Perunat ja uudenvuodenaatto

Kirjottelin tänään siitä aiheesta mikä eilen jäi vahingossa kirjottelematta. Mutta ennen kun päästiin siihen, niin pitihän se eksyä heti hieman väärille poluille. Tai ei ne sikäli väärät ollut, mutta ei liittynyt siihen eiliseen aiheeseen mitenkään. Kuinka monta kertaa voi siis yhden ruoan onnistua pilaamaan? Se selviää minun osaltani tänään. Ja sen tarinan jälkeen sitten pohditaan sitä semmoista tyhjyyttä, jonka tämä juhlien juhlimatta jättäminen aiheuttaa itselle. 

Joskohan mä tänään onnistuisin pysymään aiheessa? Alotan kuitenkin kertomalla teille eilisestä. Ihan siis vaan lyhyesti muutamalla sanalla mun eilisestä ruoanlaittoyrityksestä. Mä siis koen olevani ihan mukiinmenevä kokki, koska siis tykkään laittaa ruokaa ja saan sen usein jopa maistumaankin. Tokikin mun makuaistini ei mene yksiin Eiran kanssa, joten usein tulee tehtyä ruokaa, joka maistuu vaan mulle ja Eira syö sitten pitkin hampain irvistellen. Eiralle riittäisi ihan pelkkä suolaton makaroni kun taas mulla pitäisi olla kauan haudutettuja kastikkeita, joissa balsamicoa, soijaa ja valkosipulia yms. Saitte varmaan kiinni? En tiedä miksi teidän täytyi tuosta saada kiinni, koska asia ei koske tippaakaan meidän makuaistien eroja. Tai no vähän.

Eilen mun teki mieli lohkoperunoita, joita lähdinkin sitten tekemään. Hyvät lohkoperunat esikypsennetään keittämällä, eikö niin? Niin mä olen ainakin joskus tehnyt ja toimivaa sapuskaa tuli. Nyt olin kuitenkin jotenkin täysin unohtanut miten kauan perunoita pitää esikypsentää keittämällä, joten katsoin Googlesta ensimmäisen ohjeen ja tein sen mukaan. Perunanpalat keittyivät 10 minuuttia, jolloin niistä tuli niin kypsiä kun olla ja osaa! Niistä oli enää aivan turha haaveilla tekevänsä lohkoperunoita Satisfryerissa (mun antama lempinimi airfryerille), joten piti keksiä jotain muuta. Koska potut oli nyt niin kypsiä kun olla ja osaa, niin seuraava vaihtoehto oli tietenkin perunamuusi. Sehän on hyvää! Perunat kulhossa haarukalla muusiksi, kunnon köntti voita päälle ja ihan pieni liru maitoa. Siihen sitten vielä ihan ropaus poikineen perunamaustetta, koska se on aikaisemmin toiminut perunamuusinkin kanssa. Muusi oli valmista, joten ei muuta kun maistamaan; aivan liian suolaista! Miten, miksi? No, perunoiden keitinveteen lorahti hitusen liikaa suolaa ehkä, voi oli voimakassuolaista ja mitä ilmeisemmin perunamaustekin sisältää suolaa. Yritin korjailla tilannetta siirapilla, mutta ei se pitkälle auttanut, ruoka oli suolaista kuin.. Kuin.. Vasta suolattu ajorata? Mä pystyin sen syömään just ja just, mutta Eira päätti ensimmäisen haarukallisen jälkeen, että sehän ei niin suolaista ruokaa suuhunsa laita. Olin siis tässä kohtaa epäonnistunut kahdesti yksien perunoiden kanssa. Mietin, että mitenhän voisin pelastaa liian suolaisen perunamuusin? Yritin ruveta siitä tekemään semmosia, hmm.. Duschesse -tyylisiä väkerryksiä, mutta eihän mulla ollut kunnon aineksia semmoiseen, joten sävelsin. Ensimmäiset nököt kun tuli Satisfryeristä ulos niin ainakin ulkonäkö oli suhteellisen miellyttävä. Annoin jäähtyä, maistoin ja sylkäisin moskan ulos suustani. Suola siinä ei enää niinkään maistunut, mutta koostumus oli mennyt ihan mahdottomaakin mahdottomammaksi. Se oli kuivaa, karkeaa ja pahantuntuista suussa. Kaikki roskiin. Ihan kaikki. Mitään ei enää säästelty. En epäonnistunut kahdesti, vaan herranjestas, kolmesti yksien perunoiden kanssa. Olin kovin pettynyt ja olen sitä vähän vieläkin, koska ruoka ei kuulu roskikseen.


Tämmöinen peruna-tarina sieltä sitten tuli. Väittääkö joku siellä, että olisi onnistunut yhden ja saman ainesosan kanssa epäonnistumaan useammin kuin kolmesti putkeen? Tai edes kolmesti? Ei ole meinaan helppoa sekään, vaikka se eilen olikin. Tarinasta venähtikin niin pitkä, että senhän joutuu jo otsikossa mainitsemaan, vaikka sen piti olla vaan semmonen höperö alkuhöpinä millä oli tarkoitus saada sormet vetreiksi. Kuka enää jaksaa lukea mistään suunnittelemattomasta uudenvuodenaatosta? Ehkä joku?


Joulu loppui jotenkin tosi seinään. Se tulee aina ihan yllättäen. Ensin sitä joulufiilistä nostatetaan se 24 päivää, jonka jälkeen se on sitten jo tyystin ohi. 25. päivä ei ole koskaan oikein merkannut mulle mitään, joten joulu loppuu 24. päivä ja sillä siisti. Sen jälkeen loppuu joululaulut, jouluohjelmat, joulufiilikset, mutta ei jouluruoka – sitä syödään vielä muutama päivä. 25. päivä on käytännössä jo paluu siihen ihan normaaliin, tai ainakin meillä oli ja on ollut. Sen jälkeen aletaan odottamaan uudenvuodenaattoa, koska sehän on kiva juhla se!

Vai onko? On se ennen ollut. Nyt pari viimeisintä vuotta se on jotenkin vaan haihtunut. Joskus mä olisin melkein voinut sanoa rakastavani sitä päivää kun vuosi vaihtuu, mutta nyt se on vaan.. Se on.. Vaan.. Päivä muiden joukossa? Meille ei ole kerennyt tulla siihen oikein mitään perinnettä. Ennenhän se oli sitä, että järkättiin bileet, otettiin olutta, katseltiin raketteja, syötiin nakkeja ja keskiyöksi yritettiin päästä Hyvinkään Jussintorille. Vuodenvaihde 2020-2021 meni pienen kaveriporukan kesken Riihimäellä, jotkut otti sivistyneesti olutta, huomioiden sen, että oli lapsia paikalla. Siellä ei kukaan siis ryyppäämällä ryypännyt. Siinä ne vanhat perinteet alkoi murtumaan. 2021-2022 taas meni täällä Hyvinkäällä, tässä nykyisessä osoitteessa. Alkuilta istuttiin meidän olohuoneessa ja kuunneltiin lastenlauluja, käytiin katsomassa muutamia raketteja, suhisteltiin tähtisädetikut ja sen jälkeen pelailtiin korttia yms. Eira taisi sanoa 22 aikaan, että on jo valmis nukkumaan. Mulle iski pakokauhu! Ei tämä voi mennä näin? Onko elämä jo eletty? Eira meni kun menikin pitkäkseen, mutta minä päätin luikahtaa kotoa. Kysyin minä siihen luvan, tottakai. Minä, Ville ja Roni lähdettiin meiltä kohti Jussintoria, mutta siellä ei ollut mitään! Tai siis ketään! Tai siis olihan siellä vaikka ketä, mutta se meno oli ihan eri kun omassa nuoruudessa. Siellä ei ollut semmoista ryypiskelymeininkiä, vaan kaikki olivat tulleet tasan katsomaan raketteja ja antamaan valitulleen uudenvuodenpusun. Mitä?

Mitä me ollaan nyt suunniteltu vuodenvaihteeseen 2022-2023? Meillä on nakkeja ja majoneesisalaatteja jääkaapissa. Jippii. Sen lisäksi ajateltiin, että jos lämmitetään palju. Jippii. Ja jos tämä kuulostaa katkeralta niin se johtuu siitä, että sitä se on. Mä ihan rehellisesti, käsi sydämellä, kaipaan uudenvuodenbileitä. Mä sanoin joskus Eiralle, että mä haluan pitää uudenvuodenaaton aikuisten juhlana, koska mä olisin halunnut edes kerran vuoteen bilettää oikein rajusti. No, eipähän mulla nykyään ole edes kavereita, joille järkätä mitään. Tai vaikka niitä muutama olisikin, niin ihan kamala järjestely, että saisi lapset johonkin hoitoon ja näin. Joten.. No, ilmeisesti on niin, että me vaan istuskellaan taas olohuoneessa ja kuunnellaan lastenlauluja. Syödään muutamat nakit salaatteineen ja kävästään paljussa, jos lapset sen sallii. Ei siinä ole muuta ongelmaa kuin se, että tämä kuulostaa niin arkiselta! Vuodenvaihdetta pitäisi juhlistaa! No, joskohan mä saisin edes mahdollisuuden lähteä taas katsomaan sitä ankeaa Jussintoria yöllä? Olihan siinä nyt sentään edes jotain normaalista poikkeavaa, vaikka ei sekään mikään suurensuuri nautinto ollut. Viime vuonna tosin eksyttiin Jussintorin jälkeen vielä siskonlapselleni kylään ja siellähän meillä meni liki aamuun asti, koska siskonlapsen juttuja on välillä kyllä niin huippua kuunnella. Niistä oppii melkein aina jotain ja voi miltein tuntea kuinka kasvaa itsekin ihmisenä taas vähän.

