Ei saisi valittaa, mutta.. On kuuma! Ei tarvitse kun pikkuvarvastaan hitusen liikauttaa ja jo joka paikasta valuu hiki. Ja voitteko kuvitella, mun pienessä toimistossa
(vaatekaappi) on myös aivan uskomattoman kuuma. Kylmällä säällä tämä on jääkaappi ja kuumalla säällä näköjään sauna.
Eira on nyt jostain taas lukenut, että pitämällä ikkunat ja sälekaihtimet kiinni, niin sisällä on viileämpi. Voin ehkä ostaa ajatuksen, mutta tää on hitusen ärsyttävää. Kokoaika näyttää siltä kun olisi ilta, vaikka on vasta aamupäivä. No, ehkä tämän on valmis kestämään ja menee sitten vaikka pihalle, jos haluaa nähdä päivää. Ja itseasiassa niin menenkin, kohta. Menen tämän merkinnän jälkeen lepäilemään aurinkotuoliin ja otan kaiuttimen mukaan. Se se on jotain se.
Tänään mä halusin ehkä vähän kirjotella lisää tosta juhannuksesta, koska mulle jäi semmonen fiilis, että en kertonut tarpeeksi. Tulihan sitä juttua nyt parina päivänä ihan hyvin, mutta joitain kohtia jäi uupumaan. En kertonut melkein mitään edes Maxin juhannuksesta, vaikka tottakai olisin halunnut.
Maxihan siis pääosin viihtyi todella hyvin mökillä. Se riensi siellä ilman paitaa kokoaika jossain. Paitaa ei oikein voinut pitää päällä, koska jätkä vaikutti aina tosi tuskaiselta paidan kanssa. Ja kun hattua ei silloin suostunut pitämään, niin jotenkinhan sitä oloa oli helpotettava.
Siellä mökillä oli otettu tosi hyvin huomioon lapsiperheet. Se pieni lampi mikä siinä oli, niin oli ympäröity hyvin tarkasti aidalla. Lapset ei pääse juoksemaan lampeen aivan pää kolmantena jalkana. Ja sitten siellä oli paljon leluja – todella paljon leluautoja itseasiassa. Autot on Maxin tän hetken isoin mieltymyksen kohde, jos siis voi jotain päätellä siitä millä leluilla se haluaa eniten leikkiä. Niitä kun oli tuolla mökillä vaikka kuinka ja paljon erilaisia, niin kyllä Maxilla kiirettä piti.
Maxin mielestä ehkä kivoin – vanhempien mielestä ehkä huonoin – leikki oli se, kun otetaan iso leluauto ja halutaan liukumäen päälle päästämään auto liukumaan. Se liukumäki kun ei ollut kaikista lapsiystävällisin.. Tai siis, ehkä se ei ollut pikkulapsiystävällisin. Siellä oli ylhäällä semmonen puinen kädensija, johon Max jatkuvasti löi päänsä. Ja se tila siellä ylhäällä oli niin pieni, että Maxilla meni monta kertaa hermot kun ei mahtunut kääntymään siinä kunnolla. Ja silti sitä leikkiä piti leikkiä. Pojan hermot meni kokoaika ja se teki siitä leikistä meille vanhemmille päänvaivan.
Toinen hauska juttu oli kun sai työnnellä
ärsyttävyyskärryä joka paikkaan. Siellä oli suhteellisen pitkä pihatie, jossa ei autot pahemmin liikkuneet. Sitä mentiin monet kerrat edes ja takasin. Se olisi ollut ihan kivaa jos se olisi jäänytkin siihen. Mutta kun ärysttävyyskärryyn nimenomaan kuuluu se, että se pitää kantaa joka paikkaan, vaikka se ei edes mahtuisi. Niin tapahtui paljon myös tuolla mökillä. Kärry ei mahtunut penkin ohi saunaan, joten siitä raivostuttiin ihan huolella. Sitä yritettiin kuitenkin monta kertaa uudestaan, mutta ei mahtunut, joten hermot menee taas. Sitten isi puuttui peliin ja vei ärsyttävyyskärryn pois, jolloinka Maxin hermot meni täysin riekaleiksi.
