12. joulukuuta 2015

Joulukuun kahdestoista

Mahtavaa, mä heräsin tänään jopa näin aikasin ja näin, että ulkona on valoisaa. Ei menny taas siihen, että kun saa silmät auki niin on jo synkkää.

Ja jos siirryttäis äkkiä kysymysten ja vastausten pariin niin saattaisin päästä vielä hetkeksi katsomaan tuota valoisuutta ennen kun se menee ohi. Näihin kysymyksiin vastaaminen kun ottaa aina oman aikansa ja ehtii hämärtyä.

1. Olisitko valmis valehtelemaan oikeudessa jos se pelastaisi ystäväsi elinkautiselta?
- Kuten jo oon moneen kertaan aikasemmin maininnut, niin mä en osaa valehdella. Musta sen näkee samantien. Ja kun mä jäisin valehtelusta kiinni niin saattaisin itsekin saada jonkinlaisen rangaistuksen. Ja mun mielestä kaikki rikokset on tuomittavia tekoja, oli kyseessä ystävä tai ei. En mä lähtis puolustelemaan toisen typeriä tekoja.

2. Jos olisit voinut todistaa mitä vain, mitä olisit halunnut nähdä? 
- Mä olen monesti miettinyt sitä, että minkälaista maailma on ollut ennen tätä kaikkea teknologista kehitystä. Aikaa, jolloin ihmisten on ollut pakko nähdä vaivaa asioiden eteen. Sitä kun elämä on oikeesti ollut elämää. 

Toinen asia mikä mua on kiehtonut pidempään on ollut se, että olisin halunnut elää 90-luvulla nuoren aikuisen elämää. Nähdä sitä elämää mitä isosisko on elänyt sillon. Mä en tiedä miksi mä olen jäänyt koukkuun siihen ajatukseen, mutta näin se vaan on.

3. Mihin kysymykseen vihaat vastata?
- Periaatteessa mua häiritsee erittäin paljon se kun ihmiset kyselee aina, että "mitä kuuluu?" haluamatta oikeesti tietää sun vastausta siihen. Sen takia mulla on korttipakkavastaus "no tässähän tämä" tarjota aina tuota kysyville.

Heti kun joku oikeesti esittää kysymyksen niin, että siitä näkee ihmisen oikeasti olevan kiinnostunut sun asioista niin voin koittaa vastata fiksummin. Muuten annan aina tyhmään kysymykseen tyhmän vastauksen.

4. Oudoin asia mitä olet koskaan syönyt? 
- Te ette usko kuinka paljon mua kiehtoo myös kaikki epämääräinen. Tai siis silleen, että jos tiedän, että jokin asia on oikeasti syötävää niin mä voisin maistaa melkein mitä vaan.

Oudoin mitä olen tähän astisessa elämässäni kerinnyt suuhuni laittaa, hmm.. Oikeestaan mulla ei ole mitään niin outoa, joten joudun sanomaan muurahainen. Kyllä, olen syönyt muurahaisen. Elävältä. Kyllä, olen paha ihminen.

5. Mikä piristää sinua? 
- Itseasiassa mua nyt on tän joulukuun ajan piristänyt ainakin nämä kysymykset, joihin on ollut erittäin hauska vastata. Piristävää vaihtelua. Ja itseasiassa niin, aika usein kaikki erilainen hauska on piristävää.

Ja tänään piristi se, että kun avasin silmät, näin Eiran. Se kun on tässä ollut nyt tosiaan jo toista viikkoa koiravahtina ja ollaan oltu eri osotteissa, niin ne pienetkin näkemiset on jotenkin aina piristänyt.

6. Mikä on lempisanasi? 
- Tää löi nyt ällikällä. Mä vaan rupesin tuijottaa tota kysymysta ja mietin todella, että onko mulla mitään semmosta lempisanaa. Eli ei mulla kaiketi ole, mutta sanotaan näin, että "boujaa!" on ihan hauska. Ei se mitään tarkota, mutta sitä on kiva käyttää semmosena.. No niin, no, sitä on kiva käyttää.

