Vuoden 2021 viimeinen päivä!

Vuoden 2021 viimeinen päivä! Tänään on hyvä sanoa kaikkeen, että katellaan sitä sitten ensi vuonna.

Mä aion taas siirtää ton tän vuoden koosteen tohon mahdollisesti tammikuulle, koska se on ihan jäätävä työmaa ja mun täytyy oikeesti pystyä silloin keskittymään. Ja mulla täytyisi olla noin 2-3 tuntia aikaa keskittyä siihen kunnolla.

Hmm, mä ajattelin, että pakkohan mun on jotain kirjottaa vuoden viimeisenä päivänä vielä, mutta ihan rehellisesti mulla ei ole hirveesti kerrottavaa.


No, siitä muutama sananen, että tänä vuonna ei päästy ihan sataan blogimerkintään. 2019 (109) ja 2020 (102) ollaan päästy yli ja mun oli tarkotus siihen tänäkin vuonna tähdätä, mutta en halunnut alkaa itseäni pakottamaan. Joulukalenteri tuntu jo toisinaan pakotukselta, joten se putki piti ihan oikeasti vaan katkaista. Meinasin kyllä, että jatkan vielä vuoden loppuun asti blogi / päivä -tahtia, mutta ei siitä olisi oikeasti tullut mitään. Tänä vuonna päästiin vain 97 blogimerkintään, mutta se voi tarkoittaa vaan sitä, että ensi vuonna yritetään paremmalla onnella.

En tiedä miksi toi 100 blogimerkintää / vuosi on mulle nykyään joku tavote, mutta pitäähän ihmisellä tavotteita olla. Eikö? Rehellisesti, mä vaan haluan kirjottaa mahdollisimman paljon elämääni ylös. Päivittäin en siihen kykene, mutta mitä useammin muistaa ja jaksaa, niin sitä mukavampi muisto jää.

Tulevasta vuodesta 2022 mä en osaa sanoa vielä mitään. Ei kukaan osaa. Mulla on kuitenkin parikin etappia, jotka jos ensi vuonna saavutan, niin olen taas parempi minä. En mä rupea mitään lupauksia uudelle vuodelle asettamaan edelleenkään, koska ne on typeriä. Anteeksi vain. Asetetaan uusia tavotteita, mutta ei lupailla jotain mitä ei osata pitää. Sen verran saa olla hörhö, että uskoo parempaan uuteen vuoteen.

Ensimmäinen asia mitä kohti haluan taas lähteä on jälleen kerran se painon pudottaminen. Mä en ole uskaltanut vaa'alla vieläkään käydä, en varsinkaan näin joulun ja välipäivien aikaan, mutta mun olo on taas vaihteeksi niin turvonnut ja epämukava. Mä haluan sen turvotuksen ja epämukavuuden pois mun kropasta, joten se on se mihin haluan pyrkiä. Jos mä nyt vihdoinkin pääsisin sinne alle 100 kg ja jäisin sinne. Pätkäpaasto nyt ainakin jatkuu taas vuoden vaihduttua kunnolla ja sitten mietitään mitä muuta voidaan tehdä. Vaikkakin..

.. Toinen asia liittyykin sitten aika vahvasti juurikin tähän painon pudottamiseen. Haluan nimittäin nyt vihdoin alkaa käymään kuntosalilla. Mä olen Ronille niin monta kertaa sanonut, että "ehkä mä ens viikolla.. No ens kuussa.. Ehkä kuitenkin vasta ensi vuonna.." joten jos nyt pidetään kiinni siitä ensi vuodesta? Jos jollain tapaa saan kuntosalista itselleni harrastuksen, niin sitten voin olla taas astetta tyytyväisempi elämääni. Multa nimittäin puuttuu harrastus ja se tekee toisinaan elämästä tylsää ja tasapaksua. Ja musta se tekee lähinnä paksua.

Muita etappeja mulla ei oikein ole. Tai ehkä on, en tiedä. Eihän näitä kaikkia ole pakko tässä kohtaa vielä tietää, joten jos nää asiat mitä vielä pyörittelen mielessäni kirkastuu, niin lupaan kertoa ne myös teille.


Tänään, hmm.. No, meillä on varmaan aika samallainen juhla kun viime vuonna. Eli siis ollaan aikalailla vaan tässä kotosalla Maxin kanssa, mutta sitten illalla saattaa tulla muutamia vieraita käväsemään ja tehdään sitten mitä tehdään. Jos muutaman raketin näkee ja nakkeja saa syötyä, niin tarviiko sitä sitten muuta?

Mä olin ajatellut, että nyt repästään ja biletetään oikein kunnolla vuodenvaihdetta! Mutta kun yritin vanhaa porukkaa saada kasaan, niin ei.. Kai se vanha rellestysporukka on nyt sitten kasvanut oikeasti irti toisistaan. Meno ei toki ole enää ihan sama kun oli 10 tai 5 vuotta sitten, koska ihmisillä on lapset ja muuta. Mutta kun mä yritin olla vielä ajoissa ja kyselin varmaan jo joulukuun alussa.. No, elämä muuttuu, muuttaa ja itse olen varmasti paljon vaikuttanut siihen, että mun kanssa ei haluta enää aikaa viettää. Ei ollut mitään itsesääliä, vaan oon oikeesti ollut suhteellisen surkea kaveri kun olen yrittänyt keskittyä perhe-elämään. Siinä voisi olla tavotetta, että löytäisi asioihin tasapainon.

Ja nyt ei mulla muuta. Paitsi! Hyvää uutta vuotta 2022 ihmiset!

Terveisin,
Vesa-Matti

Blogiputki-joulukalenterin tilastot

Hmm, jos jotain pitäisi ymmärtää noista blogiputki-joulukalenterin kävijämääristä, niin se, että te taidatte enemmän tykätä vähän erilaisemmista merkinnöistä. Perus jaarittelut ei ilmeisesti ole se juttu mitä mun kannattaisi lukijoita kalastellessani tehdä.

Mä haluan tehdä tämmösen nopean merkinnän nyt joulukuun tilastoista, koska.. No, mä olen itse semmonen tilastohullu.

Joulukuun suosituin blogimerkintä oli 2. Kumppani vs. paras kaveri. Linkkiä avattu 26 kertaa. Ei siis mitenkään maata mullistavasti, mutta se ainakin normaaliin nähden tuplasi silmäparit. Ja mun mittapuulla paljon, eli kivasti. Merkintä oli oikein mukava tehdä ja uskokaa tai älkää, niin mua jäi kutkuttamaan toi sillä tavalla, että mun tekis mieli tehdä toi muillekin tutuille ihmisille jollain tapaa. Haastaa kavereita, vanhempia, sisaruksia tai muita. Valita uudet kysymykset ja katsoa miten valitut ihmiset vastaa. Mä jään tätä miettimään. Se on lopulta aika iso prosessi, mutta ainakin se lukijoita kiinnostaisi – ja muakin.

Toiseksi suosituin merkintä oli 1. Aloitusjaarittelut. Se keräsi silmäpareja joulukuun aikana 25 kappaletta, eli vain yhden vähemmän kun suosituin. Tätä avattiin näin paljon ehkä siksi, että sinne tuli kommentti. Ne merkinnät missä on kommentti, yleensä aiheuttaa enemmän liikennettä kyseiseen merkintään. Siksi kaipaan niitä kommentteja välillä. Ja ehkä tota muutenkin avattiin enemmän sen takia, että ihmiset on katsonut joulukalenterin suunnan ja päättäneet ton perusteella tuleeko seuraamaan vai ei. Eli ensimmäisestä pitäisi aina tehdä kaikista mielenkiintoisin.

Kolmanneksi suosituin taas on 19. 15 kohtaa meidän kodista taas. Se oli taas hyvin normaalista poikkeava ja sisälsi jopa runsaasti kuvia. Kun on enemmän kuvia ja vähemmän luettavaa, niin ne ilmeisesti myös kovasti mun lukijoitani kiinnostaa. Toi merkintä oli hauska tehdä ja siitä jää hauska muisto tänne kyllä. Lukijoita kylläkin vain muutama normaalia enemmän, eli 17 kappaletta.

