Mä vietän nykyään tosi vähän aikaa tietokoneella. Nytkin olen täällä kopissa vain sen takia, että odotan yhtä puhelua. Kun se puhelu mahdollisesti tässä kohta tulee, niin jätän tämän merkinnän odottamaan seuraavaa hetkeä kun jaksan koneelle tulla. Se tapahtuu kyllä tänään, koska haluan ainakin tämän merkinnän ulos teille tiedoksi.
Elämässä on tällä hetkellä niin paljon muuta mielenkiintoista, että en oikein jaksa aikaani viettää ikkunattomassa kopissa kirjoitellen. Viime kesänä tietokone oli olkkarissa, jolloin tietokoneen ääreen istuminen oli liiankin helppoa. Ja se kesä oli muutenkin.. No, mä olen kirjoittanut, että saatoin kärsiä jonkinlaisesta masennuksesta ja oli vaikea pitää kiinni muista mielenkiinnon kohteista. Silloin vietin huomattavasti enemmän aikaa tietokoneella ja siksi oli niin helppo kirjoittaa joka päivä.
Nyt kun mä istun täällä vaatehuoneessa, jossa siis mun tietokoneeni sijaitsee, niin multa jää täysin näkemättä millainen sää ulkona on tällä hetkellä. Ennen kun tulin tänne koppiin, niin siellä alkoi aurinko jo hiljalleen paistamaan. Tuntuu, että tämä kauan odotettu kesä valuisi täällä tietokoneen ääressä hukkaan ja siksi on vaikea ajatella kirjoittavansa joka päivä.
Toisaalta.. No, en tiedä. Iltaisin kun Max on mennyt jo nukkumaan niin mulla olisi ehkä mahdollisuus tulla kirjoittamaan, eikä se välttämättä tuntuisi kesäpäivän tuhlaamiselta. Niin.. No, rehellisesti en tiedä. Se nähdään tässä kesäkuun mittaan, että minkälaiseen päätökseen olen tullut.
Puhelu ei ole vieläkään tullut, vaikka sanoin olevani tavoitettavissa. Mulle oli yritetty soittaa kun vielä nukuin, joten en tietenkään kerennyt vastaamaan. Ehkäpä niillä on nyt vuorostaan muuta tekemistä. Tai sitten ne mököttää mulle kun en vastannut silloin..
Puhelu jota odotan liittyy työnhakuun. Työhönvalmentajan kanssa pitäisi keskustella, koska mä olen solmussa kaikenlaisten vaihtoehtojen suhteen.
Mä itse pyysin, että työhönvalmentaja voisi olla muhun yhteydessä, koska mä en tiedä mitä mä teen. Mä olen opiskellut ammatteja, joista en työllisty ja joihin mun mielenkiinto on lakannut. Mun työkokemus mistään on tosi vähäistä, lähinnä vaan pajatoimintaa ja kuntouttavia. Kokkailut vieläkin kiinnostaisi, mutta mä olen lukenut aivan liikaa juttuja siitä, miten ravintoloissa työskentely on todella raskasta, eikä siitä saa siihen nähden tarpeeksi hyvää palkkaa.
Ja sitten mä olen oikeesti ehkä viimein tajunnut, että jotkut ihmiset tekee oikeesti tietokoneella töitä. Miksen minä? Tietokone on kumminkin mulle erittäin tuttu kapistus. Mä en oo vaan koskaan osannut pitää tietokonetta työkaluna, vaan se on ollut mulle aina enemmän viihdekeskus. Mä oon haaveillut kirjoittamisesta ja työskentelystä graafikkona tms. mutta tietokoneen kanssahan on paljon enemmänkin vaihtoehtoja. Mä osaan jonkin verran koodata asioita, koska olen joutunut opettelemaan mm. tämän blogin takia. Mä olen nopea oppimaan koodaamista, koska se on mielenkiintoinen, vaikkakin alkuun hyvin epäselvä, aihe. Ja oikeestaan kaikki mitä tietokoneella nykypäivänä osaan on itseopittua. Oon siis omasta mielestäni hyvä oppimaan tietokoneeseen liittyviä asioita, niin miksi mä en ole koskaan aikaisemmin tajunnut, että näiden masiinoiden kanssahan mulla voisi olla tulevaisuus työelämässä?
Tuntuu jotenkin tyhmältä. Teini-ikäisestä asti mä olen tätä alaa käytännössä opetellut, mutta jotenkin mulle on aina puhuttu, että ei tietokoneiden parissa ole tulevaisuutta. Olisimpa vaan aikaisemmin tajunnut, koska tietokoneissahan se tulevaisuus nimenomaan on.
Mutta mä en tiedä mitä mä teen ja sen takia mä olen solmussa, enkä jotenkin uskonut pääseväni tästä solmusta itsekseni eroon. Mä en jaksa sitä, että mulle jatkuvasti yritetään tarjota jotain logistiikka-alan koulutusta, joka ei siis kiinnosta mua pätkääkään. Sieltä työllistyisi kuulema helposti, mutta mä en jaksaisi tuhlata niin isoa osaa elämästäni, 8 tuntia päivä, johonkin mikä ei oikeesti kiinnosta mua. Ja aina kun puhun työkkärin kanssa, niin puhutaan vaan näistä jo opituista ammateista, "maalariksi tai puusepäksi jonnekin".
Siksi mä olen nyt yrittänyt miettiä tulevaisuutta. Musta olisi kiva, että mä voisin tehdä työtä joka mua oikeasti kiinnostaa. En vaan oo koskaan tiennyt mitä se oikeasti on. Tässä kuussa täytän 33 ja oon edelleen ihan yhtä pihalla kuin silloin kun peruskoulussa valittiin jatkokoulutusta – ellen jopa enemmän.