7. Kuka on sankarisi?
- Mä voisin sanoa näin, että mun sankareita on mun vanhemmat. Ne on kumminkin nähnyt aika paljon vaivaa sen eteen, että ne on saanut musta tän mitä olen nykypäivänä. Vaikuttanut vahviten mun elämään ja kasvuun. Opettanu mikä on oikein ja mikä väärin.

Mun mielestä siinä on aika paljon ainesta jopa supersankariksi.

8. Mitä viimeksi ostit itsellesi? 
- Mä taisin viimeksi ostaa itselleni pelin nimeltä "Chivalry: Medieval Warfare". Olisiko ollut joku 6-7 euroa ihan hyvin sijoitettua rahaa. Kavereiden kanssa pelattuna se on tuottanut monta iloista hetkeä, joten kyllä mä näen saaneeni rahoilleni vastinetta.

9. Jos voisit tuoda takaisin henkiin yhden henkilön kuka hän olisi? Miksi?
- Jos se henkiin tuominen toisi ihmisen takaisin siihen aikaan ennen kun asiat alkoi johtamaan toiseen, niin molemmat isoisät haluaisin takaisin. Vaan jos se henkiin tuominen toisi ihmisen siihen elämäntilanteeseen jossa oli ennen lähtemistä (luulen, että tässä haettiin sitä) niin sitten täytyy sanoa, että vanha naapuri. Uskoakseni hänella olisi ollut vielä paljon tehtävää täällä.

10. Joutuisit valitsemaan jostain kumman syystä yhden aistin jonka menetät, mikä aisti ja miksi?
- Tää on mulle helppo. Mulla kun on jonkinlainen yliherkkyys nenässä niin mua ei periaatteessa haittas menettää hajuaistia. Mä saan vaan asioiden haistelemisesta pääni kipeäksi. Tietenkin tulishan sitä jollain tasolla varmasti ikävä jonkinlaisia tuoksuja, mutta on se silti helpoin aisti menettää.

Ilman asioiden näkemistä mä en voisi kirjoittaa blogia. Ilman asioiden kuulemista en voisi nauttia musiikista. Ilman asioiden maistamistä mä en voisi nauttia ruoanlaitosta ja ruoasta. Ilman asioiden tuntemista moni asia ei olis samallaista.


No joo, tosta pienestä aistien ylistämisestä pääseekin sopivasti jo pois kysymysten ja vastausten maailmasta. Täytyy sanoa, että kylläpä aika meni taas kuin siivillä. Melkein tunti tiukkaa pohdintaa ja tämän verran mä sain itsestäni taas kerrottua teille.

Ja taas tuli ongelmia sen kuvan kanssa. Nää kysymykset vaan on jotenkin semmosia, että näihin tekee erittäin paljon mieli vastata kirjoittamalla. Saa annettua itestään enemmän. Mutta lupaan, että jos vaan osuu sopiva kysymys kohalle niin kuvaa tulee taas.

Mitä meillä on huomenna? Otetaampa yksi maistiainen: "Kadutko jotain?"

Eli semmosta voitte jäädä sitten odottelemaan.

Terveisin,
Tekko

4 kommenttia:

  1. Eihän sun oo mikään pakko yrittää vastata kysymykseen kuvalla. Voithan sie vaikka kirjotuksen loppuun laittaa vaa jonku kuvan. :D

    -WWL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, no.. :D Niitä on erittäin vaikea suunnitella. Tunti menee yleensä kirjottaessa ja sit haluu jo pikkuhiljaa sulkea blogspotin. Ei siin oikeen enää jaksa ajatella. :D Voihan sitäkin silti vielä ajatella.

      Poista
  2. Hajuaistin menetys vaikuttaa myös makuaistiin, eli siinä sitten aikalailla menettää 2 aistia 1 hinnalla :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut eikai se tässä tilanteessa vaikuta? Käskettiin luopua vaan yhestä aistista.. Vai oliko tässä tämmönen kuoppa mihin nyt kompastuin? :D

      Poista

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)