No, mutta.. Tätä kai tämä aikuisuus, vastuullisuus ja elämä nyt sitten jatkossa tulee aina olemaan. Ja siis kyllä mä tiedän, että mä olisin Eiralta saanut luvan lähteä johonkin, mutta kun missään ei edes ole mitään. Ja varmasti jos olisin tarpeeksi jaksanut jankuttaa niin olisin saanut varmasti pitää jonkinlaiset bileet täällä meilläkin, mutta kun en jaksanut alkaa jankkaamaan, koska ei tosiaan edes olisi ollut mitään bileseuraa. Enkä olisi kerennytkään järjestämään mitään kunnolla. En tiedä.

En tosiaan tiedä. Yleensä mä olisin tässä kohtaa vuotta tosi innoissani huomisesta, mutta nyt en ole. Juhlapyhät yksi toisensa perään on muuttuneet hiljalleen mitättömiksi. Tokikin joskus parikymppisenä kaikkia pyhiä juhlittiin vain ja ainoastaan ryypiskelemällä, joten tavallaan kai ihan hyvä, että ne jotkin juhlapyhät on itseltä hyvin kadonneetkin. Joistain vain olisi ollut kiva pitää kiinni, kuten nyt tämä uudenvuodenaatto. Kunhan nyt ei toi joulu ja juhannus tosta katoa mihinkään, niin on ainakin edes kaksi ns. kohokohtaa vuodessa. Mä huomaan vaan jotenkin, että tämän tekstin kirjottaminen veti mielen maahan. Eniten ehkä justiinsa sen takia, että kaikesta tulee vaan niin arkista.

Mä luulen kyllä, että kunhan näihin juhlapyhiin muodostuu uudet perinteet niin ne alkaa taas maistumaan mullekin. En mä kaipaa sitä joka juhlapyhän pakollista ryyppäystä, mutta mä kaipaan sitä semmoista, että olisi semmosia erilaisia päiviä arjen keskellä. Pääsiäinen, vappu yms. Ei me vietetä niitä sen kummemmin mitenkään. Ja se harmittaa. Tiedättekö kun katsotte jotain hyvää sarjaa ja sitten koittaa päätösjakso, jonka jälkeen teille jää semmonen tyhjyys sisälle? Mulle on tavallaan jäänyt näiden pyhien tai juhlien puuttumisesta semmonen tyhjyys. Jotain puuttuu, mutta ei oikein täysin tiedä mitä.

No, en tiedä. Tämä on luultavasti vuoden viimeinen blogimerkintä, joten voin kaiketi sanoa, että ensi vuoteen ihmiset! Mitähän sekin tuo sitten tullessaan? Eipä tuota tiedä. Toivottavasti kuitenkin jotain parempaa kun tämä, vaikka ei tässäkään tosiaan mitään vikaa ollut.

Terveisin,
Vesa-Matti

Blogini on edelleen seksuaalinen?

Alkuperäinen ajatukseni oli kylläkin tulla kirjottamaan teille jotain aiheesta "uudenvuodenaatto ilman suunnitelmaa", mutta erehdyin aloituksessa puhumaan jostain ihan muusta, joka sitten triggeröi mun mielen jatkamaan jostain siitä jostain ihan muusta. Jostain, mistä ollaan joskus aikaisemminkin tehty varmasti hyvin samallainen blogimerkintä; mun blogini sisältää seksuaalista. En edelleenkään ymmärrä, eikä tämä blogi tarjoa teille mitään uutta jos muistatte sen aikaisemman merkinnän samasta aiheesta.

Huomasin tossa semmosen jutun, että jos tälle vuodelle saisin vielä 2 merkintää tehtyä niin pääsisin hyvään lukuun merkintöjen kokonaismäärässä. Mä en normaalisti tarttuisi tämmöiseen houkutukseen, mutta nyt on ihan pakko. Miettikää nyt vähän, tasan 100 merkintää vuodessa! Vaikkakin aika kauas jäi tänäkin vuonna toi oma ennätysmäärä, joka näkyy olevan 109 merkintää vuodessa. keskimäärin 8,3 merkintää kuukaudessa sikäli mikäli siihen sataseen pääsee. Ei se kuulosta paljolta, mutta kyllä se tuntuu paljolta tällein sisällöntuottajan näkövinkkelistä. Semmonen keskiverto youtubettaja tunkee n. 4-6 videota kuukaudessa ulos, joten kyllä mun pitäisi aina kyetä tommoseen 8-9 kirjoitettuun merkintään per kuukausi. Tokikaan mua ei motivoi tässä hommassa raha yhtään, koska mun ei ole tästä mahdollista mitään saada. Ei näillä lukijämäärillä. Eikä senkään takia, että edelleen kun yritin hakea tälle sivulle mainoksia, jotta voisin alkaa tienaamaan tällä edes jotain, niin se tössäsi päätökseen: "Vain aikuisille suunnattu sisältö: seksuaalinen sisältö".

Mä en siis todellakaan edelleenkään ymmärrä, että missä mättää. Mä ajattelin silloin viimeksi kun tota yritin, että ehkäpä siinä on jonkinlainen virhe. Ajattelin odottaa hetken ennen kun kokeilen uudestaan, mutta edelleen vastaus on sama. Auttakaa mua, pyysin tätä viimeksikin, mutta etsikää täältä mun blogista yksikin kohta joka rikkoo jotain seuraavista kohdista:

– jossa on alastomuutta

– joka on seksuaalisesti vihjailevaa ja/tai jonka tarkoitus on tuottaa seksuaalista kiihottumista tai tyydytystä
– jossa käsitellään seksuaalisia fetissejä
– joka liittyy aikuisviihteeseen
– jossa mainostetaan seksituotteita
– joka liittyy suhteiden ja/tai seksiseuran hakemiseen
– jossa annetaan seksuaaliseen suorituskykyyn liittyviä neuvoja
– jossa mainostetaan seksuaalisen suorituskyvyn parantamiseen tarkoitettuja lääkkeitä tai lisäravinteita.

Kun siis.. En itse vaan keksi. Mä en ole koskaan lisännyt tänne ainuttakaan alastonkuvaa, en itsestäni, enkä kenestäkään muusta. Eli se kohta ei ainakaan pidä paikkaansa. Seksuaalisesti vihjailevaa ja/tai jonka tarkoitus on tuottaa seksuaalista kiihottumista.. No, tuota.. Jos näin on, niin en tiedä missä yhteydessä olen mitään tällaista yrittänyt sanoa. Joskus blogin alkuaikoina toki käytin kirosanoja, mutta niiden ei ainakaan minun mielestäni ole tarkoitus tuottaa kenellekään mitään mielihyvää. En ole käsitellyt täällä minkäänlaisia fetissejä, en kirjoittanut tai lisännyt mitään materiaalia, joka liittyisi jollain tapaa aikuisviihteeseen. En ole edes yrittänyt kaupitella täällä kellekään mitään suristimia. En ole hakenut täällä minkäänlaista seuraa, enkä ole yrittänyt kenellekään antaa mitään vinkkejä minkään suorituskyvyn parantamiseen. Enkä myöskään ole koskaan ikinä milloinkaan mainostanut täällä ainuttakaan lääkettä.

En vaan keksi. Enkä mä löydä mistään kohtaa, jossa voisin niitä pyytää näyttämään nämä epäkohdat blogissani. Se olisi siis paljon helpompi mulle, että ne laittaisi mulle vaikka linkkinä nämä tätä sääntöä rikkovat kohdat, jotta saisin sitten itsekin tietää mitä olen tullut tehneeksi. Oon tästä tehnyt tosiaan joskus aikaisemminkin merkinnän ja varmasti käyttänyt paljon samoja argumentteja, mutta sen edellisen kerran jälkeen mä olen useasti lukenut vanhoja blogimerkintöjäni. En tokikaan sillä silmällä, että etsimällä etsisin niistä jotain seksuaalista, mutta lukenut kuitenkin. Vielä tähän päivään mennessä ei ole tullut vastaan mitään mikä rikkoisi jotain kohtaa noista.

Mä olen kylläkin aivan varma, että tämä on jonkun Googlen botin tekosia tämä esto. Tää seksuaalinen asia täällä sivulla voi olla siis joku ihan puhdas erehdys, jokin muoto, joka muistuttaa bottia jostain seksuaalisesta. Ja tämän takia mun on täysin mahdotonta sitä itse löytää. Ja sit taas toisaalta jos se ei ole botin tekosia, niin sitten joku kyllä viilaa pilkkua ihan liian hienolla viilalla. Sikäli mikäli muistan 10 vuoden takaisin tyylini kirjoittaa, niin ihan hyvin siellä on voinut tulla jotain, mitä en ole tarkoittanut seksuaalissävytteiseksi, mutta se on niin tulkittavissa. Mutta en voi sitä myöskään löytää siksi, että en selaa tätä tarpeeksi tarkalla suurennuslasilla.

Sen mä myönnän suoraan, että alkupään tekstit ei ole kaikki lapsiystävällisimmästä päästä, koska silloin tosiaan koin jotenkin tärkeäksi käyttää kirosanoja. Ja jos botti tai kuka tahansa nämä tulkitsee sääntöjenvastaiseksi, niin sitten olkoonkin niin, että en tule tällä blogilla koskaan mitään tienaamaan. Mä en ala vanhoja blogimerkintöjä poistamaan tai edes etsimään niistä niitä kirosanoja poistettavaksi. Se on osa tämän blogin ja minun historiaa, joten ne ajaa mahdollisten pienten mainostulojen edelle.

