29122018 | Tammikuusta tähän päiväänkö?

Ei toi nukkuminen taas onnistu mitenkään päin. Toisaalta, kohta on vuodenvaihde ja asiaan kuuluu pieni valvominen, joten jos nyt annetaan toistaiseksi vielä olla. Mennään sillä millä päästään tai jotain. Tänään mun olis tarkotus pistää pakettiin tää vuosi 2018.

Eilen aamulla alottelin tätä projektia. Mulla oli tietokoneella auki mun blogi ja naaman edessä 2kpl oppimispäiväkirjaa ja mun kotivihko, se sama josta puhuin alkuvuodesta. Kirjotin semmoset, hmm, ehkä itseäni kiinnostavimmat asiat ylös. Tekstiä tuli yhteensä 3 A4-sivullista, joka on ehkä aika vähän loppujen lopuksi yhdeltä vuodelta? Tai saattaa se olla paljonkin, en tiedä kun en tämmöstä ole aikasemmin tehnyt.

Nyt, jotta teidän mielenkiinto säilyy, aloitetaan heti. Tässä on jaariteltu jo liiankin kanssa. Eli nyt käydään läpi mun vuosi 2018!

● Tammikuussa mä olen blogin puolella puhunut sitä, kuinka haluaisin tälle vuodelle oppia hieman rutiineja. Hampaiden peseminen ja veden juonnin lisääminen elämään tuntui sopivan pieniltä askelilta, mutta kuitenkin tärkeiltä. Rutiinit ei ole vieläkään täysin uponneet arkeen, mutta toimii vaihtelevasti.

● Olen myös kirjoittanut tahtovani jo vihdoin oikeaan duuniin! Silloin vielä isoimpina toiveina oli, että työ sisältäisi joko grafiikkaa tai kirjoittamista. Iso toive se on vieläkin, mutta nyt olen hyvin lähellä sitä, että olen töissä hyvässä työyhteisössä, joka siis on aika iso asia nykyään.

● Ostin tammikuussa itselleni vihkon, tarkoituksenani onnistua pitämään kirjaa vuoden tapahtumista. Maksetut laskut yms. yksien kansien välissä. Kätevä apuväline kaikkeen, mutta on toiminut hieman vaihtelevasti. Oikeastaan se on toiminut hyvin koko alkuvuoden, mutta olikohan se syyskuu kun mä aloin ikäänkuin unohtamaan sen. Sen jälkeen siellä on hyvin vähän tekstiä, joka on tietty harmi. Ensi vuonna kokeillaan uudestaan.

● Mun oli tarkotus tammikuussa lähteä laivalle nettituttujen kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Yksi reissu kumminkin tammikuussa onnistui, kun pääsin mökille vanhempien ja isoveljen kanssa. Mukava reissu kaikenkaikkiaan, jos oikein muistan.

● Helmikuussa kävin blogin puolella läpi vain omaa nimeäni. Kuinka sitä on vuosien saatossa väännelty ja käännelty. Siihen mulla ei oikeestaan ole nyt mitään palaamista, koska sitä ei nyt oo tänä vuonna hirveesti tapahtunut. Mua on lähinnä kutsuttu ihan väärillä nimillä, mutta ei sen kummempaa.

● Helmikuussa kävin työkkärissä ja sain sovittua siellä, että ollaan yhteydessä Riihimäen Nuorisoteatterissa alkavaan Mun Maailma-teatterityöpajaan. Ajatus teatterityöpajasta oli silloin kyllä jotakuinkin, että "ei ole mun juttu". Toisin kuitenkin ehkä kävi.

● Kävin Mun Maailmaa koskevassa haastattelussa ja sovittiin siellä samalla myös alkamisajankohta. Jos mun päivämäärät ei hirveesti heitä, niin ensimmäinen Mun Maailma päivä oli 8.3.2018. Mun odotukset teatterityöpajan suhteen oli jostain kumman syystä korkealla ja olinkin kirjoittanut johonkin, että "haluan päästä tekemään siellä julisteita". Jotenkin kai oletin, että meen sinne tekemään kaikki esitteet ja näin. Ei se kuitenkaan ihan niin mennyt, mutta pääsin kuitenkin tekemään niitä aina silloin tällöin.

● Mä yritin ottaa elämääni uuden asenteen Mun Maailman alkamisen jälkeen. Yritin suhtautua kaikkeen positiivisemmin, jotta saisin asioista enemmän irti. Kiusallisuus oli silti liian usein läsnä ja mun positiivisuus kärsi siitä todella paljon. En kuitenkaan antanut sille liikaa sijaa, joten aika hyvin pääsin eteenpäin. Jossain kohtaa opin sen, että mokaaminen tekee asioista vaan hauskempaa ja sillä on ollut hyvä jatkaa elämässä eteenpäin. Poistaa sen kiusallisuuden monesta asiasta kun vaan ajattelee sen toisella tavalla.

● Maaliskuussa olen jo oivaltanut sen, että Mun Maailma on lääkettä mun paniikkihäiriöön. Kun jouduin kohtaamaan mulle ennestään hyvin vaikeita sosiaalisia tilanteita, niin mä aloin nousta mun kuopasta. Tämän pohjalta me sovittiin lääkärin kanssa, että mä alan tiputtamaan mun paniikkihäiriölääkeannosta asteittain. Olin kirjoittanut, että en tiedä olenko kuitenkaan valmis vielä olemaan ilman lääkkeitä?

● Olin myös kirjottanut yhden mulle tosi tärkeen blogimerkinnän siitä, kuinka mulla on ikävä erästä ihmistä. Ihminen tunnisti itsensä ja alettiinkin hieman vaihtelemaan kuulumisia mm. Whatsappin puolella. Jossain kohtaa sovittiin ihan näkemisestä (ei tapahtunut maaliskuussa) ja olihan se nyt aivan mahtavaa. Mun yhteydenpitotaidot on vieläkin tosi huonot, joten edelleen täytyy jatkaa opettelua sen suhteen. Kiva kuitenkin tietää, että kaikki on kuitenkin pääosin hyvin.

● Oppimispäiväkirjassa olin miettinyt mm. epäonnistumisiani teatterilla, jotka vaikutti muhun todella paljon alkuun. Halusin pystyä olemaan enemmän kun mitä olin, ja kun se ei sitten aina onnistunut, niin menin rikki. Olin myös kirjottanut siitä, että mä olen hidas vastaamaan. Pätee edelleen. Liian nopeasti tai väärässä tilanteessa esitetyt kysymykset lyö mut ihan lukkoon ja mä en saa suustani ulos mitään. Tätä käy liian usein ja siitä pitäisi päästä jo irti.

● Huhtikuussa mä aloin sitten pudottamaan sitä lääkeannosta.

● Oltiin käyty katsomassa teatteria ja mä tajusin niiden mahtavuuden. Elokuvat sai siirtyä sijalle kaksi, koska näytelmistä tuli mulle todella tärkeitä. Mä en oo vielä tähänkään päivään mennessä nähnyt yhtäkään huonoa näytelmää.

● Mä oon vieläkin ollut tosi epäröivä uusien asioiden kanssa. Mä en oo uskaltanut osallistua kaikkeen ja se on painanut mun mieltä todella paljon. Mä muistan kuinka pelkäsin ulkopuoliseksi jäämistä sen takia. Kaikki kuitenkin meni loppujen lopuksi paremmin kun kukaan olisi osannut ajatella.

● Mun arki oli vaan ylä- ja alamäkeä. Mä kaipasin sitä onnistumisen fiilistä, minkä sain siitä kun heittäydyin ensimmäistä kertaa pitkiin pitkiin aikoihin, mutta kun en sitä joka päivä voinut kokea, niin koin ne päivät silloin tosi huonoina. Hyviä päiviä oli vain ne kuin onnistuin jossain. Tämä on myöhemmin johtanut siihen, että mä haluan kehittää itseäni paljon suuremmalla innolla kun ennen. Kun huomaa, että joku asia menee paremmin, niin elämäkin tuntuu paremmalta.

● Oppimispäiväkirjassa olen pohtinut sitä kuinka vihaan "myöhäisiä aamuja". Mä oon vähän semmonen ihminen, että mä haluan kaiken ns. pakollisen pois mahdollisimman nopeasti. Sen takia yritän aina varata lääkäriajatkin mahdollisimman aamuun. Mun Maailma ei ollut mulle pakote, mutta mä halusin sinne heti aamulla, enkä vasta kello 12. Kaikki tunnit ennen jonkun asian alkamista on vaan turhaa pyörimistä, koska mihinkään ei kerkeä tai halua tarttua.

● Toukokuussa mua oli blogin puolella puhuttanut "mitä sitten"-asiat. Eli siis kaikki "mitä sitten jos joku kuolee" tms. Ne asiat on vielä nykyäänkin liian usein mielessä. Yöajat on ne kaikista pahimmat edelleen ja varsinkin, jos olen yksin. Ne ottaa välillä liiankin pahasti valtaansa. 

● Toukokuussa laitettiin vissiin hieman meiän pihaakin kuntoon. Mä muistan kuinka raadoin tuolla pihalla yksien rappusten parissa, mutta se kannatti. Olin myös huomannut sen, kuinka fyysisestä työstä voi tulla hyvä olo. Se kun pääsee rankan hikoilun jälkeen suihkuun ja siitä sitten levolle, se on mahtava fiilis.

● Lääkeannosta pudotettiin taas.

● Olen toukokuussa kokenut olevani tyytyväinen elämääni. Mulla oli kaikki asiat kuitenkin loppujen lopuksi aika hyvin; parisuhde, yhteinen asunto, lemmikit, sukulaiset.. Uutena asiana siihen Mun Maailma, joka kasvatti mua ihmisenä tosi paljon, ja antoi mulle syytä olla vain enemmän onnellinen elämästä.

● Olen todennut useaan otteeseen sen, kuinka teatteri teki mulle niin paljon. Tai se mahdollisti mulle sen, että mä oon osannut antaa uusille asioille mahdollisuuden. Pelkästään jo se on tuonut mun elämään paljon.

● Käytiin toukokuussa katsomassa myös ihan "isoa teatteria". Riihimäen Teatterilla pyöri Virkavalta-niminen näytelmä ja päästiin katsomaan se. Se oli aivan mahdottoman hyvä! Mä taisin siitä kirjottaa johonkin niin, että mä jotenkin hukuin siihen näytelmään. Mä seurasin sitä niin suurella intohimolla, että en tajunnut istuvani teatterin katsomossa, vaan olin siinä hetkessä jotenkin muka mukana. Se oli hieno kokemus.

● Oppimispäiväkirjassa olin käynyt läpi kevätfestareita, joissa paistoin makkaraa noin kahdeksan tuntia ja sain tarjota jopa Aku Hirviniemelle makkaran, huh. Oltiin myös ilmeisesti alettu jo pyörimään Risto Räppääjän lavasteiden parissa.. Oltiin käyty katsomassa erinäisiä näytelmiä ja kaikki oli olleet hyviä.

● 3.6. lopetin paniikkihäiriölääkkeet puolivahingossa kokonaan.