Neljänneksi suosituimmat merkinnät onkin 12. Inkivääripäivä, täh? ja 7. Jaaritellaan lisää. Lukijat alkaa tässä kohtaa olemaan sitä ns. normaalia luokkaa, eli 15 lukijaa sai kumpikin merkintä. Inkivääripäivä-merkintä oli itselle kyllä kiva, koska onhan toi aika hyvä oivallus multa. Siis se, että inkivääriä voi käyttää semmosena vertauskuvana monelle asialle. Jaarittelumerkinnän "suosiota" en osaa sanoa, koska noitahan se oli koko joulukalenteri täynnä. Ehkä tuolla oli enemmän kuvia kun normaalisti taas? Tai no ei, ei siellä ollut kun 1 ns. extra-kuva. En tiedä, ehkä Eiran syntymäpäivä kiinnosti lukijoitakin.

Viidenneksi suosituin merkintä keräsi sitten jo ihan täysin normaalit lukukerrat, nimittäin 13 ihmistä sen kävi katsomassa. Luukkuhan on siis 16. Haluan nukkumaan. Toi on ehkä tossa lähinnä sen takia, että se on varmaan mun joulukalenterin lyhyin luukku. En tosiaan jaksanut jaaritella mitään kun olin aivan poikki.

Sitten tuolla on välissä luukkuja, jotka keräsi silmäpareja vain 6-9, mutta ne ymmärrän siksi, että ne on semmosia päiviä kun ei kuulu istuskella koneella tai puhelimen äärellä. Ja ehkä senkin takia, että ne alkoi olemaan sitä ainaista jaarittelua vaan. Paljon vaikutti myös se, että mihin aikaan päivästä merkinnän julkaisi. Aamupäivällä julkaistut keräsi enemmän kun illalla. Ehkä tyypit ei vaan jaksanut odotella tai jotain.

No, oli miten oli, tämä oli tämmöinen merkintä. Nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

24. Hyvää joulujaarittelua!

Se on ihmiset hyvät niin, että toivotan teille tässäkin alkajaisiksi oikein hyvää joulua! Tai joulun jälkilöylyjä? En minä tiedä missä vaiheessa te menette. Nyt on kuitenkin joulu, joten hyvää joulua! Uskokaa se jo.


Mä lähden nyt sukeltamaan teidän kanssa tonne eiliseen, eli siis kun lähdin Sälinkäälle viettämään aatonaattoa. Mä ehdottomasti siis halusin pitää sen perinteen, että vietän jouluna aikaa myös vanhempieni kanssa, koska se on kuulunut jokaiseen jouluun ja haluan sen kuuluvat jatkossakin. Nyt vaan haluan luoda myös Maxille ja meidän perheelle omaa jouluperinnettä, jotta joulusta tulisi myös sille yhtä tärkeä juhla kun se on mulle.

Mä en tiedä, mulla on aivot jotenkin aivan jumissa. Mä olen ottanut tänään muutaman punaviinillä terästetyn glögin, mutta en uskonut, että mun ajatukset lakkaa olemasta. Mä vaan jumitan pitkään tätä näyttöä ja ihmettelen kun tekstiä ei synny.

Mutta siitä eilisestä; se oli huippua! Siellä Sälinkäällä oli minä, äiti, iskä, Heidi ja Aleksi. Me vietettiin pienen porukan kesken jonkinlaista varhaisjoulua. Tai no, istuttiin iltaa. Mutta se oli pitkästä aikaa jotenkin tosi mukavaa! Mä sanoinkin siellä, että mulla oli ollut tommosia hetkiä jo kovin suuri ikävä. Onneksi se nyt järjestyi! Ja pitää järjestää lisääkin, koska ei missään ole samallaista huumoria kun oli taas tuolla. Pitkästä aikaa mulla oli naama kipeänä nauramisesta.

Mutta tottakai sinne mahtui myös niitä hetkiä kun muisteltiin viime joulua ja sen edeltäviä tapahtumia. Arton poistumista siis. Niissä kohdissa sitä sitten oltiin kyyneleet silmissä ja yritettiin pitää ittemme mahdollisimman kasassa.

Aikamoinen tunteiden skaala. Jouluun kuuluu muistelu, mutta myös se hauskuus. Molempia oli. Hmm, eilinen ilta olisi saanut olla hitusen vielä pidempi. Ei sillä, ettenkö olisi tätä päivää odottanut tapahtuvaksi, mutta se oli pitkästä aikaa oikeesti niin kiva ilta.


Päivän kuvaan, koska mä haluan pian jo saunaan ja sitten taas kerran jo vaaka-asentoon. Olen käytännössä taas kuin kuiviin imetty patteri.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Päivän kuva ei olekaan päivän kuva, vaan se onkin päivän kuvat. Mä olen aika hyvin sen nyt kuvatekstissä kertonut, joten pyrin olemaan toistelematta taas hirveästi.

Nyt käyn itseasiassa syömässä vielä vähän jouluruokaa. Ajattelin vain mainita. Odottakaa hetki! Okei, ei tarvitse, lukekaa vaan eteenpäin, koska kohta minä tämän loppuun jatkan. Mutta teillehän tämä on jo aivan valmis merkintä. Toivottavasti..

Noniin, olen taas ähky..

Niin, mitäpä tuohon kuvatekstiin enää mitään lisäämään? Hautausmaasta sen verran, että olin aivoissani ikään kuin unohtanut ukin haudan sijainnin, mutta silti kun mä marssin sitä etsimään, niin astuin sen eteen ihan samantien. Eli en ollut unohtanut, en vain muistanut muistavani niin hyvin. Hautakivi oli lumen peitossa ja kysyin Eiralta, että "saako näitä pyyhkiä?" niin, tietenkin saa.. Pyyhkäisin hautakiven päältä lumet pois ja sieltä paljastui tuttu nimi. Haudalla oli kynttilöitä, joten ei oltu ensimmäiset kävijät. Kynttilät vaan ei olleet palaneet niin kauan, että uusi lumi olisi kerennyt peittämään tekstin.. Mietin vaan, että miksi kukaan aikasemmista kävijöistä ei ollut putsannut lumia pois? Se oli jokseenkin outoa.

Kolme kynttilää jätettiin muualle haudattujen ihmisten muistopaikalle, vai millä nimellä sitä nyt ikinä kuuluukaan kutsua.


Lahjoistako te haluatte vielä kuulla? Pitääkö ne kaikki käydä läpi vai? No, alotetaan kolmannen kuvan vasemmasta reunasta. Niin, siis puhun tuosta Instagram-julkaisusta. Siellä on Aku Ankan taskukirja, tai tommonen vähän paksumpi teos. Sen alla on joku mitä en oikein käsittänyt, se on joku raaputuskirja. Pitänee ehkä tutustua siihen, koska nyt en ymmärrä kyllä yhtään, että mikä se semmoinen oikein on. Sen jälkeen näkyy 5 hienoa kahvilasia. En tiedä onko kahvilasi oikea nimi, mutta tykkään kutsua niitä sillä nimellä. Selitin kuvatekstissä, että niitä on oikeasti kuusi ja niin niitä oikeasti onkin. Lasien takana on Philips-merkkinen laatikko, se on Sneaker Cleaner. Eli mitä mä siitä tähän mennessä ymmärrän, niin sillä putsataan kenkiä! Sitten siitä hippasen oikealle päin niin siellä välissä näkyy Black Horset. Kyllä, ne on boksereita. Sitten tullaankin JBL:n kuulokkeisiin, jotka mun piti itse itselleni ostaa, mutta Eira osti ne mun ohi ja sanoi laittavansa ne pakettiin odottamaan joulua. Ok sit.

Sitten klikataan seuraavaan kuvaan, koska tämä on hieno jatkumokuvasysteemi. Siellä JBL:n kuulokkeiden takana on toinen paketti boksereita. Joulu-boksereita. Sen laatikon takana taas tommonen lahjapakkaus, dödöä ja suihkusaippua. Sen edessä on taas pääkallo! Se on kynttilä. Se pääsi vitriiniin heti! Pääkallon alla taas on meikäläisen upouudet pihviveitset! Nyt pääsee syömään pihvinsä kunnolla! Pihviveitsien jälkeen siellä onkin sitten enää vain paistinpannu, mutta sekin on todella hyvä ja tärkeä lahja. Meidän paistinpannut ei mun huolenpidosta huolimatta näe hirveän pitkää elämää.. Siksi niitä pitää melkein vuosittain uusia.

