17. joulukuuta 2015

Joulukuun seitsemästoista

Voisin näin alkajaiseksi sanoa näin, että en ole nukkunut edellisenä yönä yhtään. Mä en vaan yksinkertasesti osannut nukkua. Tuli sit jossain vaiheessa hyvin turhautunut olo ja nousin ylös keittämään kahvia. Tiedä sitten miten tää päivä taas menee, koska itseasiassa nyt jo väsyttää.

Toinen asia, jonka haluan tähän alkuun sanoa on se, että eilisessä blogissani kun vastasin kieltävästi kysymykseen: "Oletko koskaan syönyt kokonaista raakaa sipulia?" Korjasin asian sitten illalla ja videoin sen ihan vaan huvin vuoksi. Jos sulla on kymmenen minuuttia erittäin turhaa aikaa, niin katsoppa video tästä. Se on pelkkää irvistelyä ja ähkimistä.

Sipuli osottautui oikeesti tosi haasteelliseksi syödä raakana. Se sipulin kirvely oikeesti nosti pulssia ja epätoivon voi aistia jo siinä kohtaan kun olen käymässä toisen sipulin kimppuun. Pääasia on kuitenkin se, että se on nyt tehty - eikä enää ikinä uudestaan.

1. Oletko koskaan koskenut käärmeeseen? 
- En todellakaan. Mä oon jo pienenä oppinu pelkäämään käärmeitä, koska niitä liikku siinä meiän asuinympäristössä. Mun mielestä ne on aivan hirveitä otuksia ja en semmoseen ees haluaisi koskea vaikka tilaisuus tulisi.

2. Haluaisitko käydä ulkomailla sukeltamassa? 
- Mua ei oo oikeestaan koskaan kiinnostanut matkailu. Ainut missä tahtoisin käydä on Englanti. Ja siellä sukelteleminen ei varmaan ole se miksi sinne mennään. Mutta vastaus kysymykseen on seuraavanlainen: Ei mua oikeestaan kiinnosta yhtään.

3. Pidätkö enemmän rannalla loikoilusta vai uimisesta?
- Itseasiassa mua ei kiinnosta kumpikaan. Mutta jos on pakko valita niin ehdottomasti uiminen. Mä en oo vaan koskaan nähnyt mitä hienoa on vaan lojua jossain rannalla. Ajanhukkaa. Tietenkin uimisen lomassa voi välillä käydä ottaa vähän happea rannassa, mutta ei sinne koko päiväksi mennä torsoilemaan.

4. Keräsitkö nuorempana hienon värisiä ja muotoisia lehtiä syksyllä? 
- Mä veikkaan, että sitä on tehnyt kaikki. Ihan vaan sen takia, että ainakin meille koulussa se oli lähes pakollista. Mutta kyllä mä siitä itseasiassa sain kimmokkeen ja käytin jopa joskus vähän vapaa-aikaani lehtien taltioimiseen. Vaan jos kohdalle osui joku oikeesti hieno lehti.

5. Jos lunta on tarpeeksi tuleeko sinulle halu tehdä lumiukko? 
- Mulle tulee hinku mennä kukkulankuningasta. Joku kunnon lumikasa jostain ja sinne päälle pitämään kuninkaan paikkaa. Heittää sit kaikki sieltä alas jos yrittää vallottaa mun valtaistuimen. Lumiukko on vähän, no, en tiedä. Ei se oo se mun juttu välttämättä.

6. Oletko koskaan vahingoittanut ketään lumipallolla? 
- Hmm, itseasiassa kun koulussa varoteltiin siitä, että "lumipallon sisällä saattaa olla kivi, joka osuu silmään", niin itseasiassa useaan otteeseen jopa laitoin pallojen sisään kiviä. Ihan vaan vahingoittaakseni. Oli nimittäin ihmisiä joista en pitänyt ja opettajat oli antanut niinkin hyvän vinkin. Ehkä se on vaan hyvä, että mitään vahingoittumisia ei tapahtunut, vaikka uhrit olivatkin vähemmän mukavia ihmisiä.

7. Juotko mieluiten lämpimän kaakaon, teen, kahvin vai jotain muuta, kun sinulla on todella kylmä?
- Itseasiassa kun kaikkialla on aina paasattu sitä, että kuinka kuuma kaakao auttaa kylmyyteen, niin olen edelleenkin tuon mainoslauseen uhri. Kyllä se kaakao täytyy olla, koska kahvin ja teen tekemiseen menee oma aikansa ja kaakao on valmista ehkä huomattavasti nopeammin. Kaakaolle piste.

8. Makea vai suolainen? 
- Mun täytyy myöntää, että mä olen enemmän suolaisen ystävä. Makeasta tulee vaan niin nopeesti paha olo ja sit se kaikenlisäksi vielä kestää pitkään. Kaikkee suolasta voi vetää ihan ilosin mielin ja sen osaa jopa lopettaa ajoissa kun tulee jano. Ei kerkee päästä mihinkään epämääräiseen olotilaan. Piste suolaiselle.

9. Jos olisit oman maan hallitsija mikä olisi maan nimi?
- Suomi! Vai pitikö se olla omakeksimä? No, keksitään äkkiä jotain hauskaa, hmm. Jos haluaisi olla todella suppea niin voitaisiin ajatella jotain "Tekkolandiaa" tai "Tekkondiaa", koska nimimerkki Tekko. Ehkä toi ensimmäinen voisi olla liian lapsellinen, mutta Tekkondia kuulostaa paikalta. Miksei vaikka jopa "Tekkoslovakia".

10. Kuljetko mieluiten kävellen, pyörällä, autolla vai jollain julkisella kulkuneuvolla?
- Tää riippuu niin fiiliksestä. Bussi on esimerkiksi tosi hyvä semmonen fiilistely kulkuneuvo. Musat korville, istumaan ja kattelee vaan kun maisemat vaihtuu. Pyörää en oo harrastanut aikoihin. Autossa on kiva istua kyydissä, koska ei ajokorttia ole, ja sillä pääsee kätevästi paikasta toiseen. Mutta kyllä on sitten taas niitäkin päiviä kun kävely on ehdottomasti se paras vaihtoehto. Siinä pystyy niin helposti kelaamaan kaikkia asioita samanaikaisesti.


Ja sen pituinen se. Jestas, olinpas minä tänään nopea. Tulin tupakalta tossa 5:57 ja melkein hetimiten aloitin kirjoittamisen. Nyt kello on vasta 6:25. Se oli alle puolentunnin blogimerkintä tänään, hmm. Jossain täytyy olla pahasti kirjoitusvirheitä, koska ei se oo koskaan näin nopeesti tullut valmiiksi.

No, ei se ihmettelyllä muutu miksikään, olin tänään vaan nopeempi kun yleensä. Ja voin nyt iloisin mielin päättää tämän tähän.

Terveisin,
Tekko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)