● Koin sen jälkeen takapakkia teatterilla asioiden suhteen, mutta olen myös kirjannut ylös sen, että olen saanut ohjaajalta tukea asioissa ja se on tuonut taas takaisin ylöspäin. Oon kai yrittänyt jatkaa liian rajusti itseni kehittämistä, mutta vierotusoireet yms. on vähän jarrutellut.

● Lääkkeen lopetuksesta seurasi paljon uusia vanhoja tunteita. Mä muistan kun itkin ensimmäistä kertaa selvinpäin n. 11 vuoteen. Koin erilaisia pelkotiloja ja paljon muutakin. Jotenkin ne on nykyään jo rauhottunut, joten ehkä se oli vaan jotain vieroitusoiretta. Tosin siis, kyllä nykyään on paljon helpompi tuntea surua ja iloa, ja näyttää niiden ääripäät.

● Blogin puolelle olin kirjottanut unesta, jota en tahdo nähdä uudelleen. Se oli kyllä hirveä, eikä ole onneksi enää sen jälkeen palannut, vaikka oli sitä aiemmin ollut hieman toistuvaa.

● Juhannukseksi päästiin taas mökille. Apianlahti Camping oli paikka ja siellä oli ihan kivaa. Vaikkakin yksi kaveri kokoajan muistuttelee siitä, kuinka meistä kaikista on tullut vanhoja. Mentiin mökillä ilmeisesti liian aikaisin nukkumaan ja ei jakseta nykyään enää mitään. Mun mielestä kuitenkin reissu oli oikein onnistunut ja sain levättyä.

● 30.6. täytin 29-vuotta ja samaisena päivänä oli Risto Räppääjän ensi-ilta, jossa oltiin siis paikalla. Päästiin jopa ensi-iltabileisiin! Se oli ihan hauska projekti kokonaisuudessaan. Vaikkakin usein meinas mennä hermot lavastehommien parissa, tai oikeestaan niissäkin vaan sen takia, että mikään aikataulu ei koskaan pitänyt paikkaansa. Siihenkin tottui jossain kohtaa.

● Oppimispäiväkirjassa olinkin näköjään pohtinut sitä, kuinka en olisi enää tahtonut osallistua Risto Räppääjän lavasteiden rakentamiseen. Se oli siis kokonaisuudessaan ihan kiva homma, mutta me jouduttiin niin usein vaihtamaan päivän suunnitelmia. Mä en tykkää semmosesta, että meen aamulla innoissani tekemään jotain ja sit yhtäkkiä se muuttuu. No, kuten sanottu, siihenkin tottui jossain vaiheessa.

● Kuukausi ilman lääkkeitä! Mua oltiin peloteltu vierotusoireilla, ja aika vaikeetahan se elämä niiden kanssa oli. Lääkkeiden lopetus oli silti ehkä hienointa hetkeen! Pärjää ilman jotain mihin on tukeutunut ainakin viimeiset 11 vuotta.

● Ja heinäkuussa taas olen hehkuttanut Mun Maailmaa. Sitä kuinka se on ollut suuri apu kaikessa. Viimeisimpänä siis myös se kaikki tuki mitä sain lääkkeen lopetukseen liittyen. Ne ihmiset oli vaan ihan mahtavia.

● Ja sitten koitti sekin päivä kun heräsin kuolemanpelkoon, jonka yhteydessä kehitin itselleni kipuja, joita ei oikeasti ollut. Jossain kohtaa se muuttui sitten ihan vaan sekoamisenpeloksi ja siitä melkein paniikkikohtaukseksi. Se kuitenkin onneksi vältettiin, mutta oli se silti hirveä yö.

● Heinäkuussa työskenneltiin aika paljon Risto Räppääjän esityksissä. Paistelin siellä makkaraa ja näin sen näytelmän siinä sivussa todella moneen otteeseen. Ei siinä, se oli tosi hyvä.

● Blogin puolella olin käynyt läpi turvavaatteet (vaatteet, joista saa turvaa) ja olin tehnyt persoonatestin, jonka mukaan olen puolustaja.

● Mun Maailma tuli päätökseensä. Olin puhunut yksilövalmentajan kanssa siitä, että mun olisi hyvä jatkaa vielä toinen pätkä uuden porukan kanssa, jotta pääsisin näkemään onko kehitys pysyvää, vai vaan jotain väliaikaista.

● Oppimispäiväkirjaan olin kirjannut sen, että olen täysin kyllästynyt Risto Räppääjän asioiden kanssa työskentelyyn. Ei koskenut niitä esityksiä, vaan kaikkea sitä mitä oltiin tehty ja tehty tekemättömäksi ja näin. Se oli vähän semmosta tuskallista koheltamista jossain välissä. Heinäkuussa oli myös puvuston muutto, jossa pyrin tekemään itsestäni tarpeellisen. Mä kannoin siellä tavaraa kuin hullu!

● Elokuussa käytiin Virossa. Se oli ihan erilainen reissu kun mitä olen koskaan aikaisemmin Viroon tehnyt. Se ei ollut juopottelua, eikä se ollut pitkää ajomatkaa kesäasumukselle, vaan se oli lähinnä kiertelyä. Käytiin ihmettelemässä Viron hienoja nähtävyyksiä. Se oli kyllä mahti reissu, tai ainakin itse tykkäsin.

● Mun oli tarkotus taltioida Virossa paljon asioita mun puhelimeen, se ei tosin onnistunut. Mun puhelin oli niihin aikoihin päättänyt luopua akun kestosta. Se saattoi heittää prosentit nollaan, vaikka olisi ollut 80% akkua jäljellä. Päätin siispä ostaa uuden puhelimen! Se on ollut oikein mainio vempain.

● Blogin puolella olin lähinnä vaan käynyt läpi kaikenlaisia muistoja, hajumuistia ja itsetuntoa. Olin kokenut kasvattaneeni itsetuntoani paljonkin, mutta edelleen se oli ollut huono. Ei se vielä tänäkään päivänä mikään paras ole, mutta toistaiseksi olen pärjännyt. Mikään ei ole antanut takapakkia kehitykselle.

● 23.8. poltin viimeisen tupakkani. Me istuttiin Eiran kanssa tupakalla tossa meiän kuistilla ja juteltiin aiheesta. Tupakan jälkeen mä vaan pohdin, että olisko toi ollut mun viimeinen tupakka? Ja kyllä, se oli mun viimeinen tupakka. Tällä hetkellä savuttomana 4 kuukautta, 5 päivää ja 12 tuntia. Ei ole ikävä.

● Tupakan lopettamisesta jäi ylimääräistä aikaa, joka täytettiin sitten katselemalla televisiota. Nykyään ei ole mitään niinkään täytettä, koska arki on aikalailla vakiintunut. Niitä ylimääräisiä tunteja ei niinkään enää ajattele ylimääräisinä.

● Mun Maailma alkoi uudella porukalla.

● OPK (oppimispäiväkirja) sisälsi murinaa Risto Räppääjän lavasteiden purusta ja oli siellä ehkä muutamia hyviä sanoja uudesta porukastakin. Kaikenkaikkiaan osasin tulla uusienkin ihmisten kanssa juttuun, mutta ikävästi se jäi jotenkin taka-alalle.

● Olin blogin puolella pohtinut sitä, että mimmoista on olla masentunut. Tai siis kai se oli enemmänkin sitä, että mimmoista se on ollut itsellä sillä hetkellä.

● Käytiin Riihimäen Teatterilla katsomassa Täti ja Minä-niminen näytelmä, ja siis uskokaa tai älkää, se oli aivan mahtava! Näytelmä oli tavallaan tosi yksinkertainen, mutta siitä oltiin tehty kyllä uskomattoman mielenkiintoinen. Tykkäsin tosi paljon.

● OPK:hon olin kirjoittanut jostain alkoholin aiheuttamasta morkkiksesta, joka oli siis aika pysäyttävä hetki itselle. Aloin ehkä sillä hetkellä oivaltaa sen, että se pitää priorisoida toisella tapaa. Olin myös kirjoittanut jotain univaikeuksista.

● Uniongelmat oli ilmeisesti saapunut jäädäkseen. Ne ei kyllä vielä tuolloin lokakuussa ihan mahdottomia ollut, eikä ne ole sieltä asti tähän päivään olleet samanlaisia. Se on ollut hyvinkin vaihtelevaa.

● RENT!-näytelmä saapui suurelle yleisölle. Mä itse kävin sen katsomassa toistuvasti, koska mun mielestä se vaan oli paras näytelmä mitä olen koskaan nähnyt. Okei, ei mulla ole kokemustakaan kuin tämän vuoden varrelta, mutta se oli silti paras ikinä.

● Blogin puolella olin pohtinut leluosaston kakka-ongelmaa ja liiallisen ajattelun hyötyjä ja harmeja. Olin myös silloin vähän kirjotellut mun vanhasta OPK:sta asioita yleisölle nähtäväksi.

● OPK:hon olin kirjoittanut kokevani jonkinlaista kummallista ikävää, koska Eira oli ollut Dubaissa. Ne pätkät kun Eira on jollain lomamatkalla, on mulle aina semmosia ryhdistäytymisen hetkiä, koska pitää pitää koti kunnossa ja huolta eläimistä enemmän.

● Käytiin muuten tosiaan Hovimuusikko Ilkan keikalla kavereiden kanssa! Keikka oli hieno kokemus, mutta jotenkin se alkoholi pisti mietityttämään taas. En saanut siitä silloin sitä samaa, mitä olen siitä joskus saanut. Pohdin sitä mahdollisuutta, että ehkä mä alan vaan aikuistumaan?

● Se, että pohdin aikuistumisen mahdollisuutta, pamahti marraskuussa sitten naamalle kunnolla. Koin jonkinlaisen ikäkriisin. Totesin olevani vanhempi kun eräs lapsuudesta tuttu tv-hahmo. Tai oikeestaan moni lapsuudesta tuttu tv-hahmo..

● Marraskuussa julkaisin viidennensadannen (kirjotetaankohan se edes noin?) blogimerkintäni. Hirveesti sitä on siispä tullut kirjoitettua tänne.

● Blogin puolella olin sitten pohtinut tulevaa joulukalenteria ja tehnyt vuoden ensimmäisen ruokablogin (tortillalasagne). 

● Marraskuussa aloin opetella aamupalan syömistä. Aluksi ihan vain puurolla, jossa voisilmä. Sitten puurolla, jossa on voisilmä ja vaniljarahka. Nykyään se on puuro, ilman voisilmää, mutta vaniljarahkalla ja hillolla. Lähes joka aamuista! Välillä unohtuu ja sit meinaa unohtua useamminkin, mutta pakottaminen toimii.

● Jossain kohtaa aloin arvostamaan viikonloppua ihan uudella tasolla. Mä en kokenut millään tavalla tarvitsevani melkein joka viikonloppuista alkoholiannostani. Tarvitsin viikonloppua ihan vaan rauhottumiseen ja olemiseen. Se toimii ihan hyvin niinkin.

