain. Ehkä mä annan tän mennä taas omalla painollaan loppuun. Tää on nyt tämmönen, ja seuraava joko on tai ei ole.

Näin se sitten menee.

Terveisin,
Tekko

12. Luukku

Mä oon oikeesti jo ihan petikamaa. En meinannu jaksaa ees raahautuu tähän koneelle, mutta oli pakko. Tää blogi pakotti.

En tiedä, minkä takia pakotan itteni tähän, vaikka ei ois mitään järkevää sanottavaa. Nyt ei oo sanottavaa, eikä edes videota. Mutta on saatava se luukku 12.

Anteeks nyt tosiaan. Oon liian tarkka jättääkseni tän väliin, mutta nyt liian väsynyt keksimään tai kykenemään mitään.

Lupaan viimeistään lauantaiksi jotain hienompaa kun tämä. Anteeksi ainainen vähättely ja nihkeys. Ei nää nyt oikein tunnu miltään semmosilta luukuilta, mitä ois kiva käydä avaamassa.. Mutta tää nimenomaan vaan sen takia, että en haluu jättää päivääkään väliin. Liian tarkka sen suhteen.

Terveisin,
Tekko

11. Luukku

Oikeesti oon sitte niin väsyny tänään, etten kykene mihinkään erikoiseen. Siksi multa tuleekin tähän luukkuun vaan yks tosi väsyneenä tehty video. Nyt tää on taas tätä tämmöstä vähättelyä, mutta nyt ei auta muukaan.

Toivottavasti saatte videosta edes jotain irti. :)

Video: KATSO!

Terveisin,
Tekko

10. Luukku

Ollaan jo hienosti kymmenennessä luukussa. Vielä 14 luukkua avaamatta! En tiedä, onko se sitten hyvä vai huono asia..

Mitä ootte pitäny näistä mun merkinnöistä? Se on varmasti ainakin positiivista, että näitä on tullu joka päivä. Ei samaan tahtiin kun yleensä. Yks tuolla, toinen täällä. Jos muutenkin sais taas vähän puhtia tohon kirjottamiseen.. Voihan se olla, että alkuvuodestakin tulee taas hirveesti tarinaa, mut sit se jossain vaiheessa taas lopahtaa ja saattaa tulla kuukaudenkin taukoja. Eiku hei.. En tiedä oliko mulla tänä vuonna ainuttakaan kuukauden taukoa.. Tai siis silleen, etteikö joka kuukausi ois tullu edes yhtä.

Mulla on tuolla Youtubessa tältä päivältä kaksi (2) videoo latautumassa, mutta en tiedä miksi ne menee niin hitaasti? Olin itseasiassa kattovinani, että Iltalehdessä ois ollu jotain juttua jostain nettijutusta.. Odottakaas..

No, en nyt löytäny sitä. Mutta mun mielestä oli jotain tekstiä, että Elisan netti toimii tänään huonosti? No, siltä musta alkaa ainakin pikkuhiljaa tuntumaan. Odotellu tota ekaa videoo sen pari tuntia.. Mitä on tapahtunu? 31% ladattu. Se ois menny jo pariin kertaan, jos se toimis normaalisti.

No täytyy nyt seurailla tota ja toivoa, ettei se ole kokonaan jumissa.. Koska muuten joutuu alottaa koko operaation kokonaan alusta - sad.

Odotellaan nyt kumminkin. Jos ne menee tänään vielä, ni editoin linkit tähän - jos ei, ni en.

Edit: Kesä- ja lokakuulta ei merkintöjä. Eli oli yli kuukauden taukoja. 

Edit 2: Nyt ne videot on Youtubessa.
Video 1: KATSO!
Video 2: KATSO!

Terveisin,
Tekko

9. Luukku

Tänään teitä vlogini ystäviä hellitään. Multa tulee nyt kaksi videota tähän luukkuun. Ensimmäinen ihan perus höpinää ja toisessa käsitellään yhtä kirjaa.

Jos kiinnostaa, ni kannattaa tsiikaa.

Tekstin ystäville tulossa kanssa tottakai jossain vaiheessa jotain. Nyt vaan hirvee innostus vlogien tekoon. Kiitos.

Vlog nro. 4 
Vlog nro. 5

Tsiigaillaan.

Terveisin,
Tekko

8. Luukku

Eilinen.. Huh huh.

Eiran synttäreitä tosiaan vietettiin ja kuten mä sanoin, alkoholia tuli nautittua. Toiset hieman runsaammin kun toiset - mutta ei siitä sen enempää. Itse vältyin nyt suhteellisen hyvin tappeluilta, vaikka välillä äänen korottaminen oli lähes pakollista.

Vieraita tais olla parhaimmillaan, hmm, 11 (+ me)? Oli kyllä sen verran kaunis kenkäkasa eteisessä, että ei mitään rajaa. Ei ihmekkään, että multa on nyt toinen kappale mun uusista kengistä omilla teillään. Toivottavasti se joskus löytää tiensä kotiin, voi pientä.

Takki palautui tänään kyllä suhteellisen onnellisena kotiin. Sillä oli vielä kaikki omaisuuskin mukana - kaikki mitä siellä säilytän. Olihan se mielenkiintoista, että vaatteet on lähteny kävelemään.

Mitä sitten tulee noihin rikottuihin esineisiin.. No, meillä on suihkussa semmonen pidike lastalle seinällä. Tai siis oli. Se oli onnistuttu pistämään kappaleiksi. Suihkusta vielä sen verran, että siellä oli lennelly myös kaikki tavarat pitkin poikin. Siellä on semmonen saippuateline.. Se löyty aamulla saunan lauteitten alta, että en tiedä mitä siellä on oikein tapahtunut. Sitten itseasiassa suihkun lattialta löyty myös rikkinäinen tuoppi. Mikä siinä suihkussa nyt oikein kiehtoo?

No tossa oli onneks kaikista isoimmat vauriot. Tai no, pikkueteisen ja eteisen välisen välioven alareunasta oli lähteny jonkinlainen palanen irti. Ei iso homma korjata, mutta turhauttavaa. Ainiin ja eteisessä loju kasa vaatteita illan aikana lattialle, koska yks naulakko oli irronnut paikaltaan. Liikaako vaatteita yhteen koukkuun? Kuka tietää.

Pääpiirteittäin siis ihan onnistunut ilta. Ei ihan heti uudestaan. Kiitos.

Terveisin,
Tekko

7. Luukku

En kerkeä tänään videoimaan mitään, enkä oikein kirjottamaankaan. Teen tän nyt tässä vaiheessa päivää, koska illalla se vois olla hankalampaa - johtuen kaiketi humalatilasta. Eli tänään Eiran synttärit.

Viime yönä kun en saanut unta, niin kävin väsäämässä Eiralle kirjekuoren keittiön pöydälle. Aamulla sitten viattomasti kysyin, että "Ootko sä käyny jo tuol?" tarkoittaen keittiötä. Ei ollut Eira vielä käynyt ja mä sit sanoin, että kannattanee käydä.

Eira hyppäsi sängystä ylös, kipitti keittiöön ja hetken päästä ilonen ilme kasvoillaan takaisin makuuhuoneeseen, kiitoksien kera.

Omasta mielestäni lahja oli suhteellisen tylsä, koska viime vuoden lahja ei hirmuisesti eronnut tästä - Eiran mielestä se ei ollut tylsä. Mutta se on pääasia.

Eikä siinä vielä kaikki! Vein Eiran syömään.. Tai no siis.. Eirahan meidät sinne ajoi ja oikeestaan teki tilauksenkin.. Minä olin vain maksumiehenä. Eli Eira vei meiät syömään ruokaa, jonka minä tarjosin sille. Lehtipihvit ranskalaisten kera, uh. Oli muuten hemmetin hyvää. Tässä kuva aterioista:

Lehtipihvi ja ranskalaiset. Maustevoiiiii!

Mutta päätän tarinani ruuasta siihen, että oli ihan saamarin hyvää.

No, tosiaan kuten tossa aikasemmin totesin, niin illemmalla saattaa olla humalatila. Porukkaa tulee taas enemmän kun asuntoon mahtuu, mutta toivottavasti osa porukasta viihtyy oven toisella puolella. No ei vaineskaan, kyllä tänne jotenkin saadaan kaikki mahdutettua - toivottavasti.

Boolia on, kakkua on, sipsiä ja dippiä on, pätkiksiä on, olutta on... Kaikkea on. Kauppareissutki verotti varmaan jonku 80-100 euroo. Tai no hemmetti, hmm, varmasti päälle 100 euroa, koska jos laskee aikasemmat kauppareissut, esim. Alko.

No ei sille voi mitään. Toivottavasti on edes hauskaa!

Terveisin,
Tekko

6. Luukku

Luukusta kuusi pompsahtaa itsepäisyyspäivä - vai mikä se oli?

Tänään sain kun sainkin videon aikaan, joten tämän päivän luukku tarjoillaan videon muodossa. Ja täältä se saapuu!

LINKKI! Menkää sinne!

- Ja ja ja...

Terveisin,
Tekko

5. Luukku

Viitosta vaa kaikille. Femmaa puskee.

En tiedä, älkää kysykö. Tänään tää tulee vähä myöhässä, eikä edes videona - täytyy kattoo jos huomenna kerkeisin. Huomenna saattaa tulla video. Odottakaa.

Tänää oli kiva päivä. Hyvä kaveri vuosien vuosien takaa tuli käymään Hyvinkäällä. Kierreltiin Willassa ja bongailtiin lahjoja. Mulla oli se suurin ongelma - Eiran synttärilahja. Ideoita ei oikein ollu, eikä meinannu syntyä millään. Mutta hei, mä tein sen. Löysin sen, ja uskon Eiran pitävän siitä. Vaikkakin, no... Näkee sitten. Kyllä se siitä pitää.

Kiitoksia eilisistä kommenteista, uh! Kiitoksia. Kerrankin niitä tuli. Mielenkiintosta kuulla, että sisällön määrällä ei ole niin väliä. Kiva, että kelpaa välillä vähän lyhyempikin tekstinpätkä. Tai siis näin käsitin. En siispä valita siitä, että ei tule niin hirveesti sisältöä aina.