Kuvasta puuttuu vielä villapaita. Se oli mulla päällä kuvaushetkellä jos ette huomanneet.. Tai mistä te sen olisitte voineetkaan huomata? Niinpä. Se on semmonen mitä en ihan ensimmäisenä itse kaupasta mukaan ottaisi, mutta nyt kun mulla on semmonen, niin mietin, että miksi mulla ei ollut semmosta aikasemmin? Se on kiva ja lämmin. Varmasti runsaaseen kotikäyttöön tuleva asia.


Niin, lahjat ei siis ole joulun pääasia, muistakaa se. Mä vaan tykkään kirjottaa nää asiat muistiin. En tiedä miksi, mutta eikai kaikkia mieltymyksiään täydy osata selittääkään?

Mutta joo, menen saunaan. Hyvää joulua vielä kerran! Nyt ei mulla muuta, kai.. No, blogiputki-joulukalenteri onnistui 24/24. Taputukset sille! Ja kiitokset lukijoille! ja nyt ei mulla oikeesti enää muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti 

23. Viimeiset jaarittelut ennen joulua

Mitä lähemmäs jouluaattoa mennään, niin sitä vähemmän mun blogimerkinnät kerää lukijoita. Onkohan tyypit lähtenyt johonkin reissuun vai missä syy? Vai onkohan sisältö ollut vaan liian tylsää? No, ei se mitään, en voi auttaa.

Mun täytyy tässä kohtaa sanoa, että mulla ei ehkä ole ihan samanlaista joulufiilistä kun on ollut joskus muutama vuosi sitten. Siihen vaikuttaa monet asiat. Viime jouluhan oli tosi synkkä, vaikka kuinka yritti pitää itsensä pinnalla. Ja nyt kun tämä joulu tulee vielä olemaan entistä erilaisempi, niin kai sitä on hieman hämillään siitäkin.

Onneksi kuitenkin tänään pääsee maalle, ehkä sieltä löytyy se hapuileva joulumieli! Toivon niin ainakin kovasti, koska haluan päästä myös tähän uuteen jouluun sisään kunnolla joulumielen kera.


Päivän kuvat on tosi kivat! Uskokaa mua. Tai, no, nythän te ne näette ja voitte olla mitä mieltä haluatte.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Mä heräsin tänään siinä kahdeksan maissa Eiran ja Maxin jälkeen. Avasin makuuhuoneen oven ja näin kun olohuoneessa oli täydet kuvaustohinat meneillään. Huomasin myös heti, että valot on ihan täydelliset ja olin ihan varma, että Eira saa nyt kyllä tosi hyviä joulukuvia Maxista. Eiran puhelinkin nyt sattuu muistaakseni olemaan OnePlus, ja no.. Te tiedätte mun mielipiteeni kyseisien puhelimien kameroista. Eihän noi nyt teräväreunaisia kuvia ole, mutta kaikki muu on kyllä mun mielestä just kivasti!

Vähän oon kyllä hämilläni, että tosta ekasta kuvasta on toi tausta blurraantunut kivasti ja etuala korostuu tosi hyvin. Mutta noi epätarkkuudet vaan sitten vähän syö kuvaa, mutta ei valiteta siitä sen enempää. Ei saa valittaa kaikesta näin joulun alla.

Joulukorttimateriaaliahan noi kuvat kyllä pääosin on!


Mistähän minä teille sitten juttelisin, hmm.. Mä en oikeestaan tiedä. Huomisesta luukusta vaikka muutama sananen sen takia, että en tiedä miten ja missä kohtaa sen tulen toteuttamaan. Se tulee ehkä sitten vasta joskus illalla kun joulutohinat on tohistu, koska en usko aikaisemmin löytäväni aikaa kirjoitteluun. Ja illallahan mulla on varmasti aihe jos toinenkin, koska voin kertoa onko se joulufiilis löytynyt ja mimmoinen tämä joulu nyt sitten oli.

Aamulla mä herään maalta, sitten me toivottavasti keretään siinä jotain vielä puuhailemaan, ennen kun Eira sitten tulee hakemaan mut. Kotona odottaa joulupöytä ja syömingit. Jouluruoan jälkeen meille tosiaan tulee joulupukki ja mä vähän pahoin pelkään, että Max saattaa huutaa koko sen vierailun ajan. Se oli nähnyt joulupukin Eiran kanssa jossain tapahtumassa ja pelännyt jo silloin. Joulupukin aikana tai sen jälkeen lapsukaiset availee lahjoja ja sitten.. No, sitten en tiedä mitä tapahtuu. Ehkä sauna? Glögiä? En minä tiedä. Ettekä tiedä tekään ennen huomista iltaa.

Toivon ainakin kovasti, että kerkeän vielä huomenna, koska tää blogiputki on ollut tähän asti täydellinen. Hyvä määrä tekstiä on tullut lähes joka päivä. Olisi kovin ikävä jos kalenterin isoin luukku jäisi avaamatta..


Mä lähden tästä nyt aamupalalle ja pian sen jälkeen me varmasti lähdetään Sälinkäätä kohti. Joten; hyvää joulun odotusta ihmiset! Ja hyvää huomista joulua! Viettäkää huomenna oikein mukava päivä, jos se on mitenkään mahdollista. Viettäkää aikaa läheistenne kanssa, älkääkä miettikö vain paketteja.

Nyt ei mulla muuta!

Terveisin,
Vesa-Matti

22. Ruokaukko valittaa

Viime yö oli mahdoton. En tiedä miksi, mutta Max heräsi noin tunnin välein siitä kello 22 lähtien. Mä yritin nukkua siinä sen huoneen oven takana, mutta yöunet tottavie jäi lyhyiksi ja katkonaisiksi. Aamulla kun Eira heräsi, mä siirryin makuuhuoneeseen jatkamaan uniani hetkeksi. Sitten mä sainkin nukuttua noin kolmisen tuntia yhtäsoittoa, mutta heräsin taas hädissäni, koska Maxista ei kuulunut mitään.

Kiirehdin sen huoneeseen ja siellä poikanen oli taas naama patjassa kyllästyneenä odottamaan. Siitä sitten noustiin ja ryhdyttiin tekemään sitä mitä joka aamu. Tarvitseeko mun siis tähän enää selittää mitään, koska nämä rutiinit on käsittääkseni käyty jo läpi.. Tämäkään aamu ei siis mahdottomasti poikennut edeltävistä.

Tuolla jätkä paukuttaa taas pinnoja ja mä odotan sen nukahtamista, mutta käytän tämän odotteluajan hyödyksi ja aloittelen tätä blogimerkintää. Kätevää.


Tänään mulla on päivän kuvat jo valmiina, koska ne on eiliseltä. Se on sallittua, koska minä keksin säännöt. Kuvan pariin:

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Elikkäs Maxia päivän kuvissa, koska Max on kovin kuvauksellinen heppu. Ja nyt tulee varmasti paljon uudelleen selitettyä asiaa, koska mä haluan käydä eilistä pikkuisen läpi.

Aloitetaan siitä, että vihdoin ja viimein kaikki lahjat on hankittu. Mun ei tarvitse enää lähteä katsomaan ihmisten sekoilua mihinkään isoon kauppaan! Mun omat sekoilut on nyt sekoiltu, huh. Lahjoja on ostettu jo kyllä ihan tarpeeksi ja pitää toivoa, että en ole unohtanut ketään. Se se olisi jokseenkin hirveetä. Mä olen laatinut sen listan mistä joskus puhuin, ja mä olen merkannut sinne kun jokin asia on tullut tehdyksi. Ja kaikki kohdat näyttää OK:ta. Se ei silti poissulje sitä vaihtoehtoa, että en vaan ole alunalkujaankaan merkannut jonkun nimeä listaan.