● Ensimmäinen kävelylenkki! Ehkä huutomerkki sen takia, että se ei jäänyt vain tuohon yhteen lenkkiin. Se on vaihtelevasti ollut kyllä mukana nyt ekasta lenkistä asti.

● OPK:ssa olin pohtinut Riihimäellä vietettyjä Saksalaisia Joulumarkkinoita, erästä näytelmää, jossa mun työpanoksella olisi iso rooli ja myös sitä, että mulla alkaa oma pakka hajoomaan tosi helposti jos joku asia ei ole niinkuin ennen. Tai jos jotain asiaa lähetään liikaa muuttamaan, niin meikäläisen pää ei pysy välttämättä kasassa.

● Joulukalenteri alkoi.

● Pelko tyhjän päälle jäämisestä, koska uusi Mun Maailmakin oli aika loppusuoralla jo. En tiennyt onko mun mahdollista jatkaa siellä, koska ei ollut löytynyt muutakaan.. Jäänkö Mun Maailman loputtua vaan kotiin olemaan? En tiedä miksi, mutta olin OPK:hon kirjottanut: "Lähdenkö opiskelemaan kokiksi?"

● Ohjaajan avustuksella taas selvisin pelosta! Keskusteltiin mulle mahdollinen työkokeilupaikka nuorisoteatterilta, josta mahdollisuuksien mukaan palkkatuelle ja näin! Talonmiehen pestistä ainakin alkuun oli kyse.

● Toinen pätkä Mun Maailmassa tuli päätökseensä. Meillä oli pikkujoulut ja tällästä siinä viimesinä päivinä ja hauskaa oli. Ikävä jäi tota toistakin porukkaa, vaikka se ei niin hyvin hitsautunut yhteen kun ensimmäinen. Ehkä mä tutustuin niihin ihmisiin ns. liian myöhään.

● Joulukalenteri, eli blogiputki tuli päätökseensä. Päivääkään ei jäänyt uupumaan, mutta en itse ollut kovinkaan tyytyväinen kaikkiin luukkuihin. Tehty se on nyt joka tapauksessa.

● Joulu! Se vaan on aina niin hienoa aikaa. Siitä kirjotinkin jo hieman aikaisemmin, joten ei sitä sen kummemmin käydä tässäkään läpi.

● Tämä hetki.

Huh! Nyt se on tehty. Siis mulla meni tän kirjottamiseen vähän päälle kaksi tuntia! Toivottavasti olette siispä lukenut tänne asti, jottei mennyt ihan hukkaan toi aika. Ei vaan, tossa just Eira kysy, että "ootko tehny ton joka vuosi?" ja mua alkoi vähän harmittamaan. Miksen mä ole tehnyt tätä joka vuosi? Tää niputtaa aika hyvin kuluneen vuoden ja on helpompi muisto kun kaikki irralliset merkinnät.

Ehkäpä mä nyt otan tämän tavaksi? Ei voi tietää. Ja nyt tästä jää puuttumaan kysymykset ja vastaukset, mutta ehkä mä saatan senkin vielä tehdä. Ehkä!

Terveisin,

Tekko

27122018 | Kuulumisiako?

Se mun unirytmin korjaaminen ei todellakaan onnistunut. Joo, mä nukuin sen yhden täydellisen yön, mutta sitten tulikin joulu. Se palautti mun unirytmin siihen totuttuun: Menen nukkumaan, nukun tunnin tai pari, herään, valvon aamuun, nukahdan ja herään vasta iltapäivällä.

Ja siis se on se mikä vaikuttaa nyt vahviten siihen, että mitä mä jaksan päivän aikana tehdä. Onneks mulla ei ole enää pakotetta tähän kirjottamiseen, koska mä en välttämättä enää jaksais päivittäin kirjotella. Tää on loppujen lopuks niin fiilishommaa. Nyt päivät menee vaan laiskotellessa..

Eilen kyllä yritin ylittää väsymyksen rajoja ja lähin Eiran ja Nellan mukaan lenkille. Semmonen 3,52km mittanen lenkki ja ei se oikeestaan ees tehny pahaa, vaikka vähän luulin niin. Ehkä mun pitää vaan väsymyksestä huolimatta puskea itteäni tekemään asioita. Se näköjään saattaa toimia.. Mennään varmaan tänäänkin lenkille, tai ainakin Eira puhu semmosta ennen kun lähti reissulleen.. Jos se lähtee, ni lähen minäki!


Asiasta kukkaruukkuun; Mul on pyöriny mielessä tässä semmonen asia, että voisin tehdä tänne mun blogiin jonkun koosteen vuodesta 2018. Siis mulla on oikeesti ihan uskomattoman huono muisti, joten eikö asioiden kaiveleminen saattaisi ehkä parantaa sitä? Mä en meinaan osaa sanoa edes sitä, että mitä olen esimerkiksi tehnyt tänä pääsiäisenä? Teinkö mitään erikoista? En muista. Jotenkin mun pitäisi saada mun muistiani kehitettyä, koska kaikki vaan häviää pääkopasta.

Muutenkin mun mielestä toi koostehomma olis aika kiva. Kävisin läpi esimerkiksi sen, että mitä kivaa on tapahtunut tammikuussa ja mitä helmikuussa jne. Tää vuosi on kumminkin ollut aika tärkee, joten ehkä se olisi hyvä vielä niputtaa yhteen. Se olisi myös ihan hyvää sisältöä tänne ja se olisi tosi hyvä muisto itelle. Ei tarviis aina rullata koko blogia läpi nähdäkseen mimmonen vuosi on ollut, heh.

Tosin, mun täytyy kyllä sitä koostetta varten käydä kaikki tän vuoden merkinnät läpi.. Eihän se ole iso homma, toivottavasti.. Kyllä mä olen valmis sen tekemään! Näin sitä ryhdistäydytään! Toivottavasti saisin ensi yönä nukuttua kunnolla, jotta jaksaisin vaikka huomenna aloittaa ton projektin..

Haluisin tietenkin liittää siihen semmosia kysymyksiäkin, tyyliin: Mikä oli paras katsomani elokuva vuonna 2018? Eikö se olisi ihan kivaa? Tai siis, hmm, mä ainakin tykkään vastailla kysymyksiin ja näin, mutta onko ne sitten mielenkiintoista sisältöä teille.. En tiedä?


Pitäisköhän mun jotenkin purkaa nyt toi joulukin vielä tähän? No en tiedä onko se tarpeellista kuitenkaan, koska se kuitenkin meni ihan mukavasti. Aina se vaan loppuu niin nopeasti. Ja jotenkin vaan tuntuu, että joka vuosi se muuttuu hieman. Mä tykkäisin, että joulu on semmonen perinnejuttu. Tehdään asiat siten kun ne on aina tehty, tai jotain. Meillä on alkanut viime vuosina vaihtelemaan toi joulunviettopaikka ja se on se, mikä rikkoo ehkä eniten sitä mun omaa kokemusta.

Ja niin, en päässyt käymään hautausmaalla.. Harmittaa kyllä, koska olisin halunnut nähdä sen kauneuden. Ehkä ensi jouluna sitten?


Ei mulla tähän muuta. Katellaan tota koostemerkintää tässä joku päivä!

Terveisin,
Tekko

24122018 | Kahdeskymmenesneljäskö?

Nyt mä en kerkee hirveästi kirjottamaan. Mä vietän aikaa perheen kanssa, ja sehän se joulussa on parasta! Joten mä tulin vaan äkkiä toivottamaan teille hyvät joulut!

Eli erittäin hyvät joulut kaikille!

Tänään on syöty hyvin ja availtu vähän paketteja.. Mä yritän nyt turhaa pidentää tätä. Mä en kerkee nyt mitenkään panostaa tähän, joten tää jää nyt tämmöseks.

Kiitos, anteeksi ja vielä kerran hyvät joulut!

Terveisin,
Tekko

23122018 | Kahdeskymmeneskolmasko?

Arvoisat lukijat, arvatkaa mitä? Mä olen nukkunut koko viime yön! Menin aikasin pehkuun ja nukahdin suhteellisen kivuttomasti. Alkuun se oli kyllä semmosta kamppailua, koska en tahtonut nukahtaa liian helposti. Pidin itteeni väkisin hereillä ja lopuksi pidin itteeni vahingossa hereillä, mutta se toimi!

Okei, heräsin yöllä ilmeisesti kerran. Muistan vaan sen, että katoin ensimmäisenä ikkunaan, hokasin pihalla olevan pimeetä ja kirosin hetken. Ilmeisesti nukahdin kuitenkin heti kiroomisen jälkeen uudestaan, huh. Sit heräsin tossa about 10 aikaan ja katoin ensimmäisenä ikkunaan, huomasin siellä olevan suhteellisen kirkasta ja olin tosi onnellinen.

Oikeesti siis, mä olin onnellinen siitä, että mä olin nukkunut koko yön ilman sen suurempia ongelmia. Se oli aitoa onnen tunnetta! Nautitaan niistä pienistä asioista, eikö niin?

Tän blogiputken suhteen mun täytyy sanoa samaa kun jo eilen sanoin, että ei tää ole täyttänyt mun omia odotuksia. Mutta jos tästä on jotain positiivista haettava, niin ainakin mä olen saanut 23 luukkua jo valmiiksi! Sisällöltään hyvin vaihtelevia ja näin, mutta ainakin ne on. Periaatteessa mä olen siis onnistunut, mutta henkilökohtaisella tasolla hieman pettynyt.

Hmm, tänään on se päivä kun lähden Hyvinkäälle joulun viettoon! Vieläkään en ole ihan varma, että miten tämä joulu tänä vuonna menee, mutta ehkä se selviää. Pääasia on kuitenkin se, että ollaan me missä tahansa, niin parasta on ihmiset ympärillä!

Ajatelkaapa, me ollaan Eiran kanssa oltu pitkään yhdessä, asuttu pitkään yhdessä ja näin, mutta me ei vietetä joulua yhdessä. Kyllä se kieltämättä mua harmittaa, mutta toistaiseksi tää on toiminut ihan hyvin näinkin.. Eira haalii yleensä itelleen työvuoroja jouluksi, mutta mulle joulun pitää olla täydellisen rentoutumisen aikaa. Vaihdetaan toki lahjat, koska kyllähän se nyt kuuluu hommaan ja se on tärkeetä. Joskus avattiin yhessä toistemme lahjat tälleen 23. päivä, mutta nykyään säästetään nekin sinne seuraavalle päivälle ja toimii se niinkin.

Kyllä mä uskon, että sekin tulee aikanaan jotenkin muuttumaan, mutta ei toistaiseksi mennä siihen sen syvemmin. Asiat kun ei niin yksinkertaisia aina ole.

Eilisestä vielä sen verran, että tosiaan leivottiin sitten vielä niitä suklaakauralastuja. Tehtiin niitä oikein iso määrä, jotta niitä sitten riittää ihan ympäriinsä jaettavaksi. Ne on jotenkin ollut tän joulukuun hitti meillä. Sillon kun niitä ekan kerran tein, niin niitä kyllä meni omiin suihin ja sitten saatiin niitä vähän jaettua vieraidenkin suihin niissä meiän pikkujoulumeiningeissä. Sit meillä oli teatterilla Secret Santa-meininkiä ja leivottiin Eiran kanssa niitä sitten ihan lahjaksi sillonkin.. Ja ne ilmeisesti kelpasi lahjan saajallekin!

