Yksi ovi on nyt taas sulkeutunut, ja toinen kylläkin avautunut. Mä voin ehkä nyt kertoa teille sen yhden asian, josta en viimeksi uskaltanut vielä mitään sanoa. Mä en ole hirveen taikauskoinen tai mitään, mutta mä vihaan sitä jos innostun jostain asiasta liikaa ja se ei sitten toteudukaan.
Mulla on siis nyt työkokeilupaikka RNT:llä! 7.1.2019 alkaen mä pääsen kokeilemaan vähän talonmiehen askareita. Joo, talonmieheksi en kyllä koskaan uskonut tulevani, mutta näin mä ainakin pääsen työpaikalle, jossa mä viihdyn. Aion joka tapauksessa hoitaa ton homman kunnialla, koska RNT on antanut mulle tähän mennessä jo niin paljon.
Mä pääsen osaksi todella hyvää työporukkaa, ja yritän olla sitä myös itse. Mun isoin ongelma tossa tulee luultavasti olemaan se, etten osaa vieläkään olla niin sosiaalinen. Vai tarvitseeko mun? Luonko mä itse vain itselleni paineita? Mä jotenkin koen, että mun täytyy vielä opetella sitä, koska en halua enää olla niin hiljainen. Mun täytyy oppia tulemaan toimeen kaikenlaisissa tilanteissa. Mä olen kyllä valmis siihen, mutta mua vaan jännittää se, että opinko koskaan?
Mä oon lähes koko ikäni ollut hiljaa. Mä olen pärjännyt sillä vaihtelevasti, mutta mä haluaisin itse tosiaan enemmän. Ja mä oletan, että multa myös odotetaan vahvempaa taitoa käydä asioita yhdessä läpi..
Mä pääsin työskentelemään usein RNT:n aikaisemman talonmiehen kanssa, ja mä olen siksi luonut itselleni suuret paineet myös sen työpaikan osalta. Edeltäjäni – hauskaa sanoa noin – jättää kyllä ison aukon teatteriin! Mulle on sanottu, ettei mun ole pakko kyetä täyttämään sitä aukkoa, ja se on ollut huojentava tieto. On ehkä tärkeintä, että menen tekemään sinne vaaditut työtehtävät, ja se mitä sen päälle osaan/kykenen tehdä on vain ekstraa.
Mua ehkä vähän jännittää, mutta mä olen samanaikaisesti tosi innoissani! Ehkä se kuitenkin kuuluu asiaan? Aina kun tilanne vähänkin muuttuu, niin siihen kuuluu jännitys. Mulla yleensä tosi suuri jännitys, mutta nyt ei onneks ihan niin suuri jännitys. Tuttu paikka, tutut ihmiset, mutta ei niin tuttu työnkuva – vielä. Mua jännittää tässä ehkä eniten se, että miten opin uuteen tilanteeseen.
Tästä ei näköjään nyt tule tän kummosempi teksti. Mulla jää kokoajan jotenkin jumittamaan aivot jos yritän lähteä tätä enemmän avaamaan.. Eli ehkä me pärjätään tällä kertaa tämmösellä tyngällä? Mulla on tällä hetkellä hieman sekava mieliala, koska tänään sain tietää tosta työkokeilusta, mutta samalla tosiaan piti jättää toi Mun Maailman porukka "taakse". Iloinen ja hieman alakuloinen samaan aikaan, siihen vielä jännittynyt, odottava ja kaikkea muuta. Ei voi olettaa, että ihminen kykenee kirjottamaan fiksusti.
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)