Mä en oo koskaan aikaisemmin edes miettinyt mun kohdalla, että mulla voisi olla semmosta, koska en mä ole koskaan ollut mitenkään.. No, semmonen ADHD. Kaikilla, jotka ei ole perehtynyt asiaan on varmasti samallainen mielikuva kun mulla on ollut. Mä nimittäin ajattelin, että on vain semmosia ADHD:sta kärsiviä, jotka ei pysy hetkeäkään paikallaan ja kokoaika pitää olla tekemässä jotain tuhojaan. Tää varmaan johtuu siitä, että ainakaan mun nuoruudessa tosta ei levitetty oikein minkäänlaista tietoa. Jos joku oli ärsyttävä, niin muut sanoi sen olevan vaan "ADHD-potilas".
Mulle jäi sitten se kuva kyseisestä häiriöstä. Toissapäivänä mä sitten availin vähän linkkejä ja tutkin aihetta vain todetakseni, että ehkä oli ihan aiheellista päivittää tietämykseni asian tiimoilta.
Mä ajattelin, että listaan nyt noita ADHD:n oireita ja kerron vähän, että onko mun elämässä moista. Sen jälkeen mä alan miettimään, että pitäisikö mun oikeasti hakeutua tutkimuksiin.
Kaikki tulevat lainaukset on otettu Terveyskirjastosta, johon linkki tässä!
Tarkkaavuuden ongelmat näkyvät lapsella usein jatkuvina vaikeuksina keskittyä leikkeihin ja koulutehtäviin. Nuoruuteen tai aikuisuuteen asti jatkuessaan ne vaikeuttavat keskittymistä opiskelu- ja työtehtäviin. Tarkkaamattomuus ilmenee vaikeutena kuunnella toisen puhetta tai seurata ohjeita, toistuvina virheinä etenkin yksitoikkoisemmissa tehtävissä sekä toistuvina vaikeuksina tehtävien ja toimien järjestämisessä. Henkilö, joka on muuten tarkkaamaton, saattaa kyetä keskittymään johonkin itselle hyvin mieluisaan ja kiinnostavaan toimintaan, kuten piirtämiseen tai tietokonepelien pelaamiseen.Mun mielestä mulla ei lapsena ollut vaikeuksia keskittyä leikkeihin, koska mä olisin voinut vaan leikkiä kokoaika. Se oli mun mielestä ihan parasta. Läksyjä mä varmaan koskaan kylläkään tehnyt, tai sitten tein ne nopeasti jossain koulubussissa, mahdollisesti kopioin vaan joltain.
Nyt aikuisena, kokkipuolta hetken käytyäni, olen todennut sen, että mun oli vaikea keskittyä oppitunneilla. Kuten aikasemmin kesäkuuputkessa sanoin, että mun täytyy keskittyä keskittymään, jotta osaan keskittyä. Keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään tai muuten teen kyllä kaikkea muuta kun keskityn. Ja silloin mulla menee kyllä kaikki opetettu tieto ohi.
Tehtävien suhteen mulla on mun mielestä aina mennyt hyvin. Kunhan ympärillä ei ole hälinää tai muita ihmisiä. Mä en osaa mun blogianikaan kirjottaa jos mun takana seisoo kukaan. Mun täytyy saada tehdä tämä täysin yksin. Pari kertaa on tullut joku selän taakse kyselemään asioita ja mulla on sillä sekunnilla hävinnyt kaikki mitä olin ajatellut. Se keskeytys on erittäin paha jos oon päässyt henkilökohtaiseen keskittymistilaani.
Eli mä kuitenkin osaan ihan keskittymällä keskittyä asioihin, jotka mua itseäni kiinnostaa.