Ja eilen saatiin viimeset lahjajutut hoidettua, ja nyt pitäisi olla suhteellisen hyvällä mallilla kaikki. Voi vaan rauhottua joulun viettoon!

Tiedättekö mitä mä odotan tältä joululta? Hautausmaalla käyntiä. Se ei oo koskaan meille mitenkään vakiintunut semmoseksi, että mentäisiin koko perheen voimin, mutta sillon kun ollaan käyty niin siinä on ollut jotain taianomaista. Hautausmaat on uskomattoman kauniita joulun aikaan! Siellä yleensä kyllä oivaltaa sen, että joulu on vahvasti välittämisen ja yhdessäolon aikaa. Perheet tulee käymään edesmenneen perheenjäsenen haudalla ja jotenkin se vaan on niin.. Kaunista sekin. Huh.

Mä ihan vähän herkistyin täällä taas. Nyt pitää kaiketi äkkiä mennä tekemään viimehetken asiat, mm. pakata joitain tavaroita mukaan. Huomenna vielä yksi luukku ja sit on blogiputkikin pois stressilistalta (okei, ei se oo pahaa stressiä aiheuttanut, mutta kumminkin).

Terveisin,

Tekko

22122018 | Kahdeskymmenestoinenko?

Nyt täytyy kyllä todeta, että mä olen tosissani nyt mokannut tämän blogiputken loppupään. Okei, en oo unohtanut ainuttakaan, mutta oon mokannut tän jotenkin henkilökohtasella tasolla siten, että mä en oo ollu tyytyväinen tähän sisältöön. Jos ette hoksannut, niin eilinen resepti oli lähinnä vitsi. Okei, se oli ihan hauska, mutta mä olisin halunnut enemmän oikeita reseptejä ja kokeiluja.

Tää päätön unirytmi on nyt varjostanut tätä aika pahasti, ja karsinut todella paljon mun jaksamisesta ja motivaatiosta. Ajatelkaapas sitä, että mä valvoin koko viime yön, koska mua ei yksinkertaisesti väsyttänyt. Nukahdin sitten tossa 11 aikaan ja nukuin 14 asti. Uskoisin, että mulla on nyt hyvät mahdollisuudet korjata tilanne, mutta mulla ei oo hirveesti enää luukkuja jäljellä.

Mä jotenkin oon nyt viimeistään oppinut itsestäni sen, että mä tarviin oikeesti unta yöllä. Jos en sitä saa, niin mun päivät on oikeesti ihan pilalla. Mä en oo jaksanu tehdä mitään! Tänään sain sentään paketoitua yhden lahjan, joten en nyt ihan nollassa ole, mutta silti! Mä haluaisin lenkille tai edes mätkimään nyrkkeilysäkkiä, mutta mä en vaan yksinkertaisesti saa mun päätä siihen tilaan. Okei, ehkä jos olisin vaan vielä päättäväisempi niin sitten, mutta sillä puolella on ilmeisesti vielä hieman vajavaisuutta..

Ehkä tää paranee tästä nyt iltaa kohden. Tätä päivää on kumminkin vielä aika paljon jäljellä ja mulla on tällä hetkellä ihan hyvä fiilis. Ei hirveen väsynyt, mutta hivenen laiska. Leivotaan tänään vähän jotain jouluks, joten ehkä se piristää sitten mieltä? Ja saisin sen jälkeen jonkun hirveen motivaatiryöpyn ja tekisin kaiken! Mun pitäs meinaan oikeesti vielä päästä käymään jossain isommassa kaupassa, koska ainakin yksi lahja vielä uupuu..


Äsken paketoin yhen lahjan, ja ai että mulla meni hermot. Mä ehkä oikeesti vihaan lahjojen paketoimista. Okei, se on ihan helppoa ja kivaa jos paketti on semmonen tasasivuinen laatikko tms. mutta jos siinä on vähänkään muotoja niin mulla palaa kiinni. Toki mä oisin voinut pakata lahjan ensin laatikkoon ja paketoida sit sen laatikon, mutta no.. En löytänyt sopivaa laatikkoa.

Mä yritin ihan netistä katsoa "näin paketoit lahjan"-tutoriaaleja, mutta ei niistäkään mitään apua ollut. Lopuksi sain sen jotenkin laitettua ja äkkiä teipit kiinni. Sitten koskin siihen jotenkin muka väärin, kun yritin nostaa sitä ja se paperi repes "huonolta puolelta". Sit mä rupesin teippailemaan niitä aukkoja umpeen ja se repes aina jostain uudestaan. Jossain kohtaa ei ollut tilaa enää lisätä teippiä, joten kaivoin lahjanarun esille.. Virhe.

Mä yritin ihan netistä katsoa "näin käärit lahjanarun paketin ympärille"-tutoriaaleja, mutta ei niistäkään apua ollut. Mä kokeilin paria eri lähestymistapaa ja suutuin. Ensinnäkin, mä vihaan jos joku asia menee solmuun, enkä saa sitä heti kuntoon. Toiseksi, vihaan pitkiä asioita jotka pitää kääriä jonkun asian ympärille. Kolmanneksi huomasin vihaavani hetkellisesti kaikkea: keittiön pöytää, keittiön pöytäliinaa, keittiön penkkejä ja ehkä koko maailmaa vihasin siinä hetken aikaa. Lahjanaru sai jäädä. Lahjasta tuli tosi tylsän näköinen, mutta toivottavasti siinä voidaan silti arvostaa edes sitä, että mä olen yrittänyt!


Ja nyt mua rupes ärsyttämään se, etten ole kyennyt tänä vuonna panostamaan edes joululahjojen ostamiseen. Ne jotka on mun blogia lukenut tänä vuonna, tietää, että mä oon aika vahvasti panostanut tän vuoden lähes kaikki voimavarani itseni kehittämiseen. Se on karsinut multa paljon sukulaisten ja kavereiden näkemisestä, ja kaikesta muustakin mulle tosi tärkeestä.

Jotenkin tekisi mieleni hirveesti selittää.. Toivottavasti ihmisille on tärkeempää se, että olen saanut itseäni jotenkin parempaan kuntoon, kuin se mitä mä olen niille ostanut..

Vau, meni fiilis jotenkin tosi nopeesti tosi alas. Vaikkei se nyt missään huipussaan ole missään kohtaa vielä tänään ollutkaan, niin jotenkin vaan tuli kummallinen romahdus. Miten löytää se jokin kultainen keskitie itsensä kehittämisen ja kaiken muun suhteen? Ettei laiminlöisi muita sillä, että haluaa itse päästä eteenpäin..

Äkkiä pitää lopettaa, ennen ku tää karkaa ihan liian diipiks!

Terveisin,
Tekko

21122018 | Kahdeskymmenesensimmäinenkö?

Ei tänäänkään sen parempi päivä. Mä en yksinkertasesti vaan osannut nukkua viime yönä. Joskus yhden aikaan yöllä mä luovutin sen suhteen, että nukahtaisin vilkuilemalla videoita. Jatkoin siitä Suplaan ja Radio SuomiPopin Aamulypsyn kokoshittien pariin. Kuuntelin niitä sitten semmosen 3 kappaletta ja kello oli lähempänä aamu viittä. Mä pidin kokoajan silmät kiinni, mutta mä en vaan nukahtanut.

Siinä sitten laitoin vielä yhden pätkän soimaan ja ilmeisesti sen aikana olen nukahtanut, vihdoin. Mutta koska nukahtaminen venähti aamuyölle, tai melkein jo aamuun, niin herääminen venähti tosi myöhälle päivää. Olikohan se hitusen verran ennen kolmea kun avasin mun silmät ja kirosin tätä päivää.

Siitä sitten aamukahvit naamioon ja tekemään.. Ei mitään.


Äsken Eira soitti mulle ja kysyi, että mennäänkö me tänään ysimyyntiin. Vastasin, että miksipäs ei, koska en ole tänään mitään tehnyt. Eira lupas pommata kun on lähempänä, jotta voisin olla ajoissa pihalla.


Lähettiin sitten kauppaan ja tultiinkin sieltä jo! Kaupasta löytyi taas pakastimeen vähän täytettä, mm. 2 kg jauhelihaa. Saas nähdä mitä siitä saa joskus aikaiseksi. Tänään ei kuitenkaan pohdita jauhelihan kohtaloa, vaan tehdään vähän iltapalaa:

Tarvitset:

4 omavalintaista sämpylää (meillä oli jotain grahameita)

1 pkt kananpojan paneroidut pihvit

Sinappikurkkusalaattia

Chili Mayoa

Makea Chili sinappia

Ekaks voisit heittää pihvit pannulle, ilman mitään voita tai öljyä. Mä oon yleensä hyvin tarkka paistoajasta ja kääntelen aina kaikkea 2 minuutin väleillä, mutta noi saa olla sopivalla lämpötilalla 5 minuuttia per puoli, ilman niitä turhia kääntelyitä (voiko epäselvemmin enää asiaa ilmaista?). Ne saa mukavan rapeuden siitä.

Kun pihvit on valmiit, niin heitetään leivät sinne. Mä annoin noiden olla noin 2 minuuttia per puoli, ja mun mielestä ne sai ihan mukavan värin ja rapeuden siitä. Noi kun saat pois tuolta pannulta, niin voit laittaa sämpylöiden hatut pannulle seuraavaksi.

Pohjan päälle sinappikurkkusalaattia, ja siis nimenomaan Felixin sinappikurkkusalaattia! Kaikki muu kurkkusalaatti on turhaa. Sitä voi laittaa ihan oman maun mukaan, ja toi määrä mitä mulla tossa kuvassa on, on liian vähän.

Sinappikurkkusalaatin päälle laitetaan se kanapihvi. En tiedä miksi, mutta mä tein sen tässä järjestyksessä, joten reseptikin tulee tässä järjestyksessä. Mä en usko, että sillä on sen suurempaa väliä missä kohtaa se pihvi siellä on.

Siihen pihvin päälle sitten Auran Makeaa chili sinappia. Sitäkin voi laittaa ihan miten paljon tahtoo, koska se on hyvää!

Siihen sitten asetellaan kurkut hienosti. Mä laitoin 5 kurkkusiivua, koska 4 on liian vähän ja 6 on liikaa. Eivaan, satuin vaan laittamaan 5, ei sillä ole niin väliä.

Jestas! Mä unohdin ottaa yhen kuvan! Tohon kurkkujen päälle laitetaan siis vielä toi Chili Mayo! Sitäkin voi turauttaa paljon, koska sekin on hyvää! Loppuuko tää huutomerkkien käyttäminen koskaan!?