Mut en mä tiedä.. Oli siisti nähä Miraa. Oli siisti tietää, että ei se ilmeisesti vihaakaan mua. Jos vihais, ni ei se ois tänne tullu. Oli siistiä, uskotteko jo?

Sit käytii heittää Mira Riihimäen asemalle. Käytiin Prismassa ostaa Eiran isille lahja ja sit käytiin vielä sielläkin. Ja ainii, näkyhän toi Kosjo K. Kojoottikin. Ja perhana, olin jo unohtaa. näkyhän tänää Villezkaaki. Tänään näky paljon ihmisiä, joita ei oo taas toviin nähny. Siistii! Hyvä fiilis!

Eikä huomen tarvi herätä kouluun. Voi nukkua pidempään ja herätä kuvaamaan vlogia - mahdollisesti. Mut eikai siin sit. Näkyillään! Siistii.

Terveisin,
Tekko

4. Luukku

Trv. Tänään en oikein jaksa kyetä tekemään blogin eteen mitään. Ei vlogia, koska ei ollu aikaa. Ei kunnon blogia, koska väsyttää.

Tänään käytiin Järvenpään Tarjoustalossa pyörähtämässä, mistä tarttukin mukaan Eiralle kengät.

Ainiin, ja koulussa meillä on nyt koristemaalauskurssi, ni siellä tuli tänään sit sohellettua vähän epämäärästä kuvioo seinälle. Tapetontinäyttö arvioitiin tänään ja vähän tuli palautetta huolimattomuudesta. Minkäs sille voi, et se oli mun ensimmäinen ihan yksin tehty tapetointi. Aina mulla on ollu joku apuna, tai oikeestaan mä oon pyöriny siinä apuna - tai tiellisenä.

Tästä tuli nyt varmaan tosi epämukava ja huono merkintä, koska yritän tässä keskittyä pizzaan ja samalla Eira käskee mun kattoa samaan aikaan Hauskat Kotivideot-ohjelmaa. Siellä on kuulema kokoajan jotain hauskaa "KATO! Kato!"

Mut ei täs oikein sit muuta. Morsot kaikille.

Terveisin,
Tekko

P.S. Huomenna saattaa tulla taas vlogia, jos kerkeen. :) Se on vähä semmonen juttu, etten kehtaa sitä kenenkään läsnäollessa tehdä, ni täytyy kattoa senkin perusteella.

3. Luukku

Kolmas päivä, kolmas luukku. Mitäs muutakaan sieltä nyt paljastuisi, kun vlog! Kyllä, se on jotenkin koukuttavaa hömppää. Kai mä vielä joku päivä jaksan kirjottaakin jotain. Nää nyt on tämmösii.

Linkki videoon!

Terveisin,
Tekko

2. Luukku

Eilisessä tekstissä mainitsin mielenkiintoni tehdä videoblogia. Tänään sitten otin kameran käteeni, tai oikeestaan asettelin sen alustalle, painoin reciä ja aloin höpöttää.

Alukshan siitä ei meinannu tulla mitään, mutta kun hetken aikaa läpisi ja kokeili useampia ottoja niin kyllä sieltä tuli video, joka itseäni ainakin jollain tapaa miellytti.

Ja itseasiassa se oli aika miellyttävä tunne kun sai videon valmiiksi ja huomasi kuinka sai avautua "jollekin". Vaikka se olikin vain kamera.

Joten tässä "joulukalenterin" toiseen luukkuun videopostaus. Kiitos, ja anteeksi.

Terveisin,
Tekko

1. Luukku

Rakas joulupukki.. Eiku, ootas hetki. Ei tää mikään kirje joulupukille kai ollu, mut ei se mitään. En oo vissiin ainakaan vuoteen kirjottanu minkäänlaista joulukalenteria. Nii-i, kirjottanu joulukalenteria.

Aikoinaan IRC-Galleriassa mulla oli tapana kirjottaa joka vuosi jouluisin vähintään se 24 päivää putkeen kaikkea turhaa, joten jos nyt kokeilisin tännekin. Tähän päivään ei oo oikein kerenny mahtua muuta kun Jumbo-reissu, joten jos se olisi ensimmäisen luukun aihe.

Mielenkiintosin asia mitä siellä Jumbossa huomasin, oli se, kun yleensä mulle tulee hirveessä väenpaljoudessa mun paniikkihäiriö hyvin esille - nyt ei tullu. Tai jos tulikin, niin se ilmoitti itsestään hieman erikoisella tavalla. Mua alko huvittaa. Mun silmät vilkuili jokaista vastaantulijaa, joten voitte kuvitella mimmosta vauhtia mun silmät on menny tänään. Ja kun huomasin tarkkailevani jokaista ihmistä, niin mua rupes naurattamaan.

Oikeestaan en tiedä mille nauroin. En sille, että mun silmät tarkkaili jokaista. En sille, että ihmisiä on niin monenlaisia. Eli en oikeestaan oikein millekään. Kunhan nauratti. Enkä mä ees nauranu silleen kovaäänisesti, vaan se oli semmosta itsekseen hihittelyä. Virnistyksen näki varmasti kaikki.

Aina kun pysähdyttiin johonkin kauppaan, mun hymy lakkas siihen. Ja kun taas tultiin pois kaupasta ja jatkettiin matkaa, virnistely alkoi taas. Huvituin ihmisistä tai jostain.

Voihan se toisaalta olla sitäkin kun näkee kuinka kiire muilla ihmisillä on. Me kun ollaan oltu ajoissa ja hommattu suurin osa joululahjoista jo. Toiset alottanu vasta nyt ja juoksee päättöminä pitkin Jumboa, etsien lahjoja läheisilleen - voi voi sentään.

No, jos se siitä aiheesta. Pähkinänkuoressa voisin todeta, että joko lääkkeet on auttanu tai tehny musta jotenkin mieleltäni kieron.

Tää seuraava juttu on niin maailmaa mullistava, että se on pakko jakaa. Ostettiin mulle pipo! Mulla ei mun muistaakseni ainakaan n. 10 vuoteen ole ollut minkäänlaista pipoa, tai siis en ole omistanut. Kyllähän sitä on muiden pipoja tultu lainailtua (luvatta), mutta ei sen kummempaa. Mulla on nyt kumminkin oma pipo. Miettikää sitä.

Ja sit semmonen asia, mitä mä tänään rupesin tosissani miettimään.. Joskus multa kysyttiin, että koska alan tekemään vlogeja (blogia videoina). Mä kelasin, että olisin voinut tehdä tän joulukalenterin vlog-tyylisenä, mutta en ainakaan tänään saanut semmosta aikaseks. Jos jostain iskee vaan tarpeeks hyvä inspiraatio, niin saattaa (HUOM! SAATTAA) joulukuussa muutama videopostauskin tulla. Inspiroikaa mua. En rupee tekemään videota ilman minkäänlaista pohjaa, koska en pidä vlogaajista, jotka uikuttaa jokaisessa videossaan sitä, että "en oikein tiedä, mitä sanoisin.." Tahdon aiheita ja ideoita.

Mut ei mulla oikein tässä muuta. Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää kaikille tasapuolisesti! Ja nyt minä koitan tosissani pitää tän 24 päivän blogausputken! Ei saa katketa, tai tulee surku.

Terveisin,
Tekko

...ttuuu!!

Minkä takia.. Voi jumankeka. Eksyin Iltalehti.fi-sivustolla tänään johonkin - mun mielestä - uuteen juttuun. En tiedä, pisti vaan vihaksi. Fiidi.fi, sivu, jossa listataan paskaa.

En tiedä, onko noihin asioihin osallistunut ihmisiä kautta maan, vai onko noi pelkästään jonkun "uutiset on loppu"-ihmisen räpellyksiä? "Kirjoitan näitä, koska en keksi enään muutakaan." Argh. Nyt tulee siis taas tämmönen rage-blogi. Tekko raivoaa.

Ensimmäinen: "5 ihmistä, joita et halua leffassa viereesi"
- Mietin vain, että ketä varten tämäkin on tehty? Kai nyt ihminen itse tietää, että kenen vieressä ei halua istua. Ja mistä sen tietää etukäteen, että jollain on vilkas suoli tai että joku tykkää räpeltää puhelimella? Semmosesta tiedosta ois ollu enemmän apua kun siitä, että kenen vieressä et vaan haluais istua. En mä voi mennä elokuvateatteriin ja kattoo niit penkkirivei silleen, et "jaha, toi tulee juoksemaan vessassa koko leffan ajan, en mene sen viereen." Tsiisus..

Mikä vielä koomisinta, niin noikin on kirjotettu tollein rage-mielialalla. Kirjottaja antaa protippejä. Jos on kova vessahätä, ni istu siellä, mistä on lyhin matka sinne vessaan. Hieman niinku, "no shit, Sherlock!" Arggh! Itseasiassa koko roska on niin täyttä itsestäänselvyyttä, että uutiskynnys ylitetty.

Toinen: "16 rasittavaa FB-tyyppiä - kuka heistä sinä olet?"
- Jumalauta. Anteeksi ruma kielenkäyttöni, mutta nyt on pakko. Ei voi olla vihainen, jos ei hieman viljele kirosanoja. Yhden ihmisen mielipiteet taas listattuna siihen. Kaiken kruunaa muka_hauskat-tittelit, kuten "Sinappikone", "salil eka salil vika" ja "hiljainen kyylä". No joo.

Eiks ois helpompaa kaikkien mielestä sanoa, että kaikki FB-käyttäjät on rasittavia. Jokainen syyllistyy jatkuvasti johonkin noista, tai sitten johonkin niistä aidosti ärsyttävistä piirteistä.

Vauva-jutussa oon pitkälti samaa mieltä, mutta se olikin ainoa. Paitsi että.. Toi urpo joka ton on kirjottanu, ni ei kyllä tajua mistään mitään. Toi miten se kuvailee tota hauskaa sinappikone-juttuaan, on kaukana hauskasta - mutta kyllä siitä näkee, että se on yritetty kirjottaa hauskasti. Pässi, ei kukaan, en ainakaan usko, laita kuvia vauvansa paskasta Facebookiin. Ne on yleensä vielä turhempia juttuja mitä vauva-ihmiset päivittelee.

"Imetin vauvaani!" tai tyyliin tämä.

