Mä oon maailman huonoin/rasittavin sairastaja, koska mun tekis mieli kokoaika vaan valittaa mun oloani. Kuten olette varmaan täälläkin huomannut.. Mutta joo, mä en ole vieläkään terve. Tottakai ollaan menty eilisestä ylöspäin, mutta ei vieläkään semmonen olo, että olisin voinut lähteä vaikka lahjaostoksille..
Tänään heräsin taas siihen uskomattoman kauheaan kurkkukipuun. Mä olen suhteellisen varma, että mun kuorsaamisella on jotain tekemistä sen kanssa.. Tai sitten suu vaan kuivuu yöllä niin paljon, että toi kurkku ei tykkää yhtään.
Ja koska olen päässyt pois sängynpohjalta, niin tottakai elämällä oli tarjota mulle vielä yskä. Harvinaisen rasittava yskä, koska jokainen yskäsy sattuu mua. Onneks tää ei ole semmonen yskä, että pitäisi yskiä kokoaika, mutta silti tää on aika rasittava.
Ja tää yskä ns. jälkitautina voi tunnetusti kestää kauan.. Hemmetti.
Mun on tänään koko päivän tehnyt mieli tilata pizzaa. Mä haluaisin vaan jonkun kunnon mättöpizzan ja vaan kääriytyä viltteihin telkkarin eteen tuijottamaan elokuvia. Mutta en mä voi. Jonkinlaiset rajat ne pitää ihmisellä olla, vaikka olisi kuinka kipeä. Ei voi vaan koko viikonloppua ahtaa napaansa kaikkea moskaa, ja varsinkaan sen takia, että en oo liikkunut kun max 1000 askelta/päivä.
Siispä tänään oli salaattipäivä. Kana-caesarsalaattia ja ihan itse tehtynä. Okei, okei, en mä ole niitä salaatinlehtiä itse kasvattanut, enkä kanaakaan itse metsästänyt.. Mutta ainakin itse kasasin sen setin lautaselleni. Eli ei ollut mikään valmissalaatti, vaikka on nekin ihan hyviä.. En tiedä miksi tästä piti tehdä tämmönen numero?
Tälleen jos joutuu jäämään neljän seinän sisään vangiksi vähänkään pidemmäksi ajaksi, niin alkaa vaan tehdä mieli luopua kaikista hyvistä elintavoista. Ehkä sen takia, että se olis kaikista helpointa. "Tässä on muutenkin kaikki niin huonosti, että antaa mennä vaan".. No, onneks oon saanut vähän kasvatettua itelleni selkärankaa näissä asioissa, enkä annakaan näin helposti periksi. Vaikka silti, pizzaa.. Siihen kaikki lihatuotteet mitä löytyy.. Tuplajuustolla.. Valkosipuli ja oregani, saa laittaa..
Ei! Kirjotat nyt vaan tän tekstin loppuun ja painelet pehkuun.
Pehkusta tuli mieleen semmonen, että mä kerron teille seuraavaks pari semmosta tilannetta, jossa olen herännyt ja kuvitellut, että uni oli todellista.
Rahan kanssa mulle on käynyt näin pari kertaa. Oon kerran unessani pelannut jotain pelikonetta ja saanut ihan uskomattoman ison voiton siitä. Siis todellakin uskomattoman ison voiton, koska tuskin kukaan on voittanut parisataatuhatta perus Veikkauksen pelikoneista.. Minä voitin! Aamulla heräsin hyvillä mielin ja muistelin eilistä voittoani, kunnes epäilyksen peikko minut yllätti. Piti mennä tarkistamaan lompakko ja tili, ja ei, ei mulla ollut yhtään enempää kun eilenkään..
Toisella kertaa taas voitin arvasta, ja vissiin reippaasti enemmän kun mitä olin voittanut pelikoneesta. Oli taas oikein hyvä mieli herätä ja ihmetellä elämää lähes miljonäärinä. Sitä kestää yleensä joku 15-60 minuuttia, kunnes tulee semmonen fiilis, että on pakko tarkistaa asia vielä kerran. Missä ihmeessä mun voittoarpa on? Ei ollut lompakossa, ei takin missään taskussa, ei farkkujen taskussa.. Aivan, se oli hemmetti unta.
Mutta siis ihan ensimmäinen tämmönen tapaus oli siis ihan täydellinen juksutus unimaailmalta. Koska siis, mulla oli ajokortti. Mulla oli siinä unessa joku tosi kämänen auto, semmonen joku 600 euron rutku jostain nettihuutokaupasta tai jostain. Se kaikki oli niin uskottavaa. Ja sit se uni oli sitä, että mä ajoin sillä autolla Hyvinkään keskustassa piiprallia semmosena pimeenä viikonloppuiltana. Ajettiin sitä totuttua kaavaa päästä toiseen, ja aina päädyissä pysähdyttiin tupakalle. Sit lähettiin heittää vähän poikkeavampaa lenkkiä ja ajeltiin missä sattuu, mutta ihan lakipykäliä noudattaen tietty. Jossain kohtaa unessa totesin, että en jaksa enää ajaa, ja jaksoin kuitenkin ajaa auton vielä kotipihalle (asuin sillon vielä vanhemmilla, ei se tarinaan vaikuta, mutta ajattelin kertoa sen kuitenkin). Nousin autosta, laitoin sen lukkoon ja menin kotiin. Siinä unessa siis tapahtu kaikki; kotioven avaaminen avaimilla, oven kiinni laittaminen, iltapalan syöminen ja nukkumaanmeno. Ja se kaikki tapahtui niin uskottavasti.
Hetken päästä heräsinkin sitten tästä unesta, jossa olin juuri mennyt nukkumaan. Nousin ylös ja keittiöön aamukahvia keittelemään. Vilkaisin keittiön ikkunasta pihalle ja mun auto oli hävinnyt! Mitä? Kuka ihme oli vienyt mun auton? Tää jotenkin laukas sen epäilyksen kuitenkin, koska mun piti seuraavaks mennä eteiseen ja kaivaa lompakko takin povitaskusta; ja ei, mulla ei ollut edes ajokorttia. Ja siis mulle tuli siitä niin paha mieli! Mä en oo koskaan edes halunnut ajokorttia, mutta kun se mulla oli hetken aikaa, ja sitten se viedään pois, niin mulle tuli ihan uskomattoman paha mieli!
Se uni pyöri mun päässä pitkään, ja ilmeisesti aiheutti jonkinlaisia traumojakin, koska vieläkin muistan sen niin kirkkaasti. Se oli niin iso pettymys kun sitä korttia, saati autoa, ei aamulla löytynyt mistään. Vaikka se kaikki oli tapahtunut.. Tapahtunut niin uskottavasti.
Semmosta sitten tähän luukkuun. Tää tuli tänään vähän jotenkin tosi myöhäsenä ajankohtana, mutta eikö pääasia kuitenkin ole, että edes tuli? No mun mielestä ainakin. Mulla oli paljon hyvää aikaa päivälläkin, mutta mä hukkasin sen johonkin.
No, kokeillaas taas huomenna, josko voitaisiin jo sen verran paremmin, että jaksettais tehdä jotain.
Terveisin,
Tekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitelkaa mielummin omalla nimellä kun Anonyymina. Ihan vain varmuuden varalta. :)