Hupsis.. Mä olin mielessäni kylläkin päättänyt, että en enää koske tähän aiheeseen. Juurikin siitä syystä, että mä olen tehnyt tän merkinnän jo kerran. Typerää tehdä sama merkintä käytännössä uudestaan. Tää vaan tavallaan nyt karkasi käsistä ja tulos on tämä. Josko tämä nyt kuitenkin sitten sulkisi ympyrän ja päättäisin nyt ihan aikuisten oikeesti, että tämä blogi on ja pysyy mainoksettomana? Tai siis sikäli mikäli saan jonkun joskus näyttämään kaikki epäkohdat ja ne on korjattavissa ilman sen suurempaa hämmennystä, niin sitten tilanne on toinen. Jos kuitenki on niin, että mun täytyisi itse osata tietää miten joku botti tai toinen ihminen tätä mun blogia tulkitsee, niin siinä tapauksessa tämä on ja pysyy tällaisena kun tämä on. Ja sitten taas jos ne uhkaa sulkea tämän mun koko blogin sen takia, että tämä on niin hirveän seksuaalinen, niin sitten olen kyllä valmis tekemään kaiken mitä kuka ikinä haluaakaan. Mä en halua menettää tätä blogia, koska täällä on aika pitkä pätkä meikäläisen historiaa.


Jees, mun piti ihan oikeesti alkuun tulla kirjottamaan tänne siitä, että mulla ei ole mitään suunnitelmia uudenvuodenaatolle. Tässä kävi vaan taas niin, että olin liian vietävissä. Yksi asia aiheutti tietynlaisen mielentilan, joka johti toiseen asiaan, jonka kautta sitten tulikin taas käytyä samoja vanhoja asioita uudestaan läpi. Ja tää oli tosiaan toisintoa, joten.. No, en minä tätä enää viitsi poistaakaan. Kertaus on opintojen äiti ja ehkä tällä kertaa joku tarttuu mun haasteeseen, ja alkaa etsimällä etsimään täältä seksuaalista sisältöä.

Mä teen nyt semmosen jutun, että tulen varmaankin huomenissa kirjottamaan tosta tänkin päivän alkuperäisestä aiheesta oikeesti. Ilman, että eksyn taas johonkin mistä ei ole enää paluuta. Tiedättekö kun siis mua turhauttaa hyvin paljon toi, että mulle vaan sanotaan, jotta: "et ole valmis mainoksiin kun mainostan täällä seksuaalisia asioita".. Turhauttaa niin paljon, että ei tarvitse kun sivulauseessa huomioida asia ja jo minä kirjotan siitä pitkät litaniat, että "en varmasti ole kyllä tehnyt mitään tällaista!" Tämmöset asiat on aikamoisia triggereitä – eli suomeksi kai laukaisimia. Mun lukijamäärällä rahallista tappiota ei kerkeä syntymään kun varmaan 50 senttiä vuodessa, jos sitäkään. Että sikäli nillitän aika turhaan. Vaikka enhän minä mitään tosta mainosohjelmasta tiedä kun ei päästetä tutustumaankaan. Pöh, muka seksuaalinen blogi..

Terveisin,
Vesa-Matti

24/24 (2022) | Hyvää joulua!

Tässäpä teille viimeinen luukku. Tämä sisältää ihan puhtaasti vain tämän päivän tekstinmuodossa. Eikai siitä voi sen lyhyemmin teille kertoa tässä kohtaa? Tämä merkintä on siis tämän päivän kuulumiset. 

Viimeistä luukkua viedään. Se on itselle sekä onni, että myös harmi. Sikäli siis onni, että tää on ollut nyt aika vaikeeta tasapainotella kaikkien asioiden kanssa. Pitäisi olla tavallaan monessa paikassa samaan aikaan, vaikka tavallaan ei kai pitäisikään. Mutta on tää ollut kiva matka taas, joten sen puolesta tämänkin kalenterin loppuminen on harmi. Mikään ei periaatteessa estäisi mua tekemästä extra-luukkuja, kuten joku vuosi tein, mutta mä olen kyllä sitä mieltä, että ei. Ei tänä vuonna. Katsellaan sitten joskus jos saan elämän silleen tasapainoon, että osaan ottaa tätä kirjottamisaikaa ilman, että stressaan siitä mitä muualla sillä aikaa tapahtuu.

Mutta, mutta.. Mä taidan tänään ihan vaan avata teille paremmin tarinan muodossa noita päivän kuvia, koska siinähän sitä sitten tulee selitettyä tämä päivä lyhyesti ja ytimekkäästi. Tänään on siis hyötyä siitä, että käyt lukemassa myös blogia, etkä vain vakoile mua Facebookista tai Instagramista.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Tosiaan, tapani mukaan heräsin tänään Sälinkäältä. Lapsien myötä mun joulunvietto muuttui niin, että en vietäkään enää jouluaattoa vanhempieni kanssa, vaan menen sinne aatonaattona ja herään sieltä jouluaattoon, jonka jälkeen tavalla tai toisella kotiudun.. Se on siellä maalla sitä mukavaa olemista ja möllöttämistä, josta mä hyvin paljolti pidän. Vanhempien huumori yhdessä ja erikseen uppoaa tosi hyvin, ja siellä on ihmisen jotenkin niin rauhallista olla. Turvaisa ympäristö ja jotain tuttua lapsuudesta.

Eira tuli mut sitten sieltä siinä puolenpäivän aikaan hakemaan ns. uusien perinteiden pariin. No, ei ne eroa omista perinteistä niinkään, muutoin kun vaan porukka on hyvin eri. Sikälihän mun on pakko sanoa, että kun en ole sosiaalisinta sorttia – yllättyikö joku – niin on mulle tavallaan vaikeaa olla kotona kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joiden kanssa ei osaa virittää mitään keskustelua. Ei siis mitään. Vaikka nautiskelin päivän mittaan muutaman lonkeron, josko saisin sillä jotain itsestäni ulos, mutta ei. Mä olen ollut käytännössä koko päivän hiljaa. Se vähän harmittaa, mutta minkäs teet. Oon kuitenkin päässyt näkemään Maxin ja Miion lahjojen avaamisen, joten siinä on kaikki mitä mä tarvitsen. Miio on vielä niin nuori, että ei niinkään ymmärrä lahjojen perään, mutta Max oli tänään ihan "waaauu"-mies. Sille olisi periaatteessa riittänyt yksi lahja, koska ei se malttanut hetkeäkään keskittyä uuden lahjan avaamiseen vaan leikki sillä jo saadulla ihan pähkinöinä – eli siis innoissaan.

Taisin hieman hyppiä. Ennen kun kukaan avasi mitään lahjoja.. Eipäs, hetkinen. Miio sai tänään myöhäisin ristiäislahjan ja Max myöhäisen syntymäpäivälahjan ja nehän me avattiin ennen kunnon lahjashowta. Mutta siis ennen tätä kunnon lahjashowta meillä kävi joulupukki. Kyllä, ihan aito valepukki. Jos joku näitä jostain syystä lukee lapsilleen, jotka uskoo joulupukkiin, niin sanokaa nyt vaikka, että oli se ihan oikea aito joulupukki ja Vesa-Matti se täällä vaan valehtelee. Hyvä, ei käynyt vahinkoa. Joulupukki saapui melkein poroilla, mutta ihan oikeasti se oli jättänyt porot nurkan taakse ja saapui meidän pihaan punaisella autolla. Kansan keskellä kansan näköisenä. Se oli ihan hauska show, vaikka tavallaan hieman kiusallinen – joka johtuu ihan puhtaasti minusta itsestäni. Pukki suoriutui roolistaan varmasti oikein hyvin, mutta mä en osaa vaan katsoa semmoista silleen, että waaauu! Lapsille siitä jää varmaan jonkinlainen muisto ja sehän se kai tärkeintä on, siitähän siinä maksetaan.

Pukin jälkeen lapset kävivät järkyttävän lahjakasan kimppuun. Paperia lensi siellä ja silppua tuolla, kun kaikki lapset repi omia pakettejaan auki. Mä varastoin omat pakettini selkäni taakse, koska en edelleenkään osaa luontevasti availla paketteja ihmisten läsnäollessa. Se pitää tehdä salaa. Niin tai näin, Max avasi yhden paketin, tokaisi kovaan ääneen "waaauu!" ja ryhtyi leikkimään uudella lelullaan. Minä ja Eira huudellaan Maxin lahjapinon luona, että "Max, tule avaamaan seuraava!" Eipä tullut. Piti aina houkutella tovi jos toinenkin. Eira sanoikin, että ihan hyvin olisi voinut jättää loput lahjat seuraavaan jouluun, koska se oli niin innoissaan jo niin vähästä. Tokikin heti kun sen poikasen sai uuden paketin kimppuun ja paketin auki, niin taas kuului "waaauu!" ja poikanen ryhtyi leikkimään uudella lelullaan. Tätä jatkui pakettien loppumiseen asti. Miion paketit avattiin Miion päiväunien jälkeen, mutta niistä ei Miio pahemmin innostunut kun ei ymmärrä asian päälle vielä mitään. Tuli kuitenkin kaikkea hyödyllistä, joten ne lahjat oli meille vanhemmille tosi tosi jees.

Pakettien jälkeen syötiin jouluruokaa. Niin, siis ei niitä paketteja syöty, mutta pakettien avaamisen jälkeen ryhdyttiin jouluruoalle. Kuten kuvatekstistä voi varmaan päätellä, niin kyllä.. Mä söin aivan järkyttävästi liikaa. Jouluruoka on vaan ehdottomasti ehkä yksi parhaista kokonaisuuksista mitä on olemassa. Paljon eri komponentteja lautasella ja jokaisen haarukallisen saa halutessaan maistumaan täysin erilaiselta. Siinä on sen juju, jos ette vielä tienneet. Olen sen kyllä aikaisemminkin tänä vuonna tainnut mainita. Mä taisin santsata kaksi kertaa, eli söin käytännössä kolmen ihmisen ruoat. Se oli vaan niin, huh huh, hyvää! Mä olin niin ähky sen ruoan jälkeen, että en pystynyt oikein tekemään yhtään mitään. Olisin voinut vaan pyöriä sänkyyn ja nukahtaa.