Tarkkaamattomuus voi tulla esille pitkäkestoista keskittymistä vaativien tehtävien välttelynä, tehtävien kesken jäämisenä, päivittäisten asioiden jatkuvana unohteluna, aikataulujen toistuvana pettämisenä, yksityiskohtien huomiotta jättämisenä ja pienistäkin ulkopuolisista ärsykkeistä häiriintymisenä.Nyt mä olen tässä siirrellyt kokoaika työhakemusten tekemistä, vaikka mulla alkaa tulemaan takaraja jo vastaan. Mun pitäisi pystyä tekemään kolme työhakemusta, koska työkkäri vaatii sitä. Mä siirrän ja siirrän sitä, se ärsyttää mua itseänikin, mutta teen sitä silti. Pitäisi vaan päättää, että nyt minä teen ne ja sitten kanssa teen ne.
Kysykää sitten Eiralta, että miten hyvä mä olen pyörittämään kotia.. Meidän isoimmat erimielisyydet ehkä tuleekin usein siitä, että mä teen hyvin vähän asioita kotona. Mä tarvitsen jonkun muistuttamaan itseäni. Esimerkiksi kissojen ruokinta ja hiekkalaatikko.. Mä olen ottanut ne nyt täysin omille harteilleni, koska meidän Masa-kissa pitää huolen siitä, että mä muistan ne. Se tulee pyörimään jalkoihin ihan rasittavuuteen asti jos en ole itse muistanut käydä ruokaa antamassa ja hiekkaa putsaamassa.
Ja kun oli tämä viikko, kun Eira ja Max oli matkoilla, niin tämä kämppähän räjähti täysin. Mä en pitänyt huolta oikein mistään, koska mulla ei ollut mitään mikä muistuttaa siitä, että kämpän ei saa antaa räjähtää. Semmoset tosi arkiset asiat muistan lähinnä sen takia, että talossa asuu muitakin. En jätä asioita lojumaan sen takia.
Mutta muunlainen siivoaminen on mulle kyllä todella vaikea muistaa.
Aikatauluista mun täytyy sanoa, että niitä mä en kovin helposti laiminlyö. Mulle on tärkeetä, että asioissa on aikataulut ja mä yleensä noudatan niitä jopa liian tarkkaan. Nuorisoteatteri aikanakin mä olin töissä aina vähintään 5 minuuttia ennen työajan alkua, koska en halunnut myöhästyä siitä.
Ja ulkopuoliset ärsykkeet taas on toisinaan tosi iso ongelma. Välillä joku ihan pieni arkinen äänikin saa mun keskittymisen herpaantumaan täysin, enkä sitten taas enää tiedä mitä pitäisi tehdä.
Se voi ilmetä myös virheiden välttämiseksi tehtynä liiallisena tarkisteluna, joka hidastaa tehtävien suorittamista. Tarkkaamattoman henkilön on usein vaikea keskittyä keskusteluun ryhmässä, mutta kahden kesken etenkin tärkeäksi koettu keskustelu voi kuitenkin sujua tavanomaisesti.Tämä ensimmäinen pätkä tässä toistuu aika helposti tässä blogihommassa. Mä usein jään pohtimaan joitain asioita, tarkastan asian Googlesta, saatan pyyhkiä kokonaan pois ja kirjoittaa uudestaan. Jos joku sana on mulle jollain tavalla epäselvä, että miten se kuuluu kirjoittaa, niin kyllä silloinkin Google laulaa. Yhdyssanat on mulle tärkeitä, vaikka niidenkin kanssa on varmasti tullut tässä vuosien mittaan tehtyä virheitä. Google laulaa aina kun on epäselvä yhdyssana. Pitää tarkistaa ja tehdä uudestaan.
Ryhmäkeskustelut, tai ylipäätään keskustelut on usein mulle vaikeita. En mä osaa keskittyä niin moneen asiaan samaan aikaan. Mun pitää päässäni miettiä mitä mä sanon ja sitten samalla muka kuunnella mitä muut sanoo. Mutta sitten justiinsa noi ns. tärkeät keskustelut yksittäisten ihmisten kanssa saattaa multa onnistua. Tavanomaisesti, kuten siinä sanotaan. En mä osaa siis mielipiteitäni tuoda niissäkään täysin kuuluviin, mutta keskustelu jollain tasolla toimii.