Mutta siis.. Vaikka kirjotan näköjään aika paljon aina siitä, että Maxilla menee hermot ja kaikki loppuu aina hermojen menetykseen, niin ei se sitä kokoaika ole. Ne hetket vaan jää ärsyttävyytensä puolesta todella hyvin muistiin ja ne tulee sitten helpoiten ulos.
Paljon se tosiaan leikkii ilman hermojen menetystäkin, ja silloin sitä touhua on tosi kiva seurata sivusta. Se on vaan niin huippua katsoa mihin pienen ihmisen mielikuvitus riittää. Tuolla mökilläkin se leikki tosi paljon niillä autoilla myös ihan kaikessa rauhassa. Aina kun pääsi mökin ovesta ulos, niin pienet jalat alkoivat viemään heti leikkipaikalle. Siellä meni sitten usein pitkiäkin pätkiä.
Mutta yöt.. Ne ei ollut hyviä. Ja kun ne ei ole hyviä Maxilla, niin ei ne voi olla hyviä meilläkään. Ja tottakai sen ymmärtää, että uusi paikka saa aikaan vähän levottomat yöt, mutta olisi se voinut vähemmän levotontakin olla. Vähintään noin tunnin välein Max päästi kesken kuorsaamisenkin ihan kamalan rääkäisyn. Ja koska me kaikki nukuttiin käytännössä samassa tilassa, niin kaikkihan siihen aina heräsi. Minä vielä aina säikähtäen ja sen jälkeen ei uni tullutkaan enää helposti. Ei se tule koskaan helposti, mutta säikähtämisen jälkeen kaikista huonoiten. Molemmat yöt meni näin, eikä Max siis kerennyt tottumaan nukkumapaikkaan. Se oli huono juttu, mutta.. No, siitä selvittiin.
Toisena päivänä keksittiin, että hei, miksi Max ei leikkisi veden kanssa? Se kun on kuitenkin aina ollut Maxin lemppari elementti. Ja sen veden kanssahan se leikkikin sitten oikein kiltisti! Se touhusi ja touhusi, kunnes.. No, tarvitseeko sanoa? Ärsyttävyyskärry löytyi jostain, mutta se ei mahtunut vesiastiaan.. No, ei mennä siihen. Vesileikit kuitenkin itsessään oli pitkä ja mukava ajanviete, ne olisi periaatteessa pitänyt keksiä jo ensimmäisenä päivänä. Olisi Maxin aika saatu pidettyä kiireisenä, jolloin ei olisi niin paljon aikaa leikkiä
ärsyttävyysleikkejä.
Sitten mä olisin halunnut eilen kirjottaa jotain vielä tosta Sälinkäällä käynnistä. Tuntuu, että niinkin oleellinen asia käytiin läpi parissa sivulauseessa. Jos edes niissä.
Mutta tosiaan, silloin lauantaina saavuttiin kotiin, kerkesin siinä välissä sen blogimerkinnän kirjottaa ja sitten tulikin Roni jo noukkimaan minua seuraavalle reissulle. Mun tarkoitukseni oli ehtiä käymään siinä välissä suihkussa, mutta se sitten unohtui. Mutta tiedättekö, seuraavana päivänä se tuntui sitten vieläkin paremmalta, vaikka kävinkin ihan vaan pikasuihkussa. Iho tuli kuitenkin puhtaaksi siitä kaikesta juhannuksesta.
Sälinkäällä sitten alkoi aikuisten juhannus. Minä, äiti, iskä ja Roni istuttiin iltaa grillipaikalla ja huvimajassa. Alkuun se oli hitusen hämmentävä kokoonpano, mutta kyllähän siihen ihmiset tottui. Roni tottui mun vanhempiin ja mun vanhemmat tottui Roniin.