Lahjoista tuohon ravintolaan. Hyvinkään Pancho Villassa käytiin tosiaan, vaikka Eiralle aluksi ehdotin paikkaa nimeltä Friends & Brgrs. Mä en edes yleensä siis harrasta hampurilaisia noin muuten, mutta jossain ns. kunnon ravintolassa olen valmis kokeilemaan. Koska ne on usein verrattavissa omatekemiin ja omatekemät hampurilaiset menee. Pikaruokaravintolat on minulle silkkaa roskaa.

Tilasin sieltä pekonihampurilaisen, sehän lukee kuvatekstissäkin. Mutta mä en kyllä lämmennyt sille, koska se oli oikeesti ihan sitä samaa, mitä mä voin tehdä kotonakin. Eli siis erittäin verrattavissa omatekemiin. No, okei, oli se hyvää, en mä vastaan väitä.

Mä vaan kun itse olen ruoanlaittaja ja omasta mielestäni vielä suhteellisen pätevä siinä, niin mua on jotenkin vaikea miellyttää tommosella mikä ei tarjoa mitään erikoista tai uutta. Vaikka toisaalta.. Niin, se oli hampurilainen. Hampurilainen nyt on hampurilainen, joten miksi tilasin sen? Ehkä jatkossa tilaan jotain mitä en ehkä itse osaisi valmistaa yhtä hyvin tai paremmin. Jotain, mikä tarjoaa jotain uutta ja makunystyröitä hämmentävää. Sitä mä ehkä kaipaan tommosissa ravintolaruokailuissa. Ja jos haluan jotain perushöttöä, niin menen johonkin noutopöytään ja syön sen tyhjäksi. Saan sillein rahalleni parhaiten vastinetta.

Maxille tilattiin lasten sormiruoka-annos. Se oli aika, no.. Ehkä pitää itse nostaa kädet ylös virheen merkiksi, mutta sen piti maksaa 1,50 €. Tilausvaiheessa meiltä sitten kysyttiin, että laitetaanko siihen kanaa myös? Hinnasta ei puhuttu, olisi kai pitänyt tajuta lukea menua tarkemmin. Eira vastasi myöntävästi. Ajattelin, että ehkäpä se maksaa nyt sitten 2,50 tai jopa 3 euroa kun siihen otti sen kanan mukaan. Vielä mitä! Hinta nousi vissiin 5 euroon! Se ärsytti suuresti, koska tuolla 3,50 € hinnalla saa kaupasta paketin, jossa on 3-4 kappaletta samaa tavaraa. Ja kun mä maistoin sitä, niin ei sitä oltu mausteillakaan siunattu. Sen toki ymmärrän, koska kyseessä oli kuitenkin pikkulasten annos. Mutta siis mistä me maksettiin 3,50 €? Siitä, että joku paistoi sen? Ne on todennäköisesti itse saaneet sen kanan jollain 50 sentillä tukusta tms.. En vaan osaa arvostaa moista kiskurointia. Laskin, että saman pihvin kun olisi kaupasta ostanut ja itse paistanut, olisi hinnaksi jäänyt n. 0,90 euroa. Euron, jopa puolitoista olisin voinut siitä hyvillä mielin ravintolassa maksaa, mutta toi hinta oli aivan totaalisen liikaa.

Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei minunkaan annoksessa hinta-laatusuhde ollut kunnossa. Eira tykkäsi omasta annoksestaan, eikä ole muutenkaan niin kriittinen kun minä, joten ehkä Eira on oikeaa kävijäkuntaa. Mun ei Pancho Villaankaan tarvitse enää koskaan hampurilaiselle mennä. Säästytään kaikki mielipahalta.


Se on itseasiassa toisinaan hyvin ärsyttäväkin asia, että meillä on Eiran kanssa aivan erilaiset makumieltymykset. Mä voisin väittää, että mun lempiruoka on semmonen hyvin paistettu ja pitkään hauduteltu kanaruoka, jossa jopa kanan luista on haudutettu kaikki maku talteen ja jossa siis on makua ja meininkiä. Kun sitten Eiran lempiruoka on tyyliin makaroni ja jauheliha, aromisuolalla. Ei edes ketsuppia.

Mä haluaisin useammin kokkailla kaikkea erilaista ja uutta kotona, mutta mun on ihan turha siihen lähteä, koska Eira ei syö. Aina maistuu liikaa joku ylimääräinen. Tai kuten itse vitsikkäästi tykkään ilmaista, niin aina maistuu. Ei ylimääräinen, mutta maistuu.

Mutta on meillä onneksi myös ruokia, joista molemmat tykkätään. Ja ne on sitä perus arkiruokaa sitten, mitä kokkaillaan viikosta toiseen. Mä voin kokkailla erikoisuuksiani sitten välillä Ronin kanssa, kun on aikaa ja jaksamista. Joten ei siitä kyllä tarvitsisi näin valittaa. Oli kuitenkin pakko ottaa asia puheeksi, koska.. No, en edes tiedä. Tarkoitukseni ei ole mitenkään lytätä Eiraa tai sen makuaistia tai -mieltymyksiä, vaan enemmänkin ehkä tuoda esille sitä, että toisille ruoka on enemmänkin lähinnä vaan polttoaine, kun taas toiset tykkää tehdä sitä ja nauttia siitä. Mä olen jälkimmäistä henkeen ja vereen, ruoka on mulle aika iso asia elämässä.

(Mun oli pakko hyväksyttää tämä edeltävä pätkä Eiralla, koska yliajattelu. Eira ei ottanut sitä itseensä, enkä sitä yrittänytkään.)


Jännä, ei mun näköjään tarvitse kuin kirjottaa ruoasta niin mulle tulee nälkä. Taitaa olla aika lopetella tätä luukkua ja mennä keittiöön tutkimaan kaappeja. Siellä on leipää, mutta mun ei oikein tee mieli leipää tällä hetkellä.. Ehkä se on kuitenkin pakko, koska se taitaa olla ainoa vaihtoehto.

Nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

21. Päivän kuulumiset ja vähän eilisenkin

Poikanen esitti taas väsynyttä, vaan kun vein sen sänkyyn.. No, tälläkin hetkellä se paukuttaa tuttipulloa pinnoihin. Pong, pong, pong. Kokemuksesta vaan tiedän, että sinne on nyt ihan turha mennä, koska sitten se taas hieman aktivoituu ja kun sieltä sitten taas lähtee, niin alkaa itku. Kolkutelkoon nyt rauhassa ja kyllä se siitä sitten nukahtaa. Jos ei, niin sitten kuulen kyllä itkun ja itkun sävystä osaan vähän arvioida, että onko hätä oikea vai teeskennelty.

Hetkinen, nyt loppui kolkutus. 12:03 poika on nukahtanut.

Mitäs meidän aamuun nyt sitten? Mä heräsin ilman mitään ääntä mistään, kello 8:40. Mä hieman jopa säikähdin, että mitä on tapahtunut? Nousin äkkiä ylös ja menin Maxin huoneeseen, hiippailin sen sängyn luokse ja näin kun poika makaa siellä naama patjaa vasten. Se kuuli mut ja se nostaa katseensa hyvin hitaasti patjasta ja katsoo mua. Hmm, se oli ehkä ollut hereillä, mutta se oli turhautunut odottamaan.. Nostin sen pois sängystä ja sitten alkoi jonkinlainen kiukku. Kiukku kuitenkin laantui nopeasti ilman, että tarvitsi edes mitään tehdä. Kai se esitti vain tuohtumuksensa mulle, että "minkä takia et ollut herännyt aikaisemmin.."

Käppäiltiin yhdessä olohuoneen löhöilypaikalle, pistin Maxin sitten makoilemaan siihen ja menin itse lämmittämään maitoa. Toin maidon poikaselle, laitoin tv:stä Joulupukki ja noitarumpu -elokuvan (se löytyy nyt myös Yle Areenasta paljon paremmalla kuvanlaadulla!) pyörimään ja menin itse kahvia keittämään. Vain maidolla ja tv:llä saan sen verran aikaa itselleni aamuisin, että kerkeän aamukahvit keittää ja vessassa käydä. Tulin vaihtamaan Maxin vaipan ja laitoin sille päivävaatetta päälle kahvia odotellessani.