Yliaktiivisuus ilmenee usein käsien ja jalkojen hermostuneena liikutteluna, kiemurteluna paikallaan istuessa tai toistuvina poistumisina tilanteista, joissa edellytetään paikallaan oloa. Lapsilla se näkyy ylettömänä juoksenteluna, hyppimisenä ja kiipeilynä. Liikkumisen pakko voi ilmetä myös jatkuvana levottomuuden tunteena, paikallaan pysymisen tuskallisuutena tai toistuvina vaikeuksina leikkiä tai harrastaa rauhallisesti. Yliaktiivisuus voi tulla esiin ylenmääräisenä puhumisena ja jatkuvana "menossa olemisena".Tää yliaktiivisuus multa puuttuu ja sen takia en ole osannut miettiä kyseessä olevan ADHD. Mutta nyt kun tarkemmin mietin, niin on toki ollut niitäkin tilanteita kun Eira on joutunut mulle sanomaan jostain ärsyttävästä jalkojen heiluttamisesta tms. Se on semmosta mitä en välttämättä itse tajua.
Ja sitten taas toisaalta.. Välillä mä haahuilen täällä ympäri kämppää. Oon varmaan jo aikanaan tehnyt sitä, koska muistan jostain ihan lapsuudestakin, että multa on joskus kysytty "mitä sä etsit?" vaikka mä en ole etsinyt mitään. Mä olen vaan haahuillut. Välillä Eirakin kysyy tota samaa, vaikka en etsisi mitään. Ei tätä hirveän usein tapahdu, mutta välillä. Ja jotenkin se haahuilu on tullut nyt enemmän jutuksi kun olen yksin kotona. En keksi mitään tekemistä ja sitten vaan pyörin täällä etsien en mitään. Turhaa vaellusta vaan. Kai se on sitä levottomuutta sitten?
Ylimääräistä puhumista mulla ei paljon ole, mutta semmosta epämääräistä sekoilua toisinaan. Siihen sekoiluun kyllä osallistuu toisinaan Eirakin, joten oon olettanut sen olevan normaalia. Tai siis, että kai kaikki sekoilee kotonaan jotain?
Impulsiivisuus puolestaan ilmenee toistuvina vaikeuksina odottaa vuoroaan, toisten keskeyttämisenä, toistuvana tuppautumisena muiden seuraan ja vastaamisena kysymyksiin, ennen kuin ne on kunnolla edes esitetty.Impulsiivisuus multa puuttuu täysin. Mä en todellakaan ole keskeyttäjäsorttia. Vuoroani osaan odottaa käsittääkseni myös ihan kiltisti, enkä tuppaudu mihinkään mihin mua ei pyydetä. Mua ahdistaa tuppautua mihinkään. Kysymykset mä kuuntelen yleensä huolella ja vaikka mä kuulisinkin kysymyksen, niin saatan silti vielä haluta kuulla sen uudelleen.
Oireyhtymään liittyy joskus vaikeus sietää pettymyksiä, korostunut ärtyneisyys ja mielialojen voimakas vaihtelu. On melko yleistä, että samanaikaisesti ADHD:n kanssa esiintyy lievää viivettä puheen, liikkumisen ja sosiaalisten taitojen kehittymisessä.En tiedä koskeeko nämä aikuisia, mutta mulla on usein vaikeuksia sietää pettymyksiä. Tai siis ei usein, vaan ehkä aina. Mä saatan ruveta kiukuttelemaan jos joku asia ei ole mennyt toivomallani tavalla. Tämähän toki voi olla jonkinlainen mieslapsi -piirrekin ihmisessä vain.
Jos joskus on ollut tiedossa jotkut juhlat tai muuta, niin jos ne peruuntuu syystä tai toisesta niin mun on vaikea niellä sitä. Mä saatan mennä tavallaan jonkinlaiseen kuoreen ja vaan pysytellä siellä. "Mikä sua vaivaa?" ei mikään!
