16. joulukuuta 2015

Joulukuun kuudestoista

Aamukahvia naamaan ja ei muuta kun suoraan kysymysten kimppuun sen enempiä jaarittelematta. Lopussa pieni varoituksen sana, kannattaa lukea loppuun.

1. Oletko koskaan nukkunut asuntoautossa/vaunussa? 
- Olen nukkunut asuntovaunussa kyllä. Ei kyllä ehkä kaikista mieluisin paikka nukkua. Jokseenkin ehkä jopa vähän ahistava paikka, koska ne on aina niin jumalattoman pieniä. 

2. Onko sinulla onnen tavara/koru/tms.? 
- Tätä miettiessäni ei tule kyllä ainuttakaan tavaraa mieleen, jolla uskoisin olevan minkäänlaista tekemistä onnen kanssa. Väittäisin sitä ehkä vähän jopa huuhaaksi. Vähän niinkun sellaista onnea ylipäätään. Kyllä se on tuurista kiinni kun tosissaan mietitään. Jotkut ihmiset osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja siksi ovat muka muita onnekkaampia.

3. Listaa 4 asiaa jotka tekisit jos/kun zombit valtaisivat maan?
- Ihan ensimmäisenä etsisin kaikki sukulaiset ja kaverit kasaan. Sitten varustaisin kaikki puolustukseen kykenevät jonkinlaisia astaloilla tai oikeilla aseilla. Tämän jälkeen etsittäisiin paikka, jota kiertää aidat/muurit, koska suoja on hyvin tärkeä. Viimeiseksi asiaksi jää se, että me elettäisiin siellä keskenämme ja puolustettaisiin paikkaa niin hyvin kun mahdollista.

The Walking Deadia seuranneena olen kyllä valmis.

4. Ajatteletko koskaan maailmanloppua?
- Mun mielestä se on aika turhaa. Jos maailma on loppuakseen niin kyllä se sitten tapahtuu ja ei me sitä välttämättä edes huomata. Mutta jos on tullakseen, niin toivon kyllä, että se olisi ohi sitten mahdollisimman nopeasti, ettei tarvii jäädä ihmettelemään.

5. Oletko koskaan itkenyt elokuvan takia? 
- Itseasiassa mä olen muistaakseni ainakin yhden elokuvan loputtua vuodattanut kyyneleen. En kyllä tosin muista mikä leffa se oli, mutta juoneltaan erittäin onnistunut ja loppu hyvin onnellinen. Mutta oikeestaan mä olen aina kovin tunteellinen elokuvia katsoessani. Mä toisinaan hyvän elokuvan aikana osaan eläytyä niihin fiiliksiin.

6. Kuinka nopeasti olet valmis lähtemään kotoa esim. kaupungille? 
- Jos nyt pitäis lähteä, hmm.. Ensimmäisenä mun pitäis vaihtaa housut. Sitten mä ihmettelisin peilin edessä, että "onko tämä paita nyt hyvä?" Sitten saattaisin sen pari kertaa vaihtaa. Sit vasta ettisin sukat jalkaan. Sit miettisin, että laitanko hupparin ja liivin vai talvitakin - testailisin. Sitten kattoisin kaulahuivin ja lippiksen mahdollisimman samaan sävyyn t-paidan/toisiensa kanssa. Lopuksi kävisin suihkauttamassa vähän tuoksua päälleni vessassa, kengät jalkaan ja menoksi.

Kyllä siihen ehkä tällä hetkellä noin 15-20 minuuttia saisin helposti uppoamaan.

7. Osaatko leipoa? 
- Kyllä mä osaan ohjeita noudattaa. Ja toisinaan myös säveltää jos on tarpeen. Ruuanlaitto on mulle ehkä kuitenkin se merkittävämpi homma kun leipominen. Leipomisessa se on yleensä enemmän sitä ohjeiden seuraamista, mutta kun pääsee itse kehittämään esim. ihan perus jauhelihakastikkeesta jotain uutta ja maistuvampaa, niin on se paljon palkitsevampaa.

8. Oletko koskaan syönyt kokonaista raakaa sipulia? 
- En ole, mutta mulla on idea. Okei, kukaan ei nää tulevaan vuoteen, mutta mulla on semmonen visio, että voisin jopa toteutella näitä kaikkia yleisiä haasteita videolle ensi vuonna. Eli voi olla, että vuonna 2016 tulette näkemään videon, jossa meikäläinen syö kokonaisen raa-an sipulin.