Ja vielä kolmas: "8 ärsyttävää tapaa - teetkö sinäkin näin?"

- En tiedä, kuinka lihava ihminen on ollut kirjoittamassa tätä, mutta itse lihavana ihmisenä en ole hirveesti joutunu tämmösiin tilanteisiin. Jos joku kärry on jossain kaupassa keskellä kulkuväylää, niin sivuilta pääsee ohi - tai jos ei pääse, niin kärryssä on jumalauta renkaat, joiden avulla se siirtyy. Yks mojova potku kärryyn ni siirtyy sivuun saatana.

Ja jumalauta toi "bussituppisuut".. Saatanan idiootti toi kirjottaja. Jos näkee, että ihminen alkaa venkoilemaan, niin voi kysyä asiasta. Itsekkin olet muutoin "bussituppisuu" ja samalla saatanan ärsyttävä. Jos huomaat, että toinen haluaa pois, niin päästä se. Itse ujonakin ihmisenä tiedän, miten vaikeeta se suu on avata oikeissa paikoissa. Sillon sitä tuppaa näyttää asioita elein, odottaen, että toinen alottaa juttelun, jolloin on paljon helpompi lähteä mukaan. Älä ite ole siis "bussituppisuunedessäkyhjöttävätuppisuu" vaan väistä saatana.

En enää jaksa näitä listoja tässä tutkia, mutta sen verran voin vielä tehdä, että listaan itse tähän yhden listan.

2 ärsyttävää asiaa Fiidi.fi-sivustolla:

1. Kirjoittajat. Ei todennäköisesti suurtakaan pohjatyötä tehty aiheiden eteen. Usein aiheet kaikenlisäksi turhia ja erittäin itsestäänselviä. Mukahauskoja juttuja viljellään, koska luullaan, että se on ihmisistä hauskaa kun kirjotetaan asiat huvittavasti. Ei, huvittavuus ei synny vääntämällä.

2. Aiheet. Kuten jo sanoin, ei mitään pohjatyötä. Aiheet kirjotetaan vaan oman mielen mukaan. Ehkä snadisti saatetaan ottaa huomioon joitain vanhoja uutisia, tms., joista selviää jonkin ihmislauman heikkouksia.

Kiitos, nam! Lopettakaa, koska vielä on hyvä perääntyä. Oikeesti.

Terveisin,

Tekko

Töttörööröö.

Hellurei! Viime kerralla kun kirjottelin noista mun negatiivisista mielialoista.. Vai kirjottelinko? No jotain kumminkin omasta mielestäni aika masentavaa.

Tänään aattelin kertoa, että kuten oon joskus aikasemminkin kertonut, niin tää kirjotteleminen toimii mulle suhteellisen terapeuttisena. Siis se ei ollut se asia, jota tulin tänne kirjoittamaan, vaan se, että oon päässy noista etenemispaineista taas eroon.

Suhteellisen tylsä työharjottelujakso alkaa olemaan jo loppusuoralla ja pääsee takasin kouluun puuhastelemaan. Odotan innolla, koska koristemaalauskurssi. Se auttaa jaksamaan. Mä tosiaan joskus kokeilin sitä koristemaalauskurssia, mutta omista henkilökohtasista syistä jätin sen sillon kesken, vaikka pidinkin siitä. Nyt kun pääsee oman luokan kanssa uusimaan sitä, niin uskon sen olevan vaan parempi kokemus.

Joulukin on kohta tulossa. No joo, onneks täs ollaan niin positiivisissa lähtökohdissa joulun suhteen, että stressitila on suhteellisen alhainen. Ainut päätä rutistava aihe on Eiran synttäri- ja joululahja. Olen huono ideoimaan lahjoja, tarvitsisin Eiran apua siihen - niinku kaikkiin muihinkin lahjoihin. Sitä en tosin vaan viitsi tehdä, että otan sen mukaan kaupoille ja ostetaan sille sit sitä mitä se haluaa.. Ei se niin mene. Mutta hei, kyllä mä hoidan tän kunnialla.

Hmm, on täs kyl sinällään viel yks negatiivinen asia, joka mieltä vaivaa.. Toi mun - mitä ilmeisemmin - jännitysniska. Eihän sitä ole missään diagnosoitu, mutta olen ollut oma-alotteinen ja katsonut Googlesta. Heh, niin ei saisi tehä. Olen siis itse diagnosoinut itseni. Mutta siis, mun kaikenkaikkiaan pitäis varmaan parantaa jollain tapaa mun vapaa-ajan ergonomiaa. Tää mun tän hetkinenkin kirjoitusasento on jotain mielenvikaista. Mahallaan ja pää koholla, ei lainkaan hyvä niskalle.

Mut nii.. En tiedä. Ajattelin vaan, että ois hyvä kirjottaa tänne näistä tän hetkisistä tuntemuksista. Vähän tyyliin, että älkää olko huolissanne tosta viime blogimerkinnästä. Nyt suihkun kautta unipuuhiin.

Terveisin,
Tekko

Plää plää siellä..

Mä oon huomannu itessäni nyt semmosen asian, että mä yritän pitää itteeni muka jotenkin kiireisenä ihmisenä. Kaikkea pitäis keretä tehdä, vaikka todellisuudessa en saa aikaan oikeestaan mitään. Ja todellisuudessa mitään ei ees oikeesti pitäis tehdä.

Mun tekis oikeesti mieli tehdä niin paljon kaikkea, mutta mihinkään ei ole muka aikaa. Onko se siis todellisuudessa sitä laiskuutta? Mun tekis mieli alottaa se videoblogaaminen, mutta en kehtaa. Yritän itteeni siihen kannustaa, mutta ei siitä mitään taida tulla. Sit ku mä oon Youtuben suurkuluttaja, niin mä revin sieltä päivittäin ideoita itelleni, mutta jätän ne toteuttamatta.

Nyt mä olen innostunut taas enemmän tosta pelivideoiden teosta Youtubeen, mutta siihen ei oo oikein kunnon konetta tai välineitä. Eli sekin harrastus maksaisi minulle rahaa, ja sitähän ei oikeesti ole hirveesti ylimäärästä.

Tässä vaan huomannu, että jos jotain tekee mieli tehdä, ni ei.. Käynnistän Xboxin ja teen jotain millä en saavuta mitään. Onko nää jotain niitä etenemispaineita? Tuntuu kun kaikki jumittais paikallaan, vaikka joka päivälle on "kauheesti" tekemistä. Alkaa ärsyttämään.

Iltasin, kun pitäisi laittaa ittensä nukkumaan, niin jään usein vaan miettimään, että miten tylsä päivä on taas takana. Eikä se uni sitten tule. Ja sekin tuntuu itseään toistavalta prosessilta.

Mikä siiispä avuksi? Hirveesti intoa on, mutta kyky tarttua asioihin on hyvin olematon, jonka jälkeen fiilis on täysin saamaton. Kyllä tässä miettii taas elämän tarkotusta. Onko sen tarkoitus jumittaa? Toistaa päivä päivältä samaa rataa.

Ei edes oikeestaan viikonloppukännikään tunnu mitenkään erikoiselta, koska.. Sekin on sitä ainaista samaa. Ensin on hauskaa ja sitten ollaan punkassa valittamassa päänsärkyä. Voiko se olla oikeesti hauskaa?

Mä en tiedä nyt.. Mahtaako tää taas olla sitä mulle niin yleistä "syysmasennusta". Tai miksi sitä nyt kutsutaan, kun ihminen menee ihan alas, kun pihalla on märkää ja pimeetä. Ei se ainakaan mieltä nostata. Ei tosiaan.

Mutta mä tosiaan menin lupaamaan täksi viikoksi merkinnän ja se nyt vaan sattuu olemaan tämänlainen. Ja tääkin on taas tämmönen, että en mä sitä hirveesti oo ulospäin näyttäny, mutta tältä musta on nyt tuntunut.

Kattoo jos saisin taas jossain vaiheessa tästä bloginkirjottelusta paremmin kiinni. Nyt sekään ei oikein miellytä. Joten adios.

Terveisin,
Tekko

Olen elossa.

Fiilis: Tylsistynyt.

Taustalla soi: ArmoaIsille -stream pyörii taustalla ja siellä soi itseasiassa Redrama - Clouds.

Hei.

Mulle eilen sanottiin ja on sanottu aikasemminkin, että täällä on hieman epäaktiivista. Se taitaa myöskin olla fakta. Kuten mä olen miljoonia kertoja kirjotellut, että mun kaikki on niin kausiluontosta. Nyt ei vaan ole löytynyt aikaa kirjottaa mitään. Tai aikaa, hmm, en tiedä. Mielenkiintoa ei ole löytynyt.

On tossa tosin semmosiakin päiviä ollut, kun olis tehny mieli kirjottaa, mutta ei oo ollu minkäänlaista aihetta. Tai jos on ollut aiheita, niin ei semmosia.. En tiedä. Turhaa mä tässä jauhan. Ei ole vaan kiinnostanut, anteeksi.

Toisaalta ei mulla nytkään ole minkäänlaista aihetta tälle blogimerkinnälle, mutta halusin nyt vaan pakottaa itteni kirjottamaan.

Jos mä jotain kuulumisia taas päivittelisin tähän, tai jotain vastaavaa.. Ni sais edes jonkinlaista sisältöä tähänkin. Eikä jäisi tohon angstaamiseen sisällönpuutteesta. Vai angstaisinko vaan siitä koko loppu merkinnänkin? Ehkä se olis kaikista järkevintä, koska nyt ei vaan irtoo..

En jaksa kyllä kuulumisia nyt kirjottaa.

Minkä takia taas piti pakottaa ittensä, vaikka ei ollu mitään ideaa ja keskittyminen ei meinaa pysyä kirjottamisessa? No, jos sanon tähän loppuun semmosen, että tuun kirjottaa tässä nyt viikon aikana jotain viisaampaa. Tää nyt jääköön tämmöseks "olen elossa"-blogimerkinnäksi.

Näh, en tiedä.

Terveisin,
Tekko

Ruokablogi, se paras blogi.

Fiilis: Krapulainen, mutta hyvinkin kylläinen, koska ruoka. Kauhee närästys ollu koko päivän melkein, ni ei oo oikein täysillä kyenny nauttimaan.

