Tänään on ollut taas tämmönen lojumispäivä. Pysyn toki paljon paremmin pystyssä jo, joten ehkä tämä tästä. Yöllä ei ollut kylmä, eikä ole ollut sen jälkeenkään. Ehkä se, että asuu lähihoitajan kanssa, auttaa; tietää aina mitä lääkettä kannattaa popsia mihinkin vaivaan. Tai ehkä pikemminkin kuinka paljon kannattaa ja on hyvä.
Ja lääkettä tässä on mennytkin, huh. Aamulla 1000 mg yhtä särkylääkettä ja 400-600 mg toista särkylääkettä. Sama päivällä ja illalla. Siihen päälle sinkkitabletit ja kaikki muu mukava. Oikeestaan näiden kaikkien lääkkeiden jälkeen on semmonen olo, että ei ole mitään oloa. Ainoastaan nielaistessa sattuu, joka on hyvin harmillinen asia, eikä sitä vaan saa lääkkeillä hävitettyä hetkeksikään.
Nukkua en osaa, joten oon taas vaan maannut väkisin ja koittanut katsella tv:tä ja puhelimelta välillä jotain.. Pidemmän päälle alkaa tämäkin uuvuttamaan. Pienissä pätkissä hyvä, mutta jos joutuu kokoaika olemaan, niin en osaa enää arvostaa.
Hmm, huominen tapaaminen siirtyi, koska ilmeisesti henkilö, jota olin menossa tapaamaan, on itse sairastunut. Ehkä ihan hyvä, koska luultavasti huomenna olis se yksi kuumeeton päivä itsellä. Sikäli se harmittaa, että nyt asiat viivästyy taas. Mutta tähän voi vaan todeta, että se sairastuminen ei tosiaankaan kysele koska sopii, ihan niin kun ei minunkaan tapauksessani. Aina se tuntuu valitsevan sen ajankohdan mikä ei oikeasti kenellekään sovi. Se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.
En vielä tiedä, että koska se tapaaminen sitten on.. Sain tänään vaan viestin, että peruuntuu ja etsitään uutta aikaa. Kovasti toivoisin sen ehtivän joulukuulle, koska mulla olisi pieni mahdollisuus jatkaa kuukausi vielä nuorisoteatterissa jos saataisiin asiat menemään oikein. Vaan jos se tapaaminen on vasta tammikuussa, niin.. Jatko nuorisoteatterilla ei todennäköisesti onnistu.
Toisaalta mä olen alkanut valmistamaan päätäni siihen, että tähän se nyt oikeasti loppuu. Ei se sitä vielä ymmärrä, mutta se on nyt kuitenkin käsittelyn alaisena asiana.
Ja ja.. Näitä on nyt jotenkin tosi vaikeeta jatkaa, koska mun ajatuksenkulku ei ole vahvimmillaan. Jouduin tänään jopa tappelemaan Nordean tunnusluvut-sovelluksen kanssa ja siis mulla meni uskomattoman nopeasti hermo. Ja siis vain siksi, että mulla ei pysynyt ajatukset kasassa hetkeäkään.
Maksoin laskuja ihan normaalisti ensin. Noin 10 minuutin päästä Eira saapui uuden laskun kanssa postilaatikolta ja ryhdyin sitä maksamaan, mutta sovellus oli eri mieltä: "Virhe laitetunnisteen tarkistuksessa. ei voitu varmistaa, että sovellusta käytetään laitteessa, jolla aktivoit käyttäjätilisi. Valitettavasti sovellus tulee aktivoida uudelleen." tms.
Juuri hetki sitten oli varmaa, että sovellusta käytettiin oikeassa laitteessa, mutta nyt sitten taas ei.. Meni hermot ja hetken googleteltuani päädyin poistamaan kyseisen sovelluksen, koska jossain joku ehdotti moista – virhe. Siitä se taistelu vasta alkoikin. Piti etsiä, että mistä nyt saan aktivointikoodin. Tovin etsin itse, pyysin Eiran etsimään myös ja hetken päästä etsittiin kissojen ja koirankin kanssa, mutta turhaan. Ei muuta kun Nordean chatti päälle ja siellä on vastassa robotti.
Robotti ei suostunut päästämään tietokoneella ihmisen luokse, joten siinäkin meni sitten taas hermot. En voinut soittaa palvelunumeroon, koska en saanut pidettyä kasassa sitä ajatusta siitä, että mitä mun pitää sieltä pyytää.. Kokeilin chattia uudelleen, nyt puhelimella – jes, robotti päästi mut tapaamaan ihmistä!
Robotille selittämieni asioiden ansiosta tämä ihminen osasi auttaa minua, ja lähetti mulle tarvittavan aktivointikoodin. Pääsin taas käyttämään verkkopankkiani ja maksamaan laskuja, huh. Hirveä soppa siitä tuli, ja puhelulla se olisi ollut helppoa, mutta ei.. Päässä mikään ei ollut helppoa. Ajatukset oli palapeliä kokoaika..
Kaikki muistaa varmaan ne kivat lappuset, joista aina katottiin seuraava koodi millä kirjaudutaan verkkopankkiin? Ne ne oli jotain! Kyllä ei ihmisen kuulu käyttää tommosia sovelluksia.
Ja vielä yksi aihe käsittelyyn tälle päivää; katsottiin – tai minä katsoin, Eira nukahti – Kaksipäisen kotkan varjossa niminen elokuva. Muistelin, että mulla on siitä tänne kirjotettuna jonkinlainen pätkä, ja kyllä, täältä se löytyi. Tuolloin, 2010, mä olen sanonut, että "Ei tää mikään kovin tunteitanostattava elokuva ollu", mutta kyllä minä nyt olen eri mieltä. Kyllä mulla oli kaikenlaisia tunteita ja välillä jopa ihan kylmiä väreitä. Ja herätti paljon ajatuksia myös erilaisista asioista.
Ja tosi ammattitaitoisena kriitikkona sanoisin, että noissa 2000-luvun alun elokuvissa tuntuu olevan aika usein vaan semmonen ongelma, että musiikit on tosi kovalla ja puhetta ei meinaa kuulla.. Ja välillä jopa huomaa, että toinen biisi saattaa olla jopa vielä kovemmalla kun joku toinen biisi.. Se melkein pakottaa olemaan jatkuvasti kaukosäätimessä kiinni ja se vähän syö leffankatselijan mieltä.
Ja välillä tuli vähän ikävä fiilis siitä, että jotkut biisit elokuvassa oli kuin jostain Disneyn piirretystä ja ne ei jotenkin sopinut tähän elokuvaan.. Mutta jos ei mietitä näitä, niin tää elokuva on oikein mainio tekele! Tykkäsin luultavasti siis nyt vielä enemmän kun mitä olen tykännyt vuonna 2010.
Jännästi se ihmisen mieli muuttuu, ja tiedättekö mitä? Musta olisi tosi kiva, jos olisin kirjottanut kaikista katsomistani elokuvista tämmösen pätkän aikanaan. Näin esimerkiksi 9 vuotta myöhemmin olisi kiva katsoa elokuva uudestaan ja katsoa miten mielipide on muuttunut. No, näin ei ole käynyt ja siihen on tyytyminen. Joitain "elokuva-arvosteluja" multa täältä löytyy.. Pitääkin tutustua niihin ja lähteä katsomaan elokuvat uudestaan.
No, ei tälle päivälle enempää. Huomenna toivottavasti taas uudella ja vielä paremmalla energialla.
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)