Mä en halua oravanpyörään, vaan mä haluan, että elämä voi tuntua joltain. Tällä hetkellä se tuntuu, koska saan olla kotona perheen kanssa. Mieluisaa tekemistä pääosin. Siksi irrottautuminen täältä pitää tapahtua asiaan, joka myös tuntuu hyvältä. Näin mä olen asian ajatellut.
Hmm, osaatteko sanoa ärsyttävämpää asiaa kun puhelun odottaminen? En mäkään juuri tällä hetkellä. Meillä on selvästi työhönvalmentajan kanssa aikataulut mennyt tältä päivältä ristiin, mutta mun pitää nyt odottaa sitä puhelua koko päivä? Asioilla pitäisi ehdottomasti olla ajankohdat. Olen nyt puolitoista tuntia odottanut.
Hmm, kerrottakoon nyt tähän loppuun vielä muitakin kuulumisia. Mä olen siis keskittynyt jälleen pudottamaan painoani. En siis sen suurempia ponnisteluita ole taas tehnyt, mutta yritän taas vähän katsoa tota syömistä ja liikun enemmän. En muista kirjoitinko tänne missään vaiheessa siitä kun järkytyin? No, kertaus on opintojen äiti.
Viime kesänä ostettiin mulle pari hienoa paitaa. Ne on kevyitä ja kuvioista huolimatta jopa omaan silmääni kivannäköisiä. Ne istui päälle kuin nakutettu.. Tai siis, että ei liian tiukka, mutta ei mikään telttakaan. Näistä positiivisista syistä ne oli viime kesänä mulla kokoaika päällä. Nyt kun tuli lämpimät kelit ja aattelin, että pitkästä aikaa vetäsen toisen näistä paidoista päälleni.. Kohtasin suuren pettymyksen. Mun kädet hädin tuskin mahtui hihoihin! Ja vaikka kädet sainkin sullottua paikoilleen, niin tuntui resorit kiristyssiteiltä. Siitä huolimatta päätin yrittää laittaa paidan napit vielä kiinni.. Ei, ei ja ei. Ei näyttänyt lainkaan samalta kun viime kesänä! Paita oli kuin mikäkin makkarankuori, kiinni ihossa ja pingotti.
Siinä mä katsoin itseäni hetken ja totesin, että nyt alkaa taas pyöräileminen. Ja rupesin taas kiinnostumaan siitä mitä suuhuni laitan. En tahdo lähteä nyt millekään dieettilinjalle, vaan pikemminkin yritän taas korjata suuntaa. En mä ole talvellakaan syönyt mitenkään hirveen epämääräisesti ja paastokin on pitänyt, mutta on ollut kausia kun on vaan antanut mennä. Ne on just pahoja tämmöselle laihduttajakaverille, koska kilot tulee herkemmin takaisin kun mitä ne lähtee.
Mun pitäisi siis jatkossa vaan keksiä joku urheilu talveksikin, koska talvisin mulla vaan jää kaikki. Tai siis kun pyöräily ja rullaluistelu ei ole mun mielestä talvilajeja.. Ja kun Suomessa talvea on runsaasti enemmän kun kesää, niin ehkä siinä välissä kerkeää tapahtumaan muutos takaisin huonompaan suuntaan.
Nyt mun on taas ollut jotenkin tosi vaikea katsoa itseäni peilistä.. Mä en tajua miten se muutos aina tapahtuu niin salaa? Kumminkin näen itseni päivittäin, mutta en osaa huomata jos kiloja alkaa taas kertymään.. Ja nyt mä virheellisesti päivittäin yritän löytää itsestäni muutosta parempaan suuntaan, vaikka muutokset ei tapahdu hetkessä. Koen kuitenkin, että peiliin tuijottaminen auttaa hyväksymään sen, että nyt taas kävi näin ja samalla yritän vahvistaa itselleni taas kerran sitä, että näin ei saisi enää käydä. Mä en enää koe voivani hyvin pullahtaneessa vartalossa, joten mun olisi hyvä löytää se tapa pysytellä hoikemmassa kunnossa.
Kuka vielä muistaa kun puhuin tästä vuodesta ja siitä, että kuntosalille tulen varmasti menemään? Ei kukaan vai? Hyvä, koska enkai mä ole niin koskaan sanonut.. Köh. Oikeesti, kyllä mä niin sanoin ja edelleenkään en ole lähtenyt sitä tavoitetta kohti. Miksi? Aseta tähän läjäpäin tekosyitä ja valitse niistä mikä tahansa..
Talvella olin liian laiska ja kesällä pidän enemmän ulkona liikkumisesta. Siinä kai tärkeimmät.
Hei, mä sain äsken sen puhelun! Maanantaina palaveerataan paremmin, joten ehkä tämäkin asia alkaa taas menemään enemmän oikeaan suuntaan. Toivon kovasti.. Ehkä nimittäin olisi jo oikeasti sen aika, että mä löytäisin sen oikean polun itselleni, enkä aina vaan arpoisi ja miettisi mitä muut mahdollisesti haluaisi mun tekevän.
Ja nyt ei mulla kaiketi muuta. Jos teillä on siellä mielenkiintoa lueskella kesäkuun ajan mun ajatuksia, niin ilmoittakaa asia mulle jotenkin. Ehkäpä mä löydän sen puuttuvan motivaation teidän kautta?
Ainiin, tämä päivän kuva. En selittele enempää.
Terveisin,
Vesa-Matti
Todellakin olisi mielenkiintoa lueskella 🙂
VastaaPoistaMahtavaa! Pyrin nyt siispä siihen, että joka päivä jotain. :)
Poista