Sitten voidaan antaa meiän kanahampparille sen hattu. Se on oikein söpö. Ja jos joku oikein tarkasti katsoo tota kuvaa, niin voi huomata siellä välissä salaatinlehden. Mä en laittanut sitä reseptiin, koska meillä oli salaattia sen verran, että sitä riitti vaan Eiran hamppareiden väliin.

Mä en oikein tiedä mitä tästä pitäisi sanoa, koska laitoin omaan makuuni liian vähän kaikkea. Noilla määrillä toi oli jotenkin tosi kuiva ja se piti huuhdella maidolla alas. Jostain siihen oli tullut joku kummallinen tulisuuskin, mutta ei kyllä osattu löytää syyllistä. Maidon kanssa alas huuhdeltuna toi oli kyllä oikein maukas iltapala! Vois syödä toistekin.

Mutta kysymys kuuluukin, että onko 20 minuuttia liian kauan valmistaa iltapalaa? Kyllä se vähän on, mutta melkein kotitekoiset hampparit on ainoita hamppareita joita syön, joten kyllä mun ehkä kannatti panostaa.


Kääk, kello on kymmenen! Koskaan ei ole tullut vielä näin myöhään tämä luukku! Äkkiä siis loppuun ja toivottavasti nukkumaan!

Terveisin,
Tekko

20122018 | Kahdeskymmeneskö?

Nyt tää alkaa olemaan jo hieman huolestuttavaa, tai siis.. Hmm, mulla ei nähkääs ole tällekään päivälle mitään. Eikä mulla ole jotenkin jaksamistakaan kirjottaa mitään. Mä en oo jotenkin osannut tehdä tänään mitään, ja se on ollut jotenkin paljon väsyttävämpää puuhaa kun tehdä asioita.

Heräsin yöllä.. Tai siis oikeestaan illalla, siinä 23-00 paikkeilla kun olin nukkunut noin tunnin pari. Siitä sitten hereillä aamuun asti ja tälleen, mutta sit iski ihan jäätävä väsymys ja nukahdin. Sit kun siitä aikanaan heräsin, niin mä olin jotenkin ihan rikki. Jotenkin tommonen järjenvastainen unirytmi on todella uuvuttavaa. Mä suunnittelin yöllä kyllä sitä, että tänään on lenkki-/nyrkkeilysäkkipäivä, mutta arvatkaa sainko edes sitä aikaiseksi? Niinpä, en.

Oon pyörinyt täällä himassa sitä perus kehää: käyn makaa sängyllä ja räpellän puhelinta → tuun istumaan tietokoneelle hetkeksi ja päivittelen vaan nettiselainta, koska en keksi mitään järkevää tekemistä → käyn keittiössä avaamassa jääkaapin, totean etten tarvitse sieltä mitään → aloitan kierroksen alusta.

Oon saanut tänään aikaiseksi:
1. Vaihdoin radiokanavan Radio Suomipopilta Iskelmään, koska haluun kuulla joululauluja.
2. Tein ruokaa kanasta jonka otin aamuyöllä sulamaan. Kanaa kermakastikkeessa ja kaurapastaa. Hyvää oli!
3. Ruokkinut ja ulkoiluttanut koiran.

Pff.. Mä jotenkin odotan jo töihin pääsyä. Tai siis, tottakai mä odotan joulua enemmän tällä hetkellä, mutta nää yksin kotona vietetyt päivät vaan jotenkin on niin turhia. Varsinkin jos unirytmi on sekaisin, eikä sen takia osaa tarttua mihinkään.. Ei oo jaksanut edes hirveesti tuijotella Youtubea tai Netflixiä, eikä oo oikein jaksanut edes pelata..

No joo, kohta voi mennä nukkumaan. Sitten ei ole enää hirveen pitkä aika jouluun! Tai itseasiassa mä kyllä luulen, etten osaa ensi yönäkään nukkua kunnolla, joten nää päivät tulee olemaan aika pitkiä..

Meen nyt vielä ruokkimaan koiran ja päästän sen tohon pihalle kirmaamaan, onhan siinä edes vielä vähän aktiviteettiä tälle päivälle. Sitten jos menis sänkyyn ja nukkuis koko yön! Nukun koko yön! En herää yöllä kesken unien, en. Nukun vaan. Kaikki keinot on käytettävä nyt. Oon kirjottanut tänne joskus, että "kun kirjotan asian mun blogiini, niin mun on helpompi pitää siitä kiinni", joten nukun koko yön!

Pitäkää peukkuja, koska vain hyvin nukutun yön jälkeen mä saan fiksua sisältöä aikaan. No siitäkään ei voi ihan satavarma olla, mutta mä haluaisin uskoa niin.

Terveisin,
Tekko

19122018 | Yhdeksästoistako?

Tää päivä on mennyt taas kauppoja kiertäessä. Tai no ei kokonaisuudessaan, mutta aika pitkälti. Mä oon sen takia jotenkin aivan poikki, enkä jaksa edes miettiä tähän luukkuun mitään sisältöä. Mä vaan kirjotan nyt sen verran kun saan irti..

Mä lähin tänään tosiaan joskus klo 13 liikenteeseen, aluksi kävellen työkkäriin ja siitä sitten Ronin kyydillä ABC:lle kahvin pariin miettimään sotasuunnitelmaa.

Sieltä sitten vielä pyörähtämään kotona ja matka jatkui kohti Hyvinkäätä ja Willaa. Pyörähdettiin siinä välissä kyllä porukoillakin, yritin vähän käydä kuuntelemassa miten joulu tapahtuu tänä vuonna. En ehkä ole vieläkään aivan varma.

Sitten tosiaan sinne Willaan. Käytiin läpi kaikki vähänkin mielenkiintoiset liikkeet, mutta täytyy kyllä sanoa valikoiman olevan huono ihan joka puolella. Mulla on siis vieläkin muutamaa lahjaa vaille valmis tämä jouluhössötys, mutta en vaan onnistu löytämään mitään. Tai no joo jotain, koska tänään ei lähdetty kaupoilta ihan tyhjin käsin. Silti puuttuu jotain!

Mä en tiedä miksi mä olen jättänyt tän taas näin loppusuoralle.. Olis ehkä helpompaa käydä ostamassa lahjat hyvissä ajoin, ja nauttia sitten kiireettömyydestä. Nyt pitää vaan juosta ja olla tosi väsynyt. Ei saa edes hyvää sisältöä blogiin kun ei jaksa enää kotiin päästyään.

Mä oon vissiin asettanut päässäni noille lahjoille liian isot mittasuhteet. Ajatushan se kuitenkin on tärkein, mutta lahjan pitää silti olla jotain fiksua! Tai siis, hmm, en mä halua ostaa mitään turhaa ainakaan. Ei kukaan tarvitse mitään turhaa.

Kaikki ns. järkevä on annettu jo vuosien saatossa, joten tää tehtävä vain vaikeutuu vuosi vuodelta. Jos viime vuonna oli tosi vaikee keksiä lahjoja, niin tänä vuonna se on kaksi kertaa vaikeempaa. Ajatelkaa sitten tässä kohtaa seuraavaa joulua.. Hrr.

Tää nyt jää lyhyeksi, koska mä en jaksa istua tässä. Mä istuin äsken autossa ja mun selkä on ehkä väsynein asia tällä hetkellä.. Toivottavasti tää jouluhössötys ei nyt tee tästä loppu blogiputkesta ihan väsynyttä, koska se ei olisi kovin kauhean kivaa.

Jos huomenna taas jaksaisi? Vaikka pitäisi kyllä rientää vieläkin kaupoille tutkimaan asioita..

Terveisin,

Tekko

18122018 | Kahdeksastoistako?

Yksi ovi on nyt taas sulkeutunut, ja toinen kylläkin avautunut. Mä voin ehkä nyt kertoa teille sen yhden asian, josta en viimeksi uskaltanut vielä mitään sanoa. Mä en ole hirveen taikauskoinen tai mitään, mutta mä vihaan sitä jos innostun jostain asiasta liikaa ja se ei sitten toteudukaan.

Mulla on siis nyt työkokeilupaikka RNT:llä! 7.1.2019 alkaen mä pääsen kokeilemaan vähän talonmiehen askareita. Joo, talonmieheksi en kyllä koskaan uskonut tulevani, mutta näin mä ainakin pääsen työpaikalle, jossa mä viihdyn. Aion joka tapauksessa hoitaa ton homman kunnialla, koska RNT on antanut mulle tähän mennessä jo niin paljon.

Mä pääsen osaksi todella hyvää työporukkaa, ja yritän olla sitä myös itse. Mun isoin ongelma tossa tulee luultavasti olemaan se, etten osaa vieläkään olla niin sosiaalinen. Vai tarvitseeko mun? Luonko mä itse vain itselleni paineita? Mä jotenkin koen, että mun täytyy vielä opetella sitä, koska en halua enää olla niin hiljainen. Mun täytyy oppia tulemaan toimeen kaikenlaisissa tilanteissa. Mä olen kyllä valmis siihen, mutta mua vaan jännittää se, että opinko koskaan?

Mä oon lähes koko ikäni ollut hiljaa. Mä olen pärjännyt sillä vaihtelevasti, mutta mä haluaisin itse tosiaan enemmän. Ja mä oletan, että multa myös odotetaan vahvempaa taitoa käydä asioita yhdessä läpi..


Mä pääsin työskentelemään usein RNT:n aikaisemman talonmiehen kanssa, ja mä olen siksi luonut itselleni suuret paineet myös sen työpaikan osalta. Edeltäjäni – hauskaa sanoa noin – jättää kyllä ison aukon teatteriin! Mulle on sanottu, ettei mun ole pakko kyetä täyttämään sitä aukkoa, ja se on ollut huojentava tieto. On ehkä tärkeintä, että menen tekemään sinne vaaditut työtehtävät, ja se mitä sen päälle osaan/kykenen tehdä on vain ekstraa.

Mua ehkä vähän jännittää, mutta mä olen samanaikaisesti tosi innoissani! Ehkä se kuitenkin kuuluu asiaan? Aina kun tilanne vähänkin muuttuu, niin siihen kuuluu jännitys. Mulla yleensä tosi suuri jännitys, mutta nyt ei onneks ihan niin suuri jännitys. Tuttu paikka, tutut ihmiset, mutta ei niin tuttu työnkuva – vielä. Mua jännittää tässä ehkä eniten se, että miten opin uuteen tilanteeseen.


Tästä ei näköjään nyt tule tän kummosempi teksti. Mulla jää kokoajan jotenkin jumittamaan aivot jos yritän lähteä tätä enemmän avaamaan.. Eli ehkä me pärjätään tällä kertaa tämmösellä tyngällä? Mulla on tällä hetkellä hieman sekava mieliala, koska tänään sain tietää tosta työkokeilusta, mutta samalla tosiaan piti jättää toi Mun Maailman porukka "taakse". Iloinen ja hieman alakuloinen samaan aikaan, siihen vielä jännittynyt, odottava ja kaikkea muuta. Ei voi olettaa, että ihminen kykenee kirjottamaan fiksusti.

Terveisin,
Tekko

17122018 | Seitsemästoistako?