Ruoan jälkeen vieraat alkoivat yksi toisensa perään kaikkoamaan. Päästiin lopulta olemaan ihan oman perheen kesken, joka oli siis sikäli helpotus mulle, että osasin taas avata suuni. Älkääkä käsittäkö väärin; kyllä mä tykkäsin siitä, että meillä oli ihmisiä. Saa olla ja saa tulla. Mä itse kulun siitä hyvin nopeasti oman verttiyteni takia, mutta ei siitä kenenkään muun tarvitse välittää. En mä vihaa ketään, joka meillä on, vaikka mun oma oloni olisi kuinka tukala. Eikä muiden tarvitse mun tukaluudesta välittääkään, mä olen oppinut sen kanssa elämään. Se on sitten taas aina vaan niin paljon rentouttavampaa olla ihan vaan oman perheen kesken, kun on ensin ollut painekattilassa.

Hetken hengittelyn jälkeen mä avasin omat pakettini ja olenkin kaikista lahjoistakin hyvinkin erittäin kiitollinen. Mitään mulle ei olisi tarvinnut ostaa, mutta ostitte silti. Tänä vuonna mut lyötiin ihan ällikällä kun mun yhdestä paketista löytyi Crystal Head -vodkapullo. Se on ollut semmoinen asia mitä mä olen pitkään kuolaillut ja toivonut, mutta ei ole vaan ollut mahdollisuutta sitä itselleen ostaa. Se on ensinnäkin aivan järkyttävän hintainen ja sen lisäksi kun sitä ei kuitenkaan ihan herkästi avata, niin se on vaan avaamattomana pienemmän Crystal Head -pullon vieressä mun vitriinissä. Se on todella hieno ja olen kyllä siis, ette edes usko kuinka kiitollinen, että Heidi-tonttu sen mulle raaski ostaa. 

Mutta tokikin olen tosi kiitollinen myös muista lahjoista. Eiralta sain boksereita ja sukkia, jotka on hyvinkin käytännöllisiä ja sellaisia tuotteita, joita en itse koskaan itselleni ostele. Kaikki kalsarit ja sukat käytetään viimeisen päälle loppuun, koska ihan hyvin ne vielä toimii oli niissä sitten pieniä tai isoja reikiä.

Avattuani lahjat ja Eiran avattua omansa oltiin valmiita illan viimeiseen ohjelmanumeroon. Suhteellisen uusi perinne minulle, mutta jo todella tärkeä ja iso osa joulua. Hautausmaalle meno. Siellä on aina ihan uskomattoman kaunista ja siellä on semmonen ihan erilainen fiilis mitä ei ole missään muualla. Rauhallinen. Käytiin viemässä kynttilöitä sinne haudatuille ja jätettiin muisto myös muualle haudattujen kivelle. Sieltä saa ihan uskomattoman kauniita kuvia myös, mutta en viitsinyt tota julkaisua tukkia niillä. Ne on itsellä hyvässä tallessa ja se riittänee.

Nyt tästä alan lopettelemaan tätä merkintää, koska meillä alkaa olemaan sauna lämmin. Ah, joulun päättävä joulusauna. Sen jälkeen voi mennä hyvin levollisin mielin nukkumaan. Jeps, en nyt tähän hätään kerkeä kirjoittamaan enempää. Toivottavasti muistin tässä mainita kaiken tarpeellisen. 

Jos olet lukenut jokaisen blogiputki-joulukalenterin luukun niin arvostan kyllä todella paljon juuri sinua! Jos olet lukenut edes muutamia niin arvostan myös sinuakin. Jos tämä on ensimmäinen ja viimeinen merkintä minkä minulta luet.. No, arvostan mä hitusen suakin. Kiitos kaikille tästä tämän vuoden kalenterista, ei tämä mahdottoman paljon lukijoita kerännyt, mutta tästä jää taas kiva muisto itselle! Oli kivaa, vaikka ei aina ollutkaan. Nyt en sanokaan, että huomiseen vaan sanon, että seuraavaan kertaan, joka saattaa olla hetkenä minä hyvänsä tai ei ollenkaan. Ei näistä koskaan tiedä. En kuitenkaan ole lopettamassa, joten ehkä se kuitenkin tulee ennemmin tai myöhemmin. Kiitos, kiitos ja kiitos. Ja hyvää joulua!

Terveisin,
Vesa-Matti

23/24 (2022) | Kysymyksiä naisista?

Miten olisi muutama kysymys ja vastaus? Hyvä, että kelpaa, koska tässä niitä taas tulee. Yritin ajatella hieman laatikon ulkopuolelta ja hain mitä erilaisimpia kysymyksiä Googlesta, kunnes törmäsin tähän. Kysymyksiä naisista, ei mistään muusta. Vastaukset vaan tuppaa olemaan mulla välillä hyvin semmosia poliitikon vastauksia, vaikka politiikasta en niinkään välitä. Tämä on kuitenkin nyt sitä mitä tämä on.

Jos luit eilisen merkinnän niin tiedät, että tämä on kirjoitettu heti sen perään. Ja kuten siinä eilisessä merkinnässä sanoin, niin oli myös ensimmäinen päivä kun en olisi millään jaksanut ryhtyä luukun väsäämiseen. Sitten päädyinkin väsäämään kaksi! No, tehdään tämä helpolla kaavalla, koska on oikeasti pakko. En halua nyt mitään extra stressiä ja kiirettä. Uskokaa tai älkää, mutta ei tämä kirjottaminenkaan ihan helppoa ja kivaa pelkästään ole. Varsinkin kun on ryhtynyt tämmöiseen, että haluaa kirjoittaa joka päivälle jotakin. Ja vaikka kuinka yrittäisi laiskoina päivinä pyrkiä siihen, että tulisi vaan lyhyt merkintä niin ei, sielu ei anna periksi. Tekstiä on tultava ja sitä on paljon oltava, tai muuten blogimerkintä ei ole hyvä. Olen tehnyt tästä itselleni vaikeampaa kun tämän pitäisi olla. Tämän pitäisi olla helppoa ja kivaa, eikä tuottaa mitään kiireen tunnetta. No, tämän merkinnän kun saan vielä puristettua niin sitten mä olen aika varma, että alkaa helpottaa. Luukku numero 24 on normaalisti ainakin ollut suhteellisen stressitön.

Kaivetaan nyt niitä kysymyksiä, koska niitähän te olette tänne tulleet lukemaan. Vai olenko väärässä? Nää on ollutkin tänä vuonna suosituimpia, joten te teette tän mulle vähän helpommaksi. Tota, sitten mä vedän itseltäni maton jalkojen alta, koska löysin todella hämmentävän litanian kysymyksiä. Klump. Kokeillaan.


Kysymyksiä naisista. Ongittu suoraan pahimmasta lätäköstä, eli Suomi24-foorumeilta. Googlen kautta tosin, koska minähän en siellä aikaani normaalisti kuluta. No, yritetäänkö?

1. Mikä on naisen paras ikä?
– Mä en kyllä osaa sanoa mitään parasta ikää naiselle, koska kaikki mun elämäni naiset on eri-ikäisiä. Jos tässä kysytään parasta ikää kumppanille, niin mulla ei ole kyllä ollut mitään valittamista Eiran iässä. Ei ikä määrittele ihmistä silleen mun mielessä.

2. Mitä yhteistä on rakastamissasi naisissa?
– Äidillisyys, ehkä? En siis tarkota, että olisin Eirasta itselleni äitiä etsinyt, mutta siis meidän lapsille se on todella äidillinen ja hyvä semmoisena kun on. Mun äiti taas on äidillinen ja hyvä semmoisena kun on. Siskokin on äidillinen ja hyvä semmoisena kun on. Kaikki pitää hyvää huolta omistaan, niin se kai oli se sanomani.

3. Mitä isäsi opetti sinulle naisista?
– Ei meillä ole ollut mitään semmosta "nyt kuule poika, minä kerron sinulle naisista.."-hetkeä, mutta mä olen oppinut iskältä sen, että huumori on tärkeetä naisten kanssa. Ei ehkä ole semmosta aihetta mistä iskä ei naisissa tai naisten kanssa vitsailisi, mutta ei se silti mikään misogyyni ole. Periaatteessa meillä on aina heitetty läppää kaikesta ja kuulijan korvaan on jäänyt sitten se, että kaikkea ei täydy ottaa tosissaan. Mutta huumori, sillä pääsee pitkälle kaikilla elämän osa-alueilla.

4. Mikä on naisellista?
– No, tuota.. Ehkä tähän on pakko vastata ulkonäkö? En oikeasti tiedä. Minua itseänikin on usein "haukuttu" feminiiniseksi, koska tykkään estetiikasta. Mä en ehkä pidä silleen mitään asioita naisellisina tai miehekkäinä. Kaikki on kai enempi vaan kiinni ihmisestä ja jengi tykkää mistä tykkää.

5. Mitä ajattelet feminismistä?
– Kai se normaaleissa mittasuhteissa on ihan okei, mutta radikaalifeminismi on yksi iso vitsi. Huvittavinta on ne, jotka yrittää keikauttaa ns. patriarkaatin matriarkaatiksi, eikä aja sitä tasa-arvoa periaatteessa sitten ollenkaan. Eli siis ikään kuin ajaa naisten asema siihen, että ne olisi lopulta vain ja ainoastaan yläpuolella. Mä en ole perehtynyt muutoin, koska mä en jaksa stressata asioita. Kai sekin voi suututtaa ihmisiä, että olen näin passiivinen, mutta mielummin olenkin näkymätön. Tykkään vaan vihata salaa tyyppejä, jotka tekee itsestään pellen ja ottaa sitten hieman selvää, että miten ne tekikään itsestään pellen.

6. Milloin itsehillintäsi pettää naisen kanssa?
– Tarpeeksi kauan jos jatkaa samanlaista epämiellyttävää käyttäytymismallia niin silloin. Aika pitkälle mun pinnaa saa venyttää ennen kun katkeaa, mutta kyllä sekin katkeaa, varmasti. Erinäiset ainesosat, kuten väsymys ja nälkä, toisinaan vaikuttaa siihen, että pinna on lyhyempi kuin normaalisti. Eli jos jankutetaan jostain turhasta asiasta kun olen nukkunut huonosti ja mulla on nälkä, niin voi olla aika varma itsehillinnän pettämisestä.