Taustalla soi: Tiskikone surisee.

Aattelin.. Perkele. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta toi "aattelin" tulee vaan aina ensimmäisenä kun alan kirjottamaan vakavissani. Enkä mä pidä siitä. Mutta jos nyt kumminkin aatellaan, niin aattelin kirjottaa tänää vähän erilaisemman merkinnän kun yleensä. Tein tänään sapuskaa, sapuskaa josta mä tykkään ehkä aivan liikaa.

Kyllähän kaikki oikeestaan tykkää pastasta ja jauhelihakastikkeesta. Ja kaikki jotka sitä tekee yhtä usein kun minä, tietää ettei siitä saa koskaan samallaista kun edellisellä kerralla - ellei tosin tee jonkun ohjeen avulla. Mä teen itseasias ihan tarkotuksella aina eritavalla sen, että siihen ei kyllästyis. Joskus tomaattimurskasta, joskus ruokakermasta ja joskus millon mistäkin. Tänään tein ruokakermaversion, ja halusin ottaa kuvia ja kirjottaa ohjeen talteen. Okei, en mä tähän ohjetta kirjota, kerron vaan mitä tein.

Ai nekset vai?

Tästä se kaikki lähti. Okei, ei nyt ihan. Kaupastahan nää kaikki alunperin lähti mun mukaan, mutta tää on se ensimmäinen tilanne minkä olen saanut ikuistettua.

Nii, en tiedä. Mutta tosiaan, siinä on 700g nauta-sika jauhelihaa, 2 purkkia ruokakermaa, valkosipulinmakuinen tuorejuusto ja sit tommonen pizzajuustoraaste-pussi. Sit aattelin et ku tehään ruokaa, niin tehään kunnolla ja otin kaapista vielä valkosipulin ja pari pientä sipulia. En oikein osaa annostella niitä vielä ruokiin, ni toi määrä oli vaan kokeilu.

Jauheliha..

Seuraavassa kuvassa meillä on näköjään jo jauheliha pannulla.. Mitähän mä oon taas ajatellu näitä kuvia ottaessani? En kai mitään. Kai nyt jokainen itseään kunnioittava ihmisolento tietää, miltä jauheliha näyttää paistinpannulla. Vai olenko mä väärässä taas kerran? Ei herranjumala oikeesti.

No, kerrottakoon jauhelihasta vaikka sen koostumus ja alkuperä.. No ei. Jauhelihasta ei kerrota sanallakaan enää yhtään mitään.

Luulin tosin kyllä katsoneeni, että otan vaan fiksuja kuvia tänne, mutta toisin näköjään kävi. Mitähän seuraavaksi?

Maustesörsselit.

Näistä mä otin kuvan sen takia, että ilman näitä mä en pärjäis nykyään keittiössä. Valkosipulijauhekin on yleensä ollu yks semmonen mikä on ollu pakollinen, mut nykyään ku on opetellu käyttää oikeita valkosipulei ni ei oo hirveesti ollu tarvetta jauheelle.

Mutta tosiaan, miten keittiössä vois pärjätä ilman mustapippuria ja grillausmaustetta? Ei mitenkään. Mä maustan näillä oikeesti kaiken - tietyissä rajoissa. Jos teillä ei näitä ole, niin menkää kauppaan ja ostakaa. Näitä voi meinaan ripotella ihan vaan oman maun mukaan.

THIS IS SPAGETTI!

Sit mä oon ottanu kuvan näköjään täysjyvä spagetistakin. Älkää luulkokaan, että tää olis mun ostamaa. Tässä on kai vähemmän jotain ja enemmän jotain mikä auttaa jossain. En tiedä, naisten kotkotuksia.

Katkoin noi kolmesta kohtaa ja heitin kiehuvaan veteen. Tosin, veteen olin heittäny jo alussa "ripauksen" suolaa. Ripaus tais olla vähän reilumpi.

Ja jos mä nyt oikein muistan, ni seuraavaks tulee kuvaa kastikkeesta. Sitä mä olen itseasiassa odottanu!

Jauhelihakastike Tekkomuksen tapaan

Tässä tätä nyt sit ois! Siinä on tosiaan jauhelihat, sipulit, ruokakermat ja juustot. Voin vaan sen verran sanoa, että koska mä olen yli-innokas kokkaaja, niin mä en muistanut maistella tota sillein sopivin väliajoin. Heitin kaiken sinne. Kaiken, mitään maistamatta.

Ehkä tuorejuustoa olis saanu laittaa vähemmän, koska se oli ehkä se mikä sieltä puski eniten päälle. Ja juustoa ois saanu laittaa vähemmän, koska se teki tosta suhteellisen suolasen makusta.

Mutta muuten oli kyllä kermanen koostumus ja erinomainen makunautinto!

Spagetti on kastikkeessa, missä sää oot?

Ja ihan vaan, koska mä olin näköjään ottanu kuvan vielä ihan finaalivaiheesta, niin lisään senkin tänne. Mä tykkään heittää pastat kastikkeen sekaan, ettei ne jää kohmettumaan johonkin valutusastiaan. Tuolla ne pysyy ihan hyvässä kuosissa ja imee makuja itteensä - kai. Ihan sama.

Noin mä olen aikoinani oppinu tekemään ja niin mä teen. Vaikka Eiran mielestä se ei ole hyvä juttu. En tiedä johtuuko se sitten aina mittasuhteista, mutta what ever!

Ruoka oli silti hyvää saatana.

No mut tosiaan, tää oli vähän tämmönen erilainen. Mut tiedättekö mikä tässä oli hauskaa? Te ette saanu ees ohjetta valmistaa tätä.. No ei. Todellakin saitte. Kaikki mitä siinä ekassa kuvassa oli, oli ja meni. Ne meni kaikki. Mut jos meinaatte kokeilla, ni älkää laittako maistelematta niitä juustoja sinne jauhelihan ja ruokakerman sekaan. Vähän kerrallaan, ni ei tuu epämiellyttävii yllätyksiä.

Ja eiku syömään.. Eiku en mee.

Terveisin,
Tekko

Niitä näitä ja noita (ei se joka osaa taikoa)

Fiilis: Vähän vielä sairastellaan, mutta ehkä tää tästä kohta paranee. Huonosti nukutun yön jälkeen fiilis ei oo koskaan kovin korkealla, mutta muuten jees.

Taustalla soi: PistePiste - Hetken maailma on tässä

Mä oon tehny tätä joskus aikasemminkin, nimittäin selasin eilen tätä mun blogiani. Luin tekstejä 2011-2012 väliltä. Itseasiassa taisin mä lukee muutaman vielä vanhemmankin, mutta pääosin keskityin noiden lukemiseen. Ihminenhän ei ole koskaan tyytyväinen, tai näin oon ainaki ymmärtäny. Luettuani noita tekstejä tajusin, että ne on kyllä aika typeriä. Sillon oon hetkessä eläen kirjottanu, ja saanu ihan asiallista tekstiä, mutta kun jälkeenpäin niitä lukee, niin öö.. En ymmärrä.

Jokin niissä ei vaan yksinkertasesti miellytä mua. Kai tääkin teksti aikanaan saa mulle samankaltaisen efektin.. Tai reaktion, en tiedä. Teksti ei enää jälkikäteen miellytä ja kaikki tekis mieli poistaa.

Löysin niin paljon tekstejä, jotka alkaa tosiaan samaa kaavaa noudattaen ja loppuu lähes samaan tapaan. "Hei! Aattelin kirjottaa..." ja "...Mut eipä mulla muuta." Aika idioottimaista toistoa. Jos nyt yrittäis vähän isommalla kädellä rokottaa itteään typerästä itsensä toistamisesta. Aina kun toistan samaa alkua tai loppua, laitan itseni viikoksi vaatehuoneeseen miettimään tekojani.

Ja sit ku tosiaan toi viime yö oli vähän mitä oli, niin tuli mietittyä kaikenlaista. Olenko mä ainut miespuolinen blogaaja, joka ei ole homo? Onko tää blogaaminen oikeesti niin naisten juttu? Eksyin selailemaan jotain random blogeja, ja lähes aina miespuolinen kirjottaja kirjotti jotain tosi "geitä". Laukustaan, tai ostoksistaan.. Uudet ihkut kengät.. Plaah! Tai jos mies ei ollut homo, niin vähintään jonkinlainen poliitikko, joka kertoi vakaumuksistaan tai jostain yhtä turhasta.

Onko olemassa toista miespuolista blogaajaa, joka kirjottaisi näin kun minä? Tai sitten mäkin kirjotain yhtä homosti kun ne monet homoblogaajat, mutta en huomaa sitä itse? Onko siinä sellainen vaihtoehto? Itseasiassa kun eilen lueskelin niitä vanhoja blogejani, ni kyllä siellä välil tuli semmonen fiilis, että "en mä tätä oo ite kirjottanu, vaan joku homo". En tiedä, keh.

Sit taas vaihtuu aihe kun lennosta. Oikeesti ihmiset.. Kuka tykkää Jenni Vartiaisesta? Mikä teitä vaivaa? En tiedä oonko mä aikasemmin täällä ilmaissut ärsyyntyneisyyttäni kyseistä artistia kohtaan, vai olenko mä purkanut ajatuksiani vaan Facebookin tilapäivityksissä, mutta kuitenkin.. Oikeesti Suomen huonoin artisti. Kaikki sen biisit on tasapaksuja rallatuksia ja kaikenlisäksi typeristä aiheista. Sen ääni ei sovi yksinkertasesti laulamiseen. Se on niin tylsä! Tylsä-ääninen naishenkilö. Miettikää, tylsä-ääninen. Semmonen mitä ei vaan yksinkertaisesti voi jaksaa kuunnella.. Ja maailmankaikkeuden ärsyttävin kappale "Nettiin" on kyseisen henkilön laulama. OIKEESTI! Miksi siltä edes odotetaan uutta tuotantoa? Teuraaksi soisin joutuvan.

HYI!

Terveisin,
Tekko

Jubuu!

Fiilis: Sairauden takia hieman kehno, mutta silti kovin onnellinen.

