Mä olin alkuun jopa hitusen hämmentynyt siitä, että Roni on niin lapsiystävällinen. Tiesin jo entuudestaan sen olevan ystävällinen toki, mutta en koskaan ajatellut sen tulevan lasten kanssa niin hyvin toimeen. Täällä me kaikki aina sitten seuraillaan Maxin toilailuja ja Max näyttää aina Ronille mitä on viime käynnin jälkeen kerennyt oppimaan. Ihan huippua.
Hmm.. Meidän ja meidän naapurin rajalla on ollut semmonen grillikatos, joka oli aivan kallellaan ja oli ehdottoman selvää, että se pitää purkaa. Se on nyt purettu naapureiden toimesta, mutta meille siitä tuli uusi ongelma. Mehän nimittäin saatiin takapiha siihen kuntoon, että Max ei sieltä karkaile. No, tämä grillikatos jätti meidän aitaan aika ison aukon, josta kyllä karkaa kuka tahansa. Me ollaan mielessämme pyöritelty, että mitä se siihen nyt äkkiä keksitään, mutta ei oikein tule ideoita. Se on niin iso reikä, että ei sitä pysty peittämään oikein millään yksittäisellä asialla ja aitaa siihen on ehkä typerää alkaa rakentamaan väliaikaisesti.
Me ollaan rakentamassa siihen siis joskus jonkinlainen katos polttopuille. Siihen nimittäin jäi hyvä semmonen betonipohja, jonka päälle on hyvä rakentaa jotain. Mä en vaan tiedä millä aikataululla me saadaan se aikaan, ja siksi on vaikea myös päättää, että mitä siihen tulee väliaikaisesti, jotta Max ei karkailisi.
Se on kovan mietinnän alla tässä, koska se on ihan päivänselvä asia, että se on Maxin lempiasia koko takapihassa nyt. Aidassa on uusi reikä ja siitä pääsisi jälleen kerran naapurin tontille.. Tänään se oli moneen kertaan menossa, mutta kun kiellettiin niin alkoi show.
Ja se show.. Se on nyt jostain oppinut, että kun tulee pettymyksiä, niin täytyy karjua, kirkua, mitä se nyt ikinä on. Se on ihan kamala ääni ja se tulee niin kovaa kun poikasen keuhkoista lähtee, eikä se lopu ellei hän itse niin päätä. Pitäisi kokoaika olla jotain harhautuskeinoja taskussa, jotta olisi itsellä joku ase niitä vastaan. Me ollaan toitotettu sille, että toivottavasti tämä on joku hyvin nopeasti ohimenevä jakso, koska ei sitä ääntä kyllä kestä itsekään menettämättä aivosoluja.
Ja kun nyt päästiin puhumaan taas Maxista, niin arvatkaapa miten meidän nukkumaanmenot sujuu? Niinpä, ei suju. Tälläkin hetkellä tässä kamerasta katson kuinka Eira paimentaa lasta uudestaan ja uudestaan sänkyyn. Kaikki keinot on senkin suhteen taas jo käytetty, eikä ole siihenkään mitään aseita.. Se on heti kun huoneesta yrittää itse lähteä, niin poika pomppaa samantien pois sängystä ja suuntaa kohti ovea tyyliin "minä lähden kyllä myös!"
Tää on oikeesti kamalaa. Haluan sen laidan takaisin tohon sänkyyn! Tai siis sikäli.. Olihan se laita vaarallisempi, mutta se sentään edes välillä piti poikasen sängyn puolella. Ei se tule takaisin, mutta saahan sitä toivoa.. Alkaa epätoivo iskeä ihan muutaman yön pohjalta jo.
Äsken taas kävin siellä sen huoneessa, koska Eira oli juossut jo tarpeeksi ees-taas. Mä jäin sen kanssa sinne pötköttelemään ja tuntui, että mä itse meinasin nukahtaa paljon useammin kuin Max. Se sen meininki on semmonen, että vaikuttaa kun se ei itse antaisi itselleen lupaa nukahtaa. Se käy silleen unen mailla, mutta sitten se havahtuu, pyyhkii äkkiä hirveesti silmiään ja on taas jotenkin tosi virkeän näköinen. Jos meinaa nukahtaa liikaa, niin sitten pitää jo äkkiä nousta ylös. Nyt se yritti nousta pariin otteeseen ylös, vaikka mä olin siinä sen vieressä kokoaika. Se ei siis vaan jotenkin halua nukahtaa.. Mutta vihdoin kumminkin hengitys muuttui raskaammaksi ja mä pääsin livahtamaan huoneesta ilman, että se lähti mun perään! Nyt kameran mikin kautta kuuluu nukkuvan lapsen ääntä, huh! Tehtävä suoritettu ja tänään siihen meni tunti ja viistoista..
Hmm, mä haluan itsekin nyt pehkuun. Oon aika sippi. Ja mun mielestä on tyhmää julkaista blogia enää yhdeksän jälkeen, niin olisi vielä typerämpää julkaista tätä yhtään myöhempään. Siksi täytyneekin sanoa, että nyt ei mulla muuta ja jatketaan huomenna!
Noniin, meinasin unohtaa. Päivän kuva! Vaikka sanoin, että ei mulla muuta, niin tottakai mulla on muuta jos päivänkuva on unohtunut.
Se on jalkapallokenttä, siellä takana on tosiaan rakennuksia ja kaikella tällä on iso vaikutus siihen mitä olen tänään. Kuvatekstissä kaikki oleellinen. Nyt olen jo niin loppu tähän päivään, että mun on pakko päästä oikeasti jo vaaka-asentoon. Nyt ei mulla oikeasti enää muuta.
Paitsi, että huomenna on palaveri työhönvalmentajan kanssa.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)