7. Mitä naisten pitäisi oppia miehiltä?
– Eikai mitään sen kummempaa? Tehdään kaikki vaan omia asioitamme ja sukupuoli olkoonkin vain sukupuoli. Ei kaikki naiset nalkuta, eikä kaikki miehet tykkää autoista. Tahtoisinkin sanoa, että kunhan kaikki vaan oppii omista virheistään ennen tai jälkeen niin se on ihan hyvä.

8. Mikä on pahin virheesi naissuhteissasi?
– Hmm.. Ehkäpä se, että en saa aikaiseksi. Se on itseasiassa pahin virheeni kaikissa suhteissani, joten ei tässä vaan viitata naisiin. Mun pitäisi tehdä paljon enemmän asioita kun mitä teen, mutta en vaan tee. Liekö laiskuutta vai olisiko taustalla se ad/hd, jota tässä olen paljolti epäillyt. En mä ainakaan koe, että laiskuuttani jätän asioita tekemättä, yleensä koen, että vain unohdan.

9. Mikä on paras naiselta saamasi kohteliaisuus?
– Eira käytännössä sanoi lasten kautta mua "maailman parhaimmaksi isäksi". Sen mä haluan sanoa tähän, koska sen vähempää mä en yritä olla, vaikka vastasinkin äsken olevani aikaansaamaton. 

10. Mitä neuvoja olet antanut omille pojillesi naisten suhteen?
– Ne on vielä niin pieniä, että ei ne tarvitse neuvoja naisten kanssa. Mutta jos tarvitsisi antaa niin ei enempää eikä vähempää kuin ole oma itsesi. Toivottavasti pojista tulee hauskoja jätkiä, koska sitä huumoria haluaisin myös toitottaa niille. Tokikin pitää osata vakavoitua oikeissa tilanteissa, eikä heittää kaikkea ihan kummeliksi.

11. Mitä et voisi antaa naiselle anteeksi?
– Kumppanin kohdalla ehdottomasti pettäminen on semmonen, mitä en vaan varmasti kykenisi antamaan anteeksi. Muiden naisien kohdalla.. No, joku erittäin vakava harkittu rikos? En minä tiedä, tämä on aika vaikea ajatella näin laajalti.

12. Valheita, joihin naiset uskovat?
– Toivottavasti ei mihinkään. Mä olen joskus ollut niin pelle, että olen kokeillut valehtelemalla selvitä joistakin salaisista ryypiskelyreissuistani, mutta ennen pitkään totuus on aina tullut ilmi. Tarpeeksi kun tätä kävi, niin en onneksi osannut enää valehdella. Ja jos yritänkin niin sen näkee musta heti. Olen varmasti maailman huonoin valehtelija ja sen takia kenenkään naisen ei tarvitsisi uskoa mitään valheita.

13. Voiko naisen kanssa olla vain ystävä?
– Voi. Ainakin minä olen voinut olla. Harmittaa vieläkin, että jostain kumman syystä mä kadotin yhden naispuoleisen ystävän. Me oltiin tunnettu pitkään, mutta tiet vei meidät sitten ilmeisesti eri suuntiin ja tässä sitä nyt ollaan. En tiedä ihmisestä mitään, vaikka joskus oltiin ihan hyviäkin kavereita. Kaikki tilanteet mentiin läpi kavereina ja se oli jotenkin ihmeellistä kun ympärillä kaikki puhui, että ei nainen ja mies voi olla vaan kavereita. 

14. Oletko koskaan itkenyt naisen takia?
– Olen minä. Kai aika monetkin kerrat. Ilosta ja surusta. Ja aika varmasti tulen jatkossakin itkemään naisten takia ilosta ja surusta, koska semmosiakin tilanteita elämä eteen tuo. Toki sitä toivoisi, että joutuisi itkemään vaan ilosta, mutta ei sitä voi itse päättää. Olenpas minä nyt kovin poliitikko näiden vastausteni kanssa.

15. Millainen on viisas nainen?
– Joku, joka pysyy poissa ongelmista? Elää omaa elämäänsä, eikä yritä tehdä itsestään sen suurempaa numeroa. Kai? Kyllä mä pidän sitä viisautena. Semmonen, joka saadessaan lapsia myös tajuaa saaneensa lapsia, eikä edelleen aja vaan omaa etuaan. Semmonen, joka on tilanteen päällä oli tilanne mikä tahansa, ajattelee muita ja kaikkea tämmöstä. 

16. Mitä et tekisi naisen puolesta?
– No, tuota.. En mä rupeaisi itselleni mitään tekemään jos nainen sitä vaatisi. Eira on osannut kunnioittaa sitä, että mä olen semmonen kun mä olen, eikä ole sen kummemmin lähtenyt mua muuttamaan. Saan pukeutua kuten pukeudun ja saan olla sellainen kun olen. Sanotaanko siis näin, että mä en lähde olemaan joku muu kun kuka mä olen, vaikka joku sitä semmoista halajaisi minulta.

17. Missä tilanteessa et haluaisi naisesi näkevän sinua?
– Vessassa? Ihan kamalaakin kamalammassa krapulassa suihkun lattialla sikiöasennossa? Ruumishuoneella? Ehkä nämä vastaukset on ihan ok.

18. Kuinka kauan pystyt olemaan ilman naisseuraa?
– Introvertti pystyy olemaan suhteellisen kauankin ilman nais- tai miesseuraa. Periaatteessa siis aika pitkiäkin aikoja, koska mä olen aika hyvä tulemaan toimeen myös ihan vaan itseni kanssa. Tässä parisuhdetilanteessa kuitenkaan en koe, että ihan miten pitkiä pätkiä tahansa, koska kyllähän parisuhteessa kuuluu myös olla toiselle. Viikko, pari? 

19. Miten nainen saa sinut tuntemaan itsesi tosimieheksi?
– Mä en tiedä kuulkaas, että tarviiko mun tuntea itseäni tosimieheksi? Onkohan mussa joku vika jos en osaa vastata tähän kysymykseen kun kysymyksellä? Olen pahoillani, mutta en saa tähän vastausta. Mä en koe, että mun tarvitsee edes olla mies. Musta tuntuu, että monille riittää se, että mä olen vaan ihminen.

20. Mikä naisen kanssa elämisessä on vaikeinta?
– Introverttiydessäni mun on sanottava, että kenen tahansa kanssa elämisessä on vaikeinta se, että sitä omaa semmosta ihan täysin yksinäistä aikaa ei ole ihan niin paljon kun ehkä lopulta toivoisi. Eira on kuitenkin oivaltanut sen hyvin ja se tykkääkin aika paljon mennä lasten kanssa, jolloin mulle siunaantuu aina hetkiä olla oma introvertti itseni.

21. Mistä toivot naisesi muistavan sinut?
– Kai mä toivon ainakin, että mä olen ollut jollain tavalla edes hauska, hyvä isä meidän lapsille ja jollain tavalla edes unohtumaton mies. Mä voin sanoa, että ihan hirveen montaa samallaista tyyppiä kun minä ei ole tullut vastaan. Toisaalta, voihan se olla myös huonokin asia?


Näin, hyvät ihmiset, olen valmis. Mun silmiä väsyttää ja mä haluaisin taas vaan nukkumaan. Tässä on kuitenkin vielä tätä (eilistä) päivää jäljellä vielä monia tunteja. Tuntuu taas typerältä yrittää muistaa, että pitäisi kirjottaa tätä siinä hetkessä huomenna, vaikka kirjottaa tätä tässä hetkessä tänään. Kysymyksiin vastaukset on kuitenkin ihan yhtä oikein oli kyseessä sitten tänään, eilen tai huomenna.

Päivän kuva vielä tähän väliin ja sitten menen jatkamaan sitä mitä olinkaan huomenna, eli tänään tekemässä. Onpa hauskaa.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Se oli sillä selvä. Huomenna vielä availlaan viimeinen luukku ja se olisi sitten tältä vuodelta blogiputki-joulukalenteri valmis. Tuntuu tällä hetkellä siltä, että tulee onnistuminen tämän suhteen sikäli, että joka päivä on tungettu tänne jotain. Onko sisältö ollut sitten aina miellyttävää, niin ei välttämättä, mutta se kuitenkin on sisältöä. Pääasia on se, että onnistutaan!

Jep, huomiseen ihmiset, koska nyt ei mulla muuta!

Terveisin,
Vesa-Matti

22/24 (2022) | Ei meinannut jaksaa..

Meinasi tänään jäädä tekemättä, mutta eipä jäänyt onneksi. Tässäpä ihan tämmönen kuulumispäivitys, jossa kerron myös hieman mitä ollaan pistetty silmälle Maxin käytöksessä jo nyt. Ehkä se oli vain vahinko siltä, mutta vaikuttaa hyvältä!

Tänään on ollut ekaa kertaa koko tän kuluneen kuukauden ja blogiputki-joulukalenterin kanssa semmonen olo, että ei vaan jotenkin tiedättekö jaksa. Mua ei oo yhtään huvittanut tulla tietokoneelle tätä suorittamaan, mutta en kyllä tiedä missä on syy. Periaatteessahan mulla pitäisi olla nyt ihanteellinen tilanne, koska siis mä sain koulusta arvosanan, joka oli siis suurin mahdollinen mitä pystyi ilman aitoa asiakastyötä saamaan. Läpäisin siis kurssin arvosanalla 3. Rehellisiä jos ollaan, niin en odottanutkaan yhtään vähempää, että sen verran luottavaisin mielin olin. Sen lisäksi työkkärin suunnalta mun asiat hoidettiin niin, että mulla on työnhaku voimassa 3 kuukautta eteenpäin, eikä mun tarvinnut edes puhelimitse kenenkään kanssa rupatella. Ne isoimmat stressin aiheuttajat siis hävisi, mutta nyt tuntuu eniten stressaavalta. Kummaa. En muista, että oliko mun stressillä normaalisti tapana purkautua näin, mutta ehkä tää voi olla vaan sitä?

