Tänään käytiin taas moikkaamassa pikkuveljen pesuetta puistossa, mutta meidän reissu loppui lopulta aika lyhyeen. Enkä mä kerennyt siinä pahemmin edes moikkaamaan kun mun piti kokoaika juosta Maxin perässä. Voisi melkein sanoa, että on aika päättäväinen tapaus tämä meidän poika. Ensin se olisi tahtonut omia yhden tytön leluauton, sen tytön äiti antoi Maxille luvan leikkiä sillä, mutta Max ei olisi halunnut sitten tietenkään enää luopua siitä ollenkaan. Siinä vaiheessa kun Max lähti karkuun auto kädessään, niin päätin, että lainailu loppuu siihen. Kävin hakemassa auton pois ja palautin sen omistajalleen. Max kiukutteli siinä kohtaa yllättävän vähän, vaikka jouduin sen auton liki väkisin ottamaan pois. Ote on aika luja kun jonkin tahtoo itsellään pitää.
Sen jälkeen Max keksi sieltä puistosta semmosen pienen mäen. Sen päällä on semmonen.. Öö, millähän nimellä niitä kutsutaan? Kaksi tolppaa, joiden välissä vaijeri ja sitä vaijeria pitkin lasketaan semmosella mihin istutaan. Saitte kopin? Kertokaa sille nimi jos tiedätte. Max ei kuitenkaan halunnut leikkiä sillä tolppavaijeriliukuhärvelillä, vaan Max halusi yksinkertaisesti leikkiä siinä pienen mäen päällä ja tietenkin kaikkien laskijoiden edessä. Mä en voinut päästää sitä sinne, joten siitähän sitten show alkoi. Max oli päättänyt, että hän leikkii siellä ja minä olin päättänyt, että ei leiki, koska liian vaarallista. Sinne se kokoaika yritti juosta ja mä jouduin estämään sen. Pari kertaa se oli hauskaa kun mä hyppelin siinä edessä enkä päästänyt sitä eteenpäin, mutta yhtäkkiä mieli muuttui. Sitten meni hermo.
Se yritti ohittaa mut ja aina kun käännytin sen pois, niin: BYÄÄÄÄ! Eikä se luovuttanut. Jouduin kantamaan sen kauemmaksi ja koko sen matkan kun se sylissä joutui olemaan: BYÄÄÄÄ! Juoksi takaisin kohti mäkeä ja mä käännytin sen, jolloin taas: BYÄÄÄÄ! Tätä jatkui pitkä tovi. Jossain vaiheessa Max luovutti, otti nokan kohti tuntematonta ja lähti kävelemään pois puistosta. Mä lähdin sen mukana tietenkin ja hyvä pätkä siinä käveltiinkin, mutta se oli virhe. Meillä oli tavarat vielä puistossa ja jouduttiin palaamaan hakemaan niitä. Poika ei suostunut kääntymään vaikka hyppelin sen edessä taas. Nostin ja käänsin menosuunnan takaisin tulosuuntaan, mutta sitten tuli taas: BYÄÄÄÄ! Poika syliin ja koko matka takaisin puistolle: BYÄÄÄÄ! Puistossa kerättiin tavarat äkkiä kasaan, kiitos kaikille jotka avusti siinä, poika kiinni rattaisiin ja koko ajan: BYÄÄÄÄ! Poistuttiin puistosta ja sen jälkeen: BYÄÄää, Byääää, byä.. Kotimatka oli rauhallista, onneksi.
Vaikka mä tiedän, että on normaaliakin kun lapsi huutaa, niin silti se oli jotenkin ehkä noloa. Ei siis missään nimessä Maxin puolesta, vaan kun en itse tykkää olla yhtään keskipiste, mutta sitä aivan varmasti siellä puistossa sillä hetkellä olin. Max oli puiston kovaäänisin ja ihan varmasti kaikki katseet oli kääntyneenä meihin päin. Toki tiedän myös, että kun siellä muillakin lapsia selvästi oli, niin kyllä nekin on tommosia hetkiä kokeneet. Maxilla niitä on nyt ollut vaan hieman useammin, hieman kovemmalla äänellä ja hieman pidempään kerralla. Mä tiedän, että lapsen täytyy antaa kiukutella ja tuntea tunteita, mutta onhan tää hieman raskasta. Minäkin, vaikka yritän aina kovin Buddha ollakin, monesti olen aivan hermoriekale. Yritän sitä kuitenkin viimeiseen asti olla näyttämättä Maxille, mutta kyllähän se mullakin toisinaan läikkyy. Siitäkin tulee sitten paha mieli kun sanoo liian kovalla äänenvoimakkuudella poikaselle jotain, vaikka toinen ei edes vielä ymmärrä kaikkea. Pitäisi vaan aina muistaa pitää mielessään lause: älä ärsyynny.
Mutta tosiaan, semmonen se oli se meidän puistoreissu. Hauska tiettyyn pisteeseen asti, mutta sen jälkeen hitusen liian.. Liian paljon huomiota. No, päivän kuvaan!
Päivän kuvassahan esiintyykin meidän Nella-koira. Tää oli vaan jotenkin niin hyvä kuva, että se oli pakko laittaa internettiin. Jos mietitte tota kuvatekstiä, niin ainakin minä olen törmännyt netissä kuviin, joissa on joku järkyttyneen näköinen eläin ja tekstinä "i've seen things!" Ja tämähän on siis suora viittaus niihin kuviin, mutta omaan hassunhauskaan tapaani vain suomensin sen.
Mä en edes oikeasti tiedä mitä Nella tässä teki. Se nousi etutassuinensa Eiran mahan päälle ja katsoi mua tolla ilmeellä. Joten minä olen se jokin järkyttävä asia minkä se tuossa hetkessä on nähnyt. Kiva.
Ja nyt pitänee lopetella, koska en keksi enää muuta. Pitää mennä katsomaan Syke -sarjaa ja syömään herkkuja, koska onhan tänään herkkupäivä! Eli nyt ei mulla muuta, huomiseen!
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)