Taustalla soi: Retkibanaani - Jos se voisi olla totta

Aattelin.. Tai en aatellu, keksin vaan yhtäkkiä, että voisin kirjottaa uuden merkinnän, koska miks ei. Oikeestaan mua ärsyttää kun ihmiset sanoo: "koska, miks ei?", mutta nyt käytän sitä itsekin, koska miks ei? Jännän äärellä.

Siit alkais olemaan vuosi kun viimeksi kirjotin tänne siitä, kuinka Eira on kestänyt mua jo vuoden. Nyt tän kuluneen vuoden jälkeen voin sanoa, että se on kestäny mua jo kaksi vuotta. Kaikenlaistahan sitä on matkalle mahtunut. Ylä- ja alamäkiä. Mutta sehän on sitä normaalia parisuhdetta, vai? Itseasiassa musta tuntuu, että kirjotin noi samat jutut jo vuosi sitten. Pääosin olen kuitenkin itse ollut hyvinkin onnellinen.

Mennyt vuos jopa aiheutti yhteenmuuton, joten onhan se jo edistystä johonkin suuntaan. On täs silleen muutamia asioita, mitkä on muuttunu sen jälkeen ku virallisesti muutettiin yhteen. Raha-asioiden takia tulee huomattavasti helpommin riitä, se on fakta. Ei se aikasemmin ollut niin tarkkaa.

Käytiin tänään taas kiinalaisessa syömässä, totuttuun tapaamme. Käytiin puolen vuoden, vuoden ja nyt kahden vuoden jälkeen syömässä samaisessa kiinalaisessa ravintolassa. Ihan mukava tommonen perinne, koska onhan kiinalainen ruoka vaan oikeestaan aika hyvä.

Mä en nyt tiedä oonko saanu tästä merkinnästä oikein semmosen ku oisin halunnu, koska mun silmiä ja nenää kirvelee, mulla on pää kipeenä ja nenä vuotaa, limaa kurkussa, yskittää ja aivastuttaa.. Et semmonen jonkinasteinen pienilaatuinen flunssa. No en kyl sanois pienilaatuinen, koska mulla ei oo ollu näin kehnoa oloa aikoihin. Sairauden takia kehnoa.

Kävin tänään nimittäin koulussa, ja pyörin siellä hetken. Aikani pyörittyäni kävin terkkarin luona, jotta saisin särkylääkkeen. Sen ihmeempiä puhumatta terkkari sano, että ei pitäis tulla kouluun jos on edellisenä iltana ollu kuumetta ja kirjotti mulle melkein samantein sairaustodistuksen. Hetken siinä taas juteltiin niitä näitä, mm. mun paniikkihäiriöstä ja tämmösistä, mitä se muisti et mul on. Sit se anto mulle sen särkylääkkeen ja totes vaan, että se sairaustodistus on sitten varalla, et jos se särkylääke ei auta ja olo huononee.

Mä menin siitä sitten takasin osastolle, ja yritin ryhtyä auttamaan luokkalaista tapetoinnissa. Siinä hetken seistyäni, en meinannu jaksaa enää ees seisoskella, joten menin nurkkaan kyhjöttämään. Siellä aikani kyhjötettyäni, kelasin, et kai se on oikeesti parempi lähtee kotiin. Joten mä lähdin kotiin.

Eikö ollut mielenkiintoinen tarina? Ei minustakaan. Tässä vaan aikani kuluksi turisen turhia.

Mut onnea MULLE, että oon saanu viettää Eiran kanssa jo kaksi vuotta! Ja onnea EIRALLE, että on jaksanu mua jo kaksi vuotta!

Terveisin,
Tekko

Taas tätä ainaista jaarittelua...

Hmm, taas tullu vietettyä vähän tämmöstä hiljaiseloa tän blogin suhteen. En sitten tiedä, että miksi.. Ideat vaan on aika vähissä. Ja itseasiassa ku on kirjottanu blogia jo näin pitkään, ni jokainen aihe pitää muistella läpikotasin, että ei oo vaa sattumalta kirjottanu siitä aikasemmin - ja silti saattaa käydä se vahinko, että kirjotan samasta aiheesta, mutta eritavalla. Onhan se silleenki tietenki, että mielipiteet saattaa ajan kanssa muuttua johonkin suuntaan. Joitain asioita on kylläkin, joita ei halua eikä edes yritä muuttaa.

Yksi asia, josta mä aika paljon usein blogissani jauhan.. Arvaako kukaan? No kyllä, alkoholi. Kuningas alkoholi, joka hallitsee monia suomalaisia mieliä. En käsitä minkä takia ihmisen on vaikea muuttua sen suhteen parempaan suuntaan. Tai no onhan se monille ollut helppoa, mutta silti, ei se helppoa koskaan ole.

Mä haluisin kyetä elämään elämääni vähemmällä alkoholin käytöllä, mutta! Mutta siinä on niin paljon kaikkea. Ei se alkoholin tuottama olotila, sinällään, mutta on se kivaa kun osaa olla sosiaalisempi. Sosiaalisten tilanteiden pelko kun on, niin selvinpäin muiden kanssa juttelu on suhteellisen vaikeeta. Kännissä se on helppoa, vai olenko väärässä? En ainakaan omalta kantiltani. Kännissä saa paljon uusia tuttavuuksia.

Sit on niitä tilanteita kun on muutamia kavereita, joiden kanssa vaan oikeesti on kivaa ryypätä. On kiva viettää iltaa ja nauttia alkoholia. Ei sitä voi toteuttaa selvinpäin. Hyvä illanvietto vaatii alkoholia, koska sillon tulee ne kaikki tunteet mukaan keskusteluihinkin - tai no ok, ne tulee vaiheittain. Ensin angstataan, sitten nauretaan, sitten jo huudetaan.

Yks ratkaseva pointti siinä taas oli, mikä sai mut kelaamaan aihetta jälleen kerran vähän isommalla aivokapasiteetilla. Se kun humalan laadusta ei koskaan voi olla varma, ennen kun on tarpeeksi humalassa ja on myöhästä olla ottamatta sitä viimestä ratkasevaa kaljaa. Tai jopa toisinaan yks hetki saattaa muuttaa koko illan täysin epätoivottuun suuntaan. Ne mua suututtaa. Ja ehkä sekin, että mä olen aina mukana siinä kun joku asia alkaa menemään sinne väärään suuntaan. Mä harvoin saan sivusta seurata kun ihmiset huutaa toisilleen - mikä on kyllä sinällään ihan hyvä sekin. Mutta haluisin, että se en myöskään ole minä, joka huutaa toiselle ihmiselle.

Mä en halua sotkea mun välejä keneenkään. En selvinpäin, enkä varsinkaan kännissä. Kännissä tuhotut ystävyssuhteet vois olla se, mitä vähiten arvostaisin omassa elämässäni. En vielä tietääkseni ole yhtään ystävyyssuhdetta pilannut täydellisesti - voin olla väärässäkin - enkä toivo niin käyvänkään. Ja koska en tahdo niin käyvänkään, yksi ratkaiseva tekijä olisi olla juomatta.

Mä saan aina jaariteltua alkoholista kaikkee negatiivista ja kaivettua niitä tosi huonoja puolia esiin siitä, mutta minkä takia asialle on vaikea tehdä mitään? Mä en haluu pilata enää kenenkään iltaa rupeemalla riehumaan. En välejä kehenkään, koska olin kännissä ja rupesin riehumaan.

Silleen ku miettii, ni ois niin paljon parempiakin tapoja viettää viikonloppuja. Rauhallinen koti-ilta, why not? Nyt kun syksykin on tulossa ni kynttilät vaan palamaan, jotain hyvää sapuskaa, mättöä ja tän tämmöstä.. Leffa pyörimään ja käpertyminen oman kullan kainaloon.. Aika herkkää, mut sitä mä toivoisin. Seuraavana aamuna voi nukkua pitkään ilman pelkoa huonosta olosta tai päänsärystä. Miksi semmosia iltoja on muka niin paljon vaikeempi toteuttaa kun iltoja, joissa nautitaan alkoholia?

No okei, ryyppyiltoja ei suunnitella etukäteen. Se tapahtuu jos on tapahtuakseen. Se tapahtuu, oli huono tai hyvä mieli. Aina on muka hyvä syy juoda, vaikka koskaan ei oikeesti oo.

Mä oikeesti voisin kirjottaa tätä ja jaaritella samoja asioita niin kauan, että saan taottua itelleni järkeä päähän. Kokeisiin lukemisesta mä en ole koskaan innostunut niin paljon kun ajatuksesta, että saisin tän asian pääkoppaani niin hyvin selväksi, että myös osaan jäädä selväksi.

En mä käsitä sitäkään, että minkä takia se on nollaamista? Alkoholin nauttimisen jälkeen jaksaa vielä huonommin kaikkea. Sen pitäs olla lepoa, lepoa ja lepoa. Lepo on oikeeta nollaamista ja sitä pitäis tehdä viikonloppusin, että jaksaa arjen yli seuraavaan nollaamiseen.

Mä voin veikata, että ihmiset ei oikeesti jaksa lukea kun toinen potee huonoa omatuntoa, mut nää on oikeita tuntemuksia, uskokaa tai älkää.

Terveisin,
Tekko

Asuntoesittely?

Jospa mä nyt sitten kirjoittaisin vähän isomman pätkän tästä uudesta kämpästä. Viimeksi kun yritin, niin sain tosiaan enemmän juttua astianpesukoneesta kun kämpästä, että jäi mun mielestä vähän vajavaiseksi. Nyt jopa ajattelin lisätä kuvia! Astianpesukoneesta lähinnä... No ei vaan. Kiersin tässä kämppää kameran kanssa ja etin mahtavia kuvia blogiani varten - siinä kuitenkaan onnistumatta. En osaa kuvata mahtavia kuvia, joten nämä täydelliset saa kelvata.

Sisään vaan, vaikkei seisokkaan.

Tämä on ensimmäinen näkymä kun ihmiset astuvat liian lähelle meidän reviiriä. No okei, nyt kun oli saatava kuva nyt heti, niin kuvassa on vähän ylimääräisiä juttuja. Hyvinä esimerkkeinä toimikoot vaikka tuo pyykinkuivausteline ja jokin Lidlin muovipussi, jonka sisältöä saa arvailla (en tiedä itsekään).

