Meidän Masa oli tänään ensimmäistä kertaa virallisesti testaamassa meidän pihan kykyä pidätellä eläimet omalla tontilla. Koe onnistui erinomaisesti, koska Masa oli laiskalla päällä ja se jäi vaan puskan alle varjoon pötköttämään. Siellä se pötkötti pitkän tovin, kunnes mä ohjasin sen sisälle. Kertaakaan se ei karkuun edes yrittänyt, eikä se karkuun olisi päässytkään. Toki jos se yllättäisi ja päättäisi yrittää karkuun hyppäämällä, niin sitten meillä olisi ongelma.
Oltiin jossain vaiheessa kaikki ulkona. Masa, Sarppa, Nella, minä, Eira ja Max. Koko poppoo. Masa ja Nella saa olla pihalla vapaana, mutta Sarpalle täytyy olla valjaat ja hihna. Jos joku on varmaa niin se, että se juoksisi kyllä ensimmäisenä karkuun. Se on semmonen touhottaja. On se joskus karannutkin, mutta onneksi se on ollut koko ikänsä sisäkissa ja se jää helposti ihan pysäkille tuolla ulkona. Jos joku lähtee sen perään, niin ei se välttämättä lisää vauhtia, vaan se saattaa ihan vaan jämähtää tai juosta itse äkkiä takaisin kotiin.
Meille oli tärkeetä, että piha saadaan aidattua täydellisesti, koska halutaan pystyä pitää ainakin Nellaa vapaana. Niin se oli Riihimäen asunnossakin ja siellä Nella oli onnensa kukkuloilla. Nyt kun se pääsi taas täällä vapaana juoksemaan tohon aidatulle pihalle, niin se juoksi ja juoksi vaan ihan innoissaan. Hihnat aina pakostakin rajoittaa menemistä, mutta nyt ei rajottimia enää ole. Paitsi aidat toki, mutta se on ihan hyvä rajotin olla olemassa.
Ja tärkeehän tää eläimet kotipihalla pitävä aita on senkin takia, että se pitää myös Maxin kotipihalla. Toistaiseksi. On tuolla pari kohtaa, että jos se ihan oikeesti haluaisi joskus täältä omatoimisesti lähteä, niin voisi se siinä kyllä onnistua. Ja toki sitten kun poikanen kasvaa, niin sitten se pakeneminen omalta pihalta käy ihan kädenkäänteessä.. Silloin pitää suunnitella lisää. Toistaiseksi meillä on kuitenkin oma piha, jonne ei luonnoneläimet tule, eikä omat eläimet ja lapsukaiset karkaa.
Hmm, tänään on perjantai. Kai te sen tiesitte? Oon antanut itselleni luvan rikkoa paastoa perjantaisin. Ja pitkään olen joustanut siitä myös lauantaisin.. Joskus jopa sunnuntaisin, mutta siihen on tullut selvempi stoppi jo. Haluaisin taas kyetä rajoittamaan herkuttelun yhteen päivään, koska ei kahta päivää tarvitse. Se on vaan.. Haasteellista. Haluan joskus vaan voida katsoa televisiota sängyssä ja syödä turhia kaloreita.
Kävin tänään hakemassa siis itselleni pussin sipsiä ja purkin salsaa. Ne on mun suurin heikkous, edelleen. Jos.. Siis kun on pakko herkutella, niin sipsiä ja salsaa, lähes poikkeuksetta. Nyt vaan odotetaan, että Max nukahtaa ja sen jälkeen laitetaan tv päälle ja tuijotetaan C more tyhjäksi. Näitä hetkiä aina ihan odottamalla odottaa, joten kai mulla on jonkinlainen ongelma herkuttelun kanssa? Toki se rajoittuu 1-2 päivään, mutta niistä hetkistä otetaan silloin kyllä kaikki ilo irti.
Ja.. Tuota.. Niin, että.. En tiedä. Ajoin tänään hiukseni pois. Eikö se ole kiva teidän tietää myös? Mä siis sanoin Eiralle, että käyn siistimässä vähän kuontaloani. Siistinkin hienosti alkuun, mutta sitten tuli ongelma, joka ratkesi vain ajamalla joka puolelta 9 millimetrin pituuteen. Ja oikeestaan mä pidän tästä.
Alkuunhan se oli taas hyvin hämmentävää nähdä oma siili päänsä, mutta mitä enemmän sitä on katsonut, niin olen kyllä tosiaan alkanut pitämään. Ei tarvitse paljon edes hoitaa ja lippikset sopii paremmin päähän. Olisi melkein pitänyt ajella jo aikaisemmin!
Tässä siksi pohdinkin, että pitäisikö yrittää jatkossa ylläpitää tätä tämmöistä tyyliä? Siili, helppo ja kiva. Mitä pidemmäksi tukka aina kasvaa, niin sitä enemmän ongelmia sen kanssa on. Ja jos se pääsee oikein pitkäksi, niin sitten on taas se ongelma, että sitä ei viitsi ajaa pois, mutta ei sitä kuitenkaan jaksa pitääkään.. No, en tiedä, aika näyttänee.
Ja aika näyttänee myös sen, että mitä huomenna kirjoitellaan. Tänään en edes keksimällä keksi mitään jatkoa tähän, joten pistän pillit.. Hmm, näppäimistön pussiin ja lopetan. En mä näppäimistöä oikeesti mihinkään pussiin pistä, mutta pitäähän noita sanontoja nyt aina vähän vääntää.
Eli huomiseen, heippa! Hetkinen, stuntti seis! Mä sain tänään kirjoitettua vaaditut työhakemukset! Olkaa ylpeitä minusta. Olettehan? En toki itse ole ylpeä niistä hakemuksista, mutta työkkärin vaatimukset olen käsittääkseni täyttänyt. Nyt, ei muuta.
Terveisin,
Vesa-Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)