Katseltiin siinä sitten elokuva loppuun ja sitten alkoi taas Max-show käynnistyä. Se kiipeili sohvan selkänojalla ja tiputti sohvatyynyt lattialle, koiran tiputti myös lattialle ja kaikki viltitkin. Se tiputtautui sohvalta sohvatyynyjen päälle ja myllersi menemään ihan olan takaa. Mä hain sille jopa patjan sen huoneesta, jotta se saa paremman vauva-agilityradan. Se on kyllä semmonen hurjapää jos sille tarjoaa siihen puitteet – tai vaikka ei tarjoaisikaan.

Jonkin aikaa kun se siinä taas touhusi, niin tekaisin sille aamupuuron. Puuro meni kivuttomasti tänään, koska laitoin poikasen syöttötuoliin istumaan. Puuron jälkeen toin Maxille vielä palan banaania ja palan joulutorttua, jotta sain itse rauhassa laittaa itselleni aamupalaa. Max sai tässä kohtaa tuijotella hetken Bamsea. Mä sain aamupalan tehtyä ja syötyä, jonka jälkeen harrastettiin vauva-agilityä taas. Mä en ymmärrä, miten joku voi jaksaa pyöriä ja möyriä niin paljon..

Sitten poikanen alkoikin näyttää kovin väsyneeltä ja siitä tullaankin oikeastaan tämän merkinnän alkuun, eli meidän päivä on nyt aikalailla kerrottuna tässä.

Meidän aamut on hyvin samanlaisia, mutta sitä se kai tämä arki on yleensäkin.


Mitäs tänään on suunnitteilla? Ainakin ajateltiin tehdä pieni lahjakierros, eli viedään pari pakettia uusille omistajilleen. Sitten pitää tehdä vielä ainakin yksi kauppakierros, jotta saan hankittua viimeiset lahjat. Mulla on vieläkin pienoinen ongelma ainakin yhden lahjan kanssa, joten saa taas nähdä tarttuuko tänäänkään mukaan mitään.. Pakkohan se kyllä olisi, joten se lahja keksitään sitten vaikka väkisin.

Näiden lisäksi ei kaiketi muuta. Ei ainakaan tule mieleen. Näiden suunniteltujen menojen jälkeen varmaan taas vaan ollaan siihen asti, että saa mennä nukkumaan. Huominen vielä tällä kaavalla, sitten Eiran aamuvuoroputki loppuu ja aamut muuttuu taas hieman erilaisiksi. Ehkä mä saan jopa joku aamu nukkua hieman mun univelkoja pois? Toivottavasti siis ainakin.


Hmm, en koe tätä merkintää vielä täydelliseksi. Jotain pitäisi siis vielä keksiä. Päivän kuva myös, mutta yritän antaa sen ikään kuin tulla kuin itsestään. Jos joku idea heräisi tässä kirjoitellessa.

Vaan mitäpä minä kirjoittaisin, hmm.. Tämän päivän kuulumiset on ainakin käyty niin hyvin kun ne tässä kohtaa päivää voidaan käydä, eli jotain muuta..

No, kerrotaan pari sanasta eilisestä. Mä nimittäin aloin eilen valmistamaan pizzaa päiväruoaksi, tein ihan vartavasten pienemmän annoksen kun ennen, koska en halunnut tehdä hirveästi ylimääräistä. Vaan kun pohjat oli leivottu ja esipaistelin niitä, niin Eira kertoi mulle, että sen siskonlapset tulee meille leipomaan. Mua rupesi hitusen ärsyttämään, koska olin tehnyt pizzaa vain omiin tarpeisiin ja tiesin, että nyt ei kyllä itse saada mitään. 

Huoli oli onneksi turha, koska mä pidin kyllä huolen siitä, että minä itse saan tekemääni pizzaa. Eira ei leipomisen ja lapsien kaitsemisen takia oikein kerennyt syömään kun muutamia haukkuja silloin tällöin. Lapset ei jostain syystä pizzoihin edes pahemmin koskenut, jota ihmettelen kyllä suuresti. Yksi palako siitä kenties katosi jonkun lapsen suuhun..

Lopulta oltiin siinä tilanteessa, että pizzaa oli vielä monen monta palaa ylimääräistä. Miten se on mahdollista? Mä nimittäin äsken söin 3 ja puoli palaa aamupalaksikin.

Kun siis.. Yleensä teen tuplamäärän, eli 4 pizzaa. Nyt meillä oli vaan 2 ja silti niin paljon ylimääräistä.. Tai eihän se periaatteessa ollut ylimääräistä, koska sain niistä lopuista oikein maittavan aamupalan. Mutta kun kerkesin hieman jo ärsyyntyä siitä, että se loppuu kesken, niin nyt olen hieman ärsyyntynyt kun se ei loppunutkaan ja ärsyynnyin turhaan. Pitäisi vaan aina noudattaa "älä ärsyynny"-elämänohjetta. Enkä mä nyt oikeasti olekaan ärsyyntynyt, mutta tuo tekstinpätkä näyttää paljon hauskemmalta noin.

Eira ja lapset leipoi siinä sitten hirveän kasan pipareita ja joulutorttuja jouluksi valmiiksi. Mä olen muutaman piparin tässä syönyt, mutta mun täytyy sanoa kyllä, että mä en jotenkin enää pipareista tykkää. Onkohan mun suu jotenkin aikuistunut liikaa? Hauskan näköisiä noi on toki, koska ne on koristeltukin ja kaikkea, ja varmasti iso osa niistä häviää sitten jouluaattona lasten suihin. Että ei mun tarvitse varmaan huolehtia siitä, että ne tulee syödyksi – onneksi.


Mä vaan tosiaan ton vierailun aikana huomasin, että mä olen sittenkin taas ihan erittäin paljon introvertti. Mä kuluin ihan loppuun, koska en päässyt kotona mihinkään karkuun menoa ja meininkiä. Jos mä olin olohuoneessa, niin yhtäkkiä siihen pakkautui lapsi, kaksi, kolme tai neljä. Mä yritin siitä sitten siirtyä salaa toisaalle, mutta yhtäkkiä lapset pakkaantui taas siihen tilaan missä seuraavaksi olin. En päässyt lainkaan karkuun, enkä huoneiden ovia kehtaa nykyään enää sulkea, koska.. No, tulee epäystävällinen olo, enkä tykkää olla epäystävällinen.

Eikä siis varmasti muuten olisi ollut niin iso ongelma, mutta kun nämä Eiran aamuvuorot on ehkä pahimpia mun omalle jaksamiselle. Mä olin jo kaikesta aamuisesta hitusen loppu ja sitten vielä kolmen extra-lapsen show siihen päälle.. Kyllä se vei hyvin loputkin energiat ja vielä enemmän.

Tämän shown jälkeen Eira vielä sanoi, että ".. meidän joulut ei ole koskaan rauhallisia.." No, sitä sitten odotellessa. Tämä oli varmaan vasta vaan maistiainen..


Päivän kuva vielä äkkiä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Olihan se nyt ihan pakko, kun ei muutakaan keksinyt, laittaa tähän kalenteriin uunituore selfiekin. Nyt täytyy sanoa, että kuvaideat on käytetty viimeistä myöten loppuun, joten seuraavat kolme luukkua tulee olemaan aina vaan vaikeampia.

Oli muuten pakko lisätä tohon kansikuvaan – eli tohon kalenteriin – pieni punainen sävy tähän päivän kuvaan, koska vanhat kuvat muuttuu mustavalkoisiksi, eikä tämä päivän kuva olisi siitä "edukseen" erottunut.

Nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

20. Kuulumisjaarittelu & lupaus

Mä selailin taas aikani kuluksi ja inspiraation toivossa vanhoja blogiputki-joulukalentereitani. Kovasti alkoi huvittamaan siellä yksi hyvinkin toistuva teema:

Hmm, tänäänkään ei tule mitään erikoista. Tän vuoden joulukalenteri-blogiputki on ollut aikalailla vaan blogiputki..

– Vesa-Matti, 20.12.2019

Nyt tää alkaa olemaan jo hieman huolestuttavaa, tai siis.. Hmm, mulla ei nähkääs ole tällekään päivälle mitään.

