Se, että mitään yhteistä tekemistä ei enää ikinä ollut ja keskustelu oli todella vähäistä, ei jotenkin enää vaan kiinnostanut mua. Kaikki tuntui menevän enemmän ja enemmän omille poluilleen elämissään. Ja niinhän se elämä kaiketi aina etenee.
Jälkikäteen oon saanut kuulla, että muhun on lopetettu yhteydenpito sen takia, että en koskaan itse tee aloitetta. Joka on sikäli huvittavaa, että viimeinen ehkä puolivuotta kyseisessä ryhmässä mä olin ainoa, joka edes joskus yritti järjestää jotain. Aina ennenkin oli riittänyt, että hoidetaan kutsumiset yms. ryhmässä, eikä yksityisviesteillä. Joo, joo.. Tää on tämmöstä draamaa. Mua vaan harmittaa, ja sen takia koen tärkeäksi avautua tästä täällä.
Mulla on ikävä sitä ryhmää ja niitä ihmisiä, mutta ei siinä muodossa mitä se oli pitkään ennen kun päätin poistaa sen elämästäni. Voisi kuitenkin melkein sanoa, että se oli iso osa mun nuoruusvuosia. Ai kamala miten dramaattinen mä tänään olen..
Mutta kuten olen jo kerran tämän kesäkuuputken aikana todennut, niin mulle on vaikeeta pitää yhteyttä ihmisiin. Tämmöinen minä olen. En mä halua siitä mitään mahdollisia häiriöitä syyttää, koska musta tuntuu, että tää on syvällä mun persoonassa. Siksi on iso onni, että on olemassa myös ihmisiä, jotka pyyteettömästi pitää yhteyttä minuun. Se on todella iso asia mulle.
Hmm, tää on outoa. Musta tuntuu, että mulla olisi tästä aiheesta paljon mielen päällä, mutta en osaa pukea asiaa kunnolla sanoiksi. Olen tässä nyt varmaan puolisen tuntia vaan tuijottanut tätä ruutua ja miettinyt miten jatkan..
Mutta siis, kun.. Mä en ymmärrä mikä on muuttunut. Tää on vähän sama tilanne kun se, että henkilöllisyystodistus menee vanhaksi ja sen jälkeen "sinä et ole enää se tyyppi siinä kortissa". Mä oon ollut aina tämmönen, sama tyyppi. Mä oon se sama tyyppi siinä henkilökortissa, vaikka päivämäärä onkin eri. Miten multa yhtäkkiä voidaan vaatia enempää kun mitä olen ennenkään ollut? Ehkä se on sitä eri suuntiin kasvamista, kuka tietää. Tai ehkä sitten minä en vain ole kyennyt kasvamaan tarvittavaa määrää.
Anteeksi, tämä on nyt hyvin sekavaa, ehkä. Mä tiedän, että mun pitäisi puhua tästä ehkä ennemmin asianomaisten kanssa, eikä puida tätä tälleen julkisesti. Mutta se vaatisi sitä, että ottaisin itseäni taas vahvoin ottein niskasta kiinni ja tekisin jotain mikä on hyvin vahvasti poissa omalta mukavuusalueelta. Tää on helppo ottaa täällä esiin, koska täällähän mä muutenkin kerron kaikille mun kuulumiset. Ja nyt kun olen sitoutunut kirjoittamaan jotain jokaisena kesäkuun päivänä, niin helposti tuleekin ulos semmoista mikä on juuri nyt mielen päällä.
Tää asia hiertää mua ehkä enemmän kun olin edes ajatellut. Hmm..
No, niin tai näin. Asia on hyvin moniulotteinen ongelma ja kaikilla varmasti erittäin erilaiset näkökulmat nykyään. Tämä pitäisi varmasti saada jotenkin auki, mutta yritäppä tässä sitten minun sosiaalisilla taidoillani jotain.
Otin tänään päivän kuvaksi ihan vaan kuvan omasta naamastani. Ihan vaan selventämään sitä tosi asiaa, että mun Instagram-tili on mun Instagram-tili, ei kenenkään muun. Vaikka toisin voisikin luulla.
Juu, kyllä, minähän se. Yritin olla jotenkin taiteellinen, mutta taiteellisuus jäi selvästi uupumaan lopputuloksesta. Mä leikin nimittäin täällä tietokonekopissa/vaatehuoneessa tommosen valaisimen kanssa ja yritin sillä saada tohon kuvaan kivan valaistuksen. Nyt siinä kävikin sitten lähinnä niin, että korostin vaan kaikkia mahdollisia kuoppoa ja myttyjä mun kasvoissani. Ei siis kovin imarteleva. Mutta aito, sitä se on.
Olisin halunnut tosta semmosen, että kuvassa näkyy vain puolet mun kasvoista ja toinen puoli olisi ollut varjon peitossa. Epäonnistuin, enkä jaksanut enää jatkaa säätämistä. Mietin hetken, että nostan tohon seinälle jonkun mustan kankaan ja kohdistan valoa jotenkin toisin, mutta ei. Tämä sai nyt luvan kelvata.
Ja nyt ei mulla muuta. Pakko mennä suunnittelemaan päivää eteenpäin. Ruokaakin jo tarvitsisi vatsani. Eli huomiseen!
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)