Nytkin kun tiedän, että tämän vuoden juhannus ei toteudu oikein millään totutulla tavalla, niin mä olen hyvin pettynyt ja mun on vaikea sietää sitä, että ei ole enää kaveriporukkaa ja kaveriporukan juhannusmökkireissuja. Eira on yrittänyt tarjota vaihtoehtoja, mutta mä en osaa tehdä mitään ratkaisua, koska mua vaan niin suunnattomasti ärsyttää. En haluaisi mitään uutta, mutta kun vanhaakaan ei enää ole..
Mä en muista oonko koskaan mun kehityksestä jutellut vanhempieni kanssa, joten en osaa sanoa miten mun kehitys on silloin aikanaan tapahtunut. Ehkä tästä pitäisi joskus puhua.
ADHD:lle ominaiset oireet ja niiden seuraukset voivat johtaa huonommuuden kokemukseen ja heikentyneeseen itsetuntoon. ADHD-oireisen henkilön voi olla vaikeaa luoda kestäviä ystävyys- tai seurustelusuhteita. Hän ei välttämättä kykene suoriutumaan koulusta kyvykkyyttään vastaavalla tasolla, hänen opintonsa saattavat keskeytyä tai hänen on vaikeaa pysyä samassa työpaikassa pidempään, ja työura voi olla rikkonainen.Mä en kylläkään koe, että mun huonommuuden tunne ja heikentynyt itsetunto olisi peräisin ADHD:n oireista, koska en tosiaan ole koskaan osannut epäillä itselläni moista. Nämä on mulle kehittynyt.. Jostain syystä. En tiedä, ehkä ne on sitten ollut jotain noita oireita mitä ei vaan ole osannut laittaa ADHD:n syyksi. Sosiaaliset taidot on aina ollut huonot ja niitä oon aina pitänyt syynä siihen, että en koe olevani ihan tasavertainen muiden kanssa. Mä jään helposti ulkopuolelle.
Ystävyyssuhteita.. No, onneksi mulla on vielä Roni. Kaikki muuthan ne alkaa olemaan mennyttä, koska en itse osaa olla se joka pitää yhteyttä. Ei kaikilta voi vaatia sitä, että ymmärtäisi mun pääkoppaa. Roni kuitenkin on semmonen, että se pitää huolen siitä, että nähdään. Se on mulle tosi tärkeetä, koska jos Ronikin jäisi odottamaan mun yhteydenottoa.. Se saisi odottaa sitä varmasti aika kauan. Vaikka mä haluaisin pitää yhteyttä, niin en mä mun sosiaalisilla taidoilla siihen pysty. Enkä tosiaan tahdo myöskään häiritä tai olla vaivaksi, niin sen takia mulla jää myös helposti ottamatta yhteyttä.
Työuranihan on hyvin rikkonainen. Mulla on ollut.. Niin, käytännössä vain yksi oikea työ ja sekin kesti vain vuoden. Senkin olen saattanut tässä kesäkuuputkessa mainita, että mä olen tehnyt asioita tähän asti lähinnä vain sen takia, että muut on sitä multa jollain tavalla vaatinut. Jos ei muut, niin yhteiskunta. Mä en ole seurannut omia haaveitani, koska jostain oli istutettu päähäni, että "ei tietokone voi olla mikään työ". Toivoittavasti siis tää IT-homma lähtisi rullaamaan ja pääsisin vihdoinkin semmoseen työhön, missä voisin viihtyä pidempäänkin.