– Vesa-Matti, 20.12.2018

Miksi mä oikein teen tätä jos mä aina vaan valitan, että en keksi mitään? Tai mulla ei ole mitään? Tai siis miksi pitäisi edes keksiä tai olla mitään järkevää? Toki mä haluaisin tarjota tässä kalenterissa jotain.. Hmm, erilaista. Mutta sitten taas tämä on kuitenkin blogiputki, joka tarkoittaa lähinnä vaan kirjoittamista kirjoittamisen perään.

Mua rupesi hyvin paljon kiusaamaan se ajatus, että mä olen oikeasti joka vuosi, melkein joka päivä joulukuussa valittanut vain sitä, että mä en keksi mitään järkevää. Nyt tässä kohtaa siihen tulee muutos! Minä, Vesa-Matti, lupaan, että en jatkossa enää yritä väkisin blogiputkeen keksimällä keksiä sisältöä, vaan tyydyn siihen mitä ulos tulee – jos tulee.

Kirjotan ihan puhtaasti sitä mitä mun tekee mieli. Semmonen tää mun joulukalenteri oli alunalkujaankin, joten semmoisena sen haluan pitää. Päivä ja luukku kerrallaan, joko idean kanssa tai ilman. Sen monimutkaisempana tätä kalenteria on ihan turha pitää.


Eiralla alkaa ilmeisesti jonkinlainen joulustressi purkaantua kun se vaan haluaisi nukkua kokoaika. Mä oon siispä yrittänyt sille sen mahdollistaa sen uhalla, että mä itse sitten nukun hyvin vähän. Mä pärjään paremmin vähällä unella, joten tuntuu ihan oikealta ratkaisulta.

Eilen tarjosin Eiralle nukkumaanmenoa jo siinä 18 aikaan, mutta kaiken valmistelun jälkeen taisi olla jotain jälkeen 19 kun se pääsi pehkuun. Mä jäin Maxin kanssa vielä hetkeksi touhuamaan ja lopulta sitten Maxikin meni nukkumaan. Mä itse, koska olen huono nukkuja, pääsin nukkumaan vasta lähempänä kello yhtä. Kyllä, mun edelleen täytyy valvottaa itseäni, jotta voin nukkua varmemmin pidempään. Tosin, otin myös vetovastuun Maxin yöstä, joten heräilin sitten jatkuvasti ruokkimaan poikaa.

Aamulla sitten kun Eira heräsi, niin siirryin makuuhuoneeseen jatkamaan uniani hetkeksi. Joo, siis mä tosiaan nukun Maxin huoneen oven edessä patjalla silloin kun vahdin Maxin öitä, koska muuten Eira olisi aina se ensimmäinen, joka itkahteluihin herää. Sain nukkua makuuhuoneessa sitten lopulta 8:40 asti! Eli jos yöheräilyjä ei lasketa, niin sainhan mä nyt nukkua semmoset yli 7 tuntia. Eihän se yöheräilyjen takia ole kovin hyvää unta, mutta unta silti.

Sittenhän me vaihdettiin vaippa ja päivävaatteet päälle, annoin Maxille maidon ja laitoin varmaan sadannen kerran tämän joulukuun aikana YouTubesta pyörimään Joulupukki ja noitarumpu -elokuvan. Se on erittäin hyvä elokuva senkin takia, että me molemmat viihdytään sen parissa kerta toisensa jälkeen. Mun mielestä Mauri Kunnaksen teoksista pitäisi olla paljon enemmän elokuvia! Tossakin elokuvassa tapahtuu niin paljon enemmän kun ihminen edes yhdellä silmäyksellä tajuaa. Kaikki pienet eliöt elää omaa elämäänsä sivuosassa, ja niitä on kiva bongailla.

Sitten on vähän leikitty ja naurettu. Vähän itkettykin, koska isi kieltää tekemästä asioita, joissa varmasti sattuu. Kaikki kielletty tuntuu silti olevan juuri se mitä Max yleensä haluaisi tehdä.. Varmaan aika yleistä? Eikö olekin? Kai lapset aina ajattelee, että ei on kyllä ja kylläkin on kyllä? Tältä se ainakin välillä tuntuu.

Äsken sitten sain Maxin päikkäreille. Poika oli ihan loppu. Mä en tiedä miten se oli niin väsynyt, mutta ei tarvinnut kun poikanen viedä sänkyyn, antaa maitoa ja silitellä hetki masua, jonka jälkeen poika oli jo unten mailla. Välillä näinkin, huh.


Hmm, tästä päivästä on vaikea kertoa muuta, koska sitä muuta ei ole vielä tapahtunut. Päivän kuvaakaan ei ole vielä tapahtunut, koska mä en enää vaan keksi mitään.. Ei! En sanonut tuota! Mä lupasin, että en valita enää. Sovitaanko, että tuo annetaan mulle vielä anteeksi? Kiitos.

Rupean nyt pohtimaan pääni puhki sitä päivän kuvaa, jotta saan tämän merkinnänkin kivasti pakettiin. Onhan tässä kuitenkin taas jaarittelua ja se jaarittelukin täyttää blogimerkinnän kriteerit.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Tämän tämmöisen kuvan minä nyt sitten laitoin. Kiertelin taloa ympäri ja mietin, että löydänkö vielä jotain esiteltävää, mutta en löydä. Tai siis varmasti löytäisin, mutta semmosta mistä löytyisi vielä paljon kerrottavaa, niin ei. 

Maxin aamupalahetki päätyi sitten päivän kuvaksi, mutta ei se yhtään huonompi vaihtoehto ole sekään. Se oli sen verran show taas, että ei tosikaan. Nykyään yleensä kuiviin vaihtaminen on se milloin lähtee Max-show käyntiin, mutta kyllä se sen saa käyntiin aamupalahetkelläkin. Ei sitä oikein pidättele mikään nykyään enää, koska se on opetellut siis kiipeämäänkin. Se kiipeää ja kiipeää niin korkealle kun kerkeää. Tuolit, sohvat, pöydät ja kaikki. Eilen yritti oman pöytänsä kautta kiivetä vielä hyllynkin päälle. Ei parane paljoa selkäänsä kääntää kun Max-show on käynnissä, huh.

Toivottavasti nukkuu nyt edes sen pari tuntia, jotta saan hetken levähtää.

Ja nyt ei mulla muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti

19. 15 kohtaa meidän kodista taas

Keitimpä tuossa lisää kahvia, koska.. No, miksi sitä nyt yleensä keitetään? Huvin vuoksi. Teki mieli. Mitä näitä nyt on? Hörpin sitä tässä nyt mustana, koska musta kahvi maistuu eniten kahvilta. Keitän tosiaan aina sen verran vahvaa, että voin lirauttaa tilkan vettä sekaan tekemään kahvista sopivan lämmintä suuhun.

Mä väitin eilen, että en ehkä tule tekemään tätä merkintää, mutta mä inspiroiduinkin siitä heti. Joten, tämä merkintä tosiaankin tulee nyt. Ai mikäkö? Jos et ole otsikkoa lukenut, niin en voi auttaa.

Tämä on siis käytännössä osa 2, koska tein tämän saman tosiaan Riihimäen kodista juuri ennen kun muutettiin sieltä pois. Edellisen osan voitte käydä lukemassa täällä.


Pääsette ensimmäiselle kunnon kierrokselle meidän kotiin. Vaikka siis ei tässäkään esitellä kaikkea, mutta aika paljon kohtia kuitenkin käydään läpi. Mä yritän tapani mukaan myös selittää mahdollisimman paljon kaikista kuvista, koska tämä on tosiaan blogimerkintä ja blogimerkintään kuuluu olennaisesti teksti.

1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet?

Näen tämän. Ja nyt tästä kuvasta näen sen, että tuolta nurkasta puuttuu akryylimassa. Hirveä irvistys. Siinä on tommonen kenkäkaappi, sen päällä kromimaalilla maalattu puuarkku, tekokukka, kampa (en tiedä miksi) ja tuikkukippo. Taulu on Eiran isän vaimon käsialaa.

Tää on siis meidän pikkueteinen. Kivan simppeli. Vasemmalla on tuota mitä kuvassa nyt näkyy ja oikealle ovesta sisään astuessa jätetään yleensä kengät. Kenkäkaappiin vaan piilotetaan kesäisin talvikengät ja talvisin kesäkengät.

2. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet?

Näen pelottavan Paavolan. Puita. Ja meidän keskeneräisen terassiprojektin. Ja jos oikein tarkkaan katson, niin näen myös Paavolan "kökkökaupan" eli K-Marketin.

Täytyy sanoa, että kun otin aikaisemmin kuvia tätä merkintää varten, jotka siis nyt hylkäsin, niin tykkäsin tästä keittiön ikkunasta otetusta kuvasta silloin enemmän. Maassa oli silloin lunta. Haluatte varmasti nähdä miltä tämä sama maisema näyttää lumisena? Okei, tässä se tulee kuitenkin.

Olkaa niin hyvät tästä extrakuvasta. Ei tässäkään kuvassa ollut näköjään niin paljon lunta kun muistin, mutta on se jollain tavalla silti kauniimpi maisema noin. Varsinkin jos yrittää ajatella, että eletään joulukuuta.

3. Mitä tavaroita löytyy lavuaarisi reunalta?

Tää on meillä vähän semmonen paikka, että tässä ei säilytetä tavaraa. Joskus siihen saattaa hammasharja tai -tahna unohtua, mutta kyllä se siitä aika nopeasti siivotaan johonkin kaappiin. Lavuaarin reunalle ei kuulu kuin saippua.

Olisin toki voinut kuvata keittiönkin lavuaarin, koska ei tässä sitä mitenkään kielletä tai käsketä kuvaamaan juuri tiettyä lavuaaria, mutta keittiön lavuaarin vierestä ei löydy mitään. Tai ei ainakaan kuuluisi löytyä. Maxin tuttipullot on siinä toisinaan kuivumassa ja multa toisinaan unohtunut kahvikuppi sinne, mutta muuten siivotaan se yleensä tyhjäksi.

4. Mikä on kotisi viihtyisin huone?

Tässä kohtaa mulle tuli ongelma, koska mulla on 2 viihtyisintä huonetta. Antakaa kun selitän!

Tämä tässä on vierashuone, "Veskun huone" tai man cave, joksi sitä on myös kutsuttu. Jos olen yksin kotona niin mä viihdyn parhaiten täällä. Mä istun tossa tietokoneella siis tälläkin hetkellä. Tää on semmonen huone minkä sisustuksesta olen aikalailla päättänyt minä itse ja siksi se on ehkä semmonen paikka, missä viihdyn itsekseni. Olisin toki voinut ton mun tietokonepöydän hyllyni tässä siistiä, mutta en jaksanut, näette sen nyt sellaisena kun se yleensä on.

Tämä taas on meidän olohuone ja mä väitän, että täällä me perheenä kulutetaan eniten aikaa. Eli on meidän viihtyisin huone. Jos oikein tarkkaan katsotte, niin voitte huomata tuossa nahkasohvassa hyvin ryppyyn istutun kohdan. Siinä minä yleensä vietän aikaa. 

Lattialla näette olohuoneen löhöilypaikan. Peitin sen kuvaa varten tommosella huovalla, mutta siellä on siis vartalotyyny + iso tyyny. Max ennen pötkötteli tossa aina, mutta nykyään se pötköttelee siinä vaan juodessaan maitoa. Se on osa meidän olohuonetta, vaikka sisustuselementtinä se on aika karmiva.

5. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta?

Mä en ehkä ihan rehellisesti tiedä mikä on ihastuttavin, mutta mä itse olen alkanut tykkäämään suuresti tästä tehosteseinästä, minkä näkee heti kun pikkueteisestä astuu sisään. Tässä oli ennen semmonen todella kammottava korkkiseinä, josta haluttiin ehdottomasti hankkiutua eroon. Sitten kun sen tilalle sai jotain näinkin hienoa, niin kyllähän tuota täytyy pitää ihastuttavana yksityiskohtana. Vaikka itse sanonkin.

Mulla oli tähänkin kaksi vaihtoehtoa, mutta esittelen sen toisen ihastuttavan yksityiskohdan kohdassa 14.

6. Missä säilytät imuriasi?

Tuo pitkä kaappi tuossa. Teidän täytyy käyttää nyt mielikuvitustanne, koska en voi näyttää imuria. Ai miksi? No, ehkä isoin syy on se, että se on huollossa, eikä siis tuon oven takana tällä hetkellä. Meillä on lainassa Eiran siskon varsi-imuri, koska Eira on imurihullu. Sanoinkin vitsillä, että meidän noin vuoden vanha imuri on kokenut jo noin 10 vuoden imuroinnit ja sen takia päätti lahota. Laina-imuri ei muuten ole tuossa kaapissa myöskään, vaan se on vaatehuoneessa latausjohdon päässä.

Kas, siinähän muuten on todistusaineistoa siitäkin, että keitin tosiaan kahvia tätä merkintää varten. Tai siis huvin vuoksi. Yleensä keitän ison kupin, mutta nyt teki mieli vain tommosta normaalikokoista kahvia, joten semmoisen määrän keitin. Kahvinkeittimen vieressä olevat tarjottimet on väärässä paikassa muuten, niiden pitäisi olla tuossa vasemmassa yläkulmassa näkyvässä vitriinissä.

7. Mikä kotisi yksityiskohta kaipaisi pientä remonttia?

Älkää välittäkö siitä miltä tämä kuva tässä näyttää, koska tuo on tosiaan meidän pikaisimmin remonttia kaipaava kohde. Me ollaan aikalailla yritetty hävittää täältä tuo tommonen mökkimäinen puunväri ja tuoda tätä asuntoa enemmän nykyaikaan. Kylpyhuoneen päätyseinä ei ole vielä päässyt kokemaan remonttia, joten se nyt vaan sattuu vielä näyttämään tältä.

Kissat on kylpyhuoneessa nyt Maxin päikkäreiden ajan, koska ne aloittaa yleensä ihan mahdottoman rallin ja vaarantaa Maxin päiväunet. Rangaistus ennen kun olisi edes tarve rangaista.

Siinä vielä pari lisäkuvaa tuosta remonttia vaativasta kohteesta. Mä olen niin hullu älykotiukko, että haluaisin tonne kylpyhuoneeseenkin liiketunnistimen ja himmennettävän valon. Mä ite nautin pitkistä suihkuista pimeähkössä kylpyhuoneessa, niin siksi olisi hyvä jos valon saisi himmennettyä mahdollisimman himmeäksi. 

8. Millainen sänky? + Petaatko sänkysi joka aamu?

Täytyy sanoa, että mä petasin tän sängyn hätäpäissäni tätä kuvaa varten. En halunnut esitellä petaamatonta sänkyä. Ai miksi se oli petaamaton? No, vastaan tohon kysymykseen niin, että me kyllä yleensä pedataan sänky kun noustaan, mutta mulla on poikkeuksia.

Jos Eira on lähtenyt aamuvuoroon ja me ollaan Maxin kanssa kaksin kotona, niin yleensä mä herään Maxin itkuun ja sitten mun täytyykin jo sängystä nousta ja suunnistaa Maxin luokse. En mä siinä kohtaa kerkeä miettimään sängyn petaamista. Yleensä tämmösinä aamuina mä petaan sängyn juuri ennen Eiran kotiutumista, eli joskus 13-15 välillä. Ei sitä petaamatonta sänkyä siinä kohtaa ole kukaan vielä kerennyt näkemään, joten ei ole mitään hävittävää.

Ja kuvassa on hyvin huolimattomasti pedattu sänky. Tuo on yleensä juuri se mitä teen nopeasti kun on kiire. Harvoin jaksan nähdä niin paljon vaivaa, että keskitän päiväpeiton täydellisesti.

Oon muuten alkanut haaveilemaan uudesta sängynpäädystä. Toi tommonen lituska ei oikein palvele mitenkään.. Haluaisin, että sängynpäädyllä olisi enemmän funktioita. Pelkkänä sisustuselementtinähän tuo menee vain hukkaan, mutta ajatelkaa, jos siinä voisi säilyttää asioita? Se se olisi jotain.