Toisen puolen kuistia en viitsinyt ottaa kuvaa, koska siellä on tällä hetkellä kaikenmaailman pahviroskia yms. Olis tarkotus saada ne poies ennen 19.7. koska tuparit. Tilalle olisi tarkoitus tuoda pihakalusteet.

Jääkarhu nukkuu päikkäreitä.

Siitä kun lähetään sisälle, niin ensimmäinen ovi vasemmalla on meidän makuuhuone. Jokainen voi päätellä kuvasta, että päiväpeitto ei ehkä ole minun hankkimani. Vai?

Kattotuuletin on vanhan asukkaan (=vuokranantaja) perimää, ja jouduin sieltä nyysimään lampun muihin tarkoituksiin. Tuuletin toimii kyllä ihan hyvin, mutta ne jotka on nähnyt, niin osaa kertoa tarkemmin sen huojuvuudesta. Heiluu pitkin poikin huonetta ja tulee hyvällä lykyllä joku päivä päähän sieltä - sitä odotellessa.

No, makuuhuoneesta ei oikein ole mitään kerrottavaa. Siellä nukutaan, jos joku ei tiennyt.

Jatketaan kuitenkin pois makuuhuoneesta, ja mennään eteisen ovesta suoraan.

Pehvaliinat.

En nyt ruvennut vessaa kuvaamaan, mutta sauna mun oli jostain syystä aivan pakko saada mukaan. Ja muutama kertakäyttö pehvaliina. Öö, miksi? No itseasiassa ihan vain siksi, etten jaksanut ruveta peuhaamaan siellä saunassa niin kauaa, että olisin jaksanut siirtää pehvaliinat pois tieltä.

Mutta siellä alemmalla lauteella näkyy meiän löytykiulu ja -kauha. Olisko ollut Rento-merkkinen setti? Kaiketi, tai jos ei, niin joku sinne päin ainakin.

Jokin kumma kapistus.

Kiuas on sähkökäyttöinen, mutta totuttua parempi. Yleensä sähkökiukaista on jäänyt vähän huono maku suuhun, mutta tää on ihan hyvä. Tottakai sen takia, että se on meidän asunnossa. Tottakai se on silloin paras! Tottakai!

Jouduin rajaamaan tätä kiuaskuvaa hieman, koska lattialla oli kissankakka. Mutta jotta te pääsisitte totuuteen kiinni, niin minun oli pakko kirjoittaa se tähän, vaikka te ette olisi sitä kuvasta arvanneetkaan. Liika rehellisyyteni puskee läpi.

Oikeastaan kaikki kuvien kuvakulmat tuntuu peittävän jotain, mitä en halua tuoda blogissani julki. Keh keh. Ei nyt sentään, mutta saattehan te elää siinä uskossa nyt.

Naisen paikka, krhm.

Sit sukelletaankin pois saunasta ja muista kosteista tiloista, koska edessä olisi siis keittiö. Tai siis joudutaan ensin pakittamaan pois saunasta, sitten suihku/vessa-systeemistä ja sen jälkeen kääntyä oikealle, jotta päästään keittiöön.

Keittiö oli muistaakseni juuri jotakuinkin rempattu. Ainakin noi pöytätasot oltiin vaihdettu ja jotain tällaista. Lähikuvaa tasoista tulossa tässä seuraavaksi.

Niin hyvää puuta.

No kuvaan pääsi mukaan myös meidän superhieno mokkamasterimme. Sillä tulee muuten oikeesti hyvää kahvia. Ja mukana myös joku ja toinenkin joku. Mutta pääasiassa kuvan tarkoitus on kertoa kaikille meidän hienoista pöytätasoista (ja kahvinkeittimestä).

Eikö muuten ole hieno kahvinkeitin?

Löydä kaksi kissaa ja koira.

Sitten käännytään 360 astetta.. Hmm, vai käännyttäiskö kumminkin vaan 180 astetta, mutta joka tapauksessa. Jos olkkariin tahtoo, niin pelkkä selän kääntäminen keittiölle riittää.

Kuvassa muuten ikkuna, joka näkyi toiselta puolelta ensimmäisessä kuvassa.

Mutta tosiaan. Tämä on mun mielestä ihan sopivan kokoinen olohuone kahdelle henkilölle. Vaikka yks kaveri kävikin kylässä ja mietti, että miksi olemme ottaneet näin pienen kämpän... Kyllä se meille on riittänyt!

Jokin kapistus myöskin.

Olohuoneen hylly nyt sattuu olemaan täynnä kaikkea mahdollista. Valokuvia, DVD-elokuvia, Xbox 360-pelejä ja kaikenlaisia romukoreja. Ainiin, ei saa todellakaan unohtaa Juha Vuorisen kirjallisuutta. Sitä on tuolla yksi hyllyväli lähes täynnä (television alapuolella).

Uusi televisio ja stereot pitäisi jossain vaiheessa hommata, koska nää molemmat on suhteellisen vanhoja. Tai ainakin stereot on. Tai ainakin luulen niin. Tai en oikeastaan tiedä.

Iha pihalla.

Sitten olisi jäljellä enään lukijoiden pihalle potkiminen. Tässä on se näkymä, joka avautuu teille kun teillä on kengänjälki takalistossanne - ellette te sitten vaihtoehtoisesti näe tähtiä.

Siinä on risteys, josta kaikki Hyvinkään mopot menee vähintään 87 kertaa päivässä.

Mutta kiitos kun kävitte. Tulkaa toistekkin, voin vaikka kiehauttaa sumpit tolla hienolla kahvinkeittimellä. Hyvät sumpit kiehautan!

Terveisin,
Tekko

Asiaa maalista (ei se Granlundin)

Noniin, no.. Tää seuraava merkintä tulee olemaan lähinnä vaan testi tulevaisuuden kannalta. Nimittäin kun ryhdistäydyin ja ryhdyin etsimään kameraa, laturia ja muita kuvauksen kannalta oleellisia tarvikkeita, niin sainkin aika itseäni tyydyttävän lopputuloksen. Tai siis toisin sanoen, kaikki mitä etsin, löytyi.

Maston Chrome (Art & Deco)

Ja koska täällä ei ole tänään imuroitu, enkä jaksa ryhtyä niin isoon urakkaan, niin ajattelin kokeilla tätä kuvan lisäystä toisella tapaa. En siis tän kämpän esittely merkinnällä, vaan tämmösen mun parhaan kaverin esittelyllä.

Okei, tää ei oo kovin vanha tuttavuus, mutta kun sen ensimmäisen kerran koululla näin, ja kun sitä hetken aikaa tutkin, niin halusin itsellenikin samallaisen. Kyseessähän on siis, tottakai, Mastonin Chrome-spraymaali. No en tosiaan oo kokeillu muita chromimaaleja, että en tiedä onko niitä parempiakin, mutta toi on mulle kelvannut.

Siis alunperinhän ostin sen aurinkolasejani varten, krhm. Tiedän, se oli virhe. Vaikka luin purkin kyljestä, että "Ei kestä voimakasta hankausta" niin silti oletin sen jotenkin pysyvän aurinkolaseissa. Ei aurinkolasit yleensä hankaa.. Mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että ei. Ei pysynyt.

Kulahtaneet chromimaalatut aurinkolasit (odottaa uutta maalia)

Sen jälkeenhän on tullut pelkkiä hyviä ideoita, että mihin sitä voisi seuraavaksi hieman suihkutella. Oikeestaan mun on tehny mieli suihkuttaa sitä lähes kaikkeen mitä tulee vastaan. "Eiks toi ois hieno chromisena? Entä toi? Entä toi lapsi tuolla?" Jostain syystä en ole kovinkaan usein saanut lupaa alkaa maalaamaan.

Peltilaatikko, eiku mikä se oli? Puutahan se vain.

Vanhassa kämpässä kun vielä asuttiin, niin siellä maalasin myös tämmösen puisen arkun tolla kyseisellä maalilla. Voisin kyllä sanoa, että siitä tuli suhteellisen komea ja maali on pysynyt pinnassa suhteellisen hyvin.

Ehkä toi maali on tarkotettu lähinnä just sisustusesineisiin. Vaikka onhan tää puuarkkukin käyttöesine, niin on se silti suhteellisen vähäisessä käytössä ja siksi maalipinta on pysynyt ihan OK:na.

Itseasiassa pitäisi kyllä keksiä jokin paikka, jossa toi maali pääsee oikeesti oikeuksiinsa. Vähän turhan innostuneena on tullut suihkutettua sitä tämmösiin esineisiin, missä se maalipinta ei tule kovin pitkään kestämään. Olisiko lukenut purkin kyljessä vai missä, mutta jotain muovikukkia sillä ois suhteellisen kätevä maalata. Sais koristeellisia chromisia kukkasia.

Semmonen, tämmönen, roskistuhkis.

Viimesin chromimaalin ja meikäläisen uhri on ollut joku tämmönen roska-astiamallinen tuhkakuppi. Se jäi
tänne kämppään aiemmalta asukilta (=vuokranantaja), ja se oli silloin vaaleanvihreä. Sitten ku mä aikani tossa pihalla uhkailin maalaavani kaiken tolla kyseisellä maalilla, niin yks kaveri vaan tokas, että "vetäses toi tuhkis sillä." Siitähän se ajatus sitten lähti.

Toki toi olis tarvinnut aika hurjan pohjatyön, jos olisi halunnut priimaa, mutta meillä se tehtiin lähinnä vasemmalla kädellä hutasten. Ei siinä silleen mitään, lopputulos miellyttää silmää paremmin kun se vaaleanvirheä.

Tästäkin tosin hohto jo kadonnut, koska on kumminkin aika runsaassa käytössä päivittäin. Kansi on täysin haalistunut ja muutenkaan sitä chromimaisuutta ei siinä oikeestaan enään ole nimeksikään. Ehkä enemmänkin hopea.

Jatkossa täytynee koittaa tosiaan etsiä jotain mielenkiintoisempia käyttökohteita. Tai siis ei mielenkiintoisempia, vaan fiksumpia. Tai sitten vaan oikeesti luopua tosta chromimaalailusta - vaikka se onkin niin kivaa.

Terveisin,
Tekko

Koulujuttu, juttu koulusta, koulusta juttua?