Myönteisenä piirteenä oireyhtymään liittyy osalla kyky keskittyä joihinkin itseä kiinnostaviin tehtäviin erityisen hyvin, vaikka muutoin keskittymiskyky olisi huono. Lisäksi osa kokee, että oireyhtymään usein liittyvä ympäristön ärsykkeiden herkkä havainnointi ja ajatusten vaihtelu lisäävät luovuutta. Impulsiivinen ihminen saatetaan kokea reippaana toimeen tarttujana, ja joskus asioiden suoraan sanominen voi olla hyväksi.Tästä taisikin olla jo puhetta. Osaan keskittyä kaikkeen siihen mistä itse todella pidän. Kokkiopinnoissa kaikki ne muutamat kokkailutunnit oli mun mielestä ihan huippua, mutta kaikki se teorian määrä.. Kun kuunteleminen ja kuuntelemalla oppiminen ei ole mun juttu, ihan vaan siitä syystä, että mun täytyisi keksittyä keskittymään. Se on raskasta.
Mä en kylläkään koe, että mikään mikä mua vaivaa, olisi mitenkään lisännyt mun luovuutta. Mun luovuus on lisääntynyt ihan puhtaasta mielenkiinnosta grafiikkaa ja kirjoittamista kohtaan. Ellei sitä sitten justiinsa ajattele niin, että mun luovuus on lisääntynyt sen takia, että mä viihdyn omissa oloissani tehden sitä mistä tykkään.
Ja helpostihan mä tartun asioihin, jotka mua aidosti kiinnostaa. Vaan kuten jo sanottu, muuten olen kyllä aika aikaansaamaton kaveri. Enkä siis kovinkaan reipas toimeentarttuja.
ADHD:n oireiden vaikeusaste ja niiden aiheuttama haitta vaihtelee, mutta suurella osalla haitta on merkittävä. Iän myötä osalla oireet lievenevät, osalla pysyvät samoina ja osalla jotkin oireet voivat hankaloitua.Jos mulla nyt ADHD on, niin kyllä mä sanon, että sen haitta on aika merkittävä. Ja vaikka se ei olisikaan juuri tämä kyseinen diagnoosi, niin kyllä näillä mun oireilla aika isot haitat on ollut mun elämään. Jotenkin sitä on vaan vuodesta toiseen mennyt niin, että tämmöstä tää elämä nyt on ja tämmöstähän tän sitten ilmeisesti kuuluu olla. Ei ole ollut mitään mihin verrata.
Ja jos se tämä kyseinen häiriö on mikä mua vaivaa, niin kyllä se on aikuisiällä ollut mun kohdalla pahempi kun lapsuudessa, koska en tosiaan lapsuudesta muista mitään ihan hirveän kamalaa. Toki mä olin aina jälki-istunnoissa, koska läksyt jäi tekemättä hyvin helposti.. Ja usein nämä jälki-istunnot oma-aloitteisesti skippasin.. No, onhan mulla ollut selkeesti vaikeuksia jo silloin.
Tästä aiheesta olisi kiva kirvoittaa keskustelua diagnoosin saaneiden kanssa tai myös niiden, jotka elää oireiden kanssa ilman diagnoosia. Tämä alkoi mua kovin kiehtomaan, koska tässä on lopulta niin paljon yhtymäkohtia oman pään kanssa. Mä olen nyt ihan tosissani alkanut miettimään, että pitäisikö sitoutua siihen, että lähtisi asiaa käsittelemään lääkärien kanssa.. Se on kuulema pitkä ja kivinen tie, mutta ilmeisesti se olisi kovin kannattava.
No, päivän kuvan pariin vielä.
Tämmösen kuvan tarjoilen teille tänään. Joka vuosi sen täytyy näköjään itsensä edes kertaalleen polttaa, eikä koskaan opi käyttämään aurinkorasvoja. Nyt pitää vaan hieroa paljon aloe veraa olkapäihin, jotta kuumotus olisi siedettävämpää. Ei noi onneksi ihan mahdottomilta näytä, mutta palanut joka tapauksessa.
Ja nyt ei mulla muuta. On sen verran tullut kirjoitettua jo, että silmät ei enää jaksa täällä kopissa tihrustamista. Huomiseen!
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)