Dokumentit, hmm.. Mitähän niistäkin nyt sanoisi? Mä oon jotenkin vasta viime vuosina alkanut katsomaan niitä.. Tai oikeestaan; kaikki kerrat kun olen katsonut dokkaria, niin olen tehnyt sen sen takia, että joku toinen on halunnut sitä katsoa. Mutta siis pointti on se, että mä en ole pettynyt vielä kertaakaan.

Tänään tuli vastaan "The Work". Oli jotenkin tosi mielenkiintoinen pätkä. Ei tullut kertaakaan semmosta fiilistä, että olisin halunnut vaan lopettaa sen katselun. Kertoo siis siitä, että se on ihan oikeasti mielenkiintoinen.

Mä en ollut vielä herännyt ihan täysillä tähän päivään siinä kohtaa, eikä se dokumentti jotenkin auttanut siihen. Tosta taas sai sen käsityksen, että se olisi ollut tylsä ja väsyttävä, ei.. Juju on siinä, että se pisti mun aivot niin mutkalle.. Tai siis yksinkertaisesti sanottuna: se laittoi mut ajattelemaan.

Toki siinä dokumentissa oli semmosia kohtia, että mun vanha ystäväni "kiusallisuus" saapui paikalle. Mä en vaan onneks ota sitä kiusallisuutta nykyään enää niin vakavasti, koska se on aika normaali asia. Jotkut kohdat siinä dokumentissa siis oli semmosia, hmm, liian paljon jeesusteluun viittaavia. Semmosia: "PÄÄSTÄ SE ULOS! WOO! NYT SE TULEE, AMEN!"

Ei ihan suoranaisesti noin, mutta siltä se välillä tuntui. Siitä puhuminen toki aukas mulle vähän niitä kohtia, ja se ei onneks tuntunut enää niin semmoselta väkinäiseltä ja tekaistulta. Jotkut asiat toimii paremmin kun ne vaan yksinkertaisesti viedään yli.

Mut toi dokumentti oli silleen ajankohtainen mulle itelle. Mä olen ite käynyt tässä suurta muutosta läpi. Mulla on ollut mun tukiverkosto mikä on siinä auttanut, mutta mua on auttanut myös ihan uudet ja vieraat ihmiset. Itselleen aikaisemmin tuntemattomilta ihmisiltä yleensä saa mahdottoman hyviä ajatuksia, jotka tuo siis omaan elämään ihan uutta pinta-alaa. Sen takia on ollut tärkeetä, että sain jatkaa Mun Maailmassa ton toisen pätkän. Ensimmäisellä pätkällä mä pääsin tosi paljon ylös mun kuopasta, ja toinen pätkä on kasvattanut hyvin vahvasti kaikkea sitä jo opittua ja tuonut vielä enemmän ylöspäin. Kaikki on tapahtunut uusien ihmisten kanssa.

Mä uskon, että mulla on tällä hetkellä aika hyvät eväät jatkoa varten. Toi dokumentti jotenkin sai mut tajuamaan sen, että se on mun omasta mielestäni vaan kiinni vajoanko mä ton Mun Maailman jälkeen takasin sinne mistä olen tullutkin. Ja koska mä en halua sitä, niin mä en ole menossa sinne. Mulla on ehkä vähän parempi ote elämästä nykyään.

Mä en muista kauanko siitä on, mutta mulla on hyvin selkeä muistikuva siitä, kun itkin kännipäissäni vanhempien asunnolla ja hoin "nähneeni jo kaiken ja että mä voin lähteä täältä jo". Mä muistan hyvin kuinka tosissani mä olin. Ne ajatukset ei ollut mulla vaan sillon kun olin kännissä, mutta kännissä mä sain ne ulos – ja siinä on tarinan opetus! Ei siinä, että juokaa kännit, vaan siinä, että asiat täytyy pystyä jakamaan, jottei ne kasvattaisi omassa päässä liian suuria mittasuhteita.

Nyt kun mä olen oppinut hieman jo puhumaan asioistani, mun on helpompi tuoda ulos asiat, jotka mua ahdistaa. Asioiden patoaminen sisälleen aiheuttaa joskus aika pahaakin tuhoa.. Kun saa suunsa omien ongelmiensa osalta auki, on ikäänkuin tulppa poissa ja olet aloittanut prosessin.

Mä en uskonut puhumisen olevan ratkaisu mihinkään, mutta nykyään mä kannatan sitä hyvin paljon. En toki sitä vielä itsekään ihan täydellisesti osaa, mutta kaikki askeleet eteenpäin on, hmm, eteenpäin.

Kuten huomaatte, dokumetti sai mut miettimään. En osaa sanoa, että liittyykö tää kaikki siihen dokumenttiin, mutta jotenkin se valtasi mun pääkopan ja tämmöstä siitä syntyi. Ei tääkään mikään pöllömpi teksti ole, vaikka mä tän aika tunteikkaassa tilassa kirjotinkin, enkä sen takia paljoa muista sen kirjottamisesta. Aika vaan hävis ja tekstiä tuli.

Ei mulla muuta.

Terveisin,

Tekko

P.S. Mä avaan vähän tota tän päivän kuvaa: Mä näen ton sydämen niin, että siitä on annettu pala pois, joka siis mun ajatusmaailmassa kertoo siitä, että huolet on jaettu sydämeltä pois. Ehkei sen sydämen tarvitse siitä jakamisesta oikeesti pienentyä, vaan murheiden, mutta toi kuva oli niin kiva. Ajatelkaa se vaikka siten, että se pala on ollut rikki ja se on nyt pois vain siksi, että se voisi tulla ehjänä takaisin. Ihan kiva, eikö?

16122018 | Kuudestoistako?

Tänään, arvon lukijani, on avokadopäivä! Lähettiin taas melkein heti mun heräämisen jälkeen Ronin kanssa kahville ja etsimään vielä viimeisiä lahjoja. Lahjoja ei löytynyt, mutta idea avokadoruoasta kyllä.

Avokadopasta on ehkä semmonen mistä oon kuullut eniten puhuttavan, hmm, mun tyyliin siispä liian mainstream. Löysin ohjeen avokado-jauhelihakastikkeesta. Ja koska reseptien seuraaminen on myös liian mainstream, mä katsoin vaan tosta ohjeesta mitä tarvitsen ja improvisoin loput. Joten tässä mun versio tosta samaisesta avokado-jauhelihakastikkeesta!

Tarvitset: 

1 kpl sipuli

3 kpl valkosipulinkynsiä

400 g Naudan jauhelihaa

2 sopivan pehmeetä avokadoa

2 dl kookosmaitoa

2 dl vettä

Voita paistamiseen

Musta- ja valkopippuria

Tabascoa

Oma valintaista pastaa

Suolaa

Pilkotaan sipuli ja valkosipuli. Laitetaan voita pannulle ja heitetään pieneksi pistetyt sipulit sinne ottamaan väriä. Mä laitoin pippurit sipulien joukkoon myös. Kun ne on pannulla, on hyvä käsitellä avokadot; pistetään ne vaan pieneksi.

Kun avokadot on pilkottu, on sipulit varmaan olleet jo ihan kivan aikaa pannulla. Kannattaa ehkä tarkkailla niitä ja laittaa jauheliha sekaan sit kun siltä tuntuu. Aletaan vaan ruskistamaan jauhelihaa sitten siellä sipulien seassa.

Jauhelihan saavutettua ihanteellinen rusketus, lisätään joukkoon avokado, kookosmaito ja vesi. Ripotellaan myös Tabasco tässä kohtaa, ja sitä ihan oman maun mukaan.

Mä oon ite semmonen, että tykkään haudutella kaikkia ruokia, joten vasta tässä kohtaa laitoin pastaveden kiehumaan. Jätin kastikepannun miedolle lämmölle tohon viereen ja annoin pastan paistua oman aikansa (kaurapasta vaati vaan 5min). Siivilöin pastat ja sammutin kaikki levyt – ruoka on valmista!

Mä tykkään yleensä ite siitä, että mulla on pastaan nähden ihan liikaa kastiketta. Sen takia mun annokset näyttää yleensä vaan kastikkeelta. On se silti hienompi annos kun yleensä kun tekee "pastaa ja pastakastiketta".

Ensimmäinen haarukallinen kun saapui mun suuhun, mä koin pettymyksen tunteen. Ruoka ei maistunut miltään – ei avokadolta, ei edes pahalta kookosmaidolta. Ensimmäinen maku minkä erotin oli Tabasco, joten saatoin laittaa sitä liikaa.. Mutta tiedättekö mitä? Tää ruoka oli siitä jännä, että mitä enemmän sitä syö niin sitä paremmalta se maistui. Se maku piti jotenkin hassusti kerryttää. Ensimmäinen haarukallinen ei maistunut miltään ja viimeinen haarukallinen oli aivan mahtavan makuinen.

Kyllä mä voin ihan hyvillä mielillä suositella tätä kokeilemaan! Mä odotin tältä ruoalta jotain, hmm.. Semmosta, että se on joko tosi pahaa tai sit se on tosi hyvää. Se ei ollut alkuun kumpaakaan, mutta tosiaan loppua kohden se alkoi olemaan jo tosi miellyttävää. Kyllä tuntui kivalta makunystyröissä!

Viimeksi sushin kohdalla mua vähän jännitti laittaa jotain ruokaa suuhun, mutta nyt koin sen taas. Se on hauskaa kun ei tiedä mitä on tulossa. Ennakkoluuloja tietenkin on, mutta miten joku voi sitten yllättää näinkin positiivisesti.

Pohdin sellaistakin, että onko tämä ruoka sitten kaiken sen vaivan arvoista? Perusvarmaa ruokaa saa niin paljon helpommin ja nopeamminkin aikaan. Mä luulisin, että tästä tulee semmonen "kun haluaa käyttää vähän enemmän aikaa ja haluaa vähän kotiruokaa tasokkaampaa"-ruoka. Suosittelen! Vaikka et tykkäis avokadosta, sä saattaisit pitää tästä ruoasta (mä en ite vieläkään pidä kookoksesta, mutta toi kookosmaito antoi tohon ruokaan oman säväyksensä silti, ja tykkäsin).

Terveisin,
Tekko

15122018 | Viidestoistako?

Luulitte jo varmaan, että olen unohtanut? Ehei. Mä oon ollut tän päivän taas kiireinen. Sovittiin Ronin kanssa eilen kahvittelut tälle päivälle, ja lähinkin suoraan sängystä liikenteeseen.

Käytiin ABC:llä imemässä kupilliset kahvia ja pohdittiin seuraavaa siirtoa. Siirryttiin kokeilemaan, että josko Buffassa olisi hyvää ruokaa.. Ei ollut, joten se jäi väliin. Kierreltiin siinä sitten vähän kauppoja hyvien lahjaideoiden toivossa. Kyllä mä pari löysinkin, joten voisin sanoa onnistuneeni.