Tai sitten stressaan joulua. En kylläkään kovin tietoisesti, mutta onhan se mahdollista se tiedostamaton stressikin. Huomenna menen Sälinkäälle, porukoille viettämään yhden päivän ja yhden yön. Sitten 24. päivä tulen kotiin viettämään joulua oman pienen perheeni kanssa. Ei sen pitäisi mitenkään stressata, koska jouluhan on hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa ja mä ajattelenkin nämä vain kivoina asioina. Ehkä tää on vaan se kun stressi purkautuu, päätetään niin, eikö? Eipäs kun hei, hetkinen! Mä stressaan tietenkin taas lahjoja. Musta tuntuu, että mä en ole täysin tyytyväinen siihen mitä olen saanut hankittua, joten se varmaan aiheuttaa vähän semmosta oloa, että ei huvittaisi nyt oikein. Täytyy täällä jo etukäteen sanoa, ehkä jopa toistan itseäni, mutta meilläkin on ollut nyt todella tiukkaa rahallisesti. Tämä on aika hyvin poistanut sen mahdollisuuden, että olisi saanut ostettua semmoisia lahjoja, jotka ei pistäisi miettimään riittääkö ne. Tai siis tietenkin ne riittää, koska lahjahan on lahja. Mä vaan tapani mukaan yliajattelen, anteeksi. 

Ja tavallaan, vaikka sovittiin Eiran kanssa, että ei toisillemme ostella mitään.. Päädyttiin kuitenkin ratkaisuun, jossa sovittiin kuitenkin pieni budjetti ihan pientä muistamista varten. En kuitenkaan osannut keksiä yhtään mitään mikä Eiran yllättäisi. Mutta sopimukseen päästiinkin sillä ehdolla, että tämä pieni muistaminen olisi jotenkin hyödyllinen ja sitähän se periaatteessa sitten onkin, joten ehkä mun ei pidä stressata sitäkään.

Mä en ymmärrä minkä takia mulle oli tänä vuonna jopa normaalia vaikeampaa keksiä ihmisille mitään. Onneksi Eira on ollut iso apukäsi ja rakentanut mun kanssa tässä ihan toimivia lahjaratkaisuja, jotka toivottavasti saajansa saavat jollain tasolla edes hitusen onnellisiksi tai kiitollisiksi, mitä ikinä. Se nyt on sitä mitä se on, eikä siitä sen enempää. Vaiko sanoisinko jopa, että se siitä ja loput kirjeessä?


Maxillahan tosiaan oli eilen se kitarisan poisto ja korvien putkitus, kuten kerroin. Sanotaan nyt vaikka näin, että sitä ei kyllä siitä poikasesta tänään huomaa. Se on ollut sikäli ihan oma itsensä, mutta tässä on tehty yhden päivän perusteella pieni huomio, joka voi olla ihan inhimillinen erehdyskin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Max heräsi päiväunilta hyväntuulisena. Se ei ollut semmonen äkäpussi mitä se on yleensä ollut kun se on hiippaillut huoneestansa ulos. Se heräsi hyvällä tuulella ja se ryhtyi heti leikkimään.

Yleensä kun se herää yrmynä se vaatii heti ensitöikseen maitoa. Nyt se tahtoi sitä maitoa vasta pienen leikkisession jälkeen, mutta tässäkin oli sitten jotain ihmeteltävää meillä. Normaalisti se on mennyt Hathatin (sen pingviini-pehmolelu) päälle makaamaan, juomaan maitoa ja katsomaan televisiota. Maidon jälkeen se on jäänyt naama mutrulla vaan katsomaan televisiota. Tänään se joi maidon, mutta se ei jäänyt vaan makoilemaan naama mutrulla, vaan se kertoi iloisella mielellä isoon ääneen mitä kaikkea siellä televisiossa tapahtui. Eihän me siis siitä puheesta paljoa ymmärretä, mutta hirveän tohkeissaan se selitti mitä ohjelmassa tapahtuu. Ja tämä oli uutta. Se siis heräsi hyvällä mielellä ja se hyvä mieli kantoi vielä maitopullollisen jälkeiseen aikaan.

Voisiko siis olla niin, että tästä operaatiosta on näin nopeasti näin iso apu? Jos se jatkaa hyvällä mielellä heräämistä niin tämähän on ihan mahtavaa! Ja jos se on näin helppoa niin poistetaan kaikilta ihmisiltä vain kitarisa ja laitetaan korviin putket! Maailma muuttuu paremmaksi paikaksi, ehkä? No, tiedän yhden presidentin, jolta pitäisi kitarisan sijasta poistaa vähän enemmänkin, esim. pää, jotta maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi.. Ei mennä siihen kuitenkaan enempää, koska tämä ei ole mikään poliittinen blogi, enkä minä tiedä mitään näistä valtarakenteista – sikäli siis, että mitä hyötyä on hävittää yksi presidentti jos sen seuraaja olisi ihan samallainen tahi pahempi. Nyt ei enää siitä aiheesta, usko jo!

Tässä nyt kuitenkin sitten seuraavaksi seuraillaan, että siirtyykö Max hengittämään pääsääntöisesti nenänsä kautta vai jäiköhän jotain vikaa vielä jonnekin. Kuorsaaminenkin pitäisi loppua, joka ei siis ole kuulema yhtään normaalia pienillä lapsilla. Eilen kotimatkalla poikanen vielä hieman röhisi nukkuessaan, mutta kai sen voi aiheuttaa ihan se operaatio itsessäänkin? En tiedä, mutta seuraillaan. Pääasia on, että poika paranee vauhdilla ja on jo erittäin vauhdikas oma itsensä, vaikka pitäisi pitää sykkeet matalana toistaiseksi. Sitä ei vaan voi sitoa mihinkään, eikä auta vaikka kuinka yrittää sanoa, että pitää ottaa rauhallisesti. Se on aina ollut vauhdikas ja tulee sitä olemaan myös toipilaana, tahdottiin me tai ei. Eniten täytyy vaan toivoa, että mitään häikkää ei ilmene vauhdin huumassa tai muutenkaan.


No, mutta.. Vaikka ei ollut mielenkiintoa tänään niin onneksi sitä löytyi jostain kumminkin edes yhden blogimerkinnän verran. Ihan hyvinhän tähän tuli juttua, vai mitä? Laitellaan vielä päivän kuva ja tiedättekös mitä sitten tapahtuu? Niin, mä alan valmistelemaan huomista blogimerkintää jonkinlaiseen kuntoon, jotta huomenna ei tarvitse olla pää kolmantena jalkana.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Tämä tapahtuma on siis kuvattu Eiran sylistä, mutta ei mennyt tästä kovin montaakaan tuntia eteenpäin kun Miio teki mun puhelimella saman. Tarttui kiinni ja repi liki naamaansa kiinni. Katsoi vähän lähempää, että mitä siellä oikein mahtaa ollakaan. No, eipä siellä ollut paljon mitään, leikittiin vain hieman semmosilla filttereillä mitkä muuttaa naamaa. Miio ei niistä vielä oikein ymmärrä, tai ei se ainakaan niistä huvitu.

Mutta joo, nyt pitää jatkaa seuraavan merkinnän pariin, jotta ei aivan täysin kiire tule. Nähdään kohta, vaikka se on teille kylläkin huomiseen! Se on enää pari luukkua jäljellä, hurjaa.

Terveisin,
Vesa-Matti

21/24 (2022) | Absoluuttisia totuuksia

Tässäpä luukussa on näitä ainaisia kysymyksiä, mutta siinä on sellainen twisti, että en vastaa vain omasta puolestani vaan sen puolesta, mikä on täydellisen oikein. Kaikki vastaväitteet voitte osoittaa suoraan roskakoriin, koska niillä ei ole painoarvoa täällä. 

Mä en vaan pääse yli siitä, että mä olen tän joulukalenterin aikana tehnyt niin monta kirjoitusvirhettä ja sen lisäksi vielä toi Instagram kettuilee mulle noiden kuvien kanssa. Tiedättekö miten tommonen kutittelee perfektionismin hermosoluja? Aina kun löydän jostain jonkinlaisen virheen, jonka olen siis itse ihan omin pikkukätösin jotenkin tehnyt, niin mua rupeaa ärsyttämään se. Mä mietin, että kuinka moni sen on kerennyt näkemään ja ajattelemaan esim. "eikös tuo osaa kirjoittaa vaikka on niin kauan tuotakin harrastanut?" Mun ei ehkä pitäisi ottaa niin vakavasti, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Tai siis mahtaisinhan minä, jos vaan ottaisin enemmän aikaa pois muista aktiviteeteista ja lukisin moneen kertaan läpi mitä olen juuri raapustanut. Ja kuvat voisi ladata uudestaan ja uudestaan niin kauan, että mitään virheitä ei enää esiintyisi. Kuvien virheistä en kuitenkaan syytä täysin itseäni, koska mä en tiedä mitä mä teen väärin. Se on kuitenkin mun virhe, että en heti poista sitä julkaisua ja yritä uudestaan. Heti kun kuvaan tulee yksikin tykkäys, niin sen jälkeen sen poistaminen on täysin mahdotonta. Kai tässä on vaan kuitenkin ajateltava, että ei kukaan muu ehkä ole niin kriittinen noista virheistä kun mitä minä itse olen. En mä tätä kuitenkaan työkseni tee, eikä niitä virheitä nyt ihan niin usein esiinny, että pitäisi olla oikeasti huolissaan.