Vaikka olenkin tämän mun blogini kanssa ollut suhteellisen tarkka siitä, että en kirjoittele samana päivänä useampaa tekstiä, niin nyt se sopimus itseni kanssa on pakko purkaa. Nimittäin silloin kun inspiraatio iskee, niin silloin sille ei vaan voi mitään.

Toi äskeinen merkintä kuulu lähinnä tommoseen "Erittäin turha"-kategoriaan. Nyt nimittäin tuli ihan oikea aihekkin esille, kun tarkemmin mietin. Ja koska en tätä aihetta halua hävittää sillä, että siirtäisin sen huomiselle, niin avaudun siitä tänään.

Kävin äsken tupakilla ja siinä mietin edelleen tätä mun blogia. Sitten eksyin ajatuksissani teini-ikään. En siis siten, että olisin ruvennut ajattelemaan kuin teini-iässä, vaan rupesin miettimään sitä aikaa.

Minkä takia ihmiselämässä pitää olla semmonen kausi, ettei mikään kiinnosta? Miksi silloin kaikki mitä muut sanoo, tai yrittää sulle opettaa on sieltä syvältä? Mun mielestä se on aika tyhmää. Kun rupesin miettimään itseäni siinä iässä, niin en ole kyllä paras sanomaan, että miten olen muita kohtaan käyttäytynyt, mutta kai mäkin olen jonkinlainen tuittupää aikoinaan ollut.

Rupesin miettimään, että minkä takia nuorelle yritetään siinä vaiheessa edes opettaa mitään? Ei se näissä pahimmissa tapauksissa jää sinne pääkoppaan millään. Ei oikeasti. Koulu pitäisi keskeyttää siinä vaiheessa ja antaa nuorelle vapaat kädet toteuttaa itseään.. Okei, toisaalta sekin asia on ristiriitainen mun muiden ajatuksien kanssa, koska mä inhoon niitä teini-ikäisiä, jotka riehuu tuolla jossain.

Vaikka se onkin ehkä jonkinlainen "vanhempi ihminen sanoo nuorelle"-juttu, että ihminen vanhetessaan oppii ymmärtämään asioita, niin on se silti totuus. Okei, jotkut ei koskaan kasva siitä teiniangstista eroon, mutta toiset kasvaa ja kehittyy ihmisiksi, jotka osaa ajatella asioita omilla aivoillaan.

Lähinnä mietin kyllä tätä omalle kohdalleni. En mä halunnut yläasteella opiskella. Mulla ois ollu muka niin paljon kaikkea muuta mitä olisin halunnut tehdä. Todellisuudessa ajatus ei silloin vain kulkenut kirkkaasti. No, ei se kulje nykypäivänäkään ihan täydellisesti, mutta se suotakoon minulle anteeksi. Yritän edes. Mä voisin oikeesti palata peruskouluun opiskelemaan tiettyjä asioita, jotka on multa jäänyt sen uhon takia oppimatta.

Yksi on ylitse muiden, englanninkieli. En halunnut sitä silloin oppia, koska en uskonut tarvitsevani sitä koskaan mihinkään. Kyllä sitä olisi kiva osata puhua ja ymmärtää. Opettaja kyllä sanoi, että englanninkieltä tulee tarvitsemään lähes kaikissa ammateissa, koska on paljon ulkomaalaisia, jotka eivät puhu suomea vaikka Suomessa ollaankin. Silloin oma mielipide tosiaan oli sitä luokkaa, että "ei kuule opettaja pidä paikkansa ja haista paska!" Miten kävikään?

Okei, onhan ihmisille tehty mahdolliseksi se, että voi lähteä opiskelemaan aikuisiällä asioita, asioita, jotka on joskus jäänyt vähän varjoon. Tai sitten voi itseoppia. Niinkun mä olen lähinnä tehnyt tämän äidinkielen kanssa. Jos mulle joku on joskus vierasta, niin kyllä mä etin tietoa siitä. Vaikka ala- ja yläasteella äidinkieli ei kiinnostanut, niin nyt se on kyllä suhteellisen lähellä sydäntä. Saan mielihyvää kirjoittamisesta. Ajatusten purkamisesta kirjoittamalla. Jos olisin aikoinaan osannut ajatella kirkkaasti, niin tottakai mä olisin repinyt äidinkielen oppitunneista kaiken irti. Myöhäistä se nyt on.

On tää koulusysteemi siis siinä mielessä aika paha, koska ihmisikään tosiaan kuuluu se tietty vaihe, jossa pitää olla uhmakas. Eihän se tietenkään ehkä kaikille iske niin pahana ja toiset kykeneekin oppimaan, mutta toisille se tuottaa päänvaivaa. Nuorille voisi järjestää jotain hauskaa tekemistä ala-asteen jälkeen ja pyytää niitä takaisin koulunpenkille siinä vaiheessa kun ihminen kykenee oikeasti oppimaan.

Se nyt vaan on yksi ratkaisumalli. Kyllä mä tiedän, että tästä ajatuksesta innostuisi monet ala-asteikäiset ja ehkä vielä suurempi osa yläasteikäisistä. Veikkaan, että siinä vaiheessa kun ihminen täyttää 18 (naiset)-20 (miehet) vuotta, ja alkaa tajuamaan entistä kirkkaammin asioita, niin kyllä siinä vaiheessa kannattaisi alkaa tuputtamaan sitä tietoa.

Toki tämä on vain yksi mielipide muiden joukossa, mutta kun itse tarkemmin ajattelen, niin ainakin omaan korvaan se kuulostaa erittäin hyvältä. Hmm, käytän tuota lausetta jo toista kertaa vissiin.. En tiedä oliko se tässä vai edellisessä merkinnässä.

En mä silloin olisi halunnut tuhlata aikaani koulunpenkillä, mutta nyt se kyllä kiinnostaisi. Vaikka nyt istunkin koulussa, niin se on lähinnä vaan ammatillista, eikä sisällä niin paljoa asiaa kun tahtoisin.

Terveisin,

Tekko

Juttua blogistani

Tänään on ollu vähän tämmönen päivä, että oon keskittyny lähinnä vaan tän blogin asioihin. En tosin vielä kirjoittanut ennen tätä mitään, jos ette sattuneet huomaamaan.

Alter ego - Keesipossu

Väkersin aamulla tänne uuden ton "bannerin" vai mikä lienee tuo tuolla yläosassa. Jotenkin itse tylsistyin siihen vanhaan sarjakuvamaiseen kuvaan. Ei sen possun tarvitse joka paikassa olla. Riittänee, että se on lähinnä vaan semmonen alter ego. Irokeesipäinen possu, se minä olen - ainakin toisinaan.

Sit loin tänään Facebookkiin tosiaan sen oman sivun tälle blogille, koska halusin.. Halusin pitää oman profiilini siistinä ja jakaa merkintöjäni ihmisille, joita se oikeasti kiinnostaa. Ennen kun sen aina julkaisi omassa profiilissa, niin siitä tuli ilmoitus kaikille kavereilleni, vaikka se ei olisi ketään kiinnostanutkaan. Nyt kun ihmiset käy tykkäämässä siitä, niin sitten kun julkaisen siellä jotain, niin tykänneet ihmiset saavat ilmoituksen uudesta merkinnästä. Kätevämpää mielestäni.

Tääkin merkintä tulee nyt kyllä olemaan vaan tämmöstä blogia käsittelevää, että en usko sen ketään oikeastaan kiinnostavankaan. Mutta välillä näinkin. Blogin tulevaisuudestakin voisin tähän muutamalla sanalla kirjoittaa.

Oon miettiny sitä, kun joku joskus aikoinaan sanoi, että kannattaa käyttää enemmän kuvia merkinnöissä. Tottakai se värittäisi tätä blogia, mutta kun olen niin laiska. Mutta! Mutta jos tähän tulisikin nyt sitten se muutos. Kunhan löydän kamerani ja kameran lataustelakan, niin voisin ainakin ensitöikseni ottaa kuvia tästä uudesta kämpästä ja julkaista niitä täällä. Kertoa sitten vähän tarkemmin tästä uudesta asunnosta kun se viimeksi jäi niin lyhyeksi se esittely.

Ja tosiaan voisin yrittää muutenkin nyt aktivisoitua (onko se edes sana -) tämän blogin suhteen (- Jos se ei ole sana, niin tarkoitan ryhtymistä aktiivisemmaksi). 

Useammin ja enemmän tekstiä. Se kuulostaa ainakin omaan korvaan hyvältä. Tosin, en ryhdy pakottamaan itseäni siihen, koska sitten ei tule kyllä yhtään mitään. Ei ainakaan mitään mielenkiintoista.

Ja itseasiassa tääkin merkintä sai alkunsa siitä, kun selasin vanhoja merkintöjäni täällä ja kattelin miten niissä aika usein toistuu sama kaava. Alotan samalla tapaa, jatkan valittamalla lukijoiden uupumisesta, sitten valitan hieman omista oloistani ja lopuksi vielä jotain samaa settiä joka kirjoituksessa. Jospa siis yrittäisi myös uusiutua useammin. Vähemmän vanhan jaarittelua ja näin.

Mutta ei siinä mitään, nyt.. Ei! En voi taas lopettaa sanomalla, että tässä tältä erää kaikki.. Vaikka se on kaikista loogisin tapa, mutta kun lukee tekstejä jälkikäteen, niin se on harvinaisen häiritsevää. Lopetan vain suoraan viimeisen sanan jälkeen. Loogista?

Terveisin,

Tekko

PS. Oon aikaisemminkin kirjottanut, että nyt kyllä lähtee aktiivisuus nousuun ja kirjotan aktiivisemmin.. Mutta harvemmin se on mitään muuttanut. Heh! Toivotaan, että tämä tällä kertaa jotenkin edes pitää.

Jotain, jostain, joskus, en tiedä.

Örr. Mä oon taas varustautunu tätä mun blogimerkintää varten aika loistavasti. Kaks päivää mä oon kelannu kaikkia juttuja, mitä haluisin tänne kirjottaa. Viime yö meni valvoessa ja nyt kun iski inspiraatio, niin arvatkaa muistanko ainuttakaan aihetta? Niinpä, en, en tosiaan.