Siinä sitä sitten tosiaan istuskeltiin, juteltiin ja niin kuin aina, naurettiin paljon. Jossain vaiheessa innostuttiin jopa pelaamaan ristiseiskaa. Ristiseiska taisi olla tän juhannuksen hittituote, koska ensin pelattiin ristiseiskaa mökkireissulla ja sitten pelattiin ristiseiskaa vielä Sälinkäällä. Mutta! Me opittiin iskältä ja äitiltä se, että me ollaan pelattu ristiseiskaa aina väärin. Nyt pelattiin pantti-säännöllä ja pisteillä, ja peli oli periaatteessa mielenkiintoisempi. Se kuka sai ensimmäisenä 200 pistettä hävisi. Arvatkaa kuka sai? Arvaatteko? No minä! Mä mietinkin, että minkä takia huonoin häviäjä häviää aina? Iskä taisi sanoa, että:
"mä voisin olla myös yhtä huono häviäjä, ellen huonompikin, mutta en ole vielä koskaan kokeillut häviämistä." Auts.
Roni ja iskä on molemmat tosi kilpailuhenkisiä ja välillä tuntui, että se peli oli niiden välillä. Me äitin kanssa yritettiin parhaamme, mutta ei me pärjätty, koska pelissä oli kaksi, joista kumpikin oli päättänyt voittaa vaikka väkisin. Iskähän lopulta voiton vei.
Korttipelien jälkeen istuttiin pihalla, kuunneltiin musaa ja juteltiin. Iskä meni nukkumaan ekana ja me loput sitten vasta kahden maissa perässä. Oli kyllä kaikinpuolin taas hauska reissu!
Ja kun tehtiin lähtöä sunnuntaiaamuna, niin iskä huikkasi vielä perään jotain, että
Roni on tervetullut häviämään uudestaankin. Roni otti haasteen vastaan, joten eiköhän me taas joku päivä käydä siellä vähän korttia lyömässä. Pitäisi vaan taas löytää joku sopiva rako.
Päivän kuvat on tänään seuraavanlaiset:
Tosiaan, siinä on melkein kaikki meidän kukat. Olisi tuolla ollut vielä muutama paikka, mutta ne ei jotenkin.. No, ne ei ole niinkään mun juttu. Näitä minäkin hoidan ja näistä minä halusin kuvan julkaista.
Palmuvehka tuli tosiaan joskus äitiltä ja iskältä tuparilahjaksi kun muutettiin Riihimäelle. Se on ollut aika helppohoitoinen kaveri, joten se on kulkenut mukana ihan näihin päiviin saakka. Ja kulkee edelleen, jos ei Max keksi tehdä sille jotain ikävää. Peikonlehti taitaa olla Eiran ostama, mutta! Se peikonlehti minkä Eira osti niin kuoli. Eira oli heittämässä raatoa roskiin, mutta mä sanoin, että mä haluan kokeilla jotain. Rupesin pitämään siitä huolta ja vein sen aurinkoisimpaan paikkaan. Sieltä alkoi yksi toisensa perään kasvamaan uusia lehtiä! Se herätti mussa ehkä jotenkin sen semmosen viherpeukalon, koska sain pelastettua kasvin, joka olisi muuten mennyt roskikseen.
Ja älkää kysykö multa muiden kasvien nimiä. Tai no okei, persiljan, tomaatin ja chilin voin teille vielä kertoa, mutta mun nimitietämys loppuu aikalailla siihen. Me saatiin kaikenlaisia kasveja siskolta, Jaanalta, ja kyllä se silloin esitteli ne mitä se meille antaa. Vaan.. No, mä olen joskus maininnut jotain mun muististani, se on hyvin valikoiva. En vaan muista. Hmm.. Rönsylilja? Hetkinen, se saattaa olla joku noista. Ja pakko myöntää, että tunnistan mä oikeesti ton orkideankin tuolta. Eli aika hyvin kuitenkin.
Mulla ei ole mitään tietoa mitä mä teen, mutta mä kuljen täällä tosiaan nykyään päivittäin kastelukannun ja suihkepullon kanssa. Kastelen, jos koen tarvetta kastella. Mutta päivittäin mä jostain syystä suihkepullolla suihkutan kaikki lehdet. En tiedä onko siitä mitään hyötyä, mutta mulle tulee siitä semmonen olo, että minä teen jotain. Joten antakaa mun tehdä niin.
Ja nyt ei mulla muuta. Haluan vielä aurinkoon makaamaan kun Max nukkuu! Eli huomiseen!
Terveisin,
Vesa-Matti