No, se siitä. Sanonko vielä, että ja loput kirjeessä? Se on tuntunut olevan aika toistuva lausahdus tässä joulukalenterissa. Tai ainakin musta tuntuu, että mä olen kirjottanut sen suhteellisen usein. Ei ehkä jäädä sitä kuitenkaan tässä kohtaa pohtimaan, vaan mennään ihan surutta eteenpäin.

Tässä kohtaa täytyy taas muistuttaa, että tämä merkintä on aloitettu ja mahdollisesti saatettu myös loppuun 20.12. koska huomenna, eli tänään 21.12. en ole kerkeäväinen.. Onko tuo sana? En halunnut sanoa kykeneväinen, mutta en myöskään tylsästi, että en kerkeä. Eli en ole kerkeäväinen huomenna, eli tänään, kirjoittamaan Maxin operaation aiheuttamien jännityksien ja kiireinen vuoksi. Ilmoitan tämän vain ja ainoastaan siitä syystä, että nyt tehdään taas mahdollisimman helpon kaavan kautta tämä luukku, koska tämä on toinen kirjoitussessio yhdelle päivälle, enkä oikein jaksaisi ja olisi vielä paljon muutakin tehtävää.

Mikä siis on helppoa ja kivaa? No, olisikohan kysymykset? No nepä ne. Te sen tosin kyllä varmasti olette joko ingressistä tai otsikosta voineet jo huomata, joten miksi edes kysyin? Ja taas tätä perinteistä lasiseinän rikkomista, koska sitä ei vielä ollut tarpeeksi, koska siis mä käyn nyt äkkiä tekemässä jauhelihakastikkeen hautumispisteeseen. Sen jälkeen jatketaan kysymyksillä ja vastauksilla.


Elikkäs, etsin netistä ikuisuuskysymyksiä ja vastaan niihin absoluuttisella totuudella tänään, jotta teidän ei tarvitse enää vaivata päätänne.

1. Voiteletko näkkileivän sileältä vai kuoppaiselta puolelta?
– Tähänhän siis oikea vastaus on sileä puoli. Yksinkertaisesti siitä syystä, että margariinin ei todellakaan kuulu maistua, koska se ei ole hyvää, joten sitä ei tarvitse millekään leivälle levittää ihan mielettömiä määriä. Se mikä menee sileälle puolelle tekee näkkäristä juuri sopivan syötäväksi.

2. Kuuluuko ananas pizzaan?
– Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuuluu. Ananas sopii todella hyvin pizzaan varsinkin kun siellä on jotain niin suolaista kun esimerkiksi aurajuusto. Aurajuusto ja ananas on täydellinen pizzakombo.

3. Voileivän tekeminen: Kinkku alle, juusto päälle vai juusto alle, kinkku päälle?

– Kinkku tulee alle, juusto siihen päälle. Nähkääs kun joskus sitten teette lämpimiä voileipiä niin ei tarvitse ruveta järjestystä vaihtamaan yhtään. Mikroleivätkin on parempia kun juusto sulaa kinkun päälle. Tällä tavalla sulla on sama järjestys aina, eikä tarvitse mieltään vaivata sillä enää.

4. Vessapaperi tulee seinän puolelta vai lähempänä olevalta puolelta?
– Siis aivan varmaahan on se, että se ei seinän puolelta tule. Mä henkilökohtaisesti käännän aina rullan oikein päin jos joku erehtyy laittamaan sen tulemaan seinän puolelta. Vaikka se olisi sen toisen ihmisen kotona niin tämmöinen vääryys täytyy ehdottomasti korjata. Vessapaperin kuuluu tulla tavallaan sieltä itsensä yli silleen kivasti.

5. Suklaalevystä suklaata pala kerrallaan vai haukkaamalla?
– Kysyn vaan: kuka on niin sydämetön ihminen, että haukkaa suklaalevystä? Ja samalla mietin, että kuka on niin taitava, että osaa ottaa levystä yhden palan ilman, että ottaa yhden rivin? Kyllä siis absoluuttinen totuus on se, että otetaan yksi rivi kerralla. Ja se syödään mukisematta!

6. Ketsuppi tulee ranskalaisten päälle vai viereen?
– Jos sä saat oikeesti jotkut rapsakat, mutta silti sisältä pehmeät ranskalaiset, niin et sä ala vesittämään tilannetta sillä, että sä kaadat niiden päälle mitään nestemäistä. Ketsuppi tulee liki poikkeuksetta ranskalaisten viereen. Jos ranskalaisten seassa on vaikka lihapullia ja makkaranpaloja niin tilanne on eri, koska kyseessä on makkaraperunat ja niiden päälle kuuluu laittaa kaikki soosi mitä talosta löytyy. Yksittäiset ranskalaiset kuitenkin syödään dippailemalla.

7. Kasteletko hammasharjan ennen kun siinä on tahnaa vai sen jälkeen?
– Se kastellaan ennen hammastahnaa, koska sitten se harjas ei jää kuivaksi. Mutta täydellisen lopputuloksen saa kun sen kastelee vielä hammastahnan jälkeenkin varmuudeksi. Että sikälimikäli tähän ei ole vain yhtä oikeaa vastausta, joten tämä ei ole ikuisuuskysymys vaan itsestäänselvyys.

8. Nukutko sängyssä aina samoin päin vai vaihteletko asentoa?
– Tähän mä en ole koskaan ennen törmännyt. Kuka kykenee nukkumaan samassa asennossa koko yön kun sun ruumiin valtaa joku toinen henki, joka sitä liikuttelee läpi koko yön? Nukahtamisasento on yleensä kyllä hyvin sama, mutta ikinä ei tiedä minkälaisesta kippurasta itsensä herätessään löytää. Mutta jos tällä viitataan siihen kummalla puolen sänkyä nukkuu niin siihen vastaan, että aina nukutaan omalla puolella. Mulle se on sängyn jalkopäädystä katsottuna vasen puoli. Ei hypitä sinne toisen puolelle yhtään!

9. Kirjoitetaanko pizza vai pitsa?
– Pizza. Suomalaiset yrittää kovasti käyttää muotoa pitsa, mutta se on joku eri tuote. Olen saattanut itsekin joskus kutsua sitä tuolla nimellä, mutta kyllä se silti on ehdottomasti pizza. Kaikkea ei tarvitse suomentaa niin viimeisen päälle ja pizza ymmärretään ympäri maailman.

10. Syötkö koko pizzan vai jääkö reunat syömättä?
– Kyllä mä pääosin jätän reunat syömättä. Kotikutoiseen pizzaan mä en yleensä jätä reunoja vaan yritän saada täytteet mahdollisimman pitkälle, että ei tarvitsisi jättää kuivaa taikinaa syömättä. Oli pizzapohja kuinka hyvä tahansa, niin ei vatsaa kannata täyttää pelkällä pohjalla. Mun pizzalaatikosta löytyy aina syömättömät reunat.

11. Oletko kissa- vai koiraihminen?
– Tää ei mun mielestä kuulu tähän, koska tää on ihan puhtaasti mielipidekysymys. Kuten oli toi numero kymmenenkin, mutta jos tämä tämmöinen kysymys tähän laitetaan niin siihenhän vastataan. Minä olen enemmän kissaihminen, koska kissat on paljon helpompia – lopulta. Chihuahua, joka meilläkin on, on sikäli hyvä koirarotu, että se saa tajuamaan kuinka paljon kissoista tykkääkään.

12. Pistätkö vaatteesi siististi kaappiin vai lattialle myttyyn?
– Lattialle myttyyn on absoluuttinen totuus. Siitä ne sitten ajautuu ajan kanssa joko pesukoneeseen tai kaappiin kun taas viitsii vähän vaivaa nähdä. Okei, tästä tavasta pitäisi opetella pois, koska makuuhuoneen lattia on toisinaan aika kammottava näky. Ei siellä tarvitse lojua kun yksi tai kaksi mun paitaa ja se on tosi epäsiisti. Laittakaa siis ihmiset oikeesti ne vaatteet sinne kaappiin!

Noin. Toivottavasti opitte tästä jotain, ettekä ala tekemään mitään vastoin sitä mikä on oikein. Tässä oli oikea rivi, vaikka siellä tosiaan muutama kysymys olikin vähän höpöhöpöä. Tai siis tähän kuulumattomia. Jos mulla olisi ollut aikaa niin olisin etsinyt niiden tilalle uusia ja parempia, mutta kun ei vaan ollut.


No, päivän kuva ja sen jälkeen mulla ei olekaan muuta enää.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Tänään tosiaan käytiin sitten tuolla Helsingin päädyssä, Itäkeskuksen Pikkujätissä. Puhuin aikaisemmin, että Maxilta tullaan operoimaan kaikenlaisia risoja, mutta se olikin väärää informaatiota. Eira oli ymmärtänyt jotain väärin ja sitä kautta sitten minäkin. Kitarisa ja korvien putkitus oli homman nimi, eikä mitään muuta.

Kiitos, hei ja näkemiin! Huomenna uusi luukku!

Terveisin,
Vesa-Matti

20/24 (2022) | Kuulumisia ja pizzaa

Tänään kirjottelen hieman kuulumisia, sitten kerron vähän Maxin tilanteesta ja lopuksi avaan teille huippuhyvän pizzapohjan salaisuuden. Olen yhdistellyt resepteistä itseäni parhaiten palvelevan pizzapohjareseptin. 

