Tosiaan, mulla oli perjantaina se viimeinen pajapäivä, ja nyt on ensimmäinen päivä ihan kunnolla työttömänä. Mä vaan pyörin täällä kämpässä. Ensin mä räpelsin puhelinta alakerran sohvalla, sit mä siirryin yläkertaan tietokoneelle pelailemaan ja kattomaan Youtube-videoita. Hetki yläkerrassa ja siirryin taas alakerran sohvalle räpläämään puhelinta.
Sit päätin keittää kahvit ja tulla kirjottamaan blogia. Tota samaa rataa kun on mennyt tässä jo noin seitsemän tuntia, niin pakko oli saada aivoille jotain muuta tekemistä. On se rankkaa.
Mistähän mä siis tänään kirjoittaisin, hmm. Ehkä se voisi olla tämä: Mietteitä jouluhössötyksestä.
Siitähän haluttiin kahta erilaista näkökulmaa: mitä se oli silloin kun olin lapsi ja mitä se on nyt. Joten suoraan asiaan!
Lapsena:
– Mun muistini mukaan meiän perheessä ei oo koskaan ollut mitään niin kammottavaa jouluhössötystä. Ehkä se on ollu vanhemmille kovempi paikka, kun mukulat ei malta odottaa.
Tai sit mä olen vaan unohtanut sen täysin. Mä kylläkin tykkäsin sillon siitä, että ympärillä oli hälinää ja ihmiset menee kiireessä edestakasin. Itse saa vaan kiltisti odottaa. Ei siinä lapsella ollut osuutta asiaan, kun joulua laitettiin.
Sillon se varmasti oli paljon huolettomampaa itselle. Se vaan innosti aina kun joku puhui jotain joulusta. "Lahjat pitää hommata.. Ja ruoat valmistaa.." ja itse heti kärppänä paikalle, että "missä on lahjoja? Missä?"
Sitten kun koitti se jouluaatto ja hössötykset oli jo melkein takanapäin, alkoi se kaikista piinaavin aika: "joko saa avata lahjat, joko saa avata lahjat?" ja ei saanut. Siinä oli vielä edessä jouluruokailu, jota ei sillon vielä arvostanut niin paljoa, koska lahjat. Ruoan jälkeen meiän iskä teki aina saman tempun: se meni nukkumaan! En tiedä nukkuko se oikeesti vai oliko se vaan joku millä saadaan lapsen pää räjähtämään: "koska iskä herää ja koska saa avata lahjoja? Saako jo avata lahjoja? Saahan?"
Se oli se hetki kun lapset hössötti ja vanhemmat nauro. Ainakin mielessään, salaa.
Nyt:
– Nykyään kun ei voi ottaa vaan sitä lapsen odottavaa roolia, niin sitä joutuu kyllä itsekin jonkinlaisen hössötyksen keskelle. Meillä Eira hommaa aina kaikki lahjat noin puolivuotta ennen joulua ja mä itse taas olen ihminen joka jättää viime tinkaan.
Vaikkakin mä asennoidun jouluun siten, että lahjoja pitää hankkia ja nopeesti, niin silti mä vaan jään jotenkin semmoseen jumitilaan. Lopuksi se on sitä, että pitää pää punaisena pyöriä kaikki kaupat läpi ja löytää mahdollisimman paljon lahjansaajan näköinen lahja.
Jouluhössötyskone käyntiin: "Mistä mä nyt saan joululahjan henkilölle X.. Mitähän muuta mun piti vielä tehdä.. Missähän ihmeessä mä olen? Olisko toi hyvä lahja? Vai toi?" ja siihen päälle vielä tuhat muuta kysymystä.
23. päivä, lähtö porukoille valmistautumaan jouluun: "Onkohan mulla nyt kaikki mukana? Onkohan kaikki lahjatkin mukana? Mitähän mä unohdin? Miltähän ruoka maistuu tänä vuonna? Onkohan joulupukkia olemassa?" ja niin edespäin. Se on aika paljolti erittäin paljon kysymyksiä.
Jos tästä jonkinlaiseen lopputulemaan pitää tulla, niin kyllä täytyy sanoa, että näin aikuisen silmin katsottuna tää joulu on aika stressaavaa aikaa. Se lapsen huolettomuus on kadonnut. Se hössötys oli kyllä paljon mukavampaa sivustakatsojan roolista.
Mutta kyllä kaikki sitten rauhoittuu jouluksi. Voi nauttia läheisten läsnäolosta ja hyvästä ruoasta. Stressinaiheita on enään vain yksi: "Tykkäsiköhän se henkilö X siitä lahjasta Y?"
Iloista joulun odotusta,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)