(Taulut saman taiteilijan kun kohdassa 1)

9. Mitä jääkaapistasi löytyy aina?

Valio Hyvä suomalainen Arki® rae, sitä löytyy lähestulkoon aina. Jos ei löydy, sitä haetaan äkkiä lisää. Okei, pakko sanoa, että nykyään en laita raejuustoa ihan jokaiseen ruokaan, eikä sitä sen takia enää kulu niin kuin ennen, mutta onhan se silti hyvää ja sitä on pakko olla.

Yleensä jääkaapista löytyy myös nakkipaketti, HK Popsi® Iso Viitonen. Nyt ei ollut, ihme kyllä.

10. Millaiset verhot kotonasi on?

En nyt rupea muita verhoja kuvaamaan, koska en pidä verhojen kuvaamisesta. Nää olkkarin verhot kuitenkin kuvasin, jotta saan jonkun kuvan tähän. Nämäkin verhot on toki vain joulun takia, mutta on nää tosi kivat.

Keittiössä ja ruokatilassa meillä on vain punaiset verhokapat. Vierashuoneessa ja makuuhuoneissa meillä on jollain tapaa pimentävät yksiväriset verhot. Hillittyä siispä, mutta tuo olohuoneen lintuverho on aika hillitön.

Kohdassa 12 näkyy muuten keittiön punaiset verhokapat. Samanmoinen on myös ruokatilassa.

11. Mitä jääkaappisi ovessa on?

Tähän samaan kysymykseen vastasin muutama päivä sitten. Mutta kuten näette, siinä on magneetteja. Kaikki on vinossa sen takia, että Max halusi niillä eilen leikkiä ja sitten ne on ilmeisesti vaan hätäisesti nostettu takaisin Maxin ulottumattomiin.

Yksi arpakin siellä on, mutta siinä on muistaakseni vain omat takaisin -voitto. Naamio-magneetin Eira sai isältään Venetsiasta tuliaisena, muistaakseni. Ei siitä pitkä aika ole, mutta mun muistini on vähän tämmönen.

Mä tajusin muuten äsken, että tällä kysymyksellä voidaan tarkoittaa myös jääkaapin oven sisäpuolta. Siinä meillä on maitoja, vanukkaita tai jugurtteja yleensä. Voihan siinä voikin olla. Voi, tiedättekö? Se kuution muotoinen rasvakimpale.

12. Millaisia koriste-esineitä kotonasi on?

Eilenhän mä esittelinkin nämä, joten niihin on kai turha sen syvemmin enää mennä? Ja rehellisesti noista ainoa täysin koriste-esine on tuo vanha kahvimylly. Sillä ei ole enää muuta funktiota kun toimia todella hienona koristeena.

Ja sitten on toki tämä puuhevonen. Ja sen edessä "en enää jaksa toimia, mutta seison kivasti"-joulupukki. Sen pitäisi siis soida, mutta siitä taisi mennä jousi rikki.

Kohdasta 4 voitte käydä taas katsomassa minun tietokoneeni ympäristössä olevat koriste-esineet, joita en viitsi tähän uudelleen laittaa. Siellä näkyy myös siis vitriini, joka on täynnä koriste-esineitä. Ja näiden kaikkien koriste-esineiden lisäksi meillä on joitakin tauluja, jotka kai luokitellaan koriste-esineiksi; niitä voitte käydä ihailemassa palaamalla kohtiin 1 ja 8. Ja kohdassa 14 näkyy myös jotain.

13. Onko kotonasi valokuvia esillä?

Enenevissä määrin. Tämä kuva on vierashuoneesta, mun tietokoneeni yläpuolelta. Ja hei, mä tiedän; toi yksi kuva on vähän väärässä kohtaa. Sen pitäisi olla hieman kauempana kellosta, mutta mulla kävi siinä joku aivopieru. Se siirtyy siitä kyllä hieman kauemmas kunhan vaan saan aikaiseksi, tai sitten ei siirry jos totun tohon.

Nää kaikki on kyllä aikalailla esitelty jo tässä tän vuoden kalenterin aikana, mutta nämä kuvat tosiaan olohuoneen seinältä. Maxin puol- ja yksvuotiskuvia.

Makuuhuoneessakin on yksi kuva Maxista. Tosta kehyksestä meni lasi rikki kun toheloin noiden olohuoneen kuvien naulojen kanssa. Liimasin kehyksen kuitenkin kasaan ja laitettiin se nyt ilman lasia makuuhuoneeseen esille.

Mä haluaisin vielä lisääkin kuvia, kuten olen senkin jo tässä kalenterin aikana maininnut.

Älkää häiriintykö tuosta television takaa näkyvästä rasvatuubista. Eira on alkanut varautumaan joululahjoihin siten, että on tuhlannut vanhoja rasvoja minkä on kerennyt.

14. Mikä asunnossasi luultavasti kiinnittää ensimmäiseksi vieraiden huomion?

Kohdassa 2 sanoin, että tämä saattaa olla toinen hieno yksityiskohta meidän kodissa ja sitä tämä on. Siis tuo seinä, mutta myös toi pöytä. Toi pöytä taitaa olla semmonen, mistä oon eniten sivukorvalla kuullut kehuja, joten se sopii paremmin tähän kohtaan numero 14.

Mutta tää koko ruokatila on jotenkin vaan niin mahtava! Tai siis ite tykkään runsaasti ainakin. Seinä, pöytä, valot ja taulut.. Onhan tämä nyt jotenkin ehjä kokonaisuus ja kaikinpuolin kiva. Tämä voisi myös sopia kohtaan numero 4, eli viihtyisin huone. Tossa tulee kyllä vaan oikeestaan istuttua kun syö, että ei siinä oikein muuten ns. viihdy. Miksi kukaan huvikseen viihtyisi ruokapöydän ympärillä?

Ehkä ehjin huone kaikista, noin siis niin kuin kokonaisuutena.

15. Onko sinulla huonekasveja?

(Pakko tosta toisen kuvan oikeassa alakulmassa näkyvästä paidasta mainita, että heitin sen tätä ennen kahdesta kuvasta pois, mutta tähän se sitten unohtui..)

Näiden kahden kasvin lisäksi on myös Peikonlehti, joka saattaa talvehtia. On sen verran nihkeässä kunnossa, että en viitsinyt sitä edes käydä kuvaamassa. Ja muutenkin; se on Maxin huoneessa, enkä viitsinyt sinne mennä nyt kun Max nukkuu.

Emerald palm, eli palmuvehka tuli porukoilta tuparilahjaksi Riihimäen asuntoon. Sieltä se on sitten seurannut meitä tänne Hyvinkäällekin. Oikein hyvä kasvis, koska ei tarvitse paljon hoitoa ja huolenpitoa, vaan pärjäilee aika hyvin ihan omissa oloissaankin.

Tuo toinen on.. Tuota, siis.. Narsissi? Ei.. Lilja? Mikä ihme tämä nyt oli, se on ihan kielen päällä.. Ei siis tuo myrkyllinen kukka ole mun kielen päällä, mutta sen nimi.. Mä etsin, mutta jos en löydä sille nimeä, niin sanon sitä tulppaaniksi.. Etsin.. Etsin.. No orkideahan se on!

Tämän orkidean Eira sai syntymäpäivälahjaksi kaveriltaan. Se on kuulema vaikea pitää elossa, mutta toistaiseksi se ainakin tuossa sojottaa menemään.


Ja näin hyvät ihmiset tultiin merkinnän loppuun. Tämä olikin taas yllättävän mukava tehdä ja tästä jää kiva muisto tänne.

Max meinaa jo alkaa heräilemään, joten minun täytyy alkaa pistämään tätä merkintää nyt tosiaan pakettiin, enkä kerkeä loppujaarittelemaan teille mitään. Tai siis kokoaika minä jaarittelen, mutta pitäisi kyllä vaan jo lopettaa.

Eli nyt ei mulla muuta.

Paitsi päivän kuva, vaikka näitä kuvia on tässä jo vaikka ja kuinka. Laitoin kuitenkin tästä merkinnästä tommosen koukun tonne Instagramin puolelle, jotta saisin lukijoita! Olenpa ovela.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Vesa-Matti Nikander (@tekkomus) jakama julkaisu

Nyt ei mulla oikeesti muuta.

Terveisin,
Vesa-Matti