Nyt ei kuulkaas ihmiset ole enää ihan hirveän pitkä aika jouluaattoon! Eikä siispä blogiputki-joulukalenterin loppumiseenkaan – ja sekös kaikkia harmittaa. Itseäni, no, hieman. Onhan tätä ollut tosi kiva tehdä, mutta sikäli kun päivät oli kerennyt kaavamaistua siihen pisteeseen mitä oli, niin on ollut jotenkin tosi vaikea löytää hyviä hetkiä kirjoitella. Tai jos on ollut ns. hyviä hetkiä, niin välillä on tullut huono omatunto siitä, että minä oon täällä vaan kirjottamassa samalla kun Eira tuolla yrittää viihdyttää Miioa sillä aikaa kun Max nukkuu päiväuniaan. Tai siis jotenkin tuntuu, että sysää liikaa sitä vastuuta toiselle, vaikka asia ei ihan niinkään ole. Kyllä Eirankin varmaan tekisi mieli joskus tehdä jotain Maxin päiväuniaikaan, koska se on melkein ainut aika illan lisäksi kun ei olla ns. kiinni tekemisessä. Kyllä mä tiedän, että isällä ja äidilläkin on oikeus tehdä omia juttujaan ja kummankin ei tarvitse olla ihan koko aika käden ulottuvilla. Meillä se vaan on jotenkin mennyt siihen, että ilmeisesti kumpikin kokee jotenkin todella tärkeäksi olla kokoaika siellä missä lapsetkin. Ja siis onhan se. Mä en tiedä saanko mä tätä nyt selkeästi ulos, koska mä olen kuulkaas ihan justiinsa herännyt. Oon kerennyt ottamaan kahvista ehkä 2-3 ryystöä, joten en mä ole vielä yksinkertaisesti hereillä. Ehkä joku kuitenkin ymmärsi tosta jotain?

Tänään mä ajattelin teille ihan vaan rupatella niitä näitä, kuten huomasitte varmasti tosta. Tää on varmaan nyt sitten taas semmonen kuulumispäivitys. Mun pitäisi tänään löytää aikaa myös huomisen blogimerkinnän kirjoittamiselle, koska huomenna mä en luultavasti ehdi tekemään muuta kuin vain julkaisemaan toivottavasti jo kirjoittamani pätkän. Huomennahan siis tapahtuu seuraavanlaista; Maxilta leikellään kita- ja nielurisat ja mitä ilmeisemmin sen korvat vielä putkitetaan siinä samassa yhteydessä. Luultavasti vanhemman huoli lapsesta vesittää siispä koko päivän noin muuten, vaikka noi on tyystin rutiinitoimenpiteitä niin silti se jotenkin stressaa. Ja samalla sitä on sitten myös tietenkin innoissaan siitä, että lapsen elämänlaatu mahdollisesti paranee.

Maxihan on siis hyvin paljon suu auki. Tämän lisäksi Max kuorsaa, ja pienen lapsenhan ei pitäisi kuorsata. Siihen vielä toistuvat korvatulehdukset. Näihin toivotaan saavamme apua leikkauksilla. Näillä toimenpiteillä toivotaan myös sitä, että Max alkaisi kuulemaan paremmin ja mahdollisesti tuottamaan jopa puhettakin enenevissä määrin. Puheterapeutin mukaan noilla nielu- ja/tai kitarisoilla on iso merkitys siihen, että lapsi ei vielä tuota hirveesti sanoja tai puhetta. Tän olisi myös tarkoitus auttaa Maxin unenlaatuun ja kai kaikkeen muuhunkin. Yleensähän Max siis nukkuu nykyään hyvin, öisin sieltä huoneesta kuitenkin kuuluu noin 1-15 itkahdusta, jotka ei yleensä vaadi toimenpiteitä. Heräämiset Maxille on yleensä jotenkin tosi vaikeita, koska ilmeisesti se unenlaatu ei vie sitä väsymystä kunnolla. Päiväunet on ehkä selvin esimerkki huonoista unista, koska en muista päivää kun Max olisi päiväunilta noussut ilman itkuisuutta. 2-3 tuntiahan se päiväunia nukkuu, mutta sikälihän se on turhaa jos ne ei vie väsymystä pois.

Ja mä olen aika varma siitä, että kaikki mainittu on syypää myös siihen, että Max usein turhautuu päivän aikana todella, siis todella nopeasti. Eilen esimerkiksi se leikki semmosilla muoviautoilla, jotka saa kiinnitettyä toisiinsa niin, että niistä saa semmoisen letkan. Jos yksikin auto putosi välistä niin se oli yksi tai kaksi sekuntia ja Max kiukustui. Ehkä enemmänkin vain se yksi sekunti. Ja siis muutenkin. Mä ymmärrän sen, että sitä harmittaa varmasti huonojen unien lisäksi se, että se puheentuottaminen ei suju ja hän ei tule aina niin selvästi ymmärretyksi. Sekös kyllä ihan varmasti kiukuttaisi ketä tahansa. On siis tokikin paljon asioita, jotka me ollaan Maxista tässä ajan saatossa opittu, joiden kautta tiedetään mitä se seuraavaksi haluaa tai haluaa tehdä. Meidän tietämys ei kuitenkaan kata kaikkea, joten hyvin paljon jää myös ymmärtämättä. Laajastihan Max tänä päivänä ymmärtää sanoja ja mä olen sitä toisinaan jopa ihan ihmetellyt, että koska siitä on niin älykäs tullutkaan? Se sanavalikoima on varmasti jo niin laaja, että ei tarvita kuin kunnon alkusysäys puheentuotannolle ja sieltä aukeaa semmoinen sana-arkku, että ei toista. Muun muossa siis tätä alkusysäystä toivotaan noiden leikkauksien myötä.

Jankkaankohan mä liikaa? Jotenkin tuntuu näin väsyneessä päässä, että mä sanon samoja asioita kokoaika vain eri muodossa. En nyt jaksa sen kummemmin ruveta tässä hetkessä korjailemaan, koska kohta pitää taas kiitää. Mennään tänään, tässä Maxin ollessa päiväkodissa, vielä hoitamaan tämmösiä viimehetken joululahjaostoksia. Sikälihän tilanne on tällä hetkellä suhteellisen hyvä, koska vaan yksi tai kaksi lahjaa täytyy enää hankkia. Kello on nyt 9:00 ja lähdön olisi tarkoitus tapahtua noin 9:30. Onhan mulla tässä jopa 30 minuuttia aikaa, mutta tiedättekö miten nopeasti semmonen pätkä menee kirjoitellessa? Ettekö? Kokeilkaa. Mä olen tähänkin käyttänyt jo noin 30-40 minuuttia.


No, en tiedä. Riittääkö tää teille tältä päivältä? Tai no, jos välttämättä se yksi siellä takana taas haluaa, niin okei okei, kirjoitan teille vielä hitusen. 

Tuli nimittäin mieleen, että mulla on pizzapohjat jääkaapissa. Haluaisinkin siis kertoa teille mun "salaisen pizzareseptin". Mä joskus löysin Googlen kautta Mariannen pizzapohjan. Tästä vakiintui heti semmonen, että jos halutaan hyvää pizzaa nopeesti niin tehdään tämä pohja. Jossain kohtaa siirryin käyttämään pizzajauhoja ja yhden pizzajauhopussin kyljessä oli ohjeet napolilaiseen pizzapohjaan. Otettiin se testiin ja se teki taas niin suuren vaikutuksen, että se ajoi jopa Mariannen pizzapohjan ohi maultaan ja koostumukseltaan, mutta sen tekeminen vaan vie paljon aikaa. Näiden kahden välillä ollaan sitten palloteltu; jos nopeeta ja hyvää, niin Mariannen pizzapohja, mutta jos vaan todella hyvää niin napolilainen pizzapohja.

Mä halusin yksinkertaistaa asiaa ja tein hybridin. Napolilaisen Mariannen pizzapohjan. Teen siis taikinan muuten Mariannen ohjeen mukaan, mutta valmistan sen kylmäkohotuksella jääkaapissa yön yli ja siis käytän pizzajauhoja. Toki myös kohotan ensin 2 tuntia huoneenlämmössä, vaivaan noin 5 minuuttia sen jälkeen ja jaan kolmeen osaan. Sitten vasta jääkaappiin noin vuorokaudeksi erillisissä öljytyissä kulhoissa. Tän ansiosta mun ei tarvitsisi pitää kahta pizzapohjareseptiä tallessa, mutta pidän niitä silti, koska kumpaakaan en koskaan muista ulkoa.

Tämä pohja kun sitten täytettynä paistetaan todella kuumassa uunissa kuuman pizzakiven päällä niin kyllä, on muuten todella herkullinen ja hyvä pohja ja sitä kautta todella herkullinen ja hyvä pizza. Helppo käsitellä ja erittäin helppo syödä. 

Täytteeksi yritän tällä kertaa replikoida sen jauhelihakastikkeen, jonka tein Sälinkäällä viimeksi. Se oli jotenkin ihan täydellinen pizzan päällä, vaikka pohja ei silloin ollutkaan paras mahdollinen. Nyt kun on liki paras mahdollinen pohja ja jos saan kastikkeen onnistumaan uudestaan, niin hyvänen aika meillä on tänään hyvää pizzaa ruokana! Sen kastikkeen salaisuus oli Lidlin jossain valmis soosissa, runsaassa valkosipulissa, oikeassa määrässä balsamicoa, oikeassa määrässä soijaa ja sitten vielä täydellinen loraus ruskeaa siirappia. Toivottavasti pääsen edes lähelle.


Nyt mä laitan teille vielä päivän kuvan ja käyn melkeinpä jo sitten ottamassa pizzapohjat jääkaapista huoneenlämpöön tunniksi, koska niin kuuluu ilmeisesti tehdä. Tunnin päästä paistetaan ja sitten maistetaan.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Poikasista kuvaa taas kerran. Sikälihän tämä on aina riski, koska mä olen luvannut täälläkin, että jos pojat joskus päättää pyytää mua poistamaan kaikki mun heistä lisäämät kuvat mun sivuilta, niin sitten tänne jää rikkinäisiä upotuksia. Se on kuitenkin sitten sen ajan murhe. Ja vaikka mä taas kuinka yritin olla tarkka niin tuolla TAAS kerran on tuo valkoinen palkki! Ärsyttää vietävästi.

Nyt ei mulla muuta! Huomiseen!

Terveisin,
Vesa-Matti