Ja koska ei käyty Buffassa syömässä, niin nälkä alkoi käydä sietämättömäksi. Lähettiin etsimään hyvää ruokapaikkaa. Meinattiin aluksi Pizza Stoppia, mutta ei ollut vapaita parkkipaikkoja. Jos koskaan käytte Riihimäellä Pizza Stopissa, niin kokeilkaa semmosta pizzaa kun Inter (kebabliha, salami, pepperoni, pekoni, erikoiskastike), on muuten paras pizza mitä oon Riihimäeltä löytänyt.

Eksyttiin sitten Koti Pizzaan. Se on paikka, jossa en kyllä hirveän usein vieraile. Hinta-laatusuhde ei kyllä mitenkään päin ole kohdillaan. Tilasin jonkun Monsterpizzan, hintaan 13,90€.. No joo, se vei kyllä nälän ja antoi ähkyn, mutta ei se makuhermoja kutkutellut yhtään. Maistan niissä pizzoissa ehkä eniten sen jauhon, sitä on joka puolella. Sitä jauhoa oli siellä penkillä mihin istuin, ja siinä pöydällä.. No joo, tarkoitukseni ei ole mollata, mutta minua varten Kotipizza ei selvästikään ole.


Mä oon välillä miettinyt sitä, että miksi kaikki aina sanoo, ettei Riihimäellä ole mitään tekemistä.. Tänään mä taas kohtasin sen itsekin. Meillä on Ronin kanssa aina suuri ongelma keksiä tekemistä, ja liian usein se menee sitten siihen että hengataan tuijottaen telkkaria. Mä en oikein edes tiedä mitä tekemistä tarviis olla, mutta onhan sen puutteesta kiva valittaa.

Hmm, tänään aiotaan katsoa vielä leffa. En vielä tiedä mikä, mutta käytiin äsken hakemassa leffasipsit kaupasta. Pelasin siinä hetken Fruttista, ja se tais mennä jotenkin rikki. Se vaan alkoi antamaan rahaa. Mä en ole ikinä saanut Fruttiksessa kahta bonusta peräkkäin, mutta tänään.. Tänään mä sain kuus bonusta ihan peräkkäin. Sen jälkeen se piti tauon ja antoi hetken päästä kaksi bonusta peräkkäin. Kotiutin koneesta 64 euroa. Kyllä kelpaa.


Tää jää nyt tähän, koska tosiaan pitäisi se joku leffa mennä vilkuilemaan. Jotta te ette unohtaisi, niin mä olen tosiaan luvannut tälle joulukalenterille sen avokado-aiheisen merkinnän, ja nyt meillä on iso kasa avokadoa kotona. Ehkä se sieltä tulee?

Tänään on kuitenkin testissä sipsien kanssa guacamole. Mä en oo tosiaan sitä käsittääkseni koskaan maistanut, mutta nyt kun olen alkanut arvostamaan avokadoa, niin uskalsin ottaa kokeiluun. Saapa nähdä toimiiko se.. Jos ei, niin on mulla onneks ihan normaaliakin salsaa, se on kuitenkin aina ihan toimivaa.

Jeps, ei mulla muuta. Tai no joo, radio antoi mulle vielä vähän aihetta; Mitä hemmettiä Teleks? Mä en uskonut, että voisi tulla vastaan ärsyttävämpää kun Jenni Vartiainen, mutta nyt tuli: Teleks - Ikean Kuvasto. Ihan järkyttävän ärsyttävä rallatus. Argh!

Terveisin,
Tekko

14122018 | Neljästoistako?

Mä toivon todella, että te ihmiset ootte ihan tyytyväisiä näihin ihan normaaleihin merkintöihinkin. Mä en oo vaan jotenkin osannut käyttää aikaani oikein, jotta saisin teille mielenkiintoista sisältöä. Mun pitäis ilmeisesti mennä joku päivä yksin kauppaan, koska jos mä meen esim. Eiran kanssa, ni mun suunnittelutyöstä ei tule mitään.

Mä oon ihminen, joka voi mennä kauppaan ja miettiä vasta kaupassa, että mitä sitä sit oikein ostais. Eira on ihminen, joka menee kauppaan ja juoksee sen äkkiä läpi keräten kärryyn kaiken tarpeellisen. Erilaisia kauppaihmisiä, joten ei se vaan onnistu.

Hmm.. Mulla on edelleenkin se avokado-luukku tekemättä. Tarkotan sillä siis sitä, että kun oon nyt vanhemmalla iällä oppinut tykkäämään avokadosta, niin musta olisi kiva tehdä siitä jotain ruokaa. Eli siis kokeilla. Kokeileminen on se juttu, koska silleen saa myös ihan mielenkiintoista luettavaa teille.


Kokeilusta mulle tuli mieleen; mä olen itse Youtuben suurkuluttaja ja mua harmittaa se, ettei siellä ole sellaista sarjaa kun: "Saako siitä syötävää?". Jos joku youtubettaja näkee tän ja hallitsee ruoanlaittoa jotenkin, niin saa käyttää!

Eli idea on niinkin yksinkertainen, että otetaan vaikka koiranruokapurkki. Voidaan olettaa, ettei se ole ihmissuuhun kovinkaan sopivaa, eikö? Sarjan ideanahan olisi siis kokkailla syötäväksi kelpaamattomista ruoista syötäviä! Kokeilla erilaisia variaatioita; olisiko koiranruoka hyvää esimerkiksi jos se korvaisi lihan makaronilaatikossa? Kaikki ymmärsi, hyvä. Sit kun loppuu oikeasti pahat raaka-aineet, niin voisi alkaa kokeilemaan esimerkiksi korvata makaronilaatikosta lihan mansikoilla tms. Mulla on ihan hyviä aivopieruja, mä voin auttaa, jos joku lähtee tätä toteuttamaan.

Mä katsoisin semmosta sarjaa. Mä oon miettinyt, että mä voisin alkaa tekemään sitä itse, mutta.. Niin, siinä on erinäisiä muuttujia. Mä en saa mistään ylimääräisiä tuloja, joita voisin käyttää johonkin turhaan. Jokainen sentti on mulle tällä hetkellä suhteellisen tärkeä. Mä voisin veikata, että tällänen sarja kun saavuttaisi tietoisuuden, niin sillä saavutettaisiin hieman ylimääräistä rahaa, mutta riskit on aina riskejä.


Tollein se lähti laukalle hienosti. Mut nyt se ei oikeestaan haittaa, koska sisältä on kuitenkin sisältöä, oli se sitten huonoa tai hyvää. Mitähän muuta mä olen miettinyt, hmm, jotain semmosta mitä normaali ihminen ei mieti.. Okei, hei! Koskinen aiheutti mulle tänään lievän päänsäryn seuraavanlaisella asialla (eli tosiaan, tää on vaan vahingon laittamista eteenpäin, ei oma aivopieru):

Näkeekö kaikki ihmiset värit saman värisinä? Älkää kuvitelko, että se olisi noin helppo. Eli; pöydällä on punainen pallo. Se nähdään punaisena, mutta miltä punainen näyttää toisen ihmisen mielestä? Entä jos toinen näkeekin punasen sinisenä, mutta kutsuu sitä punaseksi, koska on aina nähnyt asian niin? Miten sä voit kenellekään kertoa miten sä näät punasen? "Se on semmonen.. Väri."

Liian itsestäänselviä asioita on kiva lähteä miettimään. Ei ne mihinkään välttämättä vaikuta, mutta ne oikeesti saa aivot joskus tosi jumiin. Ja aivojen jumittaminen on välillä hauskaa! Vaikka sitä kutsuu jumittamiseksi, niin se on ehkä enemmänkin sitä, että aivoissa pyörii liian monia asioita samaan aikaan ja sieltä voi löytää jotain kivaa.


Joo, multa ei tänään irtoa mitään fiksua. Ehkä on hyvä lopettaa ajoissa, mutta päätetään tämä seuraavasti: miettikää jotain asiaa ja koittakaa saada päähänne jonkinlainen tilanne, että miksi se on keksitty? Esimerkiksi ovenkahva, ihan yksinkertainen päivänselvä asia. Miettikää niitä tilanteita ennen ovenkahvaa; kukaan ei ole päässyt taloon sisään!

No joo, aivot tuottaa tosiaan vaan turhuuksia tänään. En edes tiedä miksi julkaisen tämän.. Tai no, ainut syy on se, etten halua jättää päivääkään välistä.

Terveisin,
Tekko

13122018 | Kolmastoistako?

Mä sain sen! Mä sain sen!

Mä en edes muista kuinka kauan mä olen haaveillut nyrkkeilysäkistä, mutta tänään mä sen sain! Huh, kiitos Eira "ennakkojoululahjasta"!

Kävin äsken sen tonne meiän yläkertaan asentamassa ja pitihän sitä sitten kurittaa noin 25 minuuttia. Selkeesti pitää vielä harjotella tekniikoita, koska mun vasen käsi veti ihan punaiseksi.. Toivottavasti toi ei oo mitään vakavaa..

Ja tosta meiän yläkerrasta, no, siellä on ehkä kylmempi kun pihalla. Ja kuten kuvasta näkyy.. Se ei ole kovin kauniissa kunnossa. Se on siis täysin kesken, oli jo ennen kun muutettiin tähän. Jos Eira vielä muistaa ja hyvä tsägä käy, niin ehkä siihen on tulossa joskus muutos. Sen varalle on ajatus, mikä joutuu toistaiseksi hautumaan.

Mutta niin, siellä on hyvin mielenkiintoista treenata. Sä tiedät, että sulle on tulossa hiki, mutta et tavallaan tunne sitä hikeä kun on niin kylmä. Mutta silti, mulla on nyrkkeilysäkki! Toivon vaan, ettei tässä käy silleen ku lapsille yleensä; nyt kun mulla on se, se ei jaksa kiinnostaa pitkään. Ei siinä käy niin, eihän?

Oon ajatellut tän niin, että joka toinen päivä vois käydä vähän kurittamassa tota nyrkkeilysäkkiä satunnaisen ajan ja joka toinen päivä kävis kävelee sen noin 5 km. Mun ensisijainen tarkoitus ei ole laihtuminen, vaan palauttaa mun huonoon jamaan päässyttä peruskuntoa. Siksi en siis lähe heti itteeni rääkkäämällä rääkkäämään. Jos tässä samalla satun jotenkin keventymään niin se on vaan plussaa.

Mä oon tänään nyt ilkeä teille. Mä sanoin tosta yläkerrasta, että sen varalle on ajatus, mutta en kerro sitä ajatusta teille. Nyt kerron myös, että mulla on työrintamalla mahdollisuus, mutta en kerro teille siitä mahdollisuudesta. Mutta mä olen aika innoissani siitä. Se ei ole grafiikkaa eikä kirjottamista, mutta se täyttää yhden osan siitä mistä työasioissa haaveilen, ja se on ehkä se tärkein osa.

Mitähän mä vielä keksisin.. Meillä on huomenna Mun Maailman pikkujoulut. Mä en kerro teille siitäkään enempää! No ei vaan, voin mä vähän kertoa; mennään katsomaan näytelmä ja sitten syömään. Kuulostaa silleen kivalta hei! Mun kokemus pikkujouluista on vaan kännit kotona, joten.. Onhan tämä nyt erilaista!