Aattelin et jos mä alotan tän kirjottamisen taas ihan vaan jauhamalla kaikkea tässä aluksi, niin jotain muistuisi mieleeni. Kokeillaan siis semmosta lähestymistapaa tällä kertaa.

No okei, heti kun aloin tarkemmin miettiä, ni tuli vaan yks keskustelu tosta meiän pihalta mieleen. Näistä ihmisistä, jotka tutkii kaikkia hyönteisiä ja muita tommosia öttiäisiä. Oikeesti, mitä järkeä? Miten ihmiselämä muuttuu sillä, että tiedetään kuinka kärpänen näkee? Tekeekö sillä tiedolla oikeesti kukaan mitään? Tai että miten se on tutkittu? Onko kärpäseltä revitty silmä päästä ja sitten on kameralla kuvattu sen läpi. "Ai tältä näyttää maailma kärpäsen silmin, hmm, mielenkiintoista." Ja samako on tehty kaikille ötököille? Ihan älytöntä ja turhaa mun mielestä. Mun maailma ei ole oikeestaan muuttunu mihinkään, missään vaiheessa, kun olen saanut lisäinformaatiota ötököiden olemassaolosta, ja niiden tavasta kommunikoida tai nähdä.

No toi oli aika turha aihe, mutta se on ollu aika paljon mun mielessä nyt. Ai miksikö? En tiedä. Mulla vaan on tapana miettiä liikaa. Liikaa ja aivan turhia asioita.

Sit mulla itseasiassa on ollu mielessä semmonenkin, että uskaltaisinkohan ottaa sähköpostitse yhteyttä mun idoliin? Ai kuka se on vai? Jos kerron, että kyseessä on aika hemmetin hyvä kirjailija ja hauska mies, niin kuinka moni arvaa? Kyllä, kyseessä on Juha Vuorinen. Emmä tiedä miksi mä haluaisin ottaa siihen edes yhteyttä.. Ihan turhaa taas kelaan tommostakin, koska ei mulla ole ensinnäkään minkäänsortin asiaa sille. Mitään perus pellefanipostia en ala laittamaan. "Hei, oot hyvä kirjottaja. Ja hauska. Hihi, terveisin, minä! PS. Vastaa mulle." Emmä oikeesti tajua. Tekisi mieli ottaa ehkä yhteyttä siksi, että voisin linkata tän mun blogin sille ja pyytää silt jonkinlaista vinkkiä jatkoa ajatellen. Mutta miksi? En tiedä.

No tässä nyt ainakin tuli ilmoille se, että kun muut fanittaa jotain fiktiivistä sarjakuva- tai elokuvahahmoa, niin minulle iso juttu on kyseinen herra. En mä ole koskaan osannut mitään superfanittamista, enkä edes näe sitä tarpeelliseksi. Se on asia, josta mä en hirveesti puhu, vaan luen sen kirjoja ja nauran. Kuuntelen sen juttuja, ja nauran. En ees varmasti ole mikään suurin vuorisfani, mutta kyllä aika usein luettuani jotain sen blogimerkintöjä, herää innostus siitä, että vois itekkin joskus tehä semmosta työkseen. Olla niinkuin Vuorinen.

En välttämättä kirjailijaksi jaksaisi ryhtyä, mutta jonkinlaista julkista blogia olisi kiva kirjoitella. Tosin, siinäkin pitäisi todennäköisesti tietää yhtä jos toistakin. Seurata uutisia ja olla mukana kaikessa. Se ei oikein taas ole mun juttu. Kuten olen joskus tännekin kirjottanut, niin musta olis kiva olla joku tyyppi jossain lehdessä. Kirjottaa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Semmoseenkin vaan sisältyy varmasti niin monta eri puolta, etten mä osais ehkä olla. "Tee haastattelu tosta" Ota kuva kun teen. "Kirjoita jostain mikä sinua ei kiinnosta" Sulta loppuu kohta kamerasta filmi, koska en.

Kaikki vaatii sosiaalisuutta. Ei mitään voi saavuttaa olemalla hiljaa. Vai? Ei oikeestaan ole mitään, missä olisin parempi kun hiljaa olemisessa.

Sekin johtaa juurensa jostain tuolta esihistoriasta - no ei nyt sentään. Mutta kuitenkin, veikkaan että nää mun kaikki paniikkihäiriöt ja sosiaalisten tilanteiden pelot sai alkunsa sillon, kun me muutettiin Riihimäeltä Hyvinkäälle, minun käydessä vielä ala-astetta. Kaverit jäi ja uusia ei ollut tulossa.

Muistan aika hyvin juttuja ala-asteelta, mikä on sinällään jo ihme. Muistan yhen semmosen tapauksen, kun oltiin meidän uudessa luokassa, pitämässä jonkinlaista oppituntia. Taisi itseasiassa olla musiikintunti, mutta kuitenkin. Mulle tuli kesken tunnin jano, aivan mieletön jano. Mä siellä sitten kurkku kuivana yritin pysyä mukana opetuksessa, mutta kokoajan ajatukset karkasi janoon. Jossain vaiheessa mulla sitten pääsi itku, koska en uskaltanut avata suutani, että olisin päässyt juomaan. Itkin siellä luokassa ja yritin opettajalle sanoa, että mulla on jumalauta jano.

Muistaakseni opettaja vielä kielsi menemästä juomaan, että ei se suun avaaminen ois sillon ees hyödyttänyt mitään. Mutta siis siellä jo, uudessa koulussa, ala-asteella, mulla oli vaikeuksia saada sanaa suustani. Siellä mä sitten kärsin sen jonku 3-4 vuotta. Ei kavereita, ja musta tuntu jo sillon että kaikki nauraa mulle. Kärsimys helpotti yläasteelle päästessä, tosin ei aivan heti. Oli siinä kaikenlaista alkukahinaa. Muutama uus kaveri sitten vähän myöhemmin. Amikseen siirtyminen taas toi takasin kaikki vanhat tunteet siitä, että kaikki nauraa mulle, tein mitä tahansa.

Onneks jo nykyään tonkin ajatusvääristymän on saanut jotakuinkin pois elämästä. Vielä kun oppisi puhumaan. Puhumaan niinkuin muut ihmiset. Vähänkin - oikeesti vähänkin riittää - mulle tuntemattomampi ihminen saa mut hiljenemään jos saapuu paikalle kesken mun hirveen hulabaloon. Monet on varmaan huomannutkin sen. Ensin saatan höpötihöpöti pitkän aikaa, kunnes joku saapuu paikalle. Mun puhe tyssää siihen kuin seinään. Eikä se jatku, ellei multa kysytä jotain. Ja sillonkin yleensä tuijottelen ensin hetken ympärilleni miettien jotain järkevää sanottavaa, ja sanon hieman arastellen vastauksen.

Mä oikeesti haluisin oppia puhumaan ihmisille. Mä haluisin tästä mun yliluonnollisesta ujoudesta eroon. Tai jos se ei ole pelkkää ujoutta, vaan juuri se, mitä lääkäri on mulle diagnosoinut, niin haluaisin siitäkin kokonaan eroon. Eroon koko paniikkihäiriöstä ja siitä pahuksen sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Ja näin taas huomaamme, että tekniikka toimi. Ihan hirveesti mitään ajattelematta hyppelin aiheesta toiseen ja sain enemmän tekstiä kun aikoihin. Ihan mielenkiintoista musta, en tiedä teistä (susta). Taas annan isot taputukset, jos jaksoit lukea tämän tänne asti.

Terveisin,
Tekko

PS. VASTAA MULLE.

Mopot.. Ärkele!

No jumankauta mo! Asiaa noista, ah, niin ihanista mopopojista ja -tytöistä.

En tiedä miksi, mutta en oo oikein koskaan välittäny mopoista. En missään muodossa. Kerran olen ajanut skootterilla, ja se oli ihan kivaa, mutta muuten sanon kyllä ison EI-sanan.

Tossa vanhassa kämpässä se ei ollu niin häiritsevää, koska kumminkin ylin kerros ja harvoin sinne ylös asti mitään kovin häiritsevää mekkalaa kuulus. Tässä uudessa kämpässä asia on kuitenkin eri. Alin ja ainoa kerros. Katu tossa vieressä vie varmaan kaikki Hyvinkään mopoilusta kiinnostuneet teinit ABC:lle. Ja kun sanon, että kaikki, niin mä tarkotan sitä.

No okei, ehkä mä vähän juksasin. Saattaa niistä 1% käyttää jotain toista reittiä.

Mutta miten se oikeesti ärsyttää.. Kuvitelkaa. Kuvitelkaa olevanne ihminen, joka ei tykkää mopoista, mopoautoista tai ylipäätään mistään hirveetä mekkalaa aiheuttavasta menopelistä. Ja sen jälkeen asukaa kadun varrella, josta kulkee ainakin 175 miljoonaa (ainakin siltä se musta tuntuu) mopedia päivittäin. Ja sit kuvitelkaa siihen, kun ne keskustelee moposta toiseen toisilleen ja tööttäilee. Kuvitelkaa se ärsytyksen määrä. Kuvitelkaa! Jos ette kykene kuvittelemaan, niin tosiaan, kokeilkaa.

Saatanan laumaeäimet. Ensin mopo, sen perään mopoauto ja sen jälkeen 2-3 mopoa vielä. Sen jälkeen uus samallainen satsi. Sit taas uus, ja uus..

Toisinaan tekis mieli tehä jonkinlainen kyltti, jossa kielletään mopojen ja muiden paskavempeleiden kulku tosta kadulta. Viedä se tohon risteykseen ja nauraa pihalla ku pellet on ihmeissään. "Ei tämä ole mahdollista, ei ABC:lle pääse muuta kautta.." Kyllä pääsee, ne 1 % teistä kyllä osaa toisenkin reitin. Kysykää ja OPETELKAA se uus reitti.

Kiitos kun sain avautua aiheesta. Älkää ottako liian tosissane (VAAN JUMALAUTA PISTÄKÄÄ JUTTUA LIIKKEELLE, että täällä on vihainen ihminen) taaskaan, ja vetäkö herneitä nenään. Ja muuten, oma henkilökohtainen ennätykseni on 10 hernettä yhdessä sieraimessa.

Terveisin,

Tekko