9. Mistä jälkiruuasta pidät eniten? 
- Mä en ole kovin jälkkäri-ihminen. Ja toisaalta en ole myöskään mikään kovin suuri makean ystäväkään. Hmm, hyvin vaikeaa. Itseasiassa tuli mieleen semmonen, että kyllä itseasiassa vielä kouluaikoina kun ammattikoulussa tarjoiltiin jälkkäriä, niin aika usein kaikki kiisselit kelpasi. Olisiko se siis vastaus tähän kysymykseen? Okei, vastaan kiisseli, ja lukitsen vastauksen.

10. Keräiletkö jotain?
- No itseasiassa mun on pakko sanoa tähän näin, että lippiksiä. Se vaan on aika kallis keräilykohde tässä vaiheessa elämää kun rahaa ei hirveesti ole ylimääräistä. Kaikki mun lippikset on maksanut 45-50 euroa/kpl, eli ei semmosia ihan heti pysty uusia tilaamaan - vaikka halu on kova.

Jotta saisitte paremman käsitteen siitä, että kuinka kallista tää on, niin sanottakoon nyt vaikka näin, että mulla kun on 9 lippistä ja halvimmillaankin (jos laskisin, että kaikki on 45 e) ne on tullut maksamaan mulle 405 €. Sitten miettikää sitä, että onko se paljon vai vähän lippiksistä.


Siinäpä ne tärkeimmät. Tai siis odotetuimmat.

Mulla kävi tossa aamuyöllä semmonen juttu, että mä heräsin siihen kun mulla oli ihan jumalattoman kuuma. Mä nousin sängystä ja katoin et mullahan oli ollu lähes kaikki peitot mun päälläni. Sitten käväsin vessassa ja tulin takasin makoilemaan, etin mun puhelimen, joka oli sängyssä monen tyynyn ja peiton alla myöskin - se oli kuuma. Mä en meinannu pystyä edes näyttöön koskemaan, koska se oli oikeesti aivan jumalattoman kuuma.

Mä en tiedä mitä olis käyny jos en olis heränny ite kuumuuteen, mutta uskoakseni jos se puhelin ois vielä hetken pidempään ollut siellä, ni olis voinut roihahtaa tulipalo. Ihan varoituksen sanana: Kun puhelin on latauksessa ja siinä pyörii video, niin älkää unohtako sitä sänkyyn. Kolmessa tunnissa siitä tuli jo aivan tulikuuma - ja entä jos et herääkkään?

No mutta, se siitä ja huomisen luukkua vähän raottaakseni, tässä on jotain huomiselta: "Jos olisit oman maan hallitsija mikä olisi maan nimi?" Nää on hauskoja nää kysymykset, ei ehkä niin syvällisiä, mutta tässä onkin kiva mennä vuoristorataa.

Terveisin,
Tekko

5 kommenttia:

  1. Odotan innolla videoita! :D
    Tuossa hyvä syy miksen tee puhelimella mitään kun se latautuu ja myös syy miksi en ota sitä sänkyyn vierelle. ONNEKSI ei sattunu mitään vakavaa! D:

    -WWL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, no virheestä oppineenä en varmasti itekkään nuku enää puhelin sängyssä. Ja sitäpaitsi se unohtu sinne. :D

      Videoiden teko on kyl ollu taas semmonen pitkäaikanen haave, mutta se prosessi on vaan aina niin pitkä, etten tiedä jaksanko siihen lähteä. Ehkä mä varaan sille ens vuonna aikaa aina jostain välistä. ;)

      Poista
    2. Voisit harjotella niillä ruokavideoilla! Sit kato välillä jos ite esiintyisit niissä ja höpöttäisit jotain tms. :)

      -WWL

      Poista
    3. Siis ei se olis ongelma olla kameran edessä. Ongelma on se, että kun kuvaat videon ja uploadaat sen Youtubeen ni se vie aikalailla aikaa. Ja tällä koneella sen uploadauksen aikana ei hirveesti vois muuta tehdä.

      No periaatteessa voisin aina yöks pistää uppimaan.. Et kylhän se silleen toimis. :D

      Poista

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)