Mua kyllä jää suuresti harmittamaan toi työpajan loppuminen, koska meillä on ollut siisti porukka tälläkin kertaa! Edellisen porukan kanssa ollaan pidetty yhteyttä silleen vähenevissä määrin, ja se vahvasti harmittaa. Luultavasti sama käy tämänkin porukan kanssa, koska niin ilmeisesti kuuluu käydä?

Mä en kerkeä häiritsemään minua enempää. Mun pitäisi suunnitella mahdollisesti aineetonta pikkujoululahjaa, joten kaikki aika mitä en käytä siihen käytän johonkin muuhun. Jos en nyt sitä tee, niin teen sen myöhemmin. Mutta se on tehtävä, koska ajatus on suhteellisen kiehtova. Mitään ei saa ostaa, mutta jotain pitää saada aikaan.

Nyt suunnittelupuuhiin!

Terveisin,

Tekko

12122018 | Kahdestoistako?

Puolivälissä ollaan! Okei, vielä ei kannata alkaa juhlimaan tätä mun blogiputken onnistumista, koska jos ylpistyn liikaa, niin tää voi mennä vielä metsään.

Mä uskoisin, että te haluatte tietää miten mun joulukuu on kokonaisuudessaan mennyt? Mitä ajatuksia tää homma on mussa herättänyt ja näin päin pois? Mä ajattelin meinaan, että voisin kirjottaa teille tarkan aikataulun mun suhteellisen normaalista päivästä.


Ensimmäinen herätys soi 8:15. Ihanteellisin päivä alkaisi sillä, että mä heräisinkin tähän herätykseen. Harvemmin se nykyään kuitenkaan menee niin. Seuraava herätys on 8:30, enkä herää välttämättä siihenkään. 8:45 alkaa olemaan jo "kiire tulee"-aikaa, mutta se on ehkä se kellonaika mihin oon eniten herännyt. Viimenen herätys soi 9:00 ja sillon jää yleensä aamutoimet väliin. Siis mulla olisi aikaa, mutta en osaa niin kiireessä mihinkään enää tarttua.

Jos sattuu käymään niin, että herään 8:15 tai 8:30, mä selaan puhelimen läpi. Mulla on muutamia pelejä puhelimella, jotka vaatii odottelua, joten aamulla on hyvä laittaa asioita tapahtumaan. Yleensä pelejen lisäksi käyn läpi Instagramin, Facebookin ja FB-Messengerin.

Nousen istuma-asentoon sängylle, ja kurottelen mun vaatteet sängyn vierestä lattialta. Kyllä, mä olen kokenut sen parhaaksi paikaksi mun vaatteille yön ajaksi. Laitan vaatteet päälle istualteen niin pitkälle kun mahdollista, ja nousen vasta sitten ylös.

Kävelen keittiöön ja tarkistan kahvinkeittimen tilanteen; hyvinä aamuina siellä on kahvia ja huonoina aamuina joudun odottamaan. Seuraavaksi kävelen vedenkeittimen luokse, tarkistan sen vesitilanteen, täytän sen jos se on tarpeellista ja laitan sen päälle. Otan syvän lautasen, mittaan siihen desin pikakaurahiutaleita ja käyn sillä välin "puuteroimassa nenääni". Kun vedenkeitin ilmoittaa valmiudestaan, kaadan siitä satunnaisen määrän vettä hiutaleiden päälle. Sekoitan hieman ja nostan lautasen ruokapöydälle seuranaan vaniljarahka, hillopurkki ja kahvikuppi. Laitan vaniljarahkan puuron sekaan, sekoitan. Laitan hilloa vaniljarahka-kaurapuuron sekaan ja sekoitan. Syön vaniljarahka-hillo-kaurapuuron. Tiskaan mun lautasen ja laitan sen odottamaan huomista päivää, muistan mun kahvin ja alan juomaan sitä. Muistan mun joulukalenterin, otan sieltä suklaan pois, yritän arvata mitä suklaata se on ja syön sen. Arvasin väärin, mutta oli se silti ihan hyvää.

Räpellän puhelinta tai pyörin ympyrää siihen asti, että kello on 9:30 tai hieman alle, koska en malta odottaa. Pesen mun hampaat, jonka jälkeen menen eteiseen. Etsin mun hupparin ja puen sen päälle, etsin mun kuulokkeet ja laitan ne päähän. Laitan toppaliivin päälle. Etsin mun pipon ja nostan mun kuulokkeet pois päästä, laitan pipon tilalle ja kuulokkeet pipon päälle. Otan mun olkalaukun naulakosta ja laitan sen ylleni, vai mitä termiä siitä nyt kuuluisikaan käyttää?

Ulko-ovesta ulos päästyäni kävelen autotallille hakemaan mun pyörää. Talutan pyörän meidän pihaportille, avaan pihaportin ja menen pyörän kanssa ulkopuolelle, suljen pihaportin ja laitan yleensä tässä kohtaa hanskat käteeni. Lähden polkemaan teatterille, matkaan menee noin 13-15 minuuttia. Olen perillä yleensä noin 9:46.


Yhteisiä pelisääntöjä kunnioittaakseni en kerro esimerkkiä mun päivästä Mun Maailmassa. Olen kuitenkin siellä 4 tuntia ja teen erinäisiä asioita.


Lähden teatterilta kellon ollessa 14 ja jotain. Pyöräilen yleensä kotiin hitaampaa vauhtia, joten matkaan menee yleensä noin 15-20 minuuttia. Olen kotona siis tyyliin 14:20-14:30 välillä.

Tässä kohtaa mä yleensä kaivan jotain nopeeta syötävää esille. Hyvä esimerkki on Popsin Iso Viitonen. Otan sieltä noin 8 nakkia, pilkon ne pieniksi ja mikrotan 2 minuuttia. Ruokailun jälkeen siirryn useimmiten sohvalle pötköttämään, meiän Masa tulee hyvin usein mun seuraksi siinä kohtaa ja nukahtaa mun mahan päälle. Hengaillaan siinä satunnainen aika, jonka aikana mä siis mietin hyvin paljolti sitä, että mitä mä tulen teille tänään kirjottamaan. Käyn läpi sen, että jaksanko lähteä kauppaan ostamaan jotain, jotta saisin mielenkiintoisen luukun. Liian usein en. Käyn läpi myös sen, että jaksanko tänään lähteä lenkille.

Nousen ylös sohvalta ja kävelen tietokoneelle. Aukasen mun blogin hallintapaneelin, katson kuinka monta lukijaa edellinen merkintäni on saanut ja ihan vitsillä tarkistan vielä kommentitkin. Sitten mä alan kirjottamaan jotain, yleensä tosiaan ilman aihetta, mutta aika hyvin se on sieltä sitten aina pulpahtanut.

Blogimerkinnän jälkeen mä yleensä taas haaveilen jostain syömisestä, mutta tähän väliin harvemmin mitään täytettä keksin. Sovitaan, että tänään on lenkkipäivä niin voin kertoa vielä loppupäivän tapahtumatkin tällein kivasti. Pyörin kämppää ympäri, saatan käydä sohvalla räpeltämässä puhelinta tai vastaavaa, mutta totean usein jossain kohtaa, etten jaksa vain olla. Alan vakavissani miettimään lenkkiä.

Viime kerralla mä yritin tehdä siihen jotain alkulämmittelyä, ja aion tehdä niin jatkossakin. Teen siis tässä kohtaa semmosia perusliikkeitä, joita jokainen voi kotonaan tehdä. Vatsalihas- ja selkälihasliikkeet, punnerruksia ja jotain satunnaisia liikkeitä kahvakuulilla, esim. kyykkyjä. Kaikkea pyrin tekemään noin 20 toistoa. En tiedä onko niistä mimmosta apua, mutta luultavasti kaikesta on jotain apua.

Laitan mun lenkkikengät jalkaan, takin päälle, pipon päähän ja kuulookkeet korville. Astun ulko-ovesta ulos ja menen pihaportin toiselle puolelle käynnistämään Samsung Health-sovelluksen. Säädän tavoitteeksi 5 km ja lähden tallustamaan.


Tässä kohtaa olen lenkillä. Mulle on aika hyvin vakiintunut toi yks reitti mitä tykkään kulkea, koska se on aika selkeä. Yritän tosin aina välillä vähän eksyttää itseäni lisämetrien toivossa, koska se reitti on itsessään vissiin noin 4,5 km. Aika hyvin oon löytänyt reittejä, joilla oon saanut lenkin kasvatettua yli 5 km. Tolle reitille osuu noin 3 hyvää pätkää, missä ei yleensä tule ketään vastaan, jotta voin kokeilla juoksuaskelia. Tosin joka kerta jollekin pätkälle osuu joku, ja jää spurtti tekemättä, mutta 2 kertaa spurttikin on jo jotain.


Saavun kotiin ja tarkastan kilometrit. Oon jonkin aikaa tosi ylpeä suorituksestani, jos siihen on aihetta. Toistaiseksi on aina ollut. Toi Samsung Health-sovellus palkitsee mut joka kerta erinäisistä syistä, mm. kaikkien aikojen nopein vauhti tms. Se on sitä kehitystä mitä mä haluankin nähdä!

Tässä kohtaa sitten mä yleensä syön jotain, koska on vähän väsynyt ja nälkäinen. Sen jälkeen on satunnaista hengailua milloin missäkin, ja noin kello 20:20 jompikumpi kysyy "mennäänkö ysimyyntiin?" Tunnetaan kai myös nimellä ilta-ale. Jos mennään, niin ollaan yleensä tossa yhessä risteyksessä 20:34. Hassusti jotkut asiat osuu aina ajallisesti kohilleen.

Tutkitaan kauppa läpi ja toimitaan koriin päätyneiden tavaroiden vaatimalla tavalla. Jos on löytynyt tarjoustuotteita, niin hengaillaan kaupassa klo 21 asti ja tutkitaan erilaisia tuotteita, mutta jos ei ole niin ostetaan aina jotain pientä ja poistutaan vähin äänin.

Tullaan takaisin kotiin ja saatetaan vielä jotkut tarjousvanukkaat, -jugurtit tai -rahkat syödä ennen nukkumaan menoa.

Nukkumisesta mä olen kirjottanut joskus erikseen, joten en näe tarvetta lähteä sitä tähän enää purkamaan.


Semmonen on aika perus meikäläisen päivä. Mä oon yrittänyt nyt seurata mun omaa päivää ja tutkia toistuvia asioita, jotta oon osannut lisätä jotain uusia rutiineja sinne. Liian kaavamaiseks mä en tätä halua, vaikka se siltä jo vähän vaikuttaa. Kaavamaisuudessa vaan on se etu, että mä muistan kaikki asiat mitä on hyvä tehdä päivän aikana. Pitää muistaa pitää siellä noi välihaahuilut, joihin kuuluu sohva ja/tai puhelin, se ns. oma aika.

No joo, tässä on aika paljon jo tekstiä ja oon tuhlannut tarpeeksi teidän aikaanne, joten ihmetellään taas huomenna!

Terveisin,
Tekko