Todennäköisesti siis, hmm.. No, Eira löysi meille mökin. Me lähdetään torstaina ajamaan kohti Mynämäkeä ja viihdytään siellä juhannuksen yli. Silloin mulla ei ole taas mahdollisuutta kirjoittaa, ellei joku lainaa mulle kannettavaa tietokonetta? No, kuitenkin. Merkintä tulee mahdollisesti vielä torstaiaamuna, jos mitenkään vaan kerkeän, ja sen jälkeen ehkä sunnuntaina.. Hetkinen? Mä olen ollut ymmärtävinäni, että ollaan reissussa kaksi yötä. Sehän tarkoittaisi sitä, että lähettäisiin ajelemaan takaisin jo lauantaina? Tämä pitää vielä tarkistaa. Mutta jos tullaan lauantaina, niin lauantaina tulee seuraava merkintä. Jos tullaan sunnuntaina, niin sunnuntaina tulee seuraava merkintä. Siis torstain jälkeen seuraava.. Voisinkohan mä kirjottaa tätä enää mitenkään monimutkaisemmin jos oikein yrittäisin? Ehkä, ehkä en.
Reissun jälkeen jatketaan taas ihan normaaliin tapaan. Ellei tule taas jotain äkkinäisiä ohjelmanmuutoksia.
Hmm.. Lanseerasin kesäkuuputken vuonna 2020, mutta jo ensimmäisenä vuotenaan se epäonnistui olemaan täydellinen putki; 29 merkintää, vaikka kesäkuussa on 30 päivää. Vuonna 2021 merkintöjä on vaan 28. Mietin, että olisikohan pitänyt miettiä tota nimeä kaksi kertaa? Koska kumminkin kesäkuuhunhan kuuluu reissailu, ja ilman omaa läppäriä mun on vaikea pitää putki kunnossa. Ehkä parempi nimi olisi ollut "kirjoitetaan joka päivä koko kesäkuun, jos ollaan tietokoneen välittömässä läheisyydessä". Toki toi ei ole niin "myyvä" kun kesäkuuputki, mutta olisi todenmukaisempi.
No, niin tai näin. Tämä on kesäkuuputki. Se on kiva nimi ja toteutuuhan putki kuitenkin Instagramin puolella 30 kuvan muodossa. Ajatellaan tätä kokonaisuutena. Joskus on kuvaa ja tekstiä, joskus vaan kuvaa, mutta homma toteutuu.
Tää blogin kirjoittaja otti ilmeisesti vähän itseensä kun katkaisi hyvän blogiputken.
Mennään eiliseen päivän kuvaan. Korjaan, kuviin.
Meidän(kin) suvussa on semmonen, hmm, lausahdus: "Tota voi joskus tarvita." Tämä johtaa siihen, että syntyy semmoisia, hmm, taikalaatikoita. Joissain tapauksissa jopa taikatiloja, jotka vaan täyttyy esineillä, joita voi joskus tarvita. Mä olen käynyt Sälinkäällä tosiaan auttelemassa mun vanhempia, koska siellä on näitä tämmöisiä taikatiloja, jotka on pullollaan esineitä, joita voi joskus tarvita.
Toi lause ei ole koskaan hallinnut mun elämässä mitenkään erityisen vahvana. Haalin lähinnä muistoesineitä, joilla ei kukaan tulevaisuudessa tee mitään, mutta mulle ne on tärkeitä. Niille on oma vitriininsä. Ennen Eiraa mulle oli kyllä kehittymässä juuri se tapa, että säilytin tyhmiäkin asioita. Jossain vaiheessa mä olin muistaakseni säästänyt lähes kaikki mun postitkin. Ja rikkinäisiä kuulokkeita, koska "niitä voi joskus tarvita". Eira kun taas on hyvin minimalistinen loppujen lopuksi, niin meille ei kerry mitään ylimääräistä. Tästä syystä mä olen ehkä oppinut itsekin siihen, että turhia asioita ei tarvitse säästää.
Tällä alustuksella voin siis sanoa, että mä olen ehkä juuri se paras henkilö tyhjentämään noita rakennuksia tuolla. Mä heitin aika isolla kädellä kaikkea pois. Sanotaanko, että metallia lähti peräkärryllinen, muovia laatikollinen ja sekajätettä tuli semmonen 5 jätesäkillistä ja 3 pientä pussia päälle. Siis tämä yhdestä tilasta. Toisesta tilasta taisi lähteä vain 2 jätesäkillistä roskaa ja.. Öö, 5 tai 6 ihan täyttä lihalaatikollista pulloja.
Tuolla verstaan lattiallakin oli ihan läjäpäin ruosteisia epämääräisiä paloja metallia, jota kukaan koskaan olisi mihinkään tarvinnut, mutta "olisi voinut tarvita".
Ja siis en mä nyt ota tästä reissusta kaikkea kunniaa itelleni. Pikkuveli, Jouni, lähti oikein reippaana poikana mukaan tähän projektiin. Ja voin melkein vannoa, että mä olisin siellä vielä tälläkin hetkellä käymässä läpi sitä tavaramerta, jos ei olisi apukättä löytynyt. Luppoajallaan Jouni vielä sahasi aikamoisen läjän polttopuuta liiteriin. Melkein voisi siis sanoa, että kaikinpuolin onnistunut reissu.
Toki jos oltaisiin saatu enemmän jätettä kuljetettua mukanamme pois, niin olisin ollut vielä tyytyväisempi suoritukseen. Tila ja aika vaan loppui kesken.
Tän päivän päivän kuva on, yllätys yllätys, Maxista.
Sälinkäältä palattuani vietinkin pätkän kaksistaan Maxin kanssa, koska Eiran piti päästä kampaajalle. Ikävähän se alkoikin jo hieman taas olemaan. Oltiin pääosin tossa meidän takapihalla, jossa Max viihtyy vaihtelevasti. Tänään taas ihan hyvin, mutta tuo vihreä kärry.. Se on jotain.. Hermoja raastavaa.
Ei siis muuten, mutta se on tosiaan semmonen kapistus mikä pitäisi saada mukaan kaikkeen ja kaikkialle. Terassilla on semmonen matala, hmm, kahvipöytä tai joku, minkä alta Max itse juuri ja juuri mahtuu kulkemaan. Vaan kun tuo kärry pitäisi mahtua myös.. Poika luikahtaa pöydän alle ja repii kärryä mukanaan, mutta kun ei vaan yksinkertaisesti mahdu, niin tulee huuto. Ensin sitä yrittää itse ihan rauhallisesti sanoa, että "ei se mahdu sinne", mutta kun siitä saa vielä isommat huudot.. Sitten koittaa pikkusen auttaa, mutta kun järki sanoo, että ei se mahdu, niin auttaminen jää lyhyeen. Isompi huuto taas. Sitten se on pakko jo ottaa ja työntää kauas kauas pois se kärry, niin kauas, ettei kukaan sitä enää näe! Huuto jatkuu yleensä tovin, mutta sitten se kärry taas löytyy.
Sitten leikitään taas ihan kiltisti ja se on hauskaa. Yhtäkkiä tulee ajatus, että tämä kärryhän kuuluu sisälle. Mennään repimään ulko-ovea auki. Ei aukea, joten huudetaan. Paha isi tulee ja työntää kärryn taas kauas kauas pois, niin kauas, ettei sitä kukaan näe. Huuto kovenee. Kovenee ja kovenee. Kärry löytyy, huuto lakkaa. Sitten taas leikitään kivasti ja se on hauskaa.
Eira oli jo ihan valmis laittamaan ton kärryn ulkovarastoon, mutta mä en voinut suostua siihen. Se miten paljon iloa se tuo Maxille tuolla pihalla on vaan niin paljon enemmän kun se huuto.. Huuto raastaa siinä hetkessä toki, tosi paljonkin välillä, mutta siitä aidosta riemusta sen kärryn kanssa jää joku jälki sydämeen. Se on niin kiva kun poikanen viihtyy sen kärryn kanssa. Vaan viihtyisipä aina! Argh!
Joo, siis se on vähän kaksipiippuinen kärry. Oikeestaan kaikki isot lelut on tällä hetkellä hyvin kaksipiippuisia leluja. Meillä on aika paljon isoja leluja takavarikossa, koska ollaan koettu se helpommaksi. Muutama iso lelu saa olla, jotta voi opetella sitä kärsivällisyyttä, mutta liikaa ei voi antaa. Liika on niin sanotusti liikaa.
Isot lelut on semmosia, että ne yritetään nostaa tällä hetkellä kaikkialle. Sohvalle, pöydälle tai sängylle. Ja yleensä siinä käy huonosti. Leikki loppuu joko itkuun tai sitten kamalaan huutoon.
Ole hyvä mikä ikinä oletkaan vaihe, ja jätä meidät jo rauhaan. Oikeesti.
Ja nyt ei mulla